tekevään voimaan. :)
Itämeren maat hakevat merialueilleen suojaa IMOlta
29.08.2003 20:47
Pohjoismaiden ja Baltian maiden ympäristöministerit kertoivat tänään hakevansa YK:lta apua Itämeren suojelemiseksi Venäjän alati kasvavan öljyliikenteen mahdollisilta haitoilta. Päätös tehtiin Itämeren maiden ympäristöministerien kokouksessa Luulajassa.
Ruotsin ympäristöministerin Lena Sommestadin mukaan Itämeren maat, pois lukien Venäjä, hakevat Kansainväliseltä merenkulkujärjestöltä IMOlta Itämeren osien julistamista erityisen herkäksi merialueeksi eli PSSA-alueeksi. PSSA-alueella tankkerit joutuisivat kulkemaan kapeilla väylillä ja käyttämään luotseja rannikoiden lähellä.
Sommestadin mukaan IMO voisi käsitellä Itämeren maiden hakemusta kokouksessaan ensi maaliskuussa.
Venäjän luonnonvaraministeri Irina Osokina kuitenkin vastustaa esitystä.
- Emme näe oikeudellisia syitä, jotka puoltaisivat tätä esitystä, Osokina sanoi Luulajassa eilen.
Juuri Venäjän vastustuksen vuoksi koko Itämerta ei voida esittää PSSA-alueeksi. Nyt jätettävä hakemus koskisi siis vain tiettyjä alueita Itämerestä.
(STT)
uskoo saastuttamisen hyvää
2
116
Vastaukset
- takapajulamme Venäjä
että maailma olisi tulevaisuudessakin hyvä paikka olla ja elää. Venäläiseen ajatteluun kuuluu materian palvonta ei luonnon arvojen säilyttäminen.
- syytellä
ihan väärään suuntaan, lainaa ydivoimakeskustelusta, oli tuolloin jokaisissa uutisissa...
Bush romuttaa ilmansuojelua
STT-PÄIVI SINISALO-IA, 26.8.2003
Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA on päättänyt lieventää maan huonokuntoisempien hiilivoimaloiden ilmansuojelumääräyksiä.
Nykyisten ilmansuojelusäännösten mukaan vanhat voimalat eivät saa hankkia uusia laitteita tai tehostaa toimintaansa, elleivät ne asenna samalla uusia ja ajanmukaisia puhdistimia.
Päätös on suuri voitto säännöstä ankarasti vastustaneelle voimateollisuudelle. Voimalateollisuuden mukaan kukaan ei halua sijoittaa rahaa vanhojen voimaloiden kohentamiseen, koska puhdistuslaitteet tulevat liian kalliiksi.
Säännösten löysentämisen tarvetta on perusteltu teollisuudessa myös sillä, että energiaa tarvitaan koko ajan lisää ja voimaloiden toimintaa pitää pystyä tehostamaan ilman lisäkustannuksia.
Alustavien arvioiden mukaan voimalateollisuus säästää miljardeja dollareita, kun uusia laitteita ei tarvitse asentaa. EPA:n virkaatekevän johtajan Marianne Horinkon mukaan "nuo säännöt eivät johtaneet kovinkaan merkittäviin päästöjen vähennyksiin".
Voimalateollisuudessa on paljon presidentti George W. Bushin tukijoita.
Päätös tuo Bushille vaalirahaa
Ilmansuojelumääräykset tulivat voimaan presidentti Bill Clintonin hallintokaudella.
Demokraatit ja luonnonsuojelijat ovatkin kauhuissaan EPA:n linjanvedosta, koska heidän mukaansa lievennys sallii maan saastuttavimpien ja huonokuntoisimpien hiilivoimaloiden päästöjen lisäämisen.
- Tämä on tuhoisin yksittäinen ilmansuojelua vastustava säännös koko ilmansuojelulain olemassaolon aikana, sanoo Vickie Patton, Environmental Defense -järjestön asianajaja.
National Resources Defence Council -ympäristöjärjestön johtajan John Walke on myös raivoissaan Bushin hallinnon linjauksesta. Walke suomii Washington Post -lehdessä hallintoa, "joka sallii massiivisen saastuttamisen lisäämisen Bushin vaalikampanjan tukijoiden eduksi kansanterveyden kustannuksella".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225115Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303658No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241504- 231391
- 141292
- 271198
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221117