Uskovaisten lapset ei ilmeisesti ole ihmisiä!
Ihmisillä on Suomen perustuslailla suojattu uskonvapaus ja ihmisoikeudet jopa Suomen YK:ssa allekirjoittamien kansainvälisten ihmis oikeuksien ja lasten suojelua koskevien sopimuksien mukaan.
Jeesus sanoin lapsista, että "...sallikaa lasten tulla minun luokseni sillä heidän kaltainen on Jumalan valtakunta."
Kristinuskon jumalan valtakunnan kaltaisuus on kai sitä, että polttaa syyttömiä lapsiakin noitaroviolla ja vahingossa henkiin jääneet pakkokastetaan pakkosaatanallisuuden perkaleen perisyntisiksi kaikkien lakien vastaisesti.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Muutat Jeesuksen sanomisia tarkoituksella ja koko Jeesuksen puheen merkitys muuttuu.
Jeesus sanoi, että lapsenkin on ensin otettava vastaan Jumalan valtakunta. Vasta sitten se lapsella on.
Vauvakin on IHMINEN.
Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos IHMINEN ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
Opetat Jeesusta!!!
Kolme on todistanut ja sinäkään et ollut läsnä mutta silti uskot/luulet että lapsiakin noitarovioilla tappaneen opetukset ovat oikeita muutekin saatanallisesti. Tee parannus ja lopeta palvelemasta Jumalan ja Jeesuksen Lain lainikkojan jumalaa niin opit ymmärämään.
=======================
Matt. 19:14
Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta".
Mark. 10:14
Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Luuk. 18:16
Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Matt. 18:6
Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Mark. 9:42
Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.
Luuk. 17:2
Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.
-
Älkää asettako ihmisen tietoa Jeesuksen antamaa tietoa paremmaksi!
-
Raamatussa ei ole perisynti sanakaan, ei edes Jumalan tai Jeesuksen sanana. Joten se perkeleen perisynti on saatanaa jumalanaan palvelevilla.
Jotta sitä perisyntiä olis lapsella syntyessään niin on todistettava, että Jumalan valtakunnassa on syntiä tai edes perisyntiä sillä Jeesuksen opetus on mielestäni oikeaoppisempi.
Olet valinnut luulosuunnan jossa Jeesuksesta yritetään tehdä valehtelija ja Jumalan valtakunnan yritätte saada syntiseksi ja perisyntiseksi mutta tulette aikaan tuntemaan Jumalan ja Jeesuksen Sanan totuuden syyttömiä lapsiakin murhauttavan saatanan palvelijana.
-------------------
Valehteliko Jeesus vai valehteleeko lasten pakkokastajat????
JEESUS SANOI RAAMATUN MUKAAN USEAN TODISTAJAN SANOIN:
Matt. 19:14
Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta".
Mark. 10:14
Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Luuk. 18:16
Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
JOS RAAMATUSTA LÖYTYY JUMALAN TAI/JA JEESUKSEN TOTUUS SIITÄ, ETTÄ JUMALAN TAI/JA TAIVASTEN VALTAKUNTA ON SYNTINEN TAI/JA PERISYNTINEN; NIIN SITTEN LAPSI ON SYNTINEN TAI/JA PERISYNTIN SYNTYISSÄÄN!
=JA SIINÄ TAPAUKSESSA JEESUS VALEHTELI!=
ELLEI RAAMATUSTA LÖYDY JUMALAN TAI/JA JEESUKSEN TODISTUSTA SIITÄ, ETTÄ JUMALAN TAI/JA TAIVASTEN VALTAKUNTA ON SYNTINEN NIIN KAIKKI LAPSIA SYNTISEKSI SYYTTÄVÄT, PERISYNTISEKSI PAKKOKASTAVAT OVAT RIKOLLISIA JA JUMALAN JA JEESUKSEN LAIN LAINRIKKOJIA!
-älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi
Nyt ei usko riitä vaan pitää olla tietoa!
Jokainen väärä tieto on rikollisuutta.
TODISTUKSIA ESIIN!
Jos ymmärrän asian oikein, niin näissä LAKI ja ASIAKIRJOISSA pitää tulla esiin onko lapset ihmis oikeuksista nauttivia vai ei ja, että missä se laittomuus on:
-JUMALAN LAKI JONKA JEESUS ON VAHVISTANUT
-SUOMEN PERUSTUSLAKI JA SEN KANSALAISILLEEN ANTAMAT IHMISOIKEUDET
-SUOMEN PERUSTUSLAIN LAPSIA JA LASTEN SUOJELUA KOSKEVAT LAIT
-SUOMEN PERUSTUSLAIN USKONVAPAUSLAKI (onko siinä lapsilta otettu pois oikeus valita uskonsa)
-SUOMEN ALLE KIRJOITTAMAT IHMIS- JA LASTEN SUOJELUA KOSKEVAT YK:N KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET JA ASIAKIRJAT
####
USKONVAPAUTTA KOSKEVAT ASIAKIRJAT JA LASTEN OIKEUDET USKONVAPAUDEN SUHTEEN KAIKKIEN YLLÄ MAINITTUJEN LAKIEN SUHTEEN ON TARKISTETTAVA. JOS LAPSELLA EI OLE LAIN ANTAMAA SUOJAA JA OIKEUKSIA OLLA IHMISIÄ, NIIN MEILLÄ EI OLE OIKEUTTA HEILTÄ VAATIA IHMISTEN TAI MUIDENKAAN LAKIEN NOUDATTAMISTA JA SELLAIEN TILANNE EI OLIS HYVÄ.
####
Jos pakkolapsikaste toiminnalle ei löydy Jumalan tai/ja Jeesuksen määräystä, niin SE TOIMITUKSENA ON KAIKKIEN LAKIEN VASTAINEN RIKOS.
Jos pakkolapsikaste on vain esim Suomen perustuslailla hyväksyttyä toimintaa niin SE ON LAITON LAKI JA LATON TEKO JUMALAN JA JEESUKSEN LAIN MUKAAN JA JOS NIIN ON; ON PERUSTUSLAKI VÄLITTÖMÄSTI KORJATTAVA KORKEIMMAN LAIN MUKAISEKSI.
Ja Suomen perustuslaissa ei ole myöskään säädetty iankaikkisuuteen lakeja.

==================
SUOMEN PERUSTUSLAKI:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
7 §
Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.
8 §
Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi.
Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty.
==================
TILANNE EI SAA OLLA NIIN, ETTÄ SUOMEN PERUSTUSLAKI SUOJAA RIKOLLISUUTTA.
JOS NIIN ON, NIIN SUOMESSA LAITTOMUUS HALLITSEE JA SUOMEN LAKIVALIOKUNNAN ON VÄLITTÖMÄSTI TOIMITTAVA TILANTEEN KORJAAMISEKSI.
KORJAAMINEN ON TÄRKEÄÄ KOSKA SYYTTÖMISTÄ PUOLUSTUS KYVYTTÖMISTÄ LAPSISTA TEHDÄÄN SYNTISIÄ, RIKOLLISIA "LAILLISESTI" ELLEI JUMALAN JA JEESUKSEN SANASTA LÖYDY LUPAA KYSEISEEN TOIMINTAAN, TAI ETTÄ JOS EI PYSTYTÄ TODISTAMAAN ETTÄ JEESUS VALEHTELI!
SIIS JOMPIKUMPI VALEHTELEE, JOKO JEESUS TAI KRISTINUSKO! MOLEMMISSA TAPAUKSISSA LAIN ON TULTAVA VOIMAAN ENNENKUIN LAITTOMUUS SAA LIIKAA VALTAA JA KANSA MENETTÄÄ LUOTTAMUKSEN LAKIIN JA PÄÄTÖKSIÄ TEKEVIIN.
-lapsi on ihminen ja ansaitsee ihmisen sille kuuluvat oikeudet jotta voimme heiltä vaatia ja opettaa vastuuta
-lapsi joka varttuu laittomuudessa kehittyy laittomaksi ja silloin rikollisena hänen teoistaan vastuussa on rikollisuuden lapseen asettajat eikä lapsi
Jos olen pahasti väärässä niin todistkaa se sillä olen vain puutteellinen ihminen joka on perkeleen perisyntiseksi pakkokastettu.
-----------
Suomen kielellä - Raamattu 1933/38
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä aivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat
vesissä maan alla.
5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
8 Muista pyhittää lepopäivä.
9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi
tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
12 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
13 Älä tapa.
14 Älä tee huorin.
15 Älä varasta.
16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on
lähimmäisesi omaa."
huom!
Tähän Jumalan lakiin on raamatun mukaan Jeesus lisännyt rakasta lähimmäistäsi käskyn. (UT)