Siunatun kesäloman jälkeen pieni vaeltaja palaa harmaaseen arkeen. Ja havaitsee että seksipalvelujen kriminalisointi on ajankohtainen asia täällä pohjantähden alla.
Ts. lainsäätäjän pitäisi ottaa kantaa myös siihen jos esim. oikeusministeri tai kansanedustajat heikkoina hetkinään erehtyisivät ostamaan vaikkapa suuseksiä Lady Johannalta ,ks Ilttari 23.8 .2003 . Joten olisiko heitä jokaista rangaistava myös maallisessa eikä ainoastaan taivaallisessa oikeusistuimessa? Ks. Viimeinen tuomio, Raamattu, Ilmestyskirja 20:11-15.
Kotimaisia avioerotilastoja hämmästellessä tulee mieleen ajatus että avionrikkoja-Suomessa monet lampaat näkevät ruohon aina vihreämpänä aidan toisella puolella.
Haikailevat kuin pohjanmaalainen matkarakastaja, joka vanhana muisteli elämänsä naisia: ”Ne kiittivät aamulla jotka eivät onnesta pyörtyneet.”
Luin jostakin, että Rollareiden Mick Jagger olisi heittänyt siementään 8000:een naiseen. Tuskin lienee totta, vaikka jotenkin kärsivältä vierivien kivien johtajan naama nykyään näyttää. Olisiko vierivät munat osuvampi nimi koko konkariryhmälle?
Raamatussa kerrotaan kuningas Salomosta, jolle Herra oli yöllä ilmestynyt unessa ja sanonut: ”Ano mitä tahdot, että sinulle antaisin.” Salomo toivoi viisautta erottaa hyvä pahasta voidakseen tuomita kansansa oikein. Kuningas sai haluamansa. Salomonin tuomio kahden porton lapsiomistuskiistassa teki hänet suureksi myös kansan silmissä, ks. 1Kun3.
Valitettavasti vanhana viisaan miehen sydän taipui tuhannen pakanavaimon houkutuksiin ja Salomo lähti seuraamaan epäjumalia. Herra ilmoitti rangaistuksen huorintehneelle kuninkaalle. Kaikkivaltias Jumala toteutti tuomiosuunnitelmansa. Valitsemiensa ihmisten avulla Herra repäisi kahtia Israelin valtion jonka eripuraiset osat ajautuivat melko pian keskinäiseen sotaan.
Kuitenkin Salomonin tuomion kaltaista viisautta edes jossakin määrin toivoisi Suomen lainsäätäjille. Pitäisihän tänäänkin asettaa kunniaan Herran 6. käsky: ”Älä tee huorin”. Sekä laatia oikeita lakeja tuomitsemaan kahden huorintekijän välillä kun joka toinen avioliitto rikkoutuu ja yhteiskunta kärsii mittavia tappioita.
Päinvastainen kehitys kuitenkin lisääntyy. Irtolaislaki poistettiin kokonaan 1987 .Itsensä myyminen ei ole lainsäätäjän mielestä rikos, ainoastaan paritus. Kuka muuten uskoo että Suomessa olisi vain n.6000 ilotyttöä ja niistäkin 90% ulkomaalaisia?
Leivättömän pöydän ääreen vain koti –ja ulkomaiset portot. Kriminalisoinnin seurauksena kuppamaakuntien tilanne helpottuisi ja kaikenlainen seksuaaliri- kollisuus ja siihen liittyvät alkoholi- väkivalta –ja huumausainerikokset vähentyisivät. Kokonaishyöty yhteiskunnalle olisi varmasti edullinen.
Suuri ongelma oikeudenmukaisen lain laatimisessa lienee se että pahasti Herran sanan totuudesta eksynyt päättäjä näkee portoissakin ensisijaisesti uhrin eikä rikoksentekijän. Synnintekijää pitäisi siis suojella ja siinä sivussa myös herrojen eevaa.
Entä sitten seksiä ostavien miesten rangaistus? Eikö esim. puolen vuoden yhdyskuntapalvelu mm. vankiloissa, lastentarhoissa, sairaaloissa tai vanhainkodeissa avaisi monia sokeita silmiä ja kuuroja korvia? Tai vaihtoehtoisesti 3000 EUR maksu valtion perustamaan uuteen siveellisyysrahastoon joka pillupankiksi ristittäköön.
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila
Maksullinen seksikö siunaus ?
Mikko
0
176
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455010Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121580Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481149- 131063
Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella10101981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713