Raamatun Jumala puhuu myös viimeisestä tuomiosta ja elämän kirjasta.
”Ja minä näin suuren ,valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
.Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet ,seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin;
ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella ,mitä kirjoihin oli kirjoitettu ,tekojensa mukaan .
Ja meri antoi ne kuolleet jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin ,kukin tekojensa mukaan .
Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema ,tulinen järvi.
Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu ,se heitettiin tuliseen järveen.” Ilm. 20:11-15.
Näin koruttomasti Raamatun apostoli Johannes kuvaa Jumalan antamassa ilmestyksessä kuolleitten tuomiota eli ns. viimeistä tuomiota. Tämä ilmoitus painottaa erityisesti kahta seikkaa :elämän kirjaa ja kuolleitten tuomiota heidän tekojensa mukaan.
Elämän kirja on myös Teurastetun Karitsan, eli Jeesuksen kirja, ks. Ilm. 13:8. Siihen saavat nimensä kaikki ne ihmiset jotka ristinryövärin tavoin tunnustavat Jeesuksen Jumalan valtakunnan hallitsijaksi ja syntiensä sovittajaksi. Siksi heidän kuolematon sielunsa elää paratiisissa kuoleman jälkeen ,ks. Luuk. 23:39-43. Olenko siis helvetistä pelastunut ihminen jonka nimi on kirjoitettu Jeesuksen elämän kirjaan?
Ilmestyskirjan kuvaamalla viimeisellä tuomiolla kaikki kuolleet tuomitaan siis tekojensa mukaan. On huomattava että Jeesus puhuu myös elävien ihmisten tuomiosta silloin kun hän tulee kirkkaudessaan enkeliensä kanssa. Taivaallisen Kuninkaan eteen kootaan kaikki kansat, ja ” Hän erottaa toiset toisista ,niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista” Matt. 25: 31-46. Joten elävien ja kuolleitten tuomiot on syytä erottaa toisistaan.
Valkoisen valtaistuimen tuomiolla Herran käskystä meri antaa kuolleet tuomittaviksi. Maalla oleva Kuolema eli hauta antaa jumalattomien ihmisten ruumiit. Tuonela antaa sielun (kuoleman jälkeen jumalattoman ihmisen sielu joutuu tuonelan vaivaan rikkaan miehen tavoin, ks. Luuk.16:23) Ja niin seisovat Jeesuksen viholliset kokonaisina ihmisinä viimeisellä tuomiolla Herransa edessä.
Sinut ja minut herätetään kuolleista. Olenko siis helvetistä pelastunut ihminen jonka nimi on Jumalan tekemässä elämän kirjassa?
Mikko Lahti
saarnaaja
htpp://www.pp.kpnet.fi/mila
Viimeinen tuomio ja elämän kirja
5
620
Vastaukset
- kiitä
Jumalalle ylistys ja kunnia nyt ja aina
ja iankaikkisesti - Tunne Raamattusi
Jos kaikki tuomitaan heti kuoltuaan joko taivaaseen tai helvettiin, niin mihin 'viimeistä tuomiota' tarvitaan 'viimeisenä päivänä'?Tuomitaanko siihen mennessä kuolleet siis kahdesti?Ja miten 'meri' voi antaa kuolleensa ja 'tuonela' ja 'kuolema', jos mereen hukkuneet ja muuten kuolleet ovat kerran helvetissä tai taivaassa?Taivaasta ja helvetistähän heidät pitäisi kutsua viimeiselle tuomiolle?
'Se sielu, joka syntiä tekee, sen on kuoltava', sanoo Raamattu. Oppi kuolemattomasta sielusta tuli kristinuskoon vasta myöhemmin, niin kuin saarnaaja Mikkokin varmaan tietää?
'Ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä' (odottamaan viimeisen päivän tuomiota ja ylösnousemusta silloin).
'Me tiedämme että hän nousee viimeisenä päivänä ylösnousemuksessa', sanoivat Lasaruksen omaiset tämän kuoltua. He eivät sanoneet tietävänsä että Lasarus oli mennyt taivaaseen odottamaan toista tuomiota.
Ja olisiko Jeesus ollut hyvä kutsuessaan Lasaruksen taivaan autuudesta takaisin eloon ja kuolevaksi ihmiseksi maan päälle?
Enkä ole sitten Jehovan todistaja enkä adventisti vaan Raamattua ja sen historiaa (myös siitä pois jätettyjä kirjoituksia) tutkinut yksilö.- nehem
...että löytyy muitakin samoin ajattelevia ja itsenäisesti tutkivia.
Kyllä Raamattu ja tosiaankin monet sen ulkopuolelle jätetyt kirjat valaisevat näitä asioita niin ettei tarvitse omaksua monien kirkkokuntien harhaisia ja keskeneräisinä lukkoonlyötyjä oppeja.
Runsasta siunausta sinulle! - Mikko
Ymmärrettävä ongelma sinulla.
Ketään ei tuomita kahdesti ajan rajan tuolla puolella. Jumalalle kaiki sielut elävät. Ja heidät tuomitaan vain kerran Herran vanhurskaassa tuomioistuimessa.Siksi on hyvä pysähtyä hiukan miettimään käsitettä elävä sielu.
Raamatussa kerrotaan että ”Herra Jumala loi ihmisen maan tomusta, puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen ja niin ihmisestä tuli elävä sielu”1Moos. 2:7
Sana pitää sisällään ajatuksen, että elävä Jumala on sekä maan päällä että sen alla elävien ihmisten Herra. Sielu tarkoittaa ihmistä, joka elää Herralleen kuolemansa jälkeen. Puhutaan siis ihmisestä elävänä sieluna, jonka kaikkivaltias Jumala on luonut elämään iankaikkisesti.
Joskus ihmiset saavat merkillisiä kokemuksia ruumiista irtautumisesta .Eräs mies kertoi sydämen ohitusleikkauksessa kohonneensa ylös ja katselleensa alhaalla ruumiinsa kimpussa ahertavia lääkäreitä. ”Kestääkö se kauan ?” oli hän tiedustellut toimenpiteen suorittajilta.
Raamatussa Jeesus puhuu myös siitä, että ”Jumalalle kaikki ihmiset elävät”, ts ihminen elää kuolemansa jälkeen kuten Aabraham, Iisak ja Jaakob, ks. Luuk. 20:38. Siis jokaisen ihmisen ruumis, sielu ja henki elävät Jumalalle myös kuoleman jälkeen. Ristin ryöväri, ks. Luuk. 23:39-43, meni kuolemansa jälkeen Jeesuksen kanssa paratiisiin, jossa Paavalikin kävi .Oletko lukija joskus esim. unessa vieraillut paratiisissa?
Saarn. 9:5-10,josta mainitset,puolestaan puhuu ihmiselämän nautintojen katoavaisuudesta. Kuolema lopettaa maanpäälliset teot, ajatukset ja viisauden, joita ei tuonelassa voi enää käyttää omaksi hyödykseen.. Mutta tuonela ei lopeta elävän sielun vaivaa eli sielun tuskia, mistä Jeesus kertoi vertauksessaan ks. Luuk. 16:19-31. Tämä ilmoitus on kuvaus paratiisista ja tuonelasta; kahdesta vaihtoehtoisesta asuinpaikasta mihin sinä tai minä joudumme kuolemamme jälkeen.
Tuonela (kreik. haades) on siis parannuksentekemättömän, elävän sielun asuinpaikka kuoleman jälkeen. Jos nyt kuolisit ilman Jeesusta, niin se olisi paikka, johon sinun kuolematon sielusi siirtyisi odottamaan viimeistä tuomiota. Ruumiisi olisi haudassa ja sielusi tuonelassa. Sieltä Herramme kutsusta ne molemmat tulisivat nousemaan tuomion ylösnousemukseen eli viimeiselle tuomiolle., ks. Ilm. 20:11-15, Matt.25:31-46.
Mutta Jumalalla on ihmistä kohtaan hyvä tahto: Hän antoi tuonelan vaivassa eläville vangituille sieluillekin mahdollisuuden kuulla evankeliumia. Sillä Jeesushan meni sinne julistamaan, ks. 1Piet. 3:18,19.
Koska Jumala teki sinusta elävän sielun, joka ei kuole, niin missä lukija uskot eläväsi kuolemasi jälkeen? - nehem
Mikko kirjoitti:

Koska Jumala teki sinusta elävän sielun, joka ei kuole, niin missä lukija uskot eläväsi kuolemasi jälkeen?Kun on niin pahasti takertunut valheiden verkkoon. Onkohan asiat niin ikävästi, ettei häntä saisi irrotettua niistä ehjänä?!
Sitä se tekee kun irrottaa Raamatun tekstejä yhteyksistään eikä katso mitä muut tekstit sanovat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6628045Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672315Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332245- 1471817
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281335Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511246Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131206Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.60863Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65857Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7776