Putin vetäytyisi jos vain voisi, kirjoittaa

Venäjän presidenttivaihdos ja Vladimir Putinin siirtyminen pääministeriksi oli omiaan ruokkimaan salaliittoteorioita länsimediassa: Putin sinetöi valtaansa ja määrää pelin hengen vastakin.

Itänaapuria tarkkailevissa piireissä esiintyy myös sellaista teoriaa, että tosiasiassa Putin haluaisi astua syrjään, mutta kun ei vaan voi.

Putinin presidenttikaudet ovat olleet Venäjällä ällistyttävän talouskasvun aikaa. Lähtötilanteessa talous oli pohjamudissa. Sittemmin raakaöljyn maailmanmarkkinahinta on kymmenkertaistunut, mikä on jauhanut öljy- ja kaasuriippuvaiselle Venäjälle kahdeksan vuotta keskimäärin seitsemän prosentin talouskasvua.

Talous tuplaantui, keskiluokka vaurastui. Putin on sankari.

Nyt edessä on talouden modernisaation haastava rasti. Talouden rakennetta pitää hajauttaa ja nostaa maan kilpailukykyä luonnonvarateollisuuden ulkopuolella. Se merkitsee talouden kivuliasta avaamista.

Venäjällä on edelleen vahvoja intressiblokkeja. Liberaalit, bisnesväki, silovikit ja turvallisuuskoneistot vääntävät taustalla kättä.

Putin pitää pakettia kasassa. Jos hän hyppäisi pois, homma uhkaa räjähtää käsiin.

Tarvittiin hallittu vallanvaihdos: presidentti, joka jatkaa edeltäjänsä politiikkaa. Pääministeri, joka estää yritykset presidenttivalinnan torpedoimiseksi ja sen jälkeen varmistaa jonkin aikaa, etteivät muut sooloile presidentin ohi.

http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/2008/05/12/putin-vetaytyisi-jos-vain-voisi/
0109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kauppalehti kirjoitti:

Venäjän presidenttivaihdos ja Vladimir Putinin siirtyminen pääministeriksi oli omiaan ruokkimaan salaliittoteorioita länsimediassa: Putin sinetöi valtaansa ja määrää pelin hengen vastakin.

Itänaapuria tarkkailevissa piireissä esiintyy myös sellaista teoriaa, että tosiasiassa Putin haluaisi astua syrjään, mutta kun ei vaan voi.

Putinin presidenttikaudet ovat olleet Venäjällä ällistyttävän talouskasvun aikaa. Lähtötilanteessa talous oli pohjamudissa. Sittemmin raakaöljyn maailmanmarkkinahinta on kymmenkertaistunut, mikä on jauhanut öljy- ja kaasuriippuvaiselle Venäjälle kahdeksan vuotta keskimäärin seitsemän prosentin talouskasvua.

Talous tuplaantui, keskiluokka vaurastui. Putin on sankari.

Nyt edessä on talouden modernisaation haastava rasti. Talouden rakennetta pitää hajauttaa ja nostaa maan kilpailukykyä luonnonvarateollisuuden ulkopuolella. Se merkitsee talouden kivuliasta avaamista.

Venäjällä on edelleen vahvoja intressiblokkeja. Liberaalit, bisnesväki, silovikit ja turvallisuuskoneistot vääntävät taustalla kättä.

Putin pitää pakettia kasassa. Jos hän hyppäisi pois, homma uhkaa räjähtää käsiin.

Tarvittiin hallittu vallanvaihdos: presidentti, joka jatkaa edeltäjänsä politiikkaa. Pääministeri, joka estää yritykset presidenttivalinnan torpedoimiseksi ja sen jälkeen varmistaa jonkin aikaa, etteivät muut sooloile presidentin ohi.

http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/2008/05/12/putin-vetaytyisi-jos-vain-voisi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu