Nettpalstojen moderointi ja sananvapaus

liberalismi rulez

Suomessa on ihan oikeaa sensuuria (jumalanpilkka, kiihottaminen KRV), mutta nettipalstojen moderointi ei ole sensuuria. Sananvapaus oikeuttaa sanomaan mitä itse kukin haluaa, mutta Sananvapaus ei velvoita lehtiä julkaisemaan kaikkien puhujien ja saarnaajien mielipiteitä, eikä se velvoita nettipalstoja julkaisemaan mielipiteitä tai noudattamaan siivoamatonta keskustelua. Sananvapauden mukaan jokaisella on oikeus perustaa oma lehti sanomaansa varten tai oma keskustelupalsta, mutta toisia ei voi velvoittaa julkaisemaan.

"Sananvapaus ei ole sama asia kuin julkaisuvapaus. Lehdistöllä on julkaisuvapaus, mikä tarkoittaa sitä, että lehden toimituksella tai omistajalla on oikeus valita, mitä sisältöä lehteen painetaan. Esimerkiksi sanomalehtien mielipidepalstan sensuuri ei riko sananvapautta, vaan tässä yhteydessä sananvapaus tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus tehdä oma media, jossa julkituo oman mielipiteensä, ja käyttää niitä muita medioita, jotka siihen vapaaehtoisesti suostuvat, tai viestiä medioita käyttämättä.

Sananvapauteen ei kuulu oikeus saada muilta apua sanomansa levittämiseen, vaan oikeus levittää sanomaansa ilman, että muut sitä pakkokeinoin estävät."

9

1810

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perustaa oma

      nettisivu tai webbisivusto. Tervetuloa netin ihmeelliseen maailmaan! Jos kaikkea ei osaa itse koodata, valmiita pohjiakin löytyy. Verkostoidu, löydä kavereita, samanhenkisiä. Etsiä saa, mutta löytääkin voi.

      t. oman nettimaailman kirjoittaja

      • liberaalitfi

      • Elitistit

      • vaikutti vähän
        liberaalitfi kirjoitti:

        http://www.liberaalit.fi/forum/

        vaikeelta lähestyttävältä, tää foorumi. Pitää rekisteröityä omalla nimellä, sääntöjä oli englanniksi sivukaupalla, eikä keskustelua oikein ollut kai kukaan aloittanut. Liekö virallinen ja asiallinen fiilis, mikä aiheuttaa rimakauhun, ettei ole tarpeeksi hyvää sanottavaa aloittamaan keskustelua. Ehkä siksi joku epävirallisempi höpinöinti ja jutustelu, vaikka Kahvihuone -nimisen laatikon lisääminen foorumiin, voisi edesauttaa asiaa.


      • feikkijouko
        liberaalitfi kirjoitti:

        http://www.liberaalit.fi/forum/

        "Jonkun muun kuin oman nimen käyttäminen rekisteröitymisessä on mitä luultavammin rikos, josta kiinni jäätyään saa rangaistuksen."


      • feikkijouko
        feikkijouko kirjoitti:

        "Jonkun muun kuin oman nimen käyttäminen rekisteröitymisessä on mitä luultavammin rikos, josta kiinni jäätyään saa rangaistuksen."

        Foorumille kirjoittaaksesi sinun tulee rekisteröityä.

        Koska tällä foorumilla käydään asiallista keskutelua, rekisteröitymisessä tulee käyttää omaa nimeä (etu- ja sukunimi) - ilman skandinaavisia kirjaimia. Nimimerkillä rekisteröityminen ei ole mahdollista kuin erittäin painavista syistä. Jonkun muun kuin oman nimen käyttäminen rekisteröitymisessä on mitä luultavammin rikos, josta kiinni jäätyään saa rangaistuksen.

        Foorumilla käydään asiallista keskutelua. Foorumin admin yhdessä moderaattoreiden kanssa on suvereeni määrittelemään milloin keskustelu ei ole asiallista, ja poistaa epäasiallisten kommenttien kirjoittajan foorumilta.


      • feikkijouko
        feikkijouko kirjoitti:

        Foorumille kirjoittaaksesi sinun tulee rekisteröityä.

        Koska tällä foorumilla käydään asiallista keskutelua, rekisteröitymisessä tulee käyttää omaa nimeä (etu- ja sukunimi) - ilman skandinaavisia kirjaimia. Nimimerkillä rekisteröityminen ei ole mahdollista kuin erittäin painavista syistä. Jonkun muun kuin oman nimen käyttäminen rekisteröitymisessä on mitä luultavammin rikos, josta kiinni jäätyään saa rangaistuksen.

        Foorumilla käydään asiallista keskutelua. Foorumin admin yhdessä moderaattoreiden kanssa on suvereeni määrittelemään milloin keskustelu ei ole asiallista, ja poistaa epäasiallisten kommenttien kirjoittajan foorumilta.

        Jotta puolueen jäsenet pääsevät foorumin vain jäsenille avoimiin osioihin heidän tulee liittyä jäsenet ryhmään


      • feikkijouko
        feikkijouko kirjoitti:

        Jotta puolueen jäsenet pääsevät foorumin vain jäsenille avoimiin osioihin heidän tulee liittyä jäsenet ryhmään

        Foorumisoftan päivitetyksen jälkeen käyttäjätunnuksissa ei enää voi olla skandinaavisia kirjaimia. Vanhat käyttäjätunnukset, joissa skandinaavisia kirjaimia oli. On muutettu seuraavasti ä->a, å->a, ö->o. Eli käyttäjätunnus "Matti Mäkinen" on nyt muotoa "Matti Makinen".admin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1520
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      88
      718
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      578
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      516
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe