Kun olin lapsi 60-luvulla, kansakoulussa oli aina näkkileipää ja jotain keittoa. Välitunnit ulkona, satoi tai paistoi.Käveltiin kouluun 2 km mennen tullen. Vanhemmat töissä.Koulusta tultua syötiin pullaa ja kaakaota.Samat aamupalana.Jatkuva anemia päällä. Harrastettiin luistelua, hiihtoa, nelimaalia, lukemista, radion kuuntelua, piirtämistä.Ei ollut puhelinta eikä TV:a. Saunassa käytiin 1 kertaa viikossa, kylmässä kellarissa. Oppikoulussa ei saanutkaan sitten ruokaa vaan oli omat eväät (jos oli, jos itse teki) jo 11-vuotiaasta lähtien. Aina oli nälkä.Pakko oli jaksaa. Hampaat meni rikki jo 11-vuotiaana niin, että niitä kiskottiin pois. Ei ollut verkkareita,jumppavaatteita, sukset ja luistimet kävi pieniksi, pyöriä ei ollut kuin yksi vanhimmalle. Vaatteet sai sisaruksilta perintönä. Ei ollut omia kotiavaimia kuin vanhimmalla ja näin ollen koulun jälkeen sai usein lämpimikseen hyppiä leikkimökissä tai juosta pihalla. Vanhemmat eivät huolehtineet meistä neljästä lapsestaan eikä kukaan puuttunut asiaan. Syötiin kaikki ruoka mikä ikinä saatiin eikä voinu vaatia enempää. Vaatteita alettiin ompelemaan itselle heti 11-12 vuotiaasta lähtien, kun muuten ei saanut vaatteita. Kengät saatiin kerjäämällä. Ei tiedetty mitä on kuukautiset, kun ne alkoi.
Mitä nykyään lapset ja nuoret valittaa ruoasta/vaatteista/harrastuksista tms. kun kaikkea on ja sossu antaa, jos jotain puuttuu. Saa tukihenkilön tai pääsee sijoitusperheeseen, jos kotona ei ole kunnon vanhempia eikä perustarpeita.
Mitä nykyään lapset ja nuoret valittaa ruoasta/vaatteista/harrastuksista tms. kun kaikkea on ja sossu antaa, jos jotain puuttuu. Saa tukihenkilön tai pääsee sijoitusperheeseen, jos kotona ei ole kunnon vanhempia eikä perustarpeita.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Niin ja jäi sanomatta, että kesät oltiin lapset keskenämme mummon kuoleman jälkeen ja hoidettiin pikkuveli ohessa. Isä kävi ruokatunnilla syömässä ja sille piti tehdä ruoka.Raivosi, jos ei ollu valmista klo 11. Koti piti siivota sisarusten kesken joka viikko pölyjen pyyhkimistä myöten. Kesällä tehtiin kaikki pihatyöt:kasteltiin kukat ja kasvimaat kitkettiin myös. Leikattiin nurmikot. Käytiin kaupassa ja haettiin veli pihoilta kotiin jne. Ei mitään rauhaa olla lapsi ja nuori.
Niin, miksi täällä valitetaan jos ei ole varaa kuin puuroon ja näkkileipään, kun jossain ei saa sitäkään. Pitäisikö olla iloisia siitäkin???
Haloo...nyt eletään hyvinvointi Suomessa 2000-lukua. Tai jotkut elää, jotkut ei.
puulusikalla pirtinseinään, irroitellen sammaltilkkeitä mahantäytteekseen.
Sinulla on aika kullannut muistot. Se mitä joitte ei varmasti ollut kaakaota.
Tosin aloitin koulun -71. Meillä oli ruokakaappi lukossa, ruokaa ei saannut kun säännöstellen ja aina oli nälkä. Äiti oli tosin kotona ja isä töissä. Mutta meillä oli tämä kuningas alkoholi kylässä, eli isä oli juoppo. Rahaa ei paljoa ruokaa liieennyt ja meitä lapsia oli 10. Joskus omien lasten valitus ruuasta ottaa päähän. Mikään ei kelpaa. On tavaraa jos jonkunlaista. Itse sain ekan nukkeni 7v, vanhin sisko osti. Muuten ei sitäkään olisi ollut. Mutta kurjasta lapsuudesta huolimatta, meistä kaikista tuli kunnon kansalaisia, tai ehkä just sen takia.
Voi voi mitä sinäkin tiedät... kyllä kaakaota 60-luvulla oli, eikä se ollut mikään ylellisyyshyödyke. Minäkin 60-luvun kasvatti, köyhän perheen kakara sain sentään kaakaota. Niin ja aamuisin ruis nalle puuroa, vieläpä voisilmällä.
Kyllä ne olivat hyviä aikoja, vaikka nykyään on enemmän rahaa käytössä. Kaikki olivat iloisia ja ahkeria, vaikka oli tiukkaa rahallisesti. Nykyään yltäkylläisyydessä elävät kakarat ja nuoremmat ihmiset ovat aina valittamassa joka pienestä asiasta, vaikka kaikki on hyvin...
Muka köyhiä tälläkin palstalla... Hahahahaha
tuolla Afrikassa kylmään kuole vaikka munat paljaana patsastelisi. Ihme juttu, että nuo mustat Afrikassa ovat iänkaiken olleet nälkäkuoleman partaalla. Toisaalta onko joku Eskimo arktisilla alueilla kuollut nälkään? Ympärillä ainoastaan lunta ja jäätä, en ole kuullut moisesta ja rahtilaivakaupalla ruokaapua nämä eivät ole kerjänneet.
Nälkä oli mullakin koko kuuskytluvun, mutta leikkimökistä en nähnyt edes unta, ei kai kukaan meillä päin, ei edes tiedetty mikä se oli. Mutta ovet oli auki kesät talvet yöt päivät, asuttiin kai sen verran maalla. Vasta joskus seiskyt luvulla alettiin pitään ovee lukossa, jos ei ketään ollu kotona, mutta kyllä sekin niin helposti unhtu, tai sitten oli avain sisällä. No onneks se lukko oli tosi helppo murtaa, eli vähän jollain taltalla, veitsellä tai muulla autettiin niin johan taas aukes.
Sit keksittiin lyödä pikkunen naula oven pieleen ja avain siihen, jeeh että sellasta lukkopeliä meillä päin.
Piti tehdä lumityöt sekä pihalta että katolta. Osaa arvostaa kasvihuoneilmiötä.
Kouluun kävelin 4 km sivu, mutta järven poikki pääsi nopeasti, järvi kun oli jäässä. Jään päällä oli kyllä kerran niin paljon vettä, että kengät kastuivat.
Silloin oli aina talvi, kesä oli jäänyt evakkoperheeltä Karjalaan.
rahtilaivakaupalla sitä on sensijaan tuotu mm. afrikasta ties mitä arvokasta josta ei muistettu maksaa kai mitään. Käytiin vaan nääs valtaamassa ne alueet ja sithän kaikki olikin jo meidän. Kovasti olemme kunnioittaneet näitä siirtomaaherroja ja sotaherroja kuinka ovat olleet taitavia tappamaan, raiskaamaan ja ryöstämään. Kunniamerkkejä on jaeltu ja maata jaettu ja kansalta on kerätty veroja jotta on heille voitu sitten hienot palkkiot jakaa.
siinä kevään ja talven välissä, nii hyyskät, huussit, peräkammarit, navetantaustat, ulkohuoneet ja mitä niitä nyt olikin 'huviloita' haisi ja kärpäsiä oli ja niitä riitti ja rottia niitten kanssa sitten tapeltiin ruuasta, oli nääs kotieläimiä lemmikkeinä, oli se niin ihanaa.
Ja mattoja pestiin kylmällä vetellä, aliravittu ranka vääränä, kädet kirveli mäntysuovasta, oli se niin ihanaa. Vieläkin mä muistan ku ja aikuiset veteli vitsalla kintuille aina kun huvitti ja jos poraan alkoi niin sitten vasta selkäänsä saikin, enkä ollut edes alakoulussa vielä!
Meillä piti hirmuhallitsija isäukko ovet lukossa ja jos ekana kotiin koulusta tullut vekara yritti päästä kotiin, oli joko oltava ulkona tai kaivettava halkoliiterin luukun kautta tie sisälle halkoliiteriin, sieltä pääsi pannuhuoneen kautta sisään. Siitäkin sai sapiskaa isältä, koska naapurit näki: että tyttö hakkaa lunta ja jäätä halkoluukun päältä pois. Oli se saatanata! Ja pakko oli päästä sisään. Kännykkää ei ollu (saati muutakaan puhelinta), jolla soittaa.. siis ei kenelle? Kärsiä piti.
verrata 60-lukua ja 2000-lukua keskenään.
Elintaso oli 60-luvulla ihan toista kuin tänä päivänä.
Jos näitä asioita ei osaa suhteuttaa, niin on aika jäävi keskustelemaan aiheesta.
lapsuuden kokenut. Olen tosin 70-luvun lapsia.
Ikinä en ole antanut sen katkeroittaa minua niin, että halveksisin/kadehtisin tämän päivän lapsia joilla menee paremmin.
Ongelmansa heilläkin on, ne vain ovat muuttaneet muotoaan.
Taidat kertoa satuja.
60 luvun puolivälissä, en tarkkaan vuotta muista, alkoi jo peruskoulu.
Pohjoisesta etelään laajeni. Koulussa oli muutakin ruokaa kuin muistelet.
Oli jo -50 luvun lopussa.
Itse aloitin koulun -52, eikä ole dementiaa.
Lapseni aloitti -71 joten jotain tiedän.
Oli hammaslääkärit jo itseni koulussa ollessa, siis ilmainen!
Lastensuojelua oli jo silloin myös, kasvatusneuvolaa, ja monia muitakin asioita, mitä nytkin.
Kaikki joutuivat toistensa vanhoja vaatteita käyttämään, koska suomessa oli pula kankaista sodan jälkeen.
-60 kyllä jo sai, ja kouluista sai köyhänapuna monoja, -50-60luvulla, mitä talvijalkineina käytettiin, eikä paleltu.
Sinulla tosi lyhyt koulumatkakin.
Mikä on pointti, tuolle jutulles, en vaan ymmärrä?
Menin kansakouluun Kainuussa 1965. Syötiin näkkileipää ilman leikkeleitä - oli yhteinen voikuppi josta jokainen otti leivälleen voin. Keittoa saatiin, puuroakin oli usein. Koulua myös lauantaina.Yksi keittäjä koululla jame lapset autettiin keittäjää kattamisessa. Peruskoulu tuli Suomeen asteittain 1970-78, Kainuuseen 1973. Oppikouluun mentiin kun kansakoulua oli käyty 4 lk. Oppikoulussa oli kaikki maksullista:ruoka, opiskeluvälineet(kirjat, kynät, vihkot jne) ja lukukausimaksut. Perheen varat menivät lasten koulutukseen. Hampaidenhoito kuului oppikoulussa kodin vastuulle - käytiin yksityishammaslääkärissä. Kansalaiskoulun lapset saivat hammshuollon ja koulun ilmaiseksi.
Ei meillä vielä ollut hammaslääkäriä. Onneksi oli hyvä hammasluu, vieläkin on kaikki hampaat tallella. Koulumatkaa oli 10km, mutta asuimme viikot asuntolassa. Ruoka oli silloin melko vaatimatonta, puuroa ja velliä. Marjoja ja sieniä poimittiin, niistä saatiin hieman vaihtelua ruokavalioon.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Peruskoulu
http://www.kirjastovirma.net/koulut/pyhajarvi/11
"Eduskunta sääti vuonna 1968 lain koulujärjestelmän perusteista, jonka mukaan ryhdyttiin valtakunnan koululaitosta uudistamaan. Laki astui voimaan vuonna 1970, ja siirtyminen peruskoulujärjestelmään toteutettiin hallinnollisesti asteittain vuosina 1972—1977 siten, että edettiin Pohjois-Suomesta etelään päin. Viimeisenä peruskoulujärjestelmään siirtyi Helsinki vuonna 1978"
Tämä tieto Wikipediasta joten sen luotettavuus on savolaista luokkaa, mutta jos vertaan tietoa omiin muistikuviini niin taitaa olla aika kohdallaan. Eli ei kukaan ole käynyt peruskoulua vielä 1965! Mutta sen aikaisen kansakoulu-oppikoulu järjestelmän lisäksi oli jonkinlainen "kunnallinen oppikoulukin" itse en siitä tiedä kun en ole sellaista käynyt, eikä nuo koulu asiat muutenkaan olleet lempikiinostuksen kohteena koskaan!
peruskoulusta? Kirjoitin, että aloitin koulun -55!
just susta ei ollutkaan puhe!
Tottahan minä vastaan, kun minulle kirjoitit! Etkö osaa vastata oikeaan paikkaan?
Vahingossa sattu osuun siihen kohtaan. Nokkelana sun olis pitäny älytä että oli vaan käynny kämmi, eikä mitään huuteleen! ja asiahan pitää jokatapauksessa sehän tässä on tärkeintä , pilkunpuolittaja olet!
Ongelmat on kunkin ajan omia. Ajat ja tavat muuttuu.
Voi olla, että ei ole tuota varsinaista kurjuutta, eli todellista nälkää ja vilua tai taistelua yhdestä kenkäparista 10 lapsen kesken.
Mutta, ei silti pidä väheksyä nykyajan ongelmia. Jokainen on aikansa lapsi ja heijastaa omaa elämäänsä lähiympäristöön ja toisiin naapureihin, koulukavereihin, paremmin toimeentuleviin.
Jos ei ole nettiä, kännykkää, uutta fillaria tai taskurahaa käydä Hesellä kavereitten kanssa, voi sekin olla tämän ajan köyhyyttä (vaikka siihen ei kuole).
Oma äitini (sodan lapsena kokenut) tapasi sanoa: "Ei tarvitse olla uutta, kallista ja hienoa, pääasia että on ehjää, siistiä ja puhdasta."
Vanhemmat on ratkaisevassa asemassa, kehittyykö lapsille hyvä itsetunto ja miten pärjäävät elämässä. Liikaa passatuille ja kaiken valmiina saaneille voi ensimmäiset vaikeudet olla liikaa ja haetaan lohtua helpommin vaikka viinasta, huumeista tai yli varojen shoppailusta.
====
Oma äitini (sodan lapsena kokenut) tapasi sanoa: "Ei tarvitse olla uutta, kallista ja hienoa, pääasia että on ehjää, siistiä ja puhdasta."
====
Juu näin sanottiin minullekin kokoomusakkoja opettajina täynnä olevassa koulussa; ja auta armias jos joku tuli likaisissa vaatteissa, niin sai karttakepistä sormilleen! Silloin oli sentään opettajillakin jotain auktoriteettiä.
60- ja 70-luku olivat niitä hyviä vuosikymmeniä. Heti vaihtaisin ajassa taaksepäin jos se olisi mahdollista. Nykymaailman teennäinen ja sieluton meno hirvittää.
"Juu näin sanottiin minullekin kokoomusakkoja opettajina täynnä olevassa koulussa; ja auta armias jos joku tuli likaisissa vaatteissa, niin sai karttakepistä sormilleen!"
Niin, oli se 60-luku niin saatanan hyvä vuosikymmen!
Mikä mahtoi olla nyt pointtisi, tuolla unelmiesi 60-luvulla kun kokoomusakat oli opettajina?
Nyt itket niitten perään kun omia lapsiasi opettaa kommarit? Ja likaisuus ja huumeet on ihan jees kouluissa.
ja aika pitkälle 70-luvulle elämä oli hyvin yksinkertaista. Itse olen syntyisin pienestä maalaiskauppalasta muistan hyvin tuosta 60-luvun loppupuolesta 68-69 alkaen miten elettiin. Tv-kanavia oli 1 kpl, joten kanavasurffailu oli tuntematon käsite kuva tietysti mustavalkoinen. Radion kuuntelu oli vaivatonta monovastaanotin ja kaksi kanavaa yleisohjelma ja rinnakkaisohjelma, ohjelma loppui aina ennen puoltayötä. Ei nettiä, kännykkää, mikroa tai kahvinkeitintä. Sen paremmin kuin astianpesukonetta, pulsaattorikone oli. Ei tarvinnut tekstareita lähetellä kun kylässä oli parissa kolmessa talossa lankapuhelin. Posti kulki päivittäin paitsi sunnuntaina se tuli yhteiseen laatikkoon meiltä sinne oli 1,5 km. Kirkolla käytiin bussilla tai polkupyörillä, miehillä mopo oli yleisin kulkupeli autoja ilmaantui 70-luvun alkupuolelta vasta enemmän. Kaupasta haettiin aika vähän tavaraa, koska elettiin omavaraistaloudessa hyvin pitkälle maaseudulla. Suola, sokeri, kahvi, kaakao, tee ja makkara olivat lähinnä sellaisia, mitä kaupasta ostettiin, ehkä säilykkeitä myös jonkin verran. Kaiken kaikkiaan elämä 35-45 vuotta sitten oli hyvin yksinkertaista verrattuna nykyiseen ja loppujenlopuksi se aika oli parasta aikaa, vaikka niukkaakin oli välillä. Ihmiset eivät silloin vielä juosseet turhan krääsän perässä.
On jokaisen oma mielipide mikä oli parasta aikaa tai miten kukin asiat kokee, sanotaan että aika kultaa muistot, niin tässäkin tapauksessa varmaan ja se radio-ohjelma loppu tasan 12:oo yöllä ja viimeiseksi soitettiin maamme laulu, säännölliset yöradio lähetykset alkoi vasta niinkin myöhään kuin 1987. On se tuo muisti vekkuli väline...
http://yle.fi/yleista/histo_1980.shtml
ihan samaa.
Nykyaika on kaikessa sieluttomuudessaan kuin painajaista.
Silloin kun esi-isäni olivat pieniä, niin ei ollut edes sitä pullaa tai kaakaota jota olisi voinut litkiä. Ei ollut sitä pysyvää kattoa päänpäällä eikä minkäänlaista koulutusta. Jo lapsena ruvettiin metsästämään ja elämään kituisena se muutama kymmenen vuotta, kunnes kuali. On se kumma, että nykyään ruvetaan valittamaan sellaisista täysin epärelevanteista asioista, kuin jokapäiväinen leipä, ilmainen koulutus, kouluruoka, katto pään päällä ja ihmisarvoinen elämä tms, sellaisia kun eivät ne sadat miljoonat esi-isätkään saaneet.
Matkustakaa aikakoneella takaisin 2000-luvun Suomeen, jossa rakennetaan länsimetroja, ydinvoimaloita, musiikkitaloja, tunneleita ja siltoja sadoilla miljoonilla euroilla ja ruoka sen kun kallistuu vain ja työtä ei meinaa löytää mistään muualta kuin paskaduuneista, joilla ei ihan oikeasti esim. Stadissa selviä.
kun noin miljoona suomalaista kamppailee jokapäiväisestä ruoasta,ja on varaa rakentaa musiikkitaloja,oopperoita kiasmia ym.turhanpäiväisiä eliittijengin viihdytys keitaita.Mikäli laittaa vakaakaan onko tärkeämpää että ihmisillä on ruokaa/vai autiot oopperatalot kiasmat ja musiikkitalot niin älyä asian mielettömyyden.
Valtaosa Suomen kansaa elää joka tapauksessa suusta suuhun eikä nillä ole mahdollisuutta mennä Kiasmoihin tai edes koko Stadiinne.
On sanottu, että jos maapallolla jaettais elanto ja vaatteet, niin kaikille riittäis leipäosansa ja katto pään päälle. "Voitaisiin keinuissa keinua kesäisin, talvisin suksilla matkaa taittaa ja iloiten perheelle ruokaa laittaa."
Kyllä kaikki leivän saa suuhun kun menee töihin ja palkkarahoilla sen rievän ostaa.
työtöntä huomenna aamulla kävellään vain töihin..
mielenterveyspotilaat ja raajarikot seurataan perässä :)
pyöri levylautasella
http://www.youtube.com/watch?v=I43Ydi-i_H4&feature=related
Ei se aivan noin karseaa ollut :)
60-70 -luvuilla lapset liikkuivat kun ei ollut sisälläkään välttämättä muuta tekemistä kuin töitä äidin ja isän apuna. Se oli sillä tavalla tervettä meininkiä, vaikka oltiinkin köyhempiä kuin nykyihmiset.
autojakaan jokapaikassa, eikä tarvittu lentokentän kokoisia parkkipaikkoja joka talon eteen. Yksi suurin lasten leikkien häiriköijä on AUTO.
Ei niin, etteikö sitä tietysti tarvita ihan arkielämänkin menossa, mutta joskus tuntuu että asfaltti, sadevesijärjestelmät ja ruutujen maalaaminen parkkipaikalle, on paljon tärkeämpi asia, kuin kunnon liikunnallisten ulkoleikkipaikkojen järjestäminen lapsille.
oli niin tiukkaa että syötiinkin vain kiviä, leluinakin oli vain kiviä, kaikkein ikävimmät oli kivikengät ja kivivaatteet, oli se tosi kurjaa silloin!!!
Ei se rautakausikaan nyt niin hääppöstä ollut, mutta silloin se vasta kurjaa oli kun ei vielä ollut edes tulta. Ei sitten minkään näköstä praasua tai pärevalkeeta että olis nähny netissä lorvia! Se se vasta kurjaa oli!
ulkosalla ja näin keväisin hypättiin lautaa ja sitten jo vuosikymmenen lopulla joimma Vinettoa, jota ei nykyysin taireta teheräkkään.
ollut silloin sellaista läskimäärää, mitä nykyisin näkee.
Ei silloin latkittu janoon kokista ja hiukopalaksi rouskuteltu sipsejä.
kun 100g jauhelihasta teet kastikkeen neljälle hengelle, pari perunaa lisäks. Salaatist ei oltu kuultukaan.
Tai 4 nakkia ja soosi siihen.
Kun ei vain ollut rahaa enempään, ja sossua ei ollut.
Lapsilisät tuli 3kk välein ja sillä sai yhdet kumisaappaat.
KARJALAINEN Merja
Vaivaishoidosta sosiaaliturvaan, Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimen historia vv. 1880-1976.
Sosiaalitoimen 110-vuotis juhlajulkaisu. Jyväskylän kaupungin sosiaalikeskuksen julkaisusarja 2 /1990
nykyisin vaan mietitään kannattaako oikein mihinkään työhön tarttua kun tuet, saavutetut edut menevät ka kansa maksaa!
Enkä ole dementikko.
Kyllä silloinkin oli ns, vaivaistaloja, ja lastenkoteja, ja täysin varattomille vanhainkoteja. Ja taisi sotaväessä olleet miesten perheet saada jonkin avustuksen, millä ei tahtonut kylläkään elää. Äitien piti töihin lähteä 2kk kuluttua synnytyksestä, ja viedä lapsi jonnekin perheeseen hoitoon, kunnallisia oli vain muutama, enkä koskaan onnistunut lapsiani niihin saamaan.
Työkykyiset ja ikäiset ei ainakaan hesassa mitään apua saaneet.
Laitettiin tukityöhön, jos oli työtön.
Niinhän turun moottoritietäkin lapioilla rakennettiin, miehet ympäri suomen.
Itselläni sattui pieni haaveri auton kanssa, jouduin sairaslomalle, palkkaa sain vain 2-3vk. Vuokra oli maksettava, ja lapsi elätettävä.
Niimpä minä lahdin kerjuulle sos, tstoon (joka oli todellakin eri kuin nyt ei ollut peruspäivärahoja, ei toimeentuloturvaa)
lopputulos oli että olisin ehkä saanut velkaa, kaikkien lippujen ja lappujen jälkeen, mutta en siis toimeentulotukea.
Palkallani juuri ja juuri sain vuokran maksetuksi ja tosi heikot ateriat. Eli miten olisin velkaa heille takaisin maksanut?
Selvisin tuttavien, ystävien, sukulaisten avulla, en siis saanut yhteiskunnalta mitään.
nekin vipit maksoin sitten parantuessani tekemällä yötyötä, päivätyöni lisäksi.
Onneksi lapsenhoitoapua oli saatavilla.
-60 lopulla olikin sitten perhe, jossa meitä oli neljä.
se meni niin, että kannatti, toimeentulotuet olivat pienet mutta kohtuulliset, työstä sai silti enemmän palkkaa.
Joo viitenä päivänä viikossa sai syödä mahansa täynnä. http://www.edu.fi/page.asp?path=498,530,1285,50500
http://www.youtube.com/watch?v=uIq2jRzPtYg&NR=1
Kotiin töihin oli koulusta mentävä juosten.
ja monet muut, vaikka ongelmat osattiin kääntää musiikiksi, eivät ne olleet kepeitä.
35-50 vuotta sitten työtöntä ei hyysätty yhtään. Passitus työttömyystöihin ns siirtotyömaihin tuli äkkiä. Nykyään voi työtönkin oleskella yhteiskunnan tuella kotona ja surffailla netissä. Joskus 40 vuotta sitten saman tyypin kohtalo olisi ollut työmaa parakki, mistä viikonlopuksi pääsi kotiin, mikäli sellainen oli. Käytäntö oli, että työtä vastaan sai niukan työttömyystyö palkan.
pääkauunkiseudulla oli suuria parakkialueita vielä -70 luvulla. Satoja ihmisiä oli sullottu asumaan parakkikyliin. Ei minkäänlaista yksityisyyttä, eikä rauhaa. Monella oli kotimatkaa 600-700km, joten kotiin ei viikonloppuna ehtinyt. Palkkaa oli juuri senverran, että sai maksettua ruoan ruokalaan ja vuokran petipaikastaan.
Ryyppääminen ja itsemurhat olivat hyvin yleisiä noissa ankeissa olosuhteissa. Tänäpäivänä on helppoa maata "kotiruokinnassa" ja vaatia lisää etuja. Monet valittavat että etuja on huononnettu, mutta kyllä aiemmin oli aivan erilainen systeemi.
ne ryyppäs, jos kaik men petiin, ja ruokaan?
Tottahan monilla oli myös säästöjä, perintöjä ja metsärahoja. Yhteistä näille miehille oli TYÖTTÖMYYS! Monet (tunsinkin useita) olivat pienviljelijöitä Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta.
Oletko ihan oikeasti noin yksinkertainen, vai esitätkö vain?
Taidan olla vanhempi, kun minulla ei ollut koulussa kuin velliä tai puuroa. Keitosta ei ollut tietoakaan. Kansakoulua kävin oppikouluun menoon asti 1950-luvulla
Oppikoulussa ei ollut sitäkään, sillä ruokaa ei koulussa tarjottu lainkaan. Eikä ruokaa ollut kotonakaan. Ruokatunnilla kävelin kotiin parin kilometrin matkan. Jos tärppäsi, niin kotona löytyi sipulia tai hapankaalia, mitä sitten paistoin. Useimmiten ei ollut kuin vettä, mitä juoda. Vaan nuorena jaksaa.
Asuimme omakotitalon yläkerrassa, alakerrassa asuvat taisivat arvata tilanteen (kai laihuuden vuoksi oli helppo arvata), koska joskus, kun tulin ruokatunnilla kotiin, niin kutsuivat ruokapöytään. Otin auliisti tarjouksen vastaan. Muuten kai olisinkin kuollut aliravitsemukseen. Aliravitsemuksen vuoksi minulla turposivat nilkat.
Nyt näyttää vanhuuskin olevan yhtä köyhää. Nytkin valvon nälkääni, kun ei pieni eläke riitä. Olen hyvin kivulias, vaan ei rahaa lääkkeisiin eikä lääkärikäynteihin. Täytyy vain kestää.
Ei ole televisiota, koska ei varaa digiin, ei tule lehtiä. Kiitos sukulaisen armeliaisuuden, on tietokone käytössä niin kauan kuin tämä kestää. Onneksi on taitoa imuroida ilmainen käyttöjärjestelmä koneeseen.
on ollut eriarvoista siinäkin?
Meillä oli puuroja vellejä, ja keittoja. Tuotiin ämpärillä luokkaan, mistä sitten opettaja jakoi, ja oli ruokaliinat pulpetin päällä.
Hammaslääkärikin oli, ja rokotukset.
Koulusta sai anoa jalkineita, monot, tai kumisaappaat.
Oppikoulussa oli vapaapaikka, ja eväät. Ei olisi ruokavälitunnilla kotiin kerinnyt.
Paistinperunat oli usein pelkästään ruokana, koulusta palatessa.
Vaikka kaupungissa asuin, oli vesi haettava ämpärillä ulkoa, ja wc oli pihan perällä.
-Oi sitä onnea kun -57 päästiin pieneen yksiöön, vesi tuli ja meni, oli kylpyamme!
Ehkä ihmisillä oli silloin tavaraa vähemmän, kun kummasti mahduttiin, ja vaikka keittokomero oli komero todellakin, oli se suuri autuus.
Koulun jälkeen jaoin iltasanomia, ja hoidin iltaisin usein naapurin lapsia, kun vanhempansa oli iltavuorossa.
Siinä sai omaa rahaa, ja säästämällä pystyi ostamaan vaatteita, itselleen.
Työttömyyseläkkeellä nykyisin, ei myöskään tvtä, mutta oma rauha ja keittotaito, joten nälkää en näe.
Minäkin kannoin koulun jälkeen postia. Hiihtolenkin pituus oli 15 km ja palkkaa reissusta sain 4 markkaa! Puolukoita poimin myyntiin ja siitä saatiin lisärahaa. Kesät menikin maalaistaloissa "piikana" ja työtä silloin riitti. Kukaan ei puhunut lapsityövoiman käytöstä mitää! Eipä silti, olen tyytyväinen, että osaan kaikkea monipuolisesti.
''että eri puolilla suomea
on ollut eriarvoista siinäkin?''
Voi olla niinkin. Toisaalta voi johtua myös sota-ajan läheisyydestä. Aloitin koulunkäynnin 1950.
''Koulusta sai anoa jalkineita, monot, tai kumisaappaat.''
Ei meidän koulussa. Ehkä sodan läheisyys edelleen vaikutti. Kaikesta oli puutetta.
''Oppikoulussa oli vapaapaikka, ja eväät''
Vapaapaikalla minäkin olin. Eväitä ei ollut, kun ei ollut riittävästi ruokaa muutenkaan.
''Paistinperunat oli usein pelkästään ruokana, koulusta palatessa.''
Luukeitto oli hyvää. Sentään niin pitkälle en mennyt kuin naapurin poika: hän söi kastematoja. Pihalta ja puistoista kyllä tuli syötyä, mitä maasta ja puista löytyi. Taikinamarjoa oli ja männynkävyn siemeniä, hiirenherneitä (tai mikä se pieni herneen sukulainen on), jotka olivat herkkua. Sen lisäksi kaikenlaista ruohonseuralaista, kuten suolaheinää. Mistähän sitä tiesi, mitä saattoi pistellä poskeensa.
''Vaikka kaupungissa asuin, oli vesi haettava ämpärillä ulkoa, ja wc oli pihan perällä.''
Sama juttu oli, vaan kylmä vesi tuli sisälle. Hella oli puuhella ja puucee pihan perillä, vaikka kaupungin keskustassa asuimme.
''Koulun jälkeen jaoin iltasanomia, ja hoidin iltaisin usein naapurin lapsia''
Tuollaiseen ei ollut pohjoisen pikkukaupungissa mahdollisuuksia vielä 1950-luvun alkuvuosina ainakaan. Naapureilla ei olisi ollut varaa maksaa lastenhoidosta. Vähän isompana, n. 1960-61 oli mahdollisuus pestä kaupungin rikkaan ikkunat ja imuroida kirjaston kirjat. Siitä lähtien olen vihannut imuria. Palkaksi koko päivän työstä sain euroa vastaavan summan, joka tietysti oli härskiä.
''oma rauha ja keittotaito, joten nälkää en näe.''
Oma rauha minullakin nyt ja keittotaito. Vaan nälkää näen silti. Asun suuressa kaupungissa ja vuokra nielee asumistuenkin jälkeen melkoisen osan. Asumisvaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä. Sen lisäksi työvuosinani tuin erästä yksinhuoltajaperhettä siinä määrin, että jouduin ottamaan velkaa, voidakseni avustaa riittävästi. Toimeentulotuki kun on monesti teoriaa. Jouduin sitten ennenaikaisesti pois työelämästä ja maksan olemattomista tuloistani velkaa. En siis saisi toimeentulotukeakaan.
Eli pari vuotta myöhemmin kuin sinä. Ja muistan ne monot loppuikäni, niihin kun sitä kasvunvaraa jätettiin. Ekana talvena liian isot, paperia kärkeen, ja suraavana jo kiristivät. Niistä näki heti ketkä oli "köyhiä", vaikka kaikilla oli vaikeuksia, ei niitäkään kaikki saaneet.
Eihän ne lastenhoidosta saadut rahat mitään suuria olleet, viikon jokailtaisesta saattoi saada ostetuksi pitkikset, alennusmyynnistä. Muistan kuinka kävin ikkunaostoksilla, ja pelkäsin että menevät ennen kuin saan rahan kasaan. Iltis todellakin jaettiin silloin kotiin, ja nekin markat oli tosi tärkeitä. Ekan tilin tosin törsäsin pirtelöön. Ah, se oli autuus, mitään niin hyvää en ole sen jälkeen maistanut, kuin se eka.
Meille ei edes kylmää vettä tullut, vaan haettiin vesipostista, n,500m päästä. Sai siinä monta reissua edestakaisin 5v alkaen tehdä, koska eihän sitä ämpäriä olisi jaksanut kantaa, niin sitten 2-3l maitokannulla rahtasin parin ämpärin verran, joka päivä. Ja auta armias jos unohtui, koivuniemenherra lauloi ja kovin.
Siksi kait se yhsiö oli "taivas" vesi tuli ja meni, ja vielä amme!!!!!!
Pienellä eläkkeellä itsekin sinnittelen, kuitenkin talossa jossa on hissi, ja mukavuudet. Minullakin velkaa, tosin asunnosta. Työelämästä jouduin 58v pois, ja sitten 60v työttömyyseläkkeelle.
Jää ruhtinaalliset 300e kk asumisen jälkeen, siitä sitten puh netti=20e
sähkö kk kohden 13e
lääkkeet 60e
kotivak kk kohden 20e
lääkärit, polit,hammaslääkäri n, 50e
puhtaus, pesuaineet, shampoot, saippuat, ehkä 5e
bussilippuihin n, 20-26e
lehti 20e
ruokaan sitten loput, mitä jää vaikka välillä on ylimääräisiä kulujakin, vaikka vain lankaa, kangasta, alusvaatteita.
Talvitakki 10v vanha, talvikenkiä ei ole, vain lenkkarit ja kesällä sandaalit
Kampaamossa en ole käynyt 6v, hiukset saavat olla, harmaina ja poninhännällä.
silti, en näe nälkää, diabeteksen takia pitää syödä säännöllisesti, teen aina ison määrän, ja pakastan, tai keittoa syön 3pv.
kyllä hintojen korotus tuntuu, onneksi saan ystäviltä lahjoina marjoja, sieniä, ja syksyisin omenoita, niistä on tosi iso apu.
Hedelmiä ostan tarjouksesta, en koskaan yli 1e/kg, onneksi löytää kun etsii.
Sämpylät leivon, ruisleipä 0.55 halvin kestää 5pv.. Salaattia kaipaisin, vaan eihän kaikkea voi saada.
hyvää kesää, kyllä tää tästä, ollaanhan selvitty pahemmastakin.
Minä en tiennyt mikä on appelsiin tai omena ennen kuin joskus 60-luvunlopussa tai 70-luvun alussa. Perunaa oli kotona aina ja kastikkeen tapaista, mutta kastikkeessa ei ollut mitään seassa. Leipänä kotonakin näkkileipä ilman höysteitä. Sämpylästä en tiennyt ennen kuin joskus 16-17 vuotiaana. Salaattia saatiin maistaa vasta kun olin jo kotoa lähteny eli joskus 18-vuotiaana. Isä ajoi pois kotoa haukkumalla huoraksi. Ei kait siinä auta ku lähteä nurkkia kahtelemmaan, mihin saisi oman sopen rakentaa.
Muistan ensimmäisen banaanimaistelun. Äitini oli jostain saanut yhden banaanin, Se oli ihan mustunut ja sisältä ruskea. Hän antoi minulle pienen palan maistaa. Ai, että oli makeaa. Loput sai veljeni, jolla oli ollut riisitauti.
En muista itse, mutta monesti kerrottu, olin alle kuoluikäinen, ja myös äiti oli ostanut banaanin, oli ollut kallis
saatuani sen ja haukatessani olin sylkenyt pois, oli niin pahaa.
http://www.youtube.com/watch?v=v9AyvAcfYF4&feature=related
Ryysyrantaa
Ainoa josta ei pihistelty, oli remmi ja luudan varsi, selkä aina mustelmilla.
Opi varomaan ja katsomaan milloin isä on kierrettävä kaukaa. Isä kun tykkäsi esitellä lerpaa munaansa, mutta Muna-Jussit ovat inhotavia.
Isä puhui kuin saarnaaja, Raamatun kertomuksissa tyttäret viettelivät isänsä, ettei suku sammuisi. Äiti ilmoitti, silloin ei ollut lakia ettei alle 16 v. saa maata.
Kotoa oli sitten lähdettävä, vaikka isä vanheni ei turvaa yrityksiltä ollut. Äiti ei enää auttanut.
Meidän isä vei meidät työt aina kellariin piiskattavaksi. Syitä mm: 5,7,8 -vuotiaat tytöt söimme muutamia herneenpalkoja naapurin penkistä (nälkäämme), kävelimme naapurin piha-aidan reunasta toiselle kadulle eli tonttien välistä (naapuri suuttui), naapurin pojat kiusasivat meitä jatkuvasti uhkailemalla pieksää ja niin me tytöt heiteltiin naapurin tontille pikkukiviä, "varastettiin" palasokeria. Niinpä isä vei, ensin tukistettuaan kunnolla - vai äitikö se tukisti niin, että tukka lähti - kellariin piiskaukseen (huom: naapurit ei kuule joukkoitkua). Keskimmäinen sisko huusi aina: minulle ensin, minulle ensin!!!
Kyllä se vitakka kävi tiuhaan ja kipeään. Itkettiin sitten loppuilta tyynyjä vasten ja mietittiin mitä ihmettäsitä oli tehty. Nykyaikana sellaiset vanhemmat menettäis lapsensa sijaisperheeseen.
Nyt isä on 81-vuotias, muistamaton (ei muista tehneensä mitään pahaa koskaan) lellukka, käpsähtelijä, hyvinvoiva(?) ja raitistunut eikä ymmärrä mitä tuli tehtyä. Piiskattua työiltä mielenterveys pellolle - periaatteessa. Lapsena raadettiin kuin huutolaiset, rengit tai piiat ilman hyvää kohtelua. Kerjätä piti muutama penni ja markka.
Nykyajan lapset voi hyvin taloudellisesti eli ruokaa ja vaatetta varmasti saavat. Muuta pahoinvointia on, jota ei ruoalla ja rahalla korvata: huumeperheet jne.
Mutta nirppanokkaisuutta en voi sietää ja tyhjästä narinaa. Saattaisin jopa piiskata sellaisen kakaran!
Se vilu ja nälkä? Ja hätä?
Talvella on, tai ainakin siihen aikaan talvet olivat kylmiä. Isä ja äiti olivat töissä. Oma kotiavain oli hukkunut jonnekin. Ei auttanut muu, kuin odottaa jotain sisaruksista kotiin, jolla oli avain taskussa. Tai sitten isän tai äidin paluuta töistä.
Mistä se oikein johtui, että avaimet tahtoivat hävitä?
Häviävät ne tämän päivän lapsilta myös.
Kun tiesimme, että vanhemmat tulevat neljän-viiden aikaan töistä, oli talvella pakko mennä halkokellarin luukusta sisään. Lumi kaivettiin luukun päältä pois. Siinähän tuli lämmin. Joku meistä, yleensä pienin, eli nuorin tiputtautui luukusta alas. Muistan itsekin vanhimpana siitä menneeni. Meillä taisi olla ihan vuorot siinäkin, kuten tiskaamisessakin.
Aina kinasteltiin työvuoroista, oli kyse mistä työstä tahansa. Minä vanhimpana taisin saada tahtoni parhaiten läpi. Tai sitten en.
Minä jouduin kantamaan suurimman vastuun ruoan laitosta ja pikkuveljestä.
Äiti huusi aina minulle mitä pitää tehdä päivän mittaan. - Lihat on kiehumassa, kuori sitten perunat...jne.
Kun kukaan meistä siskoista ei ollut hakenut pikkuveljeä tarhasta kotiin, huusi äiti minulle - vanhimmalle ja komensi heti hakemaan veljen kotiin. Miksi hän ei itse hakenut, kun oli jo tullut kotiin?
Ei ilennyt. Hävetti näyttää olevansa äiti, joka sälyttää vastuun isoille siskoille.
En koe lapsuuttani niin karmeana, kuin pikkusiskoni kuvailee. Jouduimme toki ottamaan paljon vastuuta jo pienestä pitäen, mutta kun se oli aina niin, en osannut muusta haaveillakaan. Kavereidemme äidit olivat kotona, kuten 60-luvulla oli yleistä. Meidän äiti oli töissä ja se oli aivan normaalia. Hän harrasti kaikenlaista ja monet viikonloput katselimme sivusta, kun äitimme yöpaitasillaan heilui maalaten tauluja. Sekin oli aivan normaalia meidän perheen elämää. Äiti laittoi ruokaa, tai sitten ei. Jos ei, komensi hän minut vanhimpana laittamaan. Isä piiloutui sanomalehtensä taakse, ellei sattunut olemaan kaljalla.
Tämä kuvaukseni ei ole mitään silottelua siskoni kirjoittamiin tuntemuksiin. Tämä on vai ison siskon hieman erilainen näkemys asiaan. Täytyy myöntää, että sain helpommin esim. uuden polkupyörän, mutta ei mennyt kauaakaan, kun isä otti sen kaljareissulleen ja varastutti sen.
Äiti opetti meille vaatteiden ompelemisen alkeet. Olin aivan haltioitunut, kun sain ensimmäiset omatekoiset housut valmiiksi. Minusta se oli hienoa. Minulle se ei koskaan ollut pakko, vaan suuri ilo. Pääsin toteuttamaan itseäni, eikä kenelläkään toisella ollut samanlaisia vaatteita päällään. Olin ylpeä. Saimme hakea mieleisiämme kankaita mielihalujemme mukaan liikkeestä, jossa äitimme oli myymälänhoitajana.
Ompelimme naapurin tytöillekin housuja viiden markan palkalla. Mielestäni se kaikki oli kehittävää ja kasvattavaa - ainakin kärsivällisyyden osalta.
Entäs se nälkä? Siihen aikaan oli aina lähimpään ruokakauppaan tili. Ku meille tuli puhelin, tilasimme mielin määrin herkkuja päiväsaikaan. Menimme piiloon kun tsuppari toi ruoat. Nauraa kihertäen herkuttelimme.Äiti suuttui, kun havaitsi touhumme ja kielsi kauppiasta antamasta meille mitään ylimääräistä. Sitä kesti pari viikkoa ja kohta tilasimme taas mitä vaan.
Äiti, eikä isä eivät mahtaneet meille mitään - olimmehan niin sanotun vapaan kasvatuksen hedelmiä.
Siispä - meiltä ei puuttunut mitään materiaa, maallista. Vain rakkaus puuttui. Siksi olemme sekä henkisesti-, että fyysisesti rikkinäisiä ja sairaita ihmisiä.
Toivottavasti ette tehneet lapsia, ettei tuo katkeruus periydy.
Kaikilla sodanjälkeisillä oli ristinsä, kotiolot, vanhempien ongelmat,
silti ihan täyspäisiä ihmisiä suurimmasta osasta tuli.
Miten tämä kaikki kuuluu köyhyyspalstalle? Tämänpäivän köyhyydestä ja ihmisten eriarvoisuudesta, joka on paljon suurempaa, kuin silloin, kun kaikki oli rempallaan, olisi keskusteltavaa. Mielenterveyspalstat on erikseen.
Ompa outoa, "siskokset" yöllä valvovat,,
Nykyihmisten tyytymättömyys johtuu pitkälti elämisen puitteiden vertailusta.
Ei niinkään omasta, todellisesta puutteesta.
Sodan jälkeen vielä pikälti 50-luvulle ainakin seutukuntamme ihmiset, maalaisia lukuun ottamatta, olivat yhtä köyhiä.
Ei se haitannut.
Kauppalan eliitin erottuminen oli luonnollinen asia.
Opettajat, apteekkari, nimismies, kunnanlääkäri, kirkkoherra olivat hyvin lähellä jumalaa ja erehtymättömyydessään ansainneet korkeamman aineellisen elintasonsa.
kun leipäjonossa seisoo sairaseläkeläinen ja toitotaan että suomessa menee paremmin kuin koskaan.Joo menee pienellä osalla,ja toisilla tosi heikosti.