Yle-teeman dokumetti

Katsoin just dokkarin Yle-teemalta amatöörivalokuvaajasta. Mitähän kaverille tapahtui lopussa? Mies oli päiväkirjan perusteella aika isänmaallinen, ylensivät luutnantiksikin. Antautui jenkeille, tosin oli ennen sitä Venäjällä josta oli ottanut aika raakojakin kuvia. Itsekin oli osallistunut vankien ampumiseen. Mutta sodan jälkeen meni itä-Saksaan, liittyi puolueeseen kunnes pidätettiin ja ammuttiin 1952.

Mikähän ihme oli taustalla? Kuvat? Vai oliko kaveri tiedustelupalvelun listoilla? Ei ilmennyt dokkarista.
9567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

koska ei ollut tuhonnut niitä. En viitsinyt katsoa, kun katsoin Frank Sinatrasta ZDF:n Phoenix-kanavalta. Veikkaan, että jutussa on kauhisteltu ihan legitiimiä partisaanien ja NKP:n sekä Tshekan palveluksessa olleiden juutalaisten teloittamista. Raakaahan se aina on.

Yleensä länsidokkareista jää pois se, että nimenomaan partisaanisota oli laitonta ja raakaa N-liiton puolelta ja Saksan oli siihen jotenkin vastattava. Einsatz-ryhmät yms eivät ampuneet juutalaisia, vaan puolueen palveluksessa olleet juutalaiset. Usein hirtettyjen selässä lukeekin "Tshekajude" tms tai kyltissä, jota muissa dokkareissa ei näe, paitsi yhdessä jonka tilasin Saksasta. Siinä oli sotilaiden kaitafilmejä kaikilta sotaretkiltä 250 minuuttia. Ihan arvostetun Polar-yhtiön tekemä.

Jokohan se kapinointi DDR:ssä alkoi tuolloin vai oliko vasta 1953?

Äänestä
  • Ja Vandaali varmaan kertoo vielä senkin, että miten tutkittiin että ketkä olivat näitä partisaaneja ja että oliko todella naisia ja lapsia näissä partisaaneissa ja kenties vielä senkin, että miksi raportit nimeävät erikseen partisaanit ja juutalaiset?

    Äänestä

  • lisää. kirjoitti:

    Ja Vandaali varmaan kertoo vielä senkin, että miten tutkittiin että ketkä olivat näitä partisaaneja ja että oliko todella naisia ja lapsia näissä partisaaneissa ja kenties vielä senkin, että miksi raportit nimeävät erikseen partisaanit ja juutalaiset?

    Siis puolueen koneiston jäsenet eivät olleet partisaaneja. Sodassa riittää, kun merkit ovat selvät siviilin toimimisesta partisaanina. Aikaa ei ole tutkia. Partisaanit olivat rikollisia, jotka tappoivat juuri siviilejä eli N-liiton ei-venäläisiä vähemmistöjä ja tietysti kaikkia Saksan armeijan palveluksessa olevia tai yhteistoiminnasta epäiltyjä. Myös nämä oliot murhasivat ketä hyvänsä saksalaiset puvut päällä herättääkseen vihaa saksalaisia kohtaan.

    Raporteissa ei ole mitään ihmeellistä. Paitsi niissä Nürnbergissä esitetyissä valheellisissa raporteissa, joissa väitettiin tuhotun kaikki juutalaiset.

    Äänestä

  • perusteellisia kun oltiin kirjoitti:

    Melko paljon näyttäisi olevan noita lapsisotilaitakin, pelkästään Riigan alueella yli 34000. No, kuten sanoit, varmaankin ne ammuttiin ihan aiheesta.

    http://9may.ru/unsecret/m10008980/gallery/

    Äänestä

  • olivat. kirjoitti:

    Melko paljon näyttäisi olevan noita lapsisotilaitakin, pelkästään Riigan alueella yli 34000. No, kuten sanoit, varmaankin ne ammuttiin ihan aiheesta.

    http://9may.ru/unsecret/m10008980/gallery/

    Olet valheiden levittäjä. Venäjä ei puhu ikinä totta. Tällaiset läpyskät ovat kgb:n tuotoksia.

    Äänestä

  • neuvostopropagandallasi kirjoitti:

    Olet valheiden levittäjä. Venäjä ei puhu ikinä totta. Tällaiset läpyskät ovat kgb:n tuotoksia.

    Niin mitkä läpyskät ovat kgb:n tuotosta, mahdollisesti amerikkalaisten arkistojen raportitko, vai tarkoitiko kenties länsisaksalaisten oikeuksien todistajan lausuntoja ja syytettyjen kertomuksia?

    Äänestä

  • rauhassa, mutta kirjoitti:

    Niin mitkä läpyskät ovat kgb:n tuotosta, mahdollisesti amerikkalaisten arkistojen raportitko, vai tarkoitiko kenties länsisaksalaisten oikeuksien todistajan lausuntoja ja syytettyjen kertomuksia?

    väärennöstä. Nimenomaan amerikkalaiset Nürnberg-aineistot ja syytetyiltä puristetut jutut. Länsisaksalaiset oikeusistuimetkin ovat´kyykyssä väärennösten edessä.

    Äänestä

  • ovat järjestelmällistä kirjoitti:

    väärennöstä. Nimenomaan amerikkalaiset Nürnberg-aineistot ja syytetyiltä puristetut jutut. Länsisaksalaiset oikeusistuimetkin ovat´kyykyssä väärennösten edessä.

    Ok. Eli juonessa on siis varovaisenkin arvion mukaan kymmeniätuhansia ihmisiä.

    Äänestä

Heppuhan avoimesti kehuskeli osallisuudellaan juutalaisten lahtaamiseen. Esim kun oli ollut täysin rauhanomainen, vanhahko neuvostoliiton juutalainen elantoa hankkimassa, oli sankarisi ampunut kylmäverisesti tätä niskaan kun piti saada parempi kamiina komppanialleen. Et löydä mitään outoa omin aivoin moisesta mielivaltaisesta tappamisesta?
En ole kuoleman rangaistuksen kannattaja sinänsä, mutta tämmöisille tapauksille kuula kalloon on aivan liian lempeää.

Ja tiedätkö, tilejä on selvittämättä, sikoja teurastettava. Jews dont forget.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

amatöörivalokuvaajasta kirjoitti:

Katsoin just dokkarin Yle-teemalta amatöörivalokuvaajasta. Mitähän kaverille tapahtui lopussa? Mies oli päiväkirjan perusteella aika isänmaallinen, ylensivät luutnantiksikin. Antautui jenkeille, tosin oli ennen sitä Venäjällä josta oli ottanut aika raakojakin kuvia. Itsekin oli osallistunut vankien ampumiseen. Mutta sodan jälkeen meni itä-Saksaan, liittyi puolueeseen kunnes pidätettiin ja ammuttiin 1952.

Mikähän ihme oli taustalla? Kuvat? Vai oliko kaveri tiedustelupalvelun listoilla? Ei ilmennyt dokkarista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu