"väärennöksistä"

mikko

vielä kommenttina "maken" esittämiin salaliittoväitteisiin, taustoitan lyhyesti niitä neljää fossiililöytöä, joiden make väittää olevan tai olleen tiedemiesten yleisesti hyväksymiä väärennöksiä.

Piltdownin ihminen on näistä ainoa, jota voi edes hyvällä tahdolla kutsua väärennökseksi. Löydön teki amatööri, Charles Dawson, vuosien 1908 ja 1912 välillä. Siihen kuului apinamainen leukaluu ja ihmismäinen kallo, jotka sopivat melko hyvin yhteen sen kuvan kanssa, joka tiedemiehillä tuolloin oli ihmisen esi-isistä. Siitä, kuuluivatko leukaluu ja kallo samalle eläimelle, oli kiistelty koko ajan, mutta monet tiedemiehet olivat antaneet typeriä lausuntoja julkisuuteen ja esittäneet Piltdownin ihmisen selvänä nykyihmisen ja apinoiden välimuotona.

Kun ihmisfossiileja löytyi lisää, kävi ilmeiseksi, että Piltdownin ihminen erosi suuresti muiden fossiilien osoittamasta kehityslinjasta ja sen olemassaolo alkoi tulla ongelmaksi ihmisen kehityksen tutkijoille. Kun se 1953 osoitettiin vääräksi, oli se tutkijoille lähinnä helpotus.

"nebraskan ihmisen" hampaan sai käsiinsä paleontologi Henry Osborn, joka määritti sen tuntemattoman apinalajin hampaaksi ja nimesi lajin. Hän tai kukaan muukaan tiedemies ei väittänyt lajin olevan "puuttuva rengas" tms. tässä Osbornin oma lausunto hampaasta:

"I have not stated that Hesperopithecus was either an Ape-man or in the direct line of human ancestry, because I consider it quite possible that we may discover anthropoid apes (Simiidae) with teeth closely imitating those of man (Hominidae), ..."

"Until we secure more of the dentition, or parts of the skull or of the skeleton, we cannot be certain whether Hesperopithecus is a member of the Simiidae or of the Hominidae." (Osborn 1922)

Muut tiedemiehet olivat huomattavasti skeptisempiä löydön suhteen. Esim. kirjassaan Human Origins, joka julkaistiin hieman löydön jälkeen vuonna 1924, George MacCurdy ohitti nebraskanihmisen yhdellä alaviitteellä:

"In 1920 [sic], Osborn described two molars from the Pliocene of Nebraska; he attributed these to an anthropoid primate to which he has given the name Hesperopithecus. The teeth are not well preserved, so that the validity of Osborn's determination has not yet been generally accepted."

Useimmiten kretsut viittaavat hampaan pohjalta tehtyyn "rekonstruktioon" eläimestä. Tämä on täysin vailla tieteellistä koulutusta olleen kuvittajan Illustrated London News-lehdessä (joka tuskin yltää "tieteellisyydessä" Suomen Kuvalehden tasolle) vuonna 1922 julkaistu piirros. Tässä kuvateksti, joka löytyy toiseen kertaan myös itse jutusta:

"Mr. Forestier has made a remarkable sketch to convey some idea of the possibilities suggested by this discovery. As we know nothing of the creature's form, his reconstruction is merely the expression of an artist's brilliant imaginative genius. But if, as the peculiarities of the tooth suggest, Hesperopithecus was a primitive forerunner of Pithecanthropus, he may have been a creature such as Mr. Forestier has depicted." (Smith 1922)

Jos nebraskanihminen jotain osoittaa, niin "maken" kyvyn ja halun vääristellä tapahtumien kulkua.

Jaavan ihminen (pichencanthropus erectus) on homo erectuksen fossiililöytö. Kaksi kalloa on löydetty noin sadan kilometrin päässä toisistaan. Löydön tekijä, Dubois, ei ole koskaan väittänyt Jaavan ihmisen olevan gibboni, väärennös tms. Sen aivojen koko on n. yhdeksänkertainen gibboniin verrattuna. Useimmat kreationistit yrittävät päästä pulasta väittämällä sitä nykyihmisen kalloksi. Tässä tilanne on vähintäänkin huvittava: kolme kreationistia, jotka väittävät, että aukottoman tieteellisen todistusaineiston ja Jumalan erehtymättömän sanan nojalla sama löytö on yhden mielestä väärennös, toisen mielestä apina ja kolmannen mielestä ihminen. Väite, jonka mukaan Dubois myöhemmin väitti Jaavan ihmistä gibboniksi, on Answers in Genesiksen don't use-listalla.

Pekingin ihminen on myös homo erectuksen alalaji. Jäänteitä on löydetty ainakin 14 yksilöstä. Suurin aivojen tilavuus on 1225 cm2, kaksi kertaa urosgorillan vastaava, joten "maken" väite siitä, että pekingin ihminen olisi todettu apinaksi on melko heikolla pohjalla.

Yleisesti ottaen maken esitys antaa äärimmäisen suppean kuvan ihmisen esi-isien löydetyistä jäänteistä. Täältä löytyy lista yli sadasta tärkeimmästä fossiilista, useat kuvien ja linkkien kera:

http://www.talkorigins.org/faqs/homs/specimen.html

myös kaikkia "maken" mainitsemia löytöjä käsitellään tuolla perusteellisesti.

6

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Make,taval.tallaaja

      Nebraska Man -- Hesperopithecus haroldcookii. Discovered in 1922 in the Pliocene deposits of Nebraska by a mysterious "Mister Cook" and made famous by Henry Osborn of the American Museum of Natural History. This tooth was being heavily promoted by the press at the Scopes "monkey" trial in 1925 as irrefutable evidence of the animal ancestry of man. A "picture" of Nebraska Man and his wife were published in the London Daily News. All from a tooth ! When other parts of the skeleton were found in 1927, it quickly became clear that it was nothing more than the tooth of an extinct pig !!!

      http://evolutionlie.faithweb.com/nebraskaman.html

      • mikko

        Minä puhuin tieteellisistä foorumeista ja toimijoista. Populäärilehtien uutisointi ja maallikoiden esittämät väitteet ovat toinen tarina. näillä foorumeilla ei kuitenkaan ratkaista teorian oikeellisuutta. esittämistäni lainauksista ilmenee tiedeyhteisön ja löydön tekejän skeptinen suhtautuminen.

        käy katsomassa, millaisia fossiileja viimeisen 70 vuoden aikana on löydetty, epäselvyyksiä ei pitäisi enää jäädä:

        http://www.talkorigins.org/faqs/homs/specimen.html


    • Make,taval.tallaaja

      http://www.stilez.freeserve.co.uk/samuel/nebraskaman.jpg

      Piltdown Man:
      Eanthropus dawsoni or "dawn man." Discovered in 1912 by Charles Dawson, a medical doctor and amateur paleontologist who discovered a mandible and a small piece of a skull in a gravel pit near Piltdown England. The jaw-bone was ape-like but the teeth had human characteristics. The skull piece was very human-like. These 2 specimens were combined to form dawn man, which was supposedly 500,000 years old. However, the whole thing turned out to be an elaborate hoax. The skull was indeed human (about 500 years old) but the jaw was that of a modern ape whose teeth had been filed to look like human wear. The success of this hoax for 50 years, despite the scrutiny of the best authorities in the world, led Solly Zuckerman to say,

      "It is doubtful if there is any science at all in the search for mans fossil ancestry."
      Had the original bones been available for study, then this hoax would not have continued for as long as it did. It was not until 38 years after the bones had been "found" that the hoax was exposed. In 1953 Kenneth Oakley, Joseph Weiner and Wilfred Le Gros Clark realized that Piltdown man was a hoax. Why is Piltdown Man not being taught as a fraud in our schools when it is a known hoax? ? http://www.stilez.freeserve.co.uk/samuel/piltdown.html

      • Alex

        Moi !

        Make hei, etkö todellakaan pysty asialliseen keskusteluun?

        Kretsuilta menee aina jauhot lopulta suuhun, heidän olkiiukkonsa kaatuvat kerta toisensa jälkeen.

        Säälittävää, mutta toisaalta aika viihdyttävää luettavaa.


      • vili
        Alex kirjoitti:

        Moi !

        Make hei, etkö todellakaan pysty asialliseen keskusteluun?

        Kretsuilta menee aina jauhot lopulta suuhun, heidän olkiiukkonsa kaatuvat kerta toisensa jälkeen.

        Säälittävää, mutta toisaalta aika viihdyttävää luettavaa.

        "Kretsuilta menee aina jauhot lopulta suuhun, heidän olkiiukkonsa kaatuvat kerta toisensa jälkeen. "

        Entä petsuilta ja letsuilta? Mikä heillä menee suuhun?


      • Hwmmo
        vili kirjoitti:

        "Kretsuilta menee aina jauhot lopulta suuhun, heidän olkiiukkonsa kaatuvat kerta toisensa jälkeen. "

        Entä petsuilta ja letsuilta? Mikä heillä menee suuhun?

        tunnelma täällä kaipasikin pientä välivitsiä :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      652
      8005
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2293
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2209
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1788
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1280
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1173
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      853
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      828
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      760
    Aihe