Minulla on maailman ihanin aviomies ja lapset, pidän elämästäni vaikka minulla ei kavereita enää juuri olekaan (koska lähes kaikki heistä ovat lapsettomia). Oma perhe ja miehen perhe ovat minulle tärkeitä, mutta joskus tuntuu että "pitäisi" olla enemmän kavereita, varsinkin toisia äitejä.
Pidän itseäni kummajaisena tämän takia, tunnen hirveää painostusta tästä "täytyy olla paljon kavereita"-asiasta. Olen onnellinen juuri näin, mutta osa minusta haluaisi paljon enemmän ihmisiä ympärilleni. Ja taas toisaalta en edes välittäisi järjestää enempää aikaa muille, kuin omalle perheelleni.
Tunnen suurta painetta etsiä itselleni uusia ystäviä vain sen takia kun kaikilla muillakin on. Tunteeko kukaan muu näin? Onko kukaan muu edes samassa tilanteessa?
Pidän itseäni kummajaisena tämän takia, tunnen hirveää painostusta tästä "täytyy olla paljon kavereita"-asiasta. Olen onnellinen juuri näin, mutta osa minusta haluaisi paljon enemmän ihmisiä ympärilleni. Ja taas toisaalta en edes välittäisi järjestää enempää aikaa muille, kuin omalle perheelleni.
Tunnen suurta painetta etsiä itselleni uusia ystäviä vain sen takia kun kaikilla muillakin on. Tunteeko kukaan muu näin? Onko kukaan muu edes samassa tilanteessa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
väkisin etsiä kavereita.Minäkin halusin lasten pienenä olessa viettää aikaani vain perheeni kanssa,sehän se tärkein on,ei vieraiden ihmisten kanssa hengailu.Nauti lapsistasi ja perheestäsi.
Ennen lapsen tuloa oli paljon ystäviä ja tehtiin paljon yhdessä. Heistä kellään ei ole lapsia, joten nyt kun itse olen perheellinen, he ovat tavallaan tippuneet kyydistä. En ota siitä paineita, jokainen elää tyylillään, ja äidin elämä on ehdottomasti minulle parasta:)
Jos kaipaat enemmän eloa ympärillesi, niin voithan joskus lähteä johonkin ilman lapsia, miehesi kanssa ehkä? onhan hän ystäväsi? Tai aloita lasten kanssa jokin kiva harrastus, tiedä vaikka tapaisit toisia vanhempia. Ennenkaikkea, älä stressaa asiasta, ole onnellinen siitä mitä sinulla on. :)
Sullapa onkin hyvä syy olla olematta kaveri vanhojen kamujesi kanssa. "koska lähes kaikki heistä ovat lapsettomia"... Mietipä sitä sitten miksi sinulla ei ole niin paljon niitä kavereita... Mun kavereista oikeestaan kellään ei oo lapsia ja silti he on mun kavereita.
minultakin katosi suurin osa lapsettomista kavereista kun sain lapsia. se johtui sekä minusta että ystävistäni: minulla oli liian vähän aikaa pitää yhteyttä ja he halusivat juhlia paljon, enhän minä vuvaani voi jättää....
on helpompi olla läheinen samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. olenkin saanut uusia ystäviä, joilla on lapsia.
enää jaksaisi kavereita, koska elämä on täyttä muutenkin... nautin niinstä hetkistä, kun olen yksin
Minä olen todella yksinäinen ja olen aina tuntenut siitä suurta painetta ja häpeää, koska minusta tuntuu että kaikilla muilla on hyvin laaja ystäväpiiri.
Kaikki ystäväni lopettivat hiljalleen yhteydenpidon alkaessaan seurustelemaan tai saadessaan lapsia, kun itse olin vielä sinkku. Nyt minulla on aviomies ja lapsi tulossa, ja silti tunnen edelleen erittäin pahaa mieltä ystävieni kaikkoamisesta.
Kaipaan kovasti uusia ystäviä, mutta samalla kaipaan myös vanhoja ystäviäni, vaikka tiedän ettei minun pitäisi heistä enää välitää. Minulle kelpaisivat ystäviksi niin perheelliset kuin sinkkuihmisetkin.
Miksi et pidä ystävinä lapsettomia ystäviäsi? Minä en ymmärrä että ystävyys pistetään poikki, kun itsellä on perhe ja toisella ei. Eihän se sinkkuystävä ole mikään uhka perheelle.