Faktaa Lapuan näytelmästä

Lapuan S. ja Ilkka

Tnään on Lapuan Sanomissa pitkä analyysi myttyyn menneestä näytelmästä. Selviää monta asiaa.

Näytelmästä saatiin kallis kun kesken näytelmän teon budjettiin sotkettiin kesäteatterin rakentaminen.

Siinä meni aikataulu sekaisin, ja rahoituspohja myöskin. Aivan outoa poliitikkojen toimintaa.

54

2361

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • matto alta

      Oltiin varattu koko perhe tämä kesä Tämä pala Pohjolaa näytelmää varten. Yksi maisteri valtuustossa veti kaiken vessanpöntöstä alas. Lapua teki virheen, kulttuurinharrastajilta, siihen panostaville annettiin tyrmäysisku, koko kesän saamme lukea kun Pohjanmaalla mutta ei Lapualla puuhataan vuotta 1808. Harrastajat näyttelee ja soittaa, kaupunki rakentaa kesäteatterin. Samalla tavoin kun rakennetaan urheilupaikat.

      • tuottaja kertoo

        Tuottaja kertoo Lapuan Sanomissa näytelmäasian kaikki puolet.
        Sabotaasi, vaadittiin että yhden kesän näytelmällä pitää saada
        kesäteatterin rakentamisen kulut maksetuksi.

      • vaanii

        Kuinkas sitten oltais suu pantu mikäli koko kesäteatterihökötys olisi roihunnut ilmiliekeissä kuin ravikatsomo konsanaan? Olisi mennyt koko Vanhan Paukun alue sileäksi. Onko sitä kukaan ajatellut?

      • vika olikin?

        "Yksi maisteri valtuustossa veti kaiken vessanpöntöstä alas."

        Valtuusto päätti asiasta äänin 23-12. Tekninen lautakunta oli sitä ennen yksimielisesti todennut, että

        1. Hankkeen rakentamiskustannukset muodostuvat kohtuuttoman korkeiksi, minkä johdosta hanketta ei tällaisenaan ole järkevää toteuttaa.
        2. Rakentamistöille jää käytännössä liian vähän aikaa, mistä muodostuu koko hankkeen toteuttamiselle riski.

        Kyllä näytelmähankkeen olivat ajaneet karille sen valmistelijat ja valvojat. Se yksi maisteri rohkeni ilmoittaa, miten asiat ovat.

      • mä vaan
        vika olikin? kirjoitti:

        Joo maisteri oli mukana toimikunnassa ja valtuustossa ...ja molemmis eri mieltä asioos

      • pöytään, kiitos!
        mä vaan kirjoitti:

        Joo maisteri oli mukana toimikunnassa ja valtuustossa ...ja molemmis eri mieltä asioos

        Kerrohan lisää. Taidat olla itsekin toimikunnassa, kun noin hyvin tiedät asioista.

      • Anonyymi

        Kuka tämä maisteri oli? Pönde ei tietääkseni ole maisteri, vai olenko väärässä?

    • monikaan

      täällä osaa kaivata koko esitystä--eiköhän tollekin rahalle ois järjellisempää käyttöä....

      • juuri se näytelmä olisi hal...

        minä ja moni muu olis haluttu nährä tuo iso teos.
        En ole mukana tekemässä, päättämässä vaan olen ihan tavis. Ja olisin TOSI paljon halunnut nähdä niin näytelmän kuin koko hankkeen toteutuvan.

        Eli kyllä osaa monikin kaivata suurtapahtumaa, mitä ei sitten tullutkaan.

      • Lapuan onni,
        juuri se näytelmä olisi hal... kirjoitti:

        minä ja moni muu olis haluttu nährä tuo iso teos.
        En ole mukana tekemässä, päättämässä vaan olen ihan tavis. Ja olisin TOSI paljon halunnut nähdä niin näytelmän kuin koko hankkeen toteutuvan.

        Eli kyllä osaa monikin kaivata suurtapahtumaa, mitä ei sitten tullutkaan.

        ettei tuollaista turhanpäiväistä ja iänaikuista sotaspektaakkelia toteutettu ja rahat säästyi älykkäämpään ja ajantasaisempaan käyttöön. Olis vaan siellä Lapualla sellaiseten ideointiin ja toteuttamiseen riittävän sivistynyttä porukkaa.
        Mutta ei taida löytyä?

      • historiaperintönsä
        Lapuan onni, kirjoitti:

        ettei tuollaista turhanpäiväistä ja iänaikuista sotaspektaakkelia toteutettu ja rahat säästyi älykkäämpään ja ajantasaisempaan käyttöön. Olis vaan siellä Lapualla sellaiseten ideointiin ja toteuttamiseen riittävän sivistynyttä porukkaa.
        Mutta ei taida löytyä?

        Onko valtaan tulossa historiaton sukupolvi ?

      • on, jos historia
        historiaperintönsä kirjoitti:

        Onko valtaan tulossa historiaton sukupolvi ?

        on pelkkää sotahistoriaa ja IKLLÄÄ.

      • historiaton
        historiaperintönsä kirjoitti:

        Onko valtaan tulossa historiaton sukupolvi ?

        sukupolvi, joka on valmis myymään kaiken -kodin, uskonnon, isänmaan- eniten tarjoavalle.

      • otsikko!
        historiaperintönsä kirjoitti:

        Onko valtaan tulossa historiaton sukupolvi ?

        Äärimmästä, suorastaan epätoivoista populismia. Historia on mikä on, ja sellaisena pysyy. Yhden näytelmän myttyynmeno ei sitä muuksi muuta.

      • on tuossa
        historiaton kirjoitti:

        sukupolvi, joka on valmis myymään kaiken -kodin, uskonnon, isänmaan- eniten tarjoavalle.

        Kaksinaismoralismi ja tekopyhyys elää ja voi hyvin.

    • ylihuomenna

      Ilkan mukaan Teatteri Lapuan hallitus päättää huomenna, ryhtyvätkö harrastajanäyttelijät neuvottelemaan kaupungin kanssa Suomen sotaan liittyvän näytelmän esittämisestä ensi kesänä.

      Harkittavia seikkoja:

      - Onko näytelmä tunnettuuden puolesta verrattavissa Lapualaisoopperaan, joka oli suuri menestys?

      - Kohdistuuko näytelmään yleisön puolelta suurta kysyntää ja kiinnostusta?

      - Miten tärkeänä Lapuan veronmaksajat pitävät näytelmän esittämistä?

      - Pitäisikö ajatus Paukun alueelle mahdollisesti tulevasta enemmän tai vähemmän pysyvästä ulkoilmateatterista irrottaa näytelmähankkeesta vai pitää sen osana?

      - Millaisia riskejä hankkeeseen liittyy?

      - Millaisia menestymisen mahdollisuuksia hankkeeseen liittyy?

      - Mikä nyt onkaan asiassa aloitteellinen osapuoli, kunnan poliittinen johto, kulttuuritoimen virkamiesjohto vai Teatteri Lapua? Millä osapuolella on eniten motivaatiota hankkeen ajamiseen? Mikä osapuoli on valmis kantamaan vastuun?

      - Valtuutettujen luottamus hankkeeseen on jo kerran mennyt. Onko se lupaava pohja jatkoneuvotteluille?

      - Mitä merkitsee Lapuan harrastajanäyttelijöiden maineelle, jos kiinnostavin kysymys näytelmän näkemisen jälkeen kuuluu: Kannattiko tätä ajaa kuin käärmettä pyssyyn?

      • Teatteri Lapua

        Mitäs siitä enää neuvottelemaan. Sehän on se jo.

      • ajattelijoitakin

        löytyy. Ilkassa esiintynyt Honkimäki ei jutun perusteella sellaisesta oikein hyvin käy. Teatterintekijät ovat eläneet omassa limbossaan irti paikan, resurssien ja talonpoikaisjärjen asettamista realiteeteista. Nyt ollaan katkeria, kun tiputtiin maanpäälle.

      • punnittavana

        Pikkukoo istuu Teatteri Lapuan hallituksessa varapuheenjohtajana. Mille kannalle asettuu?

      • näytelmä eri
        punnittavana kirjoitti:

        Pikkukoo istuu Teatteri Lapuan hallituksessa varapuheenjohtajana. Mille kannalle asettuu?

        Tuskin kukaan meistä maksaa taloaan vuoden palkalla,
        tai edes osingoilla. Yhden kesänäytelmän tuloilla
        olisi pitänyt maksaa kesäteatterin investointi,
        näin saatiin täysin tolkuton luku. Kesäteatterin rakennelmat ovat investointi,
        ne tulee rahoittaa budjetista kuten muutkin investoinnit. Olipa tarkoituksenhakuista
        laskemista.

      • 'kouluttamisesta'
        ajattelijoitakin kirjoitti:

        löytyy. Ilkassa esiintynyt Honkimäki ei jutun perusteella sellaisesta oikein hyvin käy. Teatterintekijät ovat eläneet omassa limbossaan irti paikan, resurssien ja talonpoikaisjärjen asettamista realiteeteista. Nyt ollaan katkeria, kun tiputtiin maanpäälle.

        Ilkassa kulttuuritoimenjohtaja "sanoo ymmärtävänsä päättäjiä sikäli, että rahanmeno hirvittää kaikkia aina. -- En usko, että pahaa tahtoa on kellään. Ehkä me olimme huonosti kouluttaneet päättäjiä."

        'Kouluttaminen' ei ehkä ole aivan onnistunut sananvalinta tässä yhteydessä, mutta valtuutettujen valistamista ei Lapualla yleensäkään pidetä tarpeellisena. Meillä riittää kun elinkeinotoimikunta ja kaupunginhallitus ovat jonkin asian ymmärtävinään. Valtuuston niskoittelua ei pidetä mahdollisena.

        Simpsiö-hankkeessa valtuutettuja koulutettiin peräti dosenttien ja tohtorien voimin. Temppu tepsikin hyvin, valtuusto myönsi kaikki siltä pyydetyt määrärahat. Rahoilla saatiin se "valtakunnallisen tai ainakin Länsi-Suomen median huomio", jonka saavuttaminen annettiin myös sotanäytelmän tuottajan ohjenuoraksi.

      • tilapäinen?
        näytelmä eri kirjoitti:

        Tuskin kukaan meistä maksaa taloaan vuoden palkalla,
        tai edes osingoilla. Yhden kesänäytelmän tuloilla
        olisi pitänyt maksaa kesäteatterin investointi,
        näin saatiin täysin tolkuton luku. Kesäteatterin rakennelmat ovat investointi,
        ne tulee rahoittaa budjetista kuten muutkin investoinnit. Olipa tarkoituksenhakuista
        laskemista.

        Tekninen lautakunta lähti siitä käsityksestä, että katsomorakennelmat ovat tilapäisiä ja kestävät 3-5 vuotta. Pysyvän katsomon rakentamiseen ilmeisesti liittyisi pitkänpuoleinen luparuljanssi, jonka läpikäymiseen ei ole aikaa, jos näytelmä aiotaan esittää ensi kesänä.

      • se kesäteatterin
        näytelmä eri kirjoitti:

        Tuskin kukaan meistä maksaa taloaan vuoden palkalla,
        tai edes osingoilla. Yhden kesänäytelmän tuloilla
        olisi pitänyt maksaa kesäteatterin investointi,
        näin saatiin täysin tolkuton luku. Kesäteatterin rakennelmat ovat investointi,
        ne tulee rahoittaa budjetista kuten muutkin investoinnit. Olipa tarkoituksenhakuista
        laskemista.

        rakennussuunnitelma oli. Hyvä kun jossakin päässä oli järkeä panna stoppi sille.

      • meneillään
        se kesäteatterin kirjoitti:

        rakennussuunnitelma oli. Hyvä kun jossakin päässä oli järkeä panna stoppi sille.

        täysin valtuuston suojeluksessa ihan pysyväisluonteisia, huomattavasti "mälyttömämpiäkin" projekteja, joiden mälyttömyys paljastuu vasta tulevaisuudessa.

    • läpi Manun

      pitkän kirjoituksen LS:ssa ja päällimmäiseksi jäi vaikutelma pinnallisista vaikuttimista = ainakin Länsi-Suomen medianäkyvyys ja heikosta ohjeistuksesta = tehkää vaan, rahat ja luvat järjestyy.

      Tärkein pointti tulikin jo saavutetuksi. Media on uutisoinut Sotanäytelmää monen jutun verran - ei tosin lapualaisia erityisesti mairittelevasti, mutta ehkä naapureita huvittavasti. Pääasia että puhutaan, ei väliä mitä puhutaan?

      • Homma oli

        Manulla ja kumppaneilla hanskassa kunnes pyhä byrokratia sekaantui asiaan. Lopputulos on kuten entinen komitean suunnittelema lehmä - kameli.

      • byrokratia
        Homma oli kirjoitti:

        Manulla ja kumppaneilla hanskassa kunnes pyhä byrokratia sekaantui asiaan. Lopputulos on kuten entinen komitean suunnittelema lehmä - kameli.

        puuttui peliin. Lapualaisoopperan jäljiltä joillakin oli vähän liian suuret luulot mahdollisuuksistaan.

    • ylistys

      valtuustolle

      • suuri juttu

        Jos rukoilisitte iltarukouksen niin teidän pitäisi pyytää:

        "Anna minulle voimaa ja lujuutta hyväksyä naapurin menestyminen. etten minä kademielellä seuraisi, en pahoin puhein vahingoittaisi naapurini työntekoa, harrastuksia, tai mitään muuta hänen elämäänsä kuuluvaa asiaa".

        Oli se Lapualaisooppera niin kova juttu, historiallisia tekoja tekivät mukana olleet ihmiset.

      • kommentista
        suuri juttu kirjoitti:

        saa kulttuuriin perehtymätön sellaisen käsityksen, että Lapualaisooppera olisi ollut jotenkin lapualainen keksintö. Tosiasiassa lapualaisilta otti melkein 40 vuotta päästä siihen pisteeseen, että kykenivät ottamaan oopperan työn alle. Toteutus oli kyllä erinomainen.

      • Arvo S. ja Kai C:
        kommentista kirjoitti:

        saa kulttuuriin perehtymätön sellaisen käsityksen, että Lapualaisooppera olisi ollut jotenkin lapualainen keksintö. Tosiasiassa lapualaisilta otti melkein 40 vuotta päästä siihen pisteeseen, että kykenivät ottamaan oopperan työn alle. Toteutus oli kyllä erinomainen.

        Shakespearen näytelmiä esitetään monen sadan vuoden päästä, hyvä niin.

        Lapualaisooppera

        Ylioppilasteatterin 40-vuotisjuhlaohjelmaan kuului näyttämökaudella 1965-66 Lapualaisooppera. Tästä Kalle Holmbergin ohjaamasta ja Kaj Chydeniuksen säveltämästä ja Arvo Salon sanoittamasta teoksesta tuli tuon ajan kohutuin esitys. Esitys puhuttelee vieläkin, koska nyt 40 vuoden kuluttua vuonna 2005, siitä aiotaan sovittaa uusi versio.

        Ylioppilasteatteri oli Suomen ainoa kokeileva teatteri, joka oli ennenkin esittänyt epäsovinnaisia esityksiä, mutta Lapualaisooppera poikkesi täysin aikaisemmista esityksistä. Teoksessa yhdistyi aikakauden uusimmat virtaukset sellaiseksi kokonaisuudeksi, joka villitsi nuorison, mutta ärsytti vanhempaa sukupolvea.

      • meni.
        Arvo S. ja Kai C: kirjoitti:

        Lapualaisoopperan ensi-ilta oli vasta vuonna 1966 ja sopivasti sinä samana iltana Arvo Salo juhli toistakin asiaa. Hän oli näet juuri tullut valituksi eduskuntaan.

      • lainaus käsikirjoituksesta
        meni. kirjoitti:

        Lapualaisoopperan ensi-ilta oli vasta vuonna 1966 ja sopivasti sinä samana iltana Arvo Salo juhli toistakin asiaa. Hän oli näet juuri tullut valituksi eduskuntaan.

        KUORO

        Ja maa, tuo tuhatjärvimaa,
        se laulut kirvoittaa,
        se vakaan rannan tarjoaa,
        on eilismaa, on huomismaa..

        Tässä kävi niin kuin painissa joskus. Lapualaiset menivät omaan heittoon. Voi meitä

        Maamme-laulu 160 vuotta. Soi televisiossa.

      • myöskin
        lainaus käsikirjoituksesta kirjoitti:

        KUORO

        Ja maa, tuo tuhatjärvimaa,
        se laulut kirvoittaa,
        se vakaan rannan tarjoaa,
        on eilismaa, on huomismaa..

        Tässä kävi niin kuin painissa joskus. Lapualaiset menivät omaan heittoon. Voi meitä

        Maamme-laulu 160 vuotta. Soi televisiossa.

        Olisi kiinnostaa kuulla näytelmän musiikki, laulut ka.

      • olla aika vaikea
        myöskin kirjoitti:

        Olisi kiinnostaa kuulla näytelmän musiikki, laulut ka.

        saada kuulla niitä lauluja kun ei koko näytelmää edes esitetä.

      • Ensi kesänä näytelmä
        olla aika vaikea kirjoitti:

        saada kuulla niitä lauluja kun ei koko näytelmää edes esitetä.

        Aamu on iltaa viisaampi, näytelmän kauniit laulut myyntiin, lisääkin voi kirjoittaa, säveltää.
        Ostamme protestina lapualaiselle kulttuuriskandaalille.

        Ensi kesänä itsenäisempi taideteos, ei niin sidottu vuoteen 1808, sitä paitsi rauha tehtiin 1809.
        Kutsutaan tänne kaikki sukulaiset, kaverit.

        " Tämä pala Pohjolaa on meidän juttu " Kansanliike näytelmän puolesta.

      • veisaa
        Ensi kesänä näytelmä kirjoitti:

        Aamu on iltaa viisaampi, näytelmän kauniit laulut myyntiin, lisääkin voi kirjoittaa, säveltää.
        Ostamme protestina lapualaiselle kulttuuriskandaalille.

        Ensi kesänä itsenäisempi taideteos, ei niin sidottu vuoteen 1808, sitä paitsi rauha tehtiin 1809.
        Kutsutaan tänne kaikki sukulaiset, kaverit.

        " Tämä pala Pohjolaa on meidän juttu " Kansanliike näytelmän puolesta.

        tavallinen lapualainen tästä.

        "" Tämä pala Pohjolaa on meidän juttu " Kansanliike näytelmän puolesta."

      • jo kuoro
        veisaa kirjoitti:

        tavallinen lapualainen tästä.

        "" Tämä pala Pohjolaa on meidän juttu " Kansanliike näytelmän puolesta."

        Jos viisi veisaa niin sehän on jo kuoro. Lupaavaa.

        Tavallinen lapualainen, niin sanottiin kun Lapualaisoopperaa tehtiin. Siitä kiinnostuttiin koko maassa.

        Suomen sota päättyi rauhaan 1809, ensi vuonna on kulunut 200 vuotta. Porvoon valtiopäivät olivat
        25.3 - 19.7. 1809. Keisari Aleksanteri I päätti ne.

        Siis heinäkuussa, meidän perinteisenä Lapuan päivän kuukautena. Tämä ei ole mitenkään uudelleen lämmittelyä.

        On aikaa ja viisautta tehdä kunnon juttu. Tosipaikan tullen täällä asuvat lapualaiset ja lapualaiset maailmalla ymmärtävät oman kulttuurityön arvon.

      • maan pinnalle
        jo kuoro kirjoitti:

        Ei se tuomiokirkon historiakavalkadikaan kiinnostanut muita kuin vanhoja ihmisiä. Ei lapualaiset ole ylipäätään kiinnostuneita käymään tuollaisissa kulttuuritapahtumissa. Katseletko koskaan kirkossa ympärillesi? Välillä on väkeä konsertissa niin vähän, että aivan itseäkin hävettää.

      • konserttivaje
        maan pinnalle kirjoitti:

        Konsertit kerää Suomessa ja muissakin maissa yleensä vähän yleisöä, järjestäjät saavat hävetä.

        Näytelmä on draama, siinä on sijansa äänelle, liikkeelle, visuaalisille ilmeelle, musiikille. Tämä kohinakin voi kääntyä eduksi. Tätä voidaan myös kansainvälistää.

      • ainakin
        konserttivaje kirjoitti:

        Konsertit kerää Suomessa ja muissakin maissa yleensä vähän yleisöä, järjestäjät saavat hävetä.

        Näytelmä on draama, siinä on sijansa äänelle, liikkeelle, visuaalisille ilmeelle, musiikille. Tämä kohinakin voi kääntyä eduksi. Tätä voidaan myös kansainvälistää.

        näkyy jollakin piisaavan. Kulttuuri ei ole kansan juttu. Niille pitää olla kaljateltta ja humpuukia, joka ei häiritse kaljanjuontia.

      • vuonna 1809
        ainakin kirjoitti:

        näkyy jollakin piisaavan. Kulttuuri ei ole kansan juttu. Niille pitää olla kaljateltta ja humpuukia, joka ei häiritse kaljanjuontia.

        Porvoon valtiopäivät

        Sodan aikana huolella valmistellut ja käytännössä jo pitkälle toteutuneet ratkaisut vahvistettiin seremoniaalisesti 28.3.1809 Porvoon valtiopäivillä, jotka Aleksanteri I tuli avaamaan. Porvoon valtiopäivien keskeisin ja laajakantoisin tapahtuma oli hallitsijavakuutuksen ja säätyjen valanteon päivä 29.3.1809.

        Valan vannomista helpotti Kustaa IV Aadolfin luopuminen samana päivänä oikeudestaan Ruotsin kruunuun. Jatkuvuus jäi kuitenkin voimaan, koska Aleksanteri I vahvisti Suomen perustuslaeiksi vuoden 1773 hallitusmuodon ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjan.

        Autonomista erillisasemaa korosti oma Suomen asioiden hoitajan ja ministerivaltiosihteerin nimittäminen keisarin luokse, omien hallintoelimien perustaminen omine virkamiehineen sekä maan asioiden hoitaminen oman tulo- ja menoarvion puitteissa. Koska keisari alisti Suomen asioiden ratkaisun välittömästi itselleen, syntyi käytännössäkin itsenäinen Suomen suuriruhtinaskunta, jonka hallinnossa venäläisillä ministereillä ei ollut toimivaltaa.

        Tällä tavalla keisarin persoona takasi Suomen erillisaseman. Juhlapuheissa Suomi kohotettiin kansakunnaksi kansakuntien joukkoon.

      • Miiankylän muari
        maan pinnalle kirjoitti:

        Ei se tuomiokirkon historiakavalkadikaan kiinnostanut muita kuin vanhoja ihmisiä. Ei lapualaiset ole ylipäätään kiinnostuneita käymään tuollaisissa kulttuuritapahtumissa. Katseletko koskaan kirkossa ympärillesi? Välillä on väkeä konsertissa niin vähän, että aivan itseäkin hävettää.

        Kävikkö itte kattomas sen kirkkonäytelmän?
        Siis jos, oot ittekkin vanaha, tai sitten et, ekkä niin ollen voi puhua asiasta yhtään mitään.
        Minen ainakaan oo vanaha, ja tykkäsin siitä esityksestä. Kirkko oli täynnä, mutta pääsin etupenkkihin istumahan. Kirkkokaffiilla sitte vähä kattelin muitakin ihimisiä, eikä ne ny nii vanahoja ollu.

      • keskiviikkoiltana
        Miiankylän muari kirjoitti:

        Kertokaa äkkiä mitä näyttelijät päätti kesän 2009 esityksestä.

      • muuksi muutu
        Miiankylän muari kirjoitti:

        Kävikkö itte kattomas sen kirkkonäytelmän?
        Siis jos, oot ittekkin vanaha, tai sitten et, ekkä niin ollen voi puhua asiasta yhtään mitään.
        Minen ainakaan oo vanaha, ja tykkäsin siitä esityksestä. Kirkko oli täynnä, mutta pääsin etupenkkihin istumahan. Kirkkokaffiilla sitte vähä kattelin muitakin ihimisiä, eikä ne ny nii vanahoja ollu.

        Minä kävin kattomassa. Kirkkonäytelmän ensi-iltana kirkossa oli vielä runsaasti tilaa.

      • 2009
        muuksi muutu kirjoitti:

        Minä kävin kattomassa. Kirkkonäytelmän ensi-iltana kirkossa oli vielä runsaasti tilaa.

        Näyttelijät on päättänyt aloittaa neuvottelut kaupungin kanssa kesästä 2009. Hyvä juttu.

      • kesä tuli
        2009 kirjoitti:

        Näyttelijät on päättänyt aloittaa neuvottelut kaupungin kanssa kesästä 2009. Hyvä juttu.

        idea ja aate vesittyi.

        Koittakaa ny herran tähäre jo päästä pois siältä kuapastanne ronkkimasta historian roskatynnyiitä ja keksikää jotain uutta ja omaperäästä!

      • aivan porraspäässä
        kesä tuli kirjoitti:

        idea ja aate vesittyi.

        Koittakaa ny herran tähäre jo päästä pois siältä kuapastanne ronkkimasta historian roskatynnyiitä ja keksikää jotain uutta ja omaperäästä!

        Ilta ja yökaudet monen meistä tuijottaa avaruussotia, rikollisten taisteluja, muiden maiden historiaa. Mikä huutoa syntyisi jo ne otettaisiin meiltä pois. Oman seutumme historiasta kertominen olisi mitä luonnollisin asia.

      • myöskin kirjoitti:

        Olisi kiinnostaa kuulla näytelmän musiikki, laulut ka.

        Oli mahtava elämys kuulla tuo musiikki. Seinäjokisalissa, ei Lapualla. Lapualla ei saatu aikaan
        kuin suuria puheita. Ei yhtään mitään muuta! 😳 🎵 🎶

        https://www.pohjalainen.fi/uutiset/kulttuuri/tämä-pala-pohjolaa-konserttiversiona-lapualle-1.431481

        En koskaan unohda sitä naurunremakkaa, kun Kuusisto lohkaisi, että " Ehkä lapualaiset ehtivät saada näytelmän valmiiksi 300-vuotisjuhliin? "
        Jonkin verran Lapuaa tuntevana sanoisin, että se on siinä ja siinä, ottaen huomioon projektin luonteen.

        Tekisi mieli kysyä, että eikö teitä yhtään hävetä jättää kaikkea kesken jonkun toisen sukupolven tehtäväksi hamassa tulevaisuudessa? 🤔

      • netti-aivan-pullollaan

        Oliskos tuossa vähäsen vastausta -seinäjoki nauru.
        ---suuruudellaonrajat
        21.11.2017 7:09
        seinäjoki hurmoksessa haalii kaikki ympäriltä itselleen ja velka vaan kasvaa tulokset nähtävissä parissa vuodessa hyvät veroja maksavat kuntayhtymän ylpiät asukkaat...ei velan ottoa ja liiallista kasvua pysty maksattaa normi palkollisilla ja työttömillä..kesätapahtumilla.

        Ja tätähän on toisaalta riittämiin jo tuupissakin.
        https://www.youtube.com/watch?v=yoWzMK5r8nE
        https://www.youtube.com/watch?v=_ZaOouLZht0

        Heittämällä youtube hakuun ( lapuan liike ) ja ( lapualaisooppera ) nähtävää rupeaa pukkaamaan.

      • Anonyymi
        myöskin kirjoitti:

        Olisi kiinnostaa kuulla näytelmän musiikki, laulut ka.

        Toivottavasti olit mukana Seinäjoki-salissa, kun kaipaamasi musiikki esitettiin.

        Oli se todella noloa, että Lapuan kaupunki heitti tässä asiassa pyyhkeen kehään.
        Onneksi Seinäjoki pelasti tässäkin asiassa sen mitä pelastettavissa oli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaan pelastusrengas.
        Ei. Ei ole. On hukattu veneen pohjatappi. Nimeltään Seinäjoki.

    • Anonyymi

      Mihinä se uus kesäteatteri o?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5140
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      122
      1635
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1459
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1386
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1195
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1100
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      28
      799
    Aihe