Prkl, 9-3 levisi lennosta, veikkaa vika!

Ja ihan kuin otsikko sanoo niin siihen jämähti kuin paska Junttilan talon tuvan seinään.
Auto siis pari vuotta vanha 9-3 syntyjään t, ja nykyisin T. Kilsoja 50k juur huollettu.
Nyt ei apuja tarvita mutta kiinnostaa kuulla mitä
asiantunteva raati arvioi särkyneeksi.
Kerrotaas kuin eilinen meni auton suhteen;
Aamulla huomasin että käynnistäessä pukkasi sinistä savua! Höh, eihän tää nyt ennenkään oo savutellu, melkein meni unihiekan piikkiin mutta ei kuitenkaan. Jäi vaivaamaan senverran että kun päivän ohjelma vei Hki-Tre motarin eestaas ja pakolliset KEHÄ1 jonotukset aamulla ja iltapäivällä, niin tuli peilistä seurattua jotta savuttaako. Ei savuttanut missään ajotilanteessa. Myös kulku oli ok.
No, illalla tuli lähdettyä käymään tuossa lähikunnassa ja auto tuntui hiukkasen laiskalta rampeista kiihdytettäessä, ei kuitenkaan nykinyt eikä muutenkaan kenkkuillut.
Motarilla kotiin tullessa sitten eleetön sammuminen, se vain nukahti. Nooohh, vauhtia oli motarinopeus mutta liikenne suht rauhallista ja
tehostimissa riitti puhtia viedä peli pientareelle turvallisesti. Toisin olisi ollut ohitettaessa muutaman rekan jataa 140-150 taulussa
pahimpaan ruuhka-aikaan, siinä olisi ollut jo haasteellisempi paikka.
Aikaansaapa hinausautokuski saapui noin kolmen vartin päästä ja toi tullessaan toisen ruotsalaisen eli S60 Volvon jotta rakkaus naapurimaan autoteollisuuteen ei pääsisi sammumaan Saabin ollessa hoidettavana.
Mutta asiaan, eli veikatkaapas nyt
mikä siitä pimahti? Saappi on nyt huollon pihassa
mistä se aamulla ohi ajaessani katseli rauta-aidan
takaa hieman katuvan näköisenä, taisi tuo Volvokin ottaa sitä päähän!
Maanantaina kuullaan diagnoosi, mutta itseä ihmetyttää hieman ristiriitaiset oireet.
Jos DI-kasetti simahti niin miksi se pöllytti savua, siis sinistä savua aamulla?
Sehän olisi ihan turbon oire, hmm?
Arvailut kehiin, siis:
1. Mikä hajosi?
2. Mitä tulee maksamaan?
3. Kauanko kestää?

Joka osa-alueesta annetaan pisteitä ja lähimmäs arvannut saa Suurtietäjän tittelin
papukaijamerkin ja tammenlehvien kera. (anteeksi,
sihteeri ilmoitti että merkit on loppu ja lehvät söi koira) mutta titteleitä on vielä yksi jäljellä.
Laitan tietoa sitä mukaa kun sitä huollolta saan.
On muuten ensimmäinen kahdeksasta autostani joka
jättää tielle, nyt jo toisen kerran. Harmittaa hieman ja luottamus kärsii.
133063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

di kasetti mäni. Voe vitun ooppeli.

Äänestä
  • Ei oo ooppelilla DI kasettia eikä tuo kone oo
    muuteskaan sitä sukua. Muuten kyllä hyvin sanottu,
    olkoonkin että oli tuossa yksi ooppelikin ja se kyllä hoiti hommansa luotettavammin kuin saappi.

    Äänestä

  • Arsin kirjoitti:

    Ei oo ooppelilla DI kasettia eikä tuo kone oo
    muuteskaan sitä sukua. Muuten kyllä hyvin sanottu,
    olkoonkin että oli tuossa yksi ooppelikin ja se kyllä hoiti hommansa luotettavammin kuin saappi.

    Olenkin miettinyt miten Signum 2,0t:ssä on hoidettu moottorinohjaus/sytytys.

    Äänestä

Jos sinistä savua tulee käynnistäessä se on turboremontin paikka. Ihme että pääsit noinkin pitkälle ajamalla.

Äänestä
  • Mikä pirkule sen noin äkillisesti sitten stoppaa,
    simahtaessa ei mitään pöllyytyksiä tms.
    Eli mikä sen sammutti, koneenhan luulisi käyvän
    auttavasti ilman turboakin?
    Auto on muuten työpäivät tallissa joten ainakin sieltä lähteissä luulisi että olisi jo huomannut jos olisi savumerkkejä ollut tarjolla aiemmin.

    Äänestä

  • Veikkaanpa, että olet pahasti hakosessa. Ahdin on ehjä, vain di vittuilee, sano minun sanoneen.

    Eli di rikki
    hinta töineen noin 300 egee
    muuten ok.

    Äänestä

  • Arsin kirjoitti:

    Mikä pirkule sen noin äkillisesti sitten stoppaa,
    simahtaessa ei mitään pöllyytyksiä tms.
    Eli mikä sen sammutti, koneenhan luulisi käyvän
    auttavasti ilman turboakin?
    Auto on muuten työpäivät tallissa joten ainakin sieltä lähteissä luulisi että olisi jo huomannut jos olisi savumerkkejä ollut tarjolla aiemmin.

    Niinno rauhallinen koneen sammuminen johtuu lähes aina DI:stä. Tuon vuosimallin vehkeestä ei DI:n hajoaminen noilla kilometreillä olisi mitenkään harvinaista. Kai autossa pysyi sähköt ja varoitusvalot luultavasti vilkkuivat?

    Hyvällä tuurilla vain DI menee vaihtoon ja ehkä jotain uutta tiivistettä turbossa. Mistään hirmuisista rahasummista ei puhuta. Täydelliset turbon leviämiset ovat harvinaisia mutta enpä silti uskaltaisi ajaa savumerkkien jälkeen kuin huollon pihaan.

    Äänestä

  • Nero kirjoitti:

    Veikkaanpa, että olet pahasti hakosessa. Ahdin on ehjä, vain di vittuilee, sano minun sanoneen.

    Eli di rikki
    hinta töineen noin 300 egee
    muuten ok.

    itse vaihtamista, säästät 100 egeä. Vain 4 ruuvia ja liitin auki/kiinni.

    DI oli mennyt, hinta kuten sanoit ja aikaa paloi
    vain puoli tuntia.
    Auto on nyt laiska kuin tossu, toivottavasti virkistyy. Trionic ilmeisesti hukkasi asetukset.

    Äänestä

  • Kypsä kirjoitti:

    itse vaihtamista, säästät 100 egeä. Vain 4 ruuvia ja liitin auki/kiinni.

    Vaihto on helppo. Mutta tähän ja sytystulppien vaihtoon liittyy probleema, että jos kasetti on ollut nurinpäin, niin täytyy odottaa vähintään varttitunti, ennenkuin käynnistää auton.

    Malttaakohan ne valtuutetuissa huolloissakaan aina odottaa.

    Ongelma liittyy puolan sisällä oleviin muuntajaöljyihin. Ne pitää valuttaa ensin oikeaan paikkaan.

    Tämä tieto löytyy tämän palstan toisessa viestissä mainitussa linkissä.

    Äänestä

  • Saabisti kirjoitti:

    ton tempaisit? Ihme kun WIS ei tiedä asiasta mitään.

    Äänestä

...........

Äänestä

...............

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arsin kirjoitti:

Ja ihan kuin otsikko sanoo niin siihen jämähti kuin paska Junttilan talon tuvan seinään.
Auto siis pari vuotta vanha 9-3 syntyjään t, ja nykyisin T. Kilsoja 50k juur huollettu.
Nyt ei apuja tarvita mutta kiinnostaa kuulla mitä
asiantunteva raati arvioi särkyneeksi.
Kerrotaas kuin eilinen meni auton suhteen;
Aamulla huomasin että käynnistäessä pukkasi sinistä savua! Höh, eihän tää nyt ennenkään oo savutellu, melkein meni unihiekan piikkiin mutta ei kuitenkaan. Jäi vaivaamaan senverran että kun päivän ohjelma vei Hki-Tre motarin eestaas ja pakolliset KEHÄ1 jonotukset aamulla ja iltapäivällä, niin tuli peilistä seurattua jotta savuttaako. Ei savuttanut missään ajotilanteessa. Myös kulku oli ok.
No, illalla tuli lähdettyä käymään tuossa lähikunnassa ja auto tuntui hiukkasen laiskalta rampeista kiihdytettäessä, ei kuitenkaan nykinyt eikä muutenkaan kenkkuillut.
Motarilla kotiin tullessa sitten eleetön sammuminen, se vain nukahti. Nooohh, vauhtia oli motarinopeus mutta liikenne suht rauhallista ja
tehostimissa riitti puhtia viedä peli pientareelle turvallisesti. Toisin olisi ollut ohitettaessa muutaman rekan jataa 140-150 taulussa
pahimpaan ruuhka-aikaan, siinä olisi ollut jo haasteellisempi paikka.
Aikaansaapa hinausautokuski saapui noin kolmen vartin päästä ja toi tullessaan toisen ruotsalaisen eli S60 Volvon jotta rakkaus naapurimaan autoteollisuuteen ei pääsisi sammumaan Saabin ollessa hoidettavana.
Mutta asiaan, eli veikatkaapas nyt
mikä siitä pimahti? Saappi on nyt huollon pihassa
mistä se aamulla ohi ajaessani katseli rauta-aidan
takaa hieman katuvan näköisenä, taisi tuo Volvokin ottaa sitä päähän!
Maanantaina kuullaan diagnoosi, mutta itseä ihmetyttää hieman ristiriitaiset oireet.
Jos DI-kasetti simahti niin miksi se pöllytti savua, siis sinistä savua aamulla?
Sehän olisi ihan turbon oire, hmm?
Arvailut kehiin, siis:
1. Mikä hajosi?
2. Mitä tulee maksamaan?
3. Kauanko kestää?

Joka osa-alueesta annetaan pisteitä ja lähimmäs arvannut saa Suurtietäjän tittelin
papukaijamerkin ja tammenlehvien kera. (anteeksi,
sihteeri ilmoitti että merkit on loppu ja lehvät söi koira) mutta titteleitä on vielä yksi jäljellä.
Laitan tietoa sitä mukaa kun sitä huollolta saan.
On muuten ensimmäinen kahdeksasta autostani joka
jättää tielle, nyt jo toisen kerran. Harmittaa hieman ja luottamus kärsii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu