Tytöllä 4 kk on melko varmasti suolisto-oireinen maito- ja muna-allergia. Tarkempia tutkimuksia odotellessa yritän keksiä, mikä muu voi aiheuttaa oireita, sillä kakka on edelleen limaista. Väri on kyllä jo muuttunut keltaiseksi, mutta joko suoli ei ole vielä kokonaan toipunut tai siten on vielä joku muu ärsyttävä aine. Kertokaapa siis kokemuksia, mitä ruokia teillä on ollut lisänä?
maito+muna poissa, mitä muita?
14
1666
Vastaukset
- imettäjälle parempi ruoka
- oliko aivoja?
käytäppä aivojasi ennenkuin rupeat yhtään puuttumaan mihinkään. ei se lapsi/ vauva siinä iässä syökkään ne tulee äidin maidon kautta. AIVOT ESIIN.
- ruoka-aineita on
ainakin munan ja maidon lisäksi tomaatti, sitrushedelmät, suklaa, soija, pavut ja pähkinät, paprika, hunaja,kala ainakin nämä kantsii kokeeksi jättää pois ruokavaliostasi. Meidän 5kk tytöllä todettiin myös maitoallergia ja epäilen myös muna-allergiaa. Itse jätin lääkärin kehotuksesta kaikki nuo yleisesti allergisoivat pois. Sitten tietysti viljat on mahdollisuus, mutta hankalaksi menee jättää viljat pois jos jo maitoa ja munaa ei voi syödä, joten varmaan lääkärin kanssa kannattaa keskustella mahdollisesta vilja-allergiasta ensin.Voi mennä parikin viikkoa, että suoli toipuu, varsinkin juuri suolioireisessa maitoallergiassa.
- pojun äiti
Kuinka kauan olet ollut maidottomalla-munattomalla ruokavaliolla? 2 viikkoa on sellainen aika, jota pidetään yleisesti miniminä, jotta selvä muutos parempaan pitäisi näkylä jos sopimaton ruoka poistuu ruokavaliosta. Suolen täydelliseen toipumiseen voi kulua hyvinkin kuukausi.
Oletko varma, ettei ruokavaliossasi ole "piilomaitoa"? Esim. jos tuoteselosteessa lukee "kasvismargariini", saattaa se sisältää maitoproteiinia, jos ei tuotteen tiedoissa mainita, että on maidoton. Kasvirasva ja kasviöljy ovat turvallisia. Maidottomia margariineja ovat ainakin sininen Keiju, laktoositon Flora ja laktoositon Sunnuntai.
Yksi hyvä konsti sopimattomien ruokien löytämiseen on ruoka- ja oirepäiväkirja. Eli kirjaat ylös joka päivältä kaikki mitä suuhusi laitat, ja toiseen sarakkeeseen lapsen oireilu.- alkuperäinen äityli
Eli lapsi VOI oirehtia munalle, vaikkei sitä annetakaan, äidinmaidon kautta. Ei kai kukaan täysjärkinen anna 4 kk vanhalle vauvalle munaa... Meillä ei edes harkita mitään kiinteita vielä, kun rintamaitoa kerran riittää ja (ainakin toistaiseksi, onneksi!) tyttö on kasvanut hyvin.
Maidon kanssa olen yrittänyt olla todella tarkkana, onneksi olen tottunut syynäämiseen oman laktoosivaivani vuoksi. Nyt kieltämättä taisi käydä niin, että onnistuin syömään makkarasämpylän, jossa oli jotain... Pidän tarkkaa ruokapäiväkirjaa, jotta näen, mitä olen syönyt, jos tilanne pahenee. Meillä tyttö reagoi vasta seuraavana päivänä, joten tuo ruokapäiväkirja on ainoa keino muistaa, mitä kaikkea on tullut suuhunsa laitettua.
Tilanne on nyt sellainen, että kakka on kyllä jo keltaista, mutta edelleen limaista ja ilmavaivoja riitää, ei kylläkään paljoa kitise ja on muutenkin tyytyväinen ja kiltti lapsi. JOnkin verran tietenkin vääntelehtii ilmavaivojaan, varsinkin, jos kakka on tulollaan. Tuota limaisuutta mietin, että kuinka nopasti tosiaan suoli toipuu... Toivon todellakin, että suoli palaa normaaliksi, koska seuraavaksi on sitten kai kokeiluvuorossa ne viljat ja sitten alkaa tympimään tämä homma tosissaan. Nyt vielä tilanne on hallinnassa ja äiti järjissään. Lääkärin kanssa juteltiin tuosta myös.
Sitäkin olen miettinyt, että veisin neidin vielä uudelleen vyöhyketerapiaan, mutta ensin täytyy saada allergiat selville, jotta siitä on kunnolla hyötyä. Käytin jo muutaman kerran, mutta tuota munaa en silloin älynnyt jättää pois. Jos vaikka nopeuttaisi toipumista ja ehkäisisi mahdollisia muista ongelmia, kuka tietää.
Edelleen kaipaan omia kokemuksia, mitä muita ruokia juuri teillä on ollut maidon ja munan kaverina, vai onko pelkästään noiden pois jättö riittänyt? Täältä kun tuntuu saavan tosi hyviä neuvoja, melkeinpä parempia kuin neuvolasta. Vaikka hyvin ovat neuvolassakin asian ottaneet ja fiksua keskustelua on käyty. - TuttiSucks
alkuperäinen äityli kirjoitti:
Eli lapsi VOI oirehtia munalle, vaikkei sitä annetakaan, äidinmaidon kautta. Ei kai kukaan täysjärkinen anna 4 kk vanhalle vauvalle munaa... Meillä ei edes harkita mitään kiinteita vielä, kun rintamaitoa kerran riittää ja (ainakin toistaiseksi, onneksi!) tyttö on kasvanut hyvin.
Maidon kanssa olen yrittänyt olla todella tarkkana, onneksi olen tottunut syynäämiseen oman laktoosivaivani vuoksi. Nyt kieltämättä taisi käydä niin, että onnistuin syömään makkarasämpylän, jossa oli jotain... Pidän tarkkaa ruokapäiväkirjaa, jotta näen, mitä olen syönyt, jos tilanne pahenee. Meillä tyttö reagoi vasta seuraavana päivänä, joten tuo ruokapäiväkirja on ainoa keino muistaa, mitä kaikkea on tullut suuhunsa laitettua.
Tilanne on nyt sellainen, että kakka on kyllä jo keltaista, mutta edelleen limaista ja ilmavaivoja riitää, ei kylläkään paljoa kitise ja on muutenkin tyytyväinen ja kiltti lapsi. JOnkin verran tietenkin vääntelehtii ilmavaivojaan, varsinkin, jos kakka on tulollaan. Tuota limaisuutta mietin, että kuinka nopasti tosiaan suoli toipuu... Toivon todellakin, että suoli palaa normaaliksi, koska seuraavaksi on sitten kai kokeiluvuorossa ne viljat ja sitten alkaa tympimään tämä homma tosissaan. Nyt vielä tilanne on hallinnassa ja äiti järjissään. Lääkärin kanssa juteltiin tuosta myös.
Sitäkin olen miettinyt, että veisin neidin vielä uudelleen vyöhyketerapiaan, mutta ensin täytyy saada allergiat selville, jotta siitä on kunnolla hyötyä. Käytin jo muutaman kerran, mutta tuota munaa en silloin älynnyt jättää pois. Jos vaikka nopeuttaisi toipumista ja ehkäisisi mahdollisia muista ongelmia, kuka tietää.
Edelleen kaipaan omia kokemuksia, mitä muita ruokia juuri teillä on ollut maidon ja munan kaverina, vai onko pelkästään noiden pois jättö riittänyt? Täältä kun tuntuu saavan tosi hyviä neuvoja, melkeinpä parempia kuin neuvolasta. Vaikka hyvin ovat neuvolassakin asian ottaneet ja fiksua keskustelua on käyty.Meillä pikku-ukko on todistetusti suolistoperäis-allerginen maidolle, ihottumaa tulee soijasta, vehnästä, ohrasta ja rukiista sekä koirasta ja kissasta.
Se vaan tuli mieleen, että kuulemma hurjan usein maitoallergiset eivät kestä soijaa senkään vertaa. Maito allergisoi vasta itsensä syötyä esim. vauvoille tarkoitettuja puuroja, mutta soijasta riittää yksi minun syömäni jogurtti. On imetyksellä. - viilausta
alkuperäinen äityli kirjoitti:
Eli lapsi VOI oirehtia munalle, vaikkei sitä annetakaan, äidinmaidon kautta. Ei kai kukaan täysjärkinen anna 4 kk vanhalle vauvalle munaa... Meillä ei edes harkita mitään kiinteita vielä, kun rintamaitoa kerran riittää ja (ainakin toistaiseksi, onneksi!) tyttö on kasvanut hyvin.
Maidon kanssa olen yrittänyt olla todella tarkkana, onneksi olen tottunut syynäämiseen oman laktoosivaivani vuoksi. Nyt kieltämättä taisi käydä niin, että onnistuin syömään makkarasämpylän, jossa oli jotain... Pidän tarkkaa ruokapäiväkirjaa, jotta näen, mitä olen syönyt, jos tilanne pahenee. Meillä tyttö reagoi vasta seuraavana päivänä, joten tuo ruokapäiväkirja on ainoa keino muistaa, mitä kaikkea on tullut suuhunsa laitettua.
Tilanne on nyt sellainen, että kakka on kyllä jo keltaista, mutta edelleen limaista ja ilmavaivoja riitää, ei kylläkään paljoa kitise ja on muutenkin tyytyväinen ja kiltti lapsi. JOnkin verran tietenkin vääntelehtii ilmavaivojaan, varsinkin, jos kakka on tulollaan. Tuota limaisuutta mietin, että kuinka nopasti tosiaan suoli toipuu... Toivon todellakin, että suoli palaa normaaliksi, koska seuraavaksi on sitten kai kokeiluvuorossa ne viljat ja sitten alkaa tympimään tämä homma tosissaan. Nyt vielä tilanne on hallinnassa ja äiti järjissään. Lääkärin kanssa juteltiin tuosta myös.
Sitäkin olen miettinyt, että veisin neidin vielä uudelleen vyöhyketerapiaan, mutta ensin täytyy saada allergiat selville, jotta siitä on kunnolla hyötyä. Käytin jo muutaman kerran, mutta tuota munaa en silloin älynnyt jättää pois. Jos vaikka nopeuttaisi toipumista ja ehkäisisi mahdollisia muista ongelmia, kuka tietää.
Edelleen kaipaan omia kokemuksia, mitä muita ruokia juuri teillä on ollut maidon ja munan kaverina, vai onko pelkästään noiden pois jättö riittänyt? Täältä kun tuntuu saavan tosi hyviä neuvoja, melkeinpä parempia kuin neuvolasta. Vaikka hyvin ovat neuvolassakin asian ottaneet ja fiksua keskustelua on käyty.Se, että on tottunut syystä tai toisesta syynäämään tuoteselosteita, on iso etu kun ruokavaliota pitää karsia, mutta kyllä se uusi vältettävä vaan aina vaatii oman aikansa oppia.
Maitoproteiinia löytyy paljon sellaisistakin paikoista, joissa sitä ei kuvittelisi olevankaan. Kuten mehujäissä, irtokarkeissa, leivonnaisissa, joiden pakkauksessa lukee kissan kokoisilla kirjaimilla LAKTOOSITON, mausteseoksissa, maustekastikkeissa jne.
Ja maidottomina myytävien sämpylöiden pohjat kannattaa tarkistaa, ettei niissä ole juustonmuruja. Nimittäin maidottomasta taikinasta tehdyt sämpylät saatetaan paistaa samoilla pelleillä kuin juustosämpölät, ja niiden juustosämpylöiden jäljiltä pellille voi olla jäänyt juustoa. - keikun
alkuperäinen äityli kirjoitti:
Eli lapsi VOI oirehtia munalle, vaikkei sitä annetakaan, äidinmaidon kautta. Ei kai kukaan täysjärkinen anna 4 kk vanhalle vauvalle munaa... Meillä ei edes harkita mitään kiinteita vielä, kun rintamaitoa kerran riittää ja (ainakin toistaiseksi, onneksi!) tyttö on kasvanut hyvin.
Maidon kanssa olen yrittänyt olla todella tarkkana, onneksi olen tottunut syynäämiseen oman laktoosivaivani vuoksi. Nyt kieltämättä taisi käydä niin, että onnistuin syömään makkarasämpylän, jossa oli jotain... Pidän tarkkaa ruokapäiväkirjaa, jotta näen, mitä olen syönyt, jos tilanne pahenee. Meillä tyttö reagoi vasta seuraavana päivänä, joten tuo ruokapäiväkirja on ainoa keino muistaa, mitä kaikkea on tullut suuhunsa laitettua.
Tilanne on nyt sellainen, että kakka on kyllä jo keltaista, mutta edelleen limaista ja ilmavaivoja riitää, ei kylläkään paljoa kitise ja on muutenkin tyytyväinen ja kiltti lapsi. JOnkin verran tietenkin vääntelehtii ilmavaivojaan, varsinkin, jos kakka on tulollaan. Tuota limaisuutta mietin, että kuinka nopasti tosiaan suoli toipuu... Toivon todellakin, että suoli palaa normaaliksi, koska seuraavaksi on sitten kai kokeiluvuorossa ne viljat ja sitten alkaa tympimään tämä homma tosissaan. Nyt vielä tilanne on hallinnassa ja äiti järjissään. Lääkärin kanssa juteltiin tuosta myös.
Sitäkin olen miettinyt, että veisin neidin vielä uudelleen vyöhyketerapiaan, mutta ensin täytyy saada allergiat selville, jotta siitä on kunnolla hyötyä. Käytin jo muutaman kerran, mutta tuota munaa en silloin älynnyt jättää pois. Jos vaikka nopeuttaisi toipumista ja ehkäisisi mahdollisia muista ongelmia, kuka tietää.
Edelleen kaipaan omia kokemuksia, mitä muita ruokia juuri teillä on ollut maidon ja munan kaverina, vai onko pelkästään noiden pois jättö riittänyt? Täältä kun tuntuu saavan tosi hyviä neuvoja, melkeinpä parempia kuin neuvolasta. Vaikka hyvin ovat neuvolassakin asian ottaneet ja fiksua keskustelua on käyty.Kauanko olet ajatellut imettää?kuulostaa siltä,että sitä kannattaisi miettiä seuraavaksi,jos lapsi vieläkin oireilee.Olisi järjetöntä sun enää tuosta ruokavaliotasi supistaa viljattomaksi.jo maidoton ja munaton dietti imettävälle aika rankka.
Meitä ei neuvolassa osattu auttaa.EIvät juuri tienneet allergioista tai niiden hoidosta.Meillä todellinen roti saatiin asioihin lasten allergioihin perehtyneeltä lääkäriltä.Suositan. - apasia
viilausta kirjoitti:
Se, että on tottunut syystä tai toisesta syynäämään tuoteselosteita, on iso etu kun ruokavaliota pitää karsia, mutta kyllä se uusi vältettävä vaan aina vaatii oman aikansa oppia.
Maitoproteiinia löytyy paljon sellaisistakin paikoista, joissa sitä ei kuvittelisi olevankaan. Kuten mehujäissä, irtokarkeissa, leivonnaisissa, joiden pakkauksessa lukee kissan kokoisilla kirjaimilla LAKTOOSITON, mausteseoksissa, maustekastikkeissa jne.
Ja maidottomina myytävien sämpylöiden pohjat kannattaa tarkistaa, ettei niissä ole juustonmuruja. Nimittäin maidottomasta taikinasta tehdyt sämpylät saatetaan paistaa samoilla pelleillä kuin juustosämpölät, ja niiden juustosämpylöiden jäljiltä pellille voi olla jäänyt juustoa.maidoton ei siis ole sama asia kuin laktoositon! Toivottavasti kaikki ymmärsivät sen. Maidotonta=maitoproteiinitonta ruokavalioota noudattavan on aina tarkistettava tuoteselosteesta, että proteiineja on 0 grammaa!
Tämä kaikki selvennykseksi vain. :)
- Oiva Rutanen
Lue mitä kerron äidistä-lapsesta ja bakteereista-
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Tiesitko_etta.html
Ja jos lääkärisi rupeaa urputtamaan, niin käske lukea koko bakteerijuttu, tai vaihda ammattinsa osaavaan lääkäriin,
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Maitohappobakteeri.html - poika 1,5v
Meidän poitsulla kaikki allergiat iho-oireisia, pitemmän käytön jälkeen myös suolioireisia.
Allergiat: maito, muna, vehnä, ohra, ruis, kaura, soija, hirssi, tattari, maissi, selleri, peruna, sitrushedelmät ja monet mausteet.
Ruokaaineiden lisäksi luonnonkumi, koira ja kissa aiheuttavat ihottumaa.
Mutta jos teillä suoli alkaa jo olla parempi niin voihan se olla että ei ole muita. Kaksi viikkoakin voi mennä että suoli paranee kunnolla. Meillä meni perunan pois jättämisestä pari viikkoo kun masu oli kunnossa, iho-oireet helpotti jo viikossa.
Meillä ekat allergiat todettiin kun jäbä oli puoli vuotta.- suoli alkaisi parantua!
Kyllä hartaasti ruokoilen (vaikken ole varsinaisesti uskovainen), että suoli olisi paranemaan päin. Mutta huoli on silti kova, vaikken voi mitään tehdä, eikä tytöllä ole mitään hätää. Jonkin verran kitisee ja vääntelehtii välillä, mutta enimmäkseen tosi tyytyväisen oloinen. Kakka on jo muuttunut huomattavasti keltaisemmaksi, mutta on edelleen limaista, välillä myös vihertävää ja mukana ruskeita limaklönttejä. Pahimmillaan oli ihan vihreää, mutta sellaiseksi kakan saa ainoastaan maito. Pitäkää peukkuja, ettei tilanne mene pahemmaksi!!!
- varailla lääkäriltä aikaa
Meillä maitoallergia todettiin 6kk:n iässä.sitä ennen kokeilin maidotonta ja munatonta diettiä.ei auttanut.sitten tehtiin altistus.positiivinen tulos.lopetin imetyksen(6kkn iässä),jolloin oireet helpottuivat huomattavasti,mutta jatkuivat helpottaen/paheten riippuen siitä,mikä ruoka oli kokeilussa.Prickeissä näkyi vain kananmuna ja vehnä---se ei silti tarkoita sitä(lääkärin mukaan),etteikö muita allergioita olisi.Nyt todettu myös vilja-allergia.
Nyt 1.v iässä on noin 10 ruoka-ainetta,mitkä sopii.Lehmänmaito,vehnä,ohra,ruis,kaura,riisi,soija,päärynä,aprikoosi,kananmuna,mustikka,maissi ei sovi.Eli noin puolet kokeilluista ruoka-aineista on tippunut pois.Meillä tarkka seuranta/ohjeistus lääkärillä 2kk:n välein sekä tihennetty kasvun seuranta neuvolassa.Lisänä myös kalkki ja multitbs,maitona käytetään Almironia.Viljat korvattu hirssillä ja tattarilla.Lapsi ei ole vieläkään oireeton.
Näitä juttuja (ruokavalion muutoksia lapsella)ei kannata omin päin tehdä,ettei lapsen kasvu ja terveys vaarannu.Joten suositan lääkäriä mukaan kuvioihin.Sellaista,joka erikoistunut em.asiaan.Silloin voi myös soitella lääkärille ja kysyä neuvoja,kun tilanne ruokavalion kanssa tökkii. - Kakantutkija80
Hei!
Meillä 4kk poika, jolla 1kk ajan pahanhajuista kakkaa, limaista ja välillä vihreää ja löysää. 2 viikkoa olen ollut maidottomalla ja vehnä,ruis ja ohra sekä muna poissa nyt 1 viikon ajan, 1,5viikkoa sitten tuli nimittäin suolioireiden lisäksi myös ihottumaa. Tyytyväinen poika näistä huolimatta - nukkuu 5-6h unia öisin putkeen syöden välissä ja jatkaen unia vielä eteenpäin. Kakka ei enää haise ja on keltaista mutta edelleen löysää eikä ryynejä näy. Kuinka pitkään toipumisessa menee? Miten teille kävi? Mitkä olivat alkuoireet?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768