Huom ! Valomerkki annettu.

Esko H.

Pohjois amerikkaan, Helsinkiin ja Lontooseen / tiedoksi koko maailmalle.
Valomerkin tarkoitushan on ilmoittaa että aika loppuu, tarjoilu loppuu = (armonaika ), tarkoittaa, lähtekää ulos, kohta suljetaan alkaa tilintekojen aika / lopullinen pimeys, niille, jotka eivät ymmärrä lähteä ulos tästä synnin pesä maailmasta, etsimään Jumalan valtakuntaa, Johon Jeesus Kristus on ovi ja tie ja elämä.

Samoin kuin metsänomistaja, joka käy ensin leimauttamassa puut, jotka tulee kaadettaviksi, merkiksi kaatajille, että kaatavat vain ne puut, jotka ovat leimattu, ja etteivät kaada niitä puita, joiden on tarkoittu jatkavan elämää. Jotka ovat suoria ja hyviä, eivätkä ole niin saastuneita, ettei ole enää toivoakaan tervehtymisestä. Metsänomistajahan pyrkii kuitenkin kaikin tavoin ensin hoitamaan ja ruokkimaan heikkoja puita niin, että alkaisivat elämään kunnolla. Näin on kaiken omistaja, Herra, Herra, tässäkin tapauksessa tehnyt.

Jospa vielä olisi se Niineveen kaupungin mahdollisuus, kun koko kaupunki nöyrtyi tekemään parannuksen Jumalattomuudestaan = synneistään = laittomuuden harjoittamisistaan / väkivallastaan, moraalittomuuksistaan.

Jospa löytyisi tarpeeksi vanhurskaita ja nöyriä. kääntämään kansoja pois Jumalattomuudestaan, katumaan ja tunnustamaan syntinsyytensä ja syntinsä Pyhälle Jumalalle, kaiken elämän ja koko luomakunnan omistajalle, joka on lähes 2000 vuden ajan on koittanut monin tavoin rakkaudessaan puhutella ja taivutelle kansoja, kääntymään pahoilta teiltään ja teoistaan, omaksi ja toistensa parhaaksi.

Hänen sanansa saattajia ei olla kuitenkaan uskottu, on vai tehty helle pahaa ja pilkattu heitä, tähänpäivään asti, jopa uskovienkin taholta.
Varoitukseksi vanhurskauden puolelta, Esko H.

http://samima1.tripod.com

6

467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • estend

      VOI KU OOT HURSKAS! Et taira enää tehdä päivittäin edes syntiä! Etkä syylisty ylpeyteen?

      • Esko H.

        Ei taida päivittyä ilman rakkautta ja totuutta,
        palautteestasi päätellen nämä sinulta puuttuu.
        Rakkaudesta totuuteen, eli vanhurskauden puolesta, Jeesuksen nimessä ääntä koroittava, Esko H


      • estend
        Esko H. kirjoitti:

        Ei taida päivittyä ilman rakkautta ja totuutta,
        palautteestasi päätellen nämä sinulta puuttuu.
        Rakkaudesta totuuteen, eli vanhurskauden puolesta, Jeesuksen nimessä ääntä koroittava, Esko H

        ....jokainen ihminen on valhtelija, ei ole ketään joka tekee hyvää, itsessään, ja kelvottomiksi käyneet joka ainoa

        ....ja käskysanan kuuluessa Älkää himoitko, he himoitsevat

        myös sinä kuulut syntiseen ihmiskuntaan, uskova ihminen muista tämä kun lausut näitä profetioita
        elämäsi ei ole erillinen saareke josta olet oikeutettu lausumaan pyhiä sanojasi kanssaihmisillesi.

        rakkaudeton voin olla ja monta kertaa olen, mutta minä tiedän kuka on täydellinen ja hän on minusta tekevän myös täydellisen-lupauksensa mukaan, jos pysyn hänessä kiinni TIEDÄT KYLLÄ KENESTÄ kirjoitan.


    • oioioioioioii

      666

    • nyt kaikki

      nukkumaan!

    • ....

      .....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7987
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2270
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2186
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1759
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1250
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1236
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1153
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      843
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      798
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      747
    Aihe