Köyhyys=työttömyys?

Tuntuu uskomattomalta, että joku valittaa köyhyyttään eikä silti mene töihin. (HUOM! Ja nyt en todellakaan tarkoita sairaseläkeläisiä)

Tulee väkisinkin mieleen, että sellaisella tyypillä ei ole edes halua nousta köyhyydestään elättämään itseään vaan mieluummin on elätti. Sehän on niinkuin elatusmaksuja maksaisi aiukuiselle ihmiselle.

Varsinkin kun ottaa huomioon mikä työvoimapula esim Pääkaunkiseudulla on. Joka ainoalle rakennustömaalle pääsee tältä istumalta miehiä töihin, jos sellaisia vain löytyy. Siksi kai ne eestiläläiset ja polakit valtaa pikkuhiljaa rakennusalan työpaikat kun suomalaisia ei riitä enää joka hommaan. Soitappa mille tahansa aliurakoitsijalle niin paikkoja on, vaikka aloittaa jo tänä aamuna.
Samoin on autokuskeista kauhea pula. Vantaalla yksin ollaan vailla yli 200:a taksikuskia. Jakeluliikenteeseen pääsee milloin vaan, jos viitsii töitä kysyä. Jakelufirmat tappelevat pakukuskeista. E-kortillisia kuskeja ne ei edes julkisesti enää hae, koska se on turhaa työtä.
Sairaan- ja vanhustenhoitoalalle pääsee heti töihin. Niistä on niin kauhea pula, että joissain paikoissa suljetaan osastoja yksinkertaisesti siksi, ettei ole työntekijöitä.

Kaupat, kioskit ja huoltsikat ovat välillä kusessa kun ei yksinkertaisesti löydy duunaria. Ne harvat, jotka jo ovat töissä, saavat / joutuvat tekemään ylitöitä ja x-vuoroja koska ei ole duunareita.

Esimerkkejä kyllä riittäis..
502312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Sanoppas muuta.Mutta nehän ovat täällä useimman mielestä niitä "paskaduuneja",joita he ovat liian hienohelmoja tekemään.
Ymmärtäisin kyllä,jos on kouluja käynyt ja todistukset takataskussa,että voisi isoja palkkoja vaatia,mutta oletettavasti näin ei ole.
Mutta,nyt on lähdettävä niitä paskahommia tekemään tästä.

Äänestä
  • järkeä mennä töihin josta saa niin huonoa palkkaa ettei ruokaan riitä vuokran jälkeen.Menisitkö sinä töihin 1-1200e/kk?Minä en.

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    järkeä mennä töihin josta saa niin huonoa palkkaa ettei ruokaan riitä vuokran jälkeen.Menisitkö sinä töihin 1-1200e/kk?Minä en.

    Kun tarpeeksi kauan makaat "elättinä", ei sinua kukaan enää huolikaan!

    Äänestä

  • minäkin menen kirjoitti:

    Kun tarpeeksi kauan makaat "elättinä", ei sinua kukaan enää huolikaan!

    Olen jo eläkkeelä, pienellä tosin.
    Pitäisi palata siihen -90 luvun puoliväliin olleeseen korvauskäytäntöön, jos sai pätkätöitä, ja tulot kk alhaiset, sai työttömyyspäivärahaa työttömyyspäiviltä, joten vaikka 10-12 pv työ kannatti ottaa vastaan. Siinä tienasi itselleen.
    Tämä nykyinen malli pitäisi kokonaan saada korjatuksi.
    Ihmisten on maksettava vuokra, ja muut maksut kuukausittain. Jos saat vaikka 6h työn 4pv viikossa saat rahaa vähemmän kuin tekemättä mitään. Eihän työnteon pitäisi olla rangaistavaa, vaan siitä pitäisi myös saada palkkaa.
    Joutuu tekemään epätoivoisena hakemuksia toimeentulosta, palkan lisäksi, ja odottamaan niitä. Sillä aikaa jää laskut maksamatta, kun syödäkin pitäisi, jotta sinne töihin jaksaa.
    Jos luottotiedot ei aiemmin ole menneet, on vaara suuri tuolloin.
    Siinä lasketaan asumustuki uudelleen, ja kaikki muut. Odota sitten päätöksiä. Ja joka kk. Eli toivottavasti se komitea tajuaa tämän. Kaikki kuitenkaan eivät tule työllistymään koko aikaisesti.

    Äänestä

  • ei minua koske enää kirjoitti:

    palkan lisäksi kun ei riitä,menee niin kauan,ettei vuokraa pysty maksamaan,seuraa häätö,luottotietojen meno,ja senjälkeen paljoa toivoa ei asunnottomana,luottotiedot menettäneenä ole.
    Tuon kaiken tietäen moni ei suostu osaaikaisiin hommiin.

    Äänestä

  • mitä täällä kirjoitetaan. Kuinkakohan monta löydät, joissa valitetaan ettei voi mennä esimerkiksi kaupan kassalle töihin kun se on muka paskaduunia???? Tuskin kovin montaa.

    Juuri sinunlaiset tyypit olettavat asioita eikö vaivaudu perehtymään mihinkään asiaan kunnolla.

    Itse olet ilmeisesti katkeroitunut kun teet noita muka paskahommia. Eiköhän monelle työttömällekin kelpaisi melkein mikä tahansa työ mitä kykenevät tekemään.

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    järkeä mennä töihin josta saa niin huonoa palkkaa ettei ruokaan riitä vuokran jälkeen.Menisitkö sinä töihin 1-1200e/kk?Minä en.

    1200 eurooa olisi ruhtinaaliisesti enemmän kuin nyt saamani kelan korvaus, ja voisipahan ainakin olla ylpeä että itse elättää itsensä. Kyllä tuo työvoimatoimistossa asioiminen on sen verran kyrpiinnyttävää puuhaa, että kelpaisi hyvinkin työ 1200 eurolla minulle, ja monelle muullekin tuntemalleni työttömälle.

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    järkeä mennä töihin josta saa niin huonoa palkkaa ettei ruokaan riitä vuokran jälkeen.Menisitkö sinä töihin 1-1200e/kk?Minä en.

    Jos muuta ei sillä hetkellä olisi saatavilla niin menisin. On paljon helpompaa saada parempiakin hommia jos on työhistoriaa. Kukaan ei ota ainakaan isolla palkalla töihin hampuusia joka vain on odottanut prinssiä ei kun pirssiä hakemaan itseään Alkon osastopäälliköksi.

    Voin omasta kokemuksestani nuoruusvuosilta kertoa, että työhön tottuminen on tärkeitä. Kun saat uralla mainetta ja näytät todelliset kykysi niin muuta työtä on helppoa saada. Olen itse jäänyt kaksi kertaa työttömäksi työurani aikana ja ekalla kerralla ollessani vielä hieman kokematon olin 60 luvun alkupuolella 2 kk työttömänä saamatta mitään korvausta mistään ja toisella kerralla minulla oli uusi paikka jo ennen irtisanomisajan päättymistä.

    Ekalla kertaa lähdin itse toisella kerralla oli yrityssaneeraus. Minut kuitenkin tunnettiin alalla ja kun kuultiin minun vapautuvan oli uusi paikka heti valmis, tästä paikasta vaihdoin seuraavaan lennossa vajaan kahden vuoden kuluttua. Arvaa olisiko näin ollut jos olisin vain oleskellut ja odotellut sitä pirssiä? Jos vielä saat sen tonnin niin mene hinkuen töihin sinne ja ala suunnitella minne seuraavaksi tai mene opiskelemaan vaikka insinööriksi tai metsäkoneenkuljettajaksi.

    Mieti vielä oletko todella niin tehokas ja kyvykäs, että sinun työstäsi kannattaa maksaa edes tuota tonnia? Työstä ei voi maksaa enemmän kuin se tuottaa ja pitää firmallekin jotain jäädä. Tuosta kirjoittamastasi päätellen et ole hyvä sijoitus, asenteesi työhön on väärä.

    Äänestä

  • Paaskahommista on maksettava suurta palkkaa, muuten ei löydy tekijöitä?

    Äänestä

  • näitä tekstejä kirjoitti:

    mitä täällä kirjoitetaan. Kuinkakohan monta löydät, joissa valitetaan ettei voi mennä esimerkiksi kaupan kassalle töihin kun se on muka paskaduunia???? Tuskin kovin montaa.

    Juuri sinunlaiset tyypit olettavat asioita eikö vaivaudu perehtymään mihinkään asiaan kunnolla.

    Itse olet ilmeisesti katkeroitunut kun teet noita muka paskahommia. Eiköhän monelle työttömällekin kelpaisi melkein mikä tahansa työ mitä kykenevät tekemään.

    Kaupan kassa? Nyky hinnoilla kaupoilla olisi kivutonta maksaa kassoille vaikka 3000€ kuussa?

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    järkeä mennä töihin josta saa niin huonoa palkkaa ettei ruokaan riitä vuokran jälkeen.Menisitkö sinä töihin 1-1200e/kk?Minä en.

    Tätä palstaa seuratessa on huomannut kyllä yhteiskunnan mädännäisyyden.
    Oikeastaan kirjoittelu on täysin turhaa, koska monen elämäntapana on todellakin selittelyä selittelyn perään,miksi ollaan toimettomina ja lusmuillaan.
    Ja tämä ei sitten koske kuin näitä hel....n laiskamatoja.Nyt ei tarvitse sairaseläkeläisten ja muiden oikeasti apua tarvitsevien samaistua tähän.Heidän se kuuluisikin saada apua,mutta kun kaikki menee kuulkaas teiltäkin näiden suoraan sanoen patalaiskojen selittäjien laariin.
    On aivan käsittämätöntä,että kehdataan selittää millään,miksi työkykyinen ei hae tai mene töihin.
    Palkkaus on Suomessa työehtosopimusten ja työkokemuksen perusteella niin lakiin sidottu,että sekin selittely ei päde.Joku aina kirjoittaa täällä näitä 8 ekee päivä juttuja;voi jumankekka,jos ei ole MITÄÄN kokemusta tai koulutusta,ja työkkäristä vartoo töitä,niin mitähän sen liksan luulette olevan jollekin pitkään kortistossa olleelle,joka kulkee jo sitten työharjoittelijan nimikkeellä?
    Nuoremmat käy sääliks,kun ne lukee näitä joidenkin iäisyyslusmujen juttuja täällä,parhaatkin neuvojat!Teidän neuvoilla hekin joutuvat samaan kierteeseen,ei mitään työhistoriaa papereissa;luuletteko,että on kovin mahtavat plussat työhaastatteluissa,jos sinne asti edes pääsee?
    Osa näistä lusmuilijoista ei ole koskaan ollut töissä,eikä heitä koskaan kukaan ota,heidän asenteet on jo niiiiiiiin syvältä.
    Siis ei enää työelämään soveliaita,ei noilla mielipiteillä ja negatiivisella asenteella vaan pärjää missään.
    Tästäpä nämä elintapapaskanjauhajat taas repii paskafilosofiaansa kun vastaillaan tähän seli seli vali vali,mut kun kuulkaas selittely ei auta.
    Nolo juttu teille.
    Ja tämä joka ei menis 1200 ekulla töihin...Arvaappas kuin moni esim.yksinhuoltaja menee ja elättää sillä vielä muksunsakin?
    Ja sinutkin vielä hitto soikoon,joka et sietäs muuta kuin housut kinttuun ja pitkin perslihaksias.

    Äänestä

  • turhan selittäjät kirjoitti:

    ei löydy vaikka kuinka hakisi.

    Äänestä

Pienet tulot eivät välttämättä ole todiste köyhyydestä.

Työ hakemisen ja tekemisen suhteen olen samaa mieltä kanssasi.

Oma työhistoriani on hyvin kirjava.
Olen tehnyt paskaduuneja pienellä palkalla kotipaikkakunnan ulkopuolella ilman kulukorvausia.
Mutta myös "fiinejä" töitä kunnon palkalla.

Tietenkin, silloin kun on ollut vaihtoehtoja, olen valinnut työt.
Valintojen puuttuessa olen tehnyt sitä mitä olen löytänyt.
Paskaduunissa ollessakin on helpompi hakea parempia hommia kuin täysin joutilaana.

En ole koskaan kuvitellut saavani työkkäristä mitäänn vaikka olen sinne hyvin usein ilmoittautunut.

Mennäkseni otsikointiini.
Näillä "hölmöillä" periaatteillani eläen olen onnistunut hankkiutumaan tilanteeseen jossa olen työtön (oma valinta) mutta en köyhä.
Köyhyyden rajan vedän siihen että olen riippumaton korvauksista, tukiaisista jne.

Kassan korvaukset nostan mutta ilman niitäkin tulisin samalla tavalla toimeen.
Mitään muuta rahoitusta tai kustannusten kompensatiota en saa. En ole hakenutkaan.

= kannattaa hakea ja tehdä niitä töitä joita löytää.

Äänestä
  • Alkuperäisen kanssa samoilla linjoilla. Asun pk-seudulla ja olen tehnyt välillä ns. paskaduuneja ja välillä saanut oman alan töitä (kaupallinen koulutus). Parempi tehdä mitä työtä vaan, kuin jättäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle valittamaan ja katkeroitumaan (sairaat ja eläkeläiset tietenkin eri asia!). Onneksi tällä seudulla pätkätöitä ainakin toistaiseksi on riittänyt todella hyvin.

    Äänestä

  • riittää!! kirjoitti:

    Alkuperäisen kanssa samoilla linjoilla. Asun pk-seudulla ja olen tehnyt välillä ns. paskaduuneja ja välillä saanut oman alan töitä (kaupallinen koulutus). Parempi tehdä mitä työtä vaan, kuin jättäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle valittamaan ja katkeroitumaan (sairaat ja eläkeläiset tietenkin eri asia!). Onneksi tällä seudulla pätkätöitä ainakin toistaiseksi on riittänyt todella hyvin.

    Niin, töitä riittää pk-seudulla valita asti. Se on siellä. Suurimmassa osassa maata ei niin ole. PK-seutulaiset voi puhua työvoimapulasta, täällä se on vitsi. mediassa on jo tovi käyty aivopesukeskustelua tuosta isosta työvoimapulasta, pikkuhiljaa on kansalaiset tarttuneet koukkuun. ne jotka ovat työttöminä täällä ja hakevat töitä tietävät sen, että paskapuhetta on.
    Ja nyt on turha tulla sanomaan, et "no muuttakaa sit tänne pk-seudulle". olkaa vaan onnellisia, ettei tulla täyttämään talojanne.

    Ei pääkaupunkiseutulaisilla ole pätkätyömonopolia.

    Osoitteeni on Kaakkois-Suomessa mutta pätkiä on löytynyt täälläkin ja täältäkin käsin.

    Siirtymävalmiutta on täytynyt olla. Aina eivät tarjotut työt ole kotikaupungin tai edes naapurikaupungin alueella.

    Ennen vetäytymistäni viehätyin nimenomaan pätkätöiden vaihteluun ja määräaikaisuuteen.
    Paskaduunutkin sietää paremmin kun loppu on näköpiirissä.

    Palkkahaitari on ollut hurja.
    Pätkissä paras / huonoin = 3,5 kertainen.
    Huonoin oli pitempi määräaikainen.
    Paras oli 5 7-työpäivää naapurikunnan alueella.

    On todettava että penskat olivat muuttaneet omilleen eikä meillä ollut velkoja.

    Äänestä

  • nikitönnä kirjoitti:

    Niin, töitä riittää pk-seudulla valita asti. Se on siellä. Suurimmassa osassa maata ei niin ole. PK-seutulaiset voi puhua työvoimapulasta, täällä se on vitsi. mediassa on jo tovi käyty aivopesukeskustelua tuosta isosta työvoimapulasta, pikkuhiljaa on kansalaiset tarttuneet koukkuun. ne jotka ovat työttöminä täällä ja hakevat töitä tietävät sen, että paskapuhetta on.
    Ja nyt on turha tulla sanomaan, et "no muuttakaa sit tänne pk-seudulle". olkaa vaan onnellisia, ettei tulla täyttämään talojanne.

    Kyllä mä tiedän, että muualla suomessa työn saanti ei ole niin helppoa kuin Pääkaupungissa... mutta mitä vittua se valitus oikein on. Laittakaa kylät pystyyn ja hopihopi. Ei kai siellä maakunnissakaan niin urpoa porukkaa ole, että yhdessä sukupolvessa on siirrytty ruikutuslinjalle.

    Hä? Jos siellä on eletty tähänkin asti niin tuollainen valitus saa esi-isät nauramaan haudassaan. Pikkukylät on just samaa kokoonpanoa kui isommat. MIehiä ja naisia siellä elää ja ne sitä provinssia pyörittää. Joku vitun helsinki ei ole sen kummempi kuin hauhio trai tuupajoki.

    Äänestä

  • Sekatyömies kirjoitti:

    ....mutta onneksi on vastapainoksi 8€/pvä pakkoduunia.

    Koskahan päästään eroon palkanmaksuhaluttomuudesta?

    Äänestä

  • Sekatyömies kirjoitti:

    Kyllä mä tiedän, että muualla suomessa työn saanti ei ole niin helppoa kuin Pääkaupungissa... mutta mitä vittua se valitus oikein on. Laittakaa kylät pystyyn ja hopihopi. Ei kai siellä maakunnissakaan niin urpoa porukkaa ole, että yhdessä sukupolvessa on siirrytty ruikutuslinjalle.

    Hä? Jos siellä on eletty tähänkin asti niin tuollainen valitus saa esi-isät nauramaan haudassaan. Pikkukylät on just samaa kokoonpanoa kui isommat. MIehiä ja naisia siellä elää ja ne sitä provinssia pyörittää. Joku vitun helsinki ei ole sen kummempi kuin hauhio trai tuupajoki.

    Ymmärrän kyllä, että ihmisiä erinäiset asiat ottaa päähän,mutta että ottaa ihan elämäntehtäväkseen kirjoitella päivästä toiseen tuota samaa tekstiä.
    Kirjoituksestasi paistaa läpi katkeruus ja viha.Eikö sinulla ole mitään harrastuksia tai ihmissuhteita? Mitään mukavaa elämässäsi?

    Äänestä

  • Sekatyömies kirjoitti:

    Kyllä mä tiedän, että muualla suomessa työn saanti ei ole niin helppoa kuin Pääkaupungissa... mutta mitä vittua se valitus oikein on. Laittakaa kylät pystyyn ja hopihopi. Ei kai siellä maakunnissakaan niin urpoa porukkaa ole, että yhdessä sukupolvessa on siirrytty ruikutuslinjalle.

    Hä? Jos siellä on eletty tähänkin asti niin tuollainen valitus saa esi-isät nauramaan haudassaan. Pikkukylät on just samaa kokoonpanoa kui isommat. MIehiä ja naisia siellä elää ja ne sitä provinssia pyörittää. Joku vitun helsinki ei ole sen kummempi kuin hauhio trai tuupajoki.

    Jos pääkaupunkiseudulla saa helpommin töitä, entäs sitten? Mistä kummasta johtuu valitus, että ei siellä tule palkallaan toimeen? Mitä virkaa sillä työllä silloin on? No, onhan tietysti se, työnteon ilo?

    Äänestä

Mitä ihmeen kapitalismiin kääntyneitä entisiä ' Marxilaisia' täällä paasaa tuota propakantaansa joka perustuu olettamukseen siitä että vain työ luo vaurautta.
Ikäänkuin ei meillä olisi vaurauden luomisessa mitään merkitystä pääomien, luonnonvarojen ja ympäristön kantokyvyn asettamilla reunahdoilla(Siis tässä nyt pääomiakin reunaehtoina ajatellen, mutta sama se on kun siellä ne tekijöinä vaurauden luonnissa kuitenkin yhtä lailla tarvitaaan)
Tällaisen ideologian mukaan koko ihmiskunta voi kasvaa määrältään ja silti vaurastua vailla mitään rajoja, ja myös yksilö voi aina omalla työllään vaurastua vielä riippumatta siitäkään minkälasiin talouden raameihin hän on sattunut syntymään tai muuten joutunut, koska tämän ideologian mukaan ei pääomien olemassaolo tai niiden omistus/hallinta- suhteet voi mitenkään estää yksilöä omalla työllään vaurastumasta. Siis tämän ideologian mukaan yksilön vaurauden puute tai köyhyys johtuu siitä, ja vain siitä että hän ei sen paremmin actuaalisesti kuin potentiaalisestikkaan viitsi osaa tai riittävästi jaksa mitään työtä niissä talouden raameissa joiden seassa hän on.

Erityisesti köyhille ja pientuloisille jotka paljolti ovat eläkeläisiä(ennenaikaisilla pienillä sairaseläkkeillä)ja pitkäaikaistyöttöminä tai muusta syystä säällisestä työelämästä syrjäytyneitä, ei ole mielekästä paasata siitä kuinka heidän kannattaisi mennä töihin jotta vaurastuisivat, kun heitä ei nimenomaan mihinkään säällisiin töihin kelpuuteta(monia ei alkuunkaan eikä ensimmäiseenkään kunnon työpaikkaan ole kelpuutettu, jonka lainen työpaikka useimmiten säällisen työuran alkuun tarvitaan), eikä vanhempia joita heistä enemmistö lie enää edes mihinkään paskatöihinkään huolita.

Sen sijaan hyvät neuvot ja toimenpiteet olisivat tarpeen sen asian suhteen miten tällainen nyt jo valmiiksi köyhä ja näin inflaatiolla edeten vauhdilla aina vaan lisää köyhtyvä väki voisi pysyä siedettävillä pääomatuloilla ja vähän kartuttaakkin niitä. Ja mieluummin pärjäillä lakisääteisistä eläkkeistään, omista sijoituksistaan tai säästöistään ja kelankin tuista saamillaan pääomatuloilla kuin ajautua alati kasvavassa määrin pääomatulojaan sossun luukulta anelemaan.

Äänestä

Vika onkin juuri siinä valtion kehittämässä työttömyyspvärahan sovittelussa.

Olen itse akateemisena pätkätyöläisenä kokenut sen, miten käteen todellakin jää vähemmän töitä tekemällä/kk. Ei sitä usko ennen kun omakohtaisesti kokee!

Lisäksi koko byrokratian pyörittely on mahdotonta, vaikka luulisi kaikki paperit olevan helppoa siirtää sähköisesti.
Aina tarvitaan sadan eri lapun täyttöä ja lautakunnan päätöksiä, jotka roikkuvat viikkoja ja kuukausia jäljessä.

Vuokra ja muut laskut on maksettava joka kk ajallaan, en minäkään jos olisin vuokranantaja, odottelisi sitä viikko- ja kk kaupalla.

Koko helvetin Kela-Työkkäri-Sossu pitäisi yhdistää ja tukimuotoja yksikertaistaa. Yksi luukku ja asiointi sähköisesti, päätökset saatava 1-3 arkipvän kuluessa.
Työssä käynnin pitää aina olla kannattavaa ja parantaa ihmisen toimeentuloa, ei aiheuttaa lisää ongelmia.

Nythän kaikkien tukien "oletus" on, että työ on jatkuvaa, työsopimus toistaiseksi ja työaika normi 8t/pvä, päivätyö.
Jännää kuitenkin, että omalla alallani luonnontieteissä, en tunne ketään, kellä olisi tuollainen työsopimus!

Äänestä

En edes jaksanut lukea koko viestiketjua kun alkoi tympiin se "pätkäduuni" ym hevonpaska.

Niinkui sanoin rakennuksille kaivataan työmiehiä. Monet aliurakoitsijat ottaa ammattitaidottomia kohtuupalkalla oppiin, sillä ne luottaa siihen, että joskus löytyy hyvä työmies, jolle opettaa homma ja joka jää töihin... niiden saikuttajien joukosta, jotka saa heti kenkää. Ne oikein hakee tyyppejä, joilla on halua tehdä työtä. Ja kun töihin pääsee ei todellakaan tarvi tehdä mitään pätkätyötä. Jos sellaiseksi ei lasketa 12h päiviä...
Soitin ennenkuin aloin tätä kirjoittaa kahteen paikkaan ja kysyin töitä. Molemmissa olisi työhaastattelu sopinut vaikka siltä istumalta. Toinen oli eräs jakelufirma ja sieltä haluttiin haastatteluun jo samana päivänä ja yksin puhelun perusteella luvattiin työtä huomiseksi. Toinen paikka oli palvelualaan kuuluva toimi ja siellä kysyivät, voisinko tulla jo tänä iltana katsomaan työnkuvaa.

Että ei se työn saanti ole sen kummoisempaa. Tollaiset pätkätyöjutut on ihan hevonpaskaa. Jos on jollain NMT-puhelin alalla koulutus jA ei ole enää työtä tarjolla niin vittuako siihen jää jumittaan ja itkeen. Että mulla on joku NMT- tai teleasentajakoulu ja haluun sitä duunia. Haa kun sitä työtä ei ole tarjolla edes kiinassa enää. Pitääkö olla vajakki vai eikö halua tajuta, että työ tehdään ajan mukaan. Giljotiiniasentajien ajat ovat menneet vaikka koulutus olis kuinka.

Äänestä
  • Laiskuus sinullakin, kun ei edes lukea jaksa.
    Sekatyömiehet on yleensä päivisin töissä, eikä notku eläkeläisten ja työttömien, muiden köyhyyspastalla.
    Kiroiluakaan ei mukavaa lueskella.

    Äänestä

  • Sinä mikään sekatyömies ole.
    Tässä on aivan selvästi Eteläranta 10 msksettu provoilija asialla, eli EKn-pääomapiirien-eliiitin eläimiinsekaantuja lakeija.

    Äänestä

  • rauhassa kirjoitti:

    Laiskuus sinullakin, kun ei edes lukea jaksa.
    Sekatyömiehet on yleensä päivisin töissä, eikä notku eläkeläisten ja työttömien, muiden köyhyyspastalla.
    Kiroiluakaan ei mukavaa lueskella.

    Ihan vaan muistutukseksi: muuallakin päin maata on kaupunkeja, kaikki eivät ole pikkukyliä ja -kuntia. Kun täällä heti aletaan puhua tuppukylistä, kun mainitsee pk-seudun ulkopuolisen maan..

    Äänestä

    Kyllä se pistää naurattamaan, kun joku hölmömpi jaksaa jauhaa jatkuvasti tuosta työvoimapulasta.

Toki, joillakin firmoilla on ongelmia, mutta ne ovat vain ja pelkästään itse aiheutettuja.

Firmat ovat saattaneet aikaisemmin potkia väkeä satamäärin kilometritehtaalle, johto on toistaitoista ja kyvytöntä, henkilöstön kohtelu on ala-arvoista, töitä halutaan teettää ilman palkkaa ja mutta vastaavaa. Esimerkkejä kyllä riittäis...

Nämä "heti pääsee töihin" jutut ovat hauskoja, mutta se töihinpääsy kyllä tyssää aina, kun PALKKA nousee puheenaiheeksi. "Me soitamme sitten sinulle" on työttömän arkipäivää.

Äänestä
  • On tässä niin paljon lueteltu työmahdollisuuksia, että luulisi jo kaikkien kirjoittajien päässeen töihin.
    Mutta jos ei ole työhaluja tai halua opetella jotakin hyödyllistä tekemään, niin ainahan voi lähteä marjoja metsästä poimimaan. Ja kun kokemusta kertyy niin kesäksi marjatiloille poimimaan ulkomaalaisten korvaamiseksi.

    Äänestä

  • Pk seudulla on pirusti tallaajia, mutta järjenkäyttö pesii muualla valtakunnassamme? Eihän kukaan järkevä voi asettua asumaan pääkaupunkiseudulle?

    Äänestä

  • työhaluttomia kirjoitti:

    On tässä niin paljon lueteltu työmahdollisuuksia, että luulisi jo kaikkien kirjoittajien päässeen töihin.
    Mutta jos ei ole työhaluja tai halua opetella jotakin hyödyllistä tekemään, niin ainahan voi lähteä marjoja metsästä poimimaan. Ja kun kokemusta kertyy niin kesäksi marjatiloille poimimaan ulkomaalaisten korvaamiseksi.

    Yhtään palkkatyötä tarjoavan firman nimeä ei ole mainittu.

    Joten muista kommentoida sitten, kun kokemusta työelämästä joskus koulusta päästyä alkaa kertyä.

    "...iin ainahan voi lähteä marjoja metsästä poimimaan."

    Aika mahdotonta keskellä kaupunkia. Oletko tyhmä vaiko trolli, ihan sama minulle. Yhtä hyödytön olio kuitenkin.

    Äänestä

  • Oikeesti sun jutut on hauskoja, ettei välttis tiedä onko se piruilua vai ookko tosissaan. Miksi joku firma potkis väkeä pihalle? Eikö firman elinehto ole työntekijä. JOs joku metsäteollisuus panee tehtaita kiinni se johtuu vain siitä, että jossain muualla sen saman työn saa halvemmalla.
    Mutta kyllä tänne silti jää työtä. Kuka sen talon rakentaa? POlakki vai suomipoika? Pikkuhiljaa niitä rakentaa polakki, koska ne tekee eikä saikuta.

    Toiseksi joku 8 euroa päivä.. mitä juttua se nyt on?
    Kyllä mä ymmärrän, että vajakeille pitää hommata jotain perseellepotkimismielessä, mutta en ole ikinä kuullutkaan mistään oikeasta työstä 8 e päiväpalkalla,.

    Äänestä

  • kääk! kirjoitti:

    Pk seudulla on pirusti tallaajia, mutta järjenkäyttö pesii muualla valtakunnassamme? Eihän kukaan järkevä voi asettua asumaan pääkaupunkiseudulle?

    tänne niin täällä perhe,sukulaiset ystävät,niin mihinkä täältä lähtisi.Liikaa porukkaa tänne roudataan,kohta täällä ei viihdy kukaan.
    Stadilaiset eivät kyttää naapureitaan,nyt tänne muuttanut 6-70% muualta jotka kuikuilevat verhojen raoissa naapureitaan,ja pesiytyvät kaupassa laumoiksi vaihtelemaan kuulumisia,ettei ohi pääse.Menisivät pihalle turisemaan.

    Äänestä

  • Se Aito Työtön kirjoitti:

    Yhtään palkkatyötä tarjoavan firman nimeä ei ole mainittu.

    Joten muista kommentoida sitten, kun kokemusta työelämästä joskus koulusta päästyä alkaa kertyä.

    "...iin ainahan voi lähteä marjoja metsästä poimimaan."

    Aika mahdotonta keskellä kaupunkia. Oletko tyhmä vaiko trolli, ihan sama minulle. Yhtä hyödytön olio kuitenkin.

    johon voit meilata. Paluupostissa saat kymmenen eri firman yhteystiedot. Jos et huomiseen mennessä ole päässyt töihin pääset vajakkiosastolle... [email protected].

    Äänestä

  • työhaluttomia kirjoitti:

    On tässä niin paljon lueteltu työmahdollisuuksia, että luulisi jo kaikkien kirjoittajien päässeen töihin.
    Mutta jos ei ole työhaluja tai halua opetella jotakin hyödyllistä tekemään, niin ainahan voi lähteä marjoja metsästä poimimaan. Ja kun kokemusta kertyy niin kesäksi marjatiloille poimimaan ulkomaalaisten korvaamiseksi.

    niistä asioista joista neuvojasi jakelet.
    Kuvitteletko sinä todella että tällaisista tiedoista ja neuvoista mitä täällä on esitetty on työtä vaille oleville mitään apua.
    Kikkihan sen tietävät muutenkin, että työvoimahallinnon sivuilla on avoimia työpaikkoja. Samoin kaikki tietävät että helsingin seudulla on hirveä 'työvoimapula' erityisesti rakennusalalla ja monilla palvelualoilla. Tällaisesta tiedosta ei vaan ole mitään hyötyä kun ne työpaikat, mitä ne sitten ovatkin ovat sellaisia että ei niihin ainakaan työtöntä k.o. alan työkokemusta vailla olevaa pestata ainakaan jos hän ei ole ihan nuori. Ammattikouluttautuminen on ainoa asia jonka pystyy itse tekemään jos pääse johonkin itselleen sopivaan koulutukseen. Ikävä kyllä ammattikoulutuksille ei vaan työantajat anna mitään arvoa sen vertaa että alan työharjoitteluun ottaisivat, valittavat vaan työvoimapulaa tai sitä että työnhakijat ovat kelvotonta väkeä.
    Lisäksi elinkustannukset ovat nousset niin rajusti että aloilla joissa ei ammattitaitoa vaadita maksettavilla palkoilla ei tule toimeen esim. juuri pääkaupunkiseudulla, missä tällaista toisarvoista työtä paljon nyt sanotaan tarjolla olevan.

    Tuo marjojenpoimintajuttusi on ihan hölmö. Kyllä ne jotka asuvat ja tuntevat seudut joilla tällaisia metsämarjoja tai sieniä poimia voi muutenkin tietävät niitä poimimaan mennä. Kaupungissa asuvalla työttömällä ei sitä vastoin ole juuri mitään mahdollisuutta lähteä mitään metsiin poimimaan, korkeintaan jonkun vadelmapuskan voi lähiympäristöstään löytää sellaisen jonka voi itselleen poimia ja joka ei ole pahasti liikenteen saastuttama.
    Mitä tulee vaikkapa mansikanviljelijöiden tarvitsemiin poimijoihin, niin ovat he jo hyvin tottuneet siihen että tarvittavat poimijat tuodaan lähinnä ulkomailta, korkeintaan joku nuori lähiympäristöstä voi tällaisesta marjanpoiminnasta vähän ansioita itselleen hankkia. Monet pienet mansikanviljelijät pääkaupunkiseudulla antavat ostajien itse poimia mansikkansa jos eivät itse omin voimin niitä myyntiin poimi.

    Äänestä

  • Sekatyömies kirjoitti:

    Oikeesti sun jutut on hauskoja, ettei välttis tiedä onko se piruilua vai ookko tosissaan. Miksi joku firma potkis väkeä pihalle? Eikö firman elinehto ole työntekijä. JOs joku metsäteollisuus panee tehtaita kiinni se johtuu vain siitä, että jossain muualla sen saman työn saa halvemmalla.
    Mutta kyllä tänne silti jää työtä. Kuka sen talon rakentaa? POlakki vai suomipoika? Pikkuhiljaa niitä rakentaa polakki, koska ne tekee eikä saikuta.

    Toiseksi joku 8 euroa päivä.. mitä juttua se nyt on?
    Kyllä mä ymmärrän, että vajakeille pitää hommata jotain perseellepotkimismielessä, mutta en ole ikinä kuullutkaan mistään oikeasta työstä 8 e päiväpalkalla,.

    tämä satusetä

    Äänestä

  • ymmärrä mitään kirjoitti:

    mistä puhut. Rakennuksille pääsee vaikka ei olis mitään koulutusta. Voi olla, että aluksi kantelet lautoja, mutta jossain pikkuporukassa oppii aika nopeasti hommat. Ei kai johonkin paneelin naulaamiseen kouluja tarvi käydä.. vai pitääkö sun mielestä?

    Ja mitä koulutusta kaupan kassa tarvii? Ei tarvi olla einstein pärjätäkseen siinä hommassa.

    Sinä itse olet sellaine, että jos joku sanoo, että näin saa työtä niin alat vänkäämään vastaan ja keksimään selityksiä miksi näin ei saisi työtä. Lopulta uskot itse omiin juttuihisi ja et varmasti saa työtä koska et taida edes hakea sitä.

    Vähänkuin se jutun mies, joka ajoi metsätietä ja rengas puhkesi. Autossa ei ollut tunkkia, mutta mies muisti, että kilometrin päässä oli talo. Lähti kävelemään sinne ja mietti matkan aikana, että ei ne kuitenkaan lainaa tunkkiaan. Lopulta kun pääsi perille oli niin hiilenä, että heitti kiven ikkunasta sisään ja huusi, että pitäkää tunkkinne perkele.

    paikkoja, siivoamista ja vaikka mitä tarjolla. Ei minullekaan löytyisi alaani vastaavaa, mutta teen mitä on tarjolla.

    Äänestä

  • Sekatyömies kirjoitti:

    johon voit meilata. Paluupostissa saat kymmenen eri firman yhteystiedot. Jos et huomiseen mennessä ole päässyt töihin pääset vajakkiosastolle... [email protected].

    ...ne työnantajan yhteystiedot suoraan näkyviin, kun kerran on niin kauhia työvoimapula että.

    Äänestä

  • Sekatyömies kirjoitti:

    Oikeesti sun jutut on hauskoja, ettei välttis tiedä onko se piruilua vai ookko tosissaan. Miksi joku firma potkis väkeä pihalle? Eikö firman elinehto ole työntekijä. JOs joku metsäteollisuus panee tehtaita kiinni se johtuu vain siitä, että jossain muualla sen saman työn saa halvemmalla.
    Mutta kyllä tänne silti jää työtä. Kuka sen talon rakentaa? POlakki vai suomipoika? Pikkuhiljaa niitä rakentaa polakki, koska ne tekee eikä saikuta.

    Toiseksi joku 8 euroa päivä.. mitä juttua se nyt on?
    Kyllä mä ymmärrän, että vajakeille pitää hommata jotain perseellepotkimismielessä, mutta en ole ikinä kuullutkaan mistään oikeasta työstä 8 e päiväpalkalla,.

    pihalle myös sen takia että säädellään pörssiyhtiön tuloksia paremmaksi vaikkapa vain kvarttaaliksi eteenpäin tai koko tilikauden tulosta parantaakseen, ja näin voidaan maksaa paremmat osingot sijoittajille.Myös osakkeen kurssi nousee.Tämän sain kokea vuosi sitten kun sain potkut.Oli aikamoista tippua liki 7,000 euron kuukausituloista työttömyyskorvauksiin joka oli 1350 eur/netto/kk.No olin poissa työelämästä vain 7 viikkoa.Sain kyllä uutta työtä jo kahden(virallisesti) työttömyyspäivän jälkeen mutta henkisesti olin valmis työntekoon vasta myöhemmin.

    Äänestä

  • Se Aito Työtön kirjoitti:

    ...ne työnantajan yhteystiedot suoraan näkyviin, kun kerran on niin kauhia työvoimapula että.

    Ei niitä laiteta, koska pulaa ei ole. Muutenhan tuolla avoimet työpaikat palstallakin olisi muitakin paikkojan kuin näitä verkostomarkkinointi juttuja...

    Äänestä

  • Sekatyömies kirjoitti:

    mistä puhut. Rakennuksille pääsee vaikka ei olis mitään koulutusta. Voi olla, että aluksi kantelet lautoja, mutta jossain pikkuporukassa oppii aika nopeasti hommat. Ei kai johonkin paneelin naulaamiseen kouluja tarvi käydä.. vai pitääkö sun mielestä?

    Ja mitä koulutusta kaupan kassa tarvii? Ei tarvi olla einstein pärjätäkseen siinä hommassa.

    Sinä itse olet sellaine, että jos joku sanoo, että näin saa työtä niin alat vänkäämään vastaan ja keksimään selityksiä miksi näin ei saisi työtä. Lopulta uskot itse omiin juttuihisi ja et varmasti saa työtä koska et taida edes hakea sitä.

    Vähänkuin se jutun mies, joka ajoi metsätietä ja rengas puhkesi. Autossa ei ollut tunkkia, mutta mies muisti, että kilometrin päässä oli talo. Lähti kävelemään sinne ja mietti matkan aikana, että ei ne kuitenkaan lainaa tunkkiaan. Lopulta kun pääsi perille oli niin hiilenä, että heitti kiven ikkunasta sisään ja huusi, että pitäkää tunkkinne perkele.

    Ainakin täällä päin missä asun, jos katselee niiätä harvoja kaupan paikkoja, vaatimuksena on se kassakokemus.

    Kaipa sitten on vara vaatia, kun tietää että hakijoita on niin runsaasti.

    Ottaisikovatkohan rakennuksille tälläisen alle 160 cm hennon naisen? Tuskin....

    Äänestä

  • avustajan kirjoitti:

    paikkoja, siivoamista ja vaikka mitä tarjolla. Ei minullekaan löytyisi alaani vastaavaa, mutta teen mitä on tarjolla.

    Siivojan paikkoihin vaaditaan suurimmassa osassa ajokortti ja jopa oman auton käyttömahdollisuus..
    Yksinkertaista tehdasduunia olen tehnyt...nyt ei näytä niihinkän pääsevän kun on pidempään ollut työttömänä, kun edellisen työn loputtua erehdyin opiskelemaan ja hainkin vain sen alan töitä. Eipä tärpännyt, kun ei ollut kokemusta.
    Siksi ärsyttää suunnattomasti kun aina kehotetaan opiskelemaan uusi ammatti jos entinen ei työllistä. Koko elämäkö tässä pitäisi opiskella pääsemättä ikinä työelämään...

    Äänestä

  • entäpä jos ei huolita kirjoitti:

    mutta linjassa kuitenkin tiettyjen piirien omien etujen ja intressien kanssa.

    ' Koko elämäkö tässä pitäisi opiskella pääsemättä koskaan kunnolla palkkaa ansaitsemaan työelämään'

    Minä uskon että tiettyjen piirien perimmäisenä tarkoituksena on juuri ajaa osa työvoimasta tällaiseen loputtomaan elinikäiseen koulutuskierteeseen yhtäältä siksi että pidettäisiin työvoiman tarjonta niukkana tärkeiden säällisisten keskiluokkaisten töiden osalta(joihin päästäkseen on täytettävä erityisvaatimuksia joita piirien ulkopuolinen ei esim. ammattikoulutuksella voi hankkia) ja siten turvattaisiin korkea palkkataso näille paremmille ihmisille, ja toisaalta siksi että turvattaisiin mahdollisimman halvan työvoiman saanti paskatöihin. Paskatyöntekijöitähän kuitenkin edelleen tarvitaan erityisesti palvelualoilla automatsaatiosta huolimatta, ja heidät tykkänään voidaan korvata koneilla lähinnä vain teollisuuden vaihetyön tapaisista tehtävistä. Juuri tällainen väki joka pyörii välillä opiskelijana koulutuksissa on edullista paskatöiden työvoimana. Erityisen edullista työnantajille se on puoli-ilmaisena työharjoittelijana jonka pienen palkankin mieluummin vielä yhteiskunta maksaa. Tällaisen paskatyövoiman kokonaisedullisuutta lisää se, että sillä ei ole mitään paremman työväestön etuja ja sen eläkkeetkään ei juuri kartu.

    Ei ole vaikea ymmärtää tällaisen kehityksen olevan linjassa vahvoissa työmarkkina-asemissa olevien työntekijä/työnantajajärjestöjen tavoitteiden kanssa kun he oman väkensä etuja ajattelevat.

    Äänestä

  • Sekatyömies kirjoitti:

    mistä puhut. Rakennuksille pääsee vaikka ei olis mitään koulutusta. Voi olla, että aluksi kantelet lautoja, mutta jossain pikkuporukassa oppii aika nopeasti hommat. Ei kai johonkin paneelin naulaamiseen kouluja tarvi käydä.. vai pitääkö sun mielestä?

    Ja mitä koulutusta kaupan kassa tarvii? Ei tarvi olla einstein pärjätäkseen siinä hommassa.

    Sinä itse olet sellaine, että jos joku sanoo, että näin saa työtä niin alat vänkäämään vastaan ja keksimään selityksiä miksi näin ei saisi työtä. Lopulta uskot itse omiin juttuihisi ja et varmasti saa työtä koska et taida edes hakea sitä.

    Vähänkuin se jutun mies, joka ajoi metsätietä ja rengas puhkesi. Autossa ei ollut tunkkia, mutta mies muisti, että kilometrin päässä oli talo. Lähti kävelemään sinne ja mietti matkan aikana, että ei ne kuitenkaan lainaa tunkkiaan. Lopulta kun pääsi perille oli niin hiilenä, että heitti kiven ikkunasta sisään ja huusi, että pitäkää tunkkinne perkele.

    paitsi siltä osin osut oikeaan, että en ole taipuvainen lähtemään mihinkään kerjuulle.

    Rakennusalalla on joitakin pienempiä työnantajia jotka arvostavat sellaisia työntekijöitä jotka oikeasti haluavat töitä tehdä ja jotka osaavat, ja ennen kaikkea arvostavat myös potentiaalisia osaajia ja antavat heille mahdollisuuden tehdä(kokemusta on tosin jo 1/4 vuosisadan takaa). Mutta kyllä minun kokemuksieni ja havaintojeni perusteella tällaiset sittenkin ovat poikkeustapauksia kun ajatellaan työmarkkinoita laajemmin.
    Työmarkkinoista yleisemminkin minä oman käsitykseni perustan omiin havaintoihini ja kokemuksiini, enkä niinkään ousko mihikään propakadistisiin lukuihin ja tilastoihin saati noin vain niistä tehtyihin tulkintoihin, joita eri intressiryhmät ja politikot julkisuudessa pyörittelevät. Kokemusta minulla ei kuitenkaan juuri ole enää lamanjälkeisistä työmarkkinoista muuta kuin kortistoon saneerattuna. Vain omia töitäni ja hankkeitani olen tehnyt sen jälkeen kun ansiosidonnaiselta putosin. Minä en päässyt ensimmäiseenkään katkotyöpaikkaan.
    Minua nykyään erityisesti vituttaa tuollaiset jutut kun tietyt hommat on jonkun turvallisuustavoitteen varjolla monopolisoitu ja sitä myöten ylihinnoiteltu. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta käy sähkötyöt. Ei taida nykyään saada huoltokeikalle, eikä pientalotyömaan sisäjohtoasennuksiin asennusluvat omaavan firman sähkömiestä vaikka 100€ tunti maksaisi. Näinkö muka turvallisuus paranee. Minusta ei parane vaan päinvastoin huononee, kun asennuksia sitten pakostakin tekevät myös sellaiset jotka eivät sähköasioista mitään tiedä saati ymmärrä. Turvallisuusnäkökohdat pitää ottaa huomioon ja säännöt ja standardit on hyvä asia, mutta kyllä sähköasennuksiin valtuuttaisin ja luvat antaisin kaikille jotka läpäisevät jonkun sähköalan ymmärrystä ja tuntemusta mittaavan riittävän vaativan testin. Itse erityistyörutiinit on sitten oma lukunsa ja niistä kokemusta hankitaan niitä töitä tehden.

    Äänestä

  • Se voi olla joku prpakantamies.
    Tekee mokiakin kuten tuossa kun väittää työttömien vain juovan ja ruikuttavan osaansa ja yhteiskunnan epäkohtia.
    Alkoholisoituneethan eivät juuri ole kiinnostuneita yhteiskunnallisista kysymyksistä, eivätkä edes omaa osaansa juuri missään valita. Alkoholisoituneet eivät ole kiinnostuneita seuraaamaan tällaisiakaan nettisivuja saati mitään tällaisille sivuille kirjoittamaan.
    Tällaiset alkoholisoituneet ajattelevat enemmän vaan viinaan ja juomiseen liittyviä asioita, ja vähän jotain pakollisesti eteen tulevia toimeentuloonsa liittyviä kysymyksiä.

    Kirjoittamiseen pitää jo sen verran keskittyäkkin jos mielii jonkun asiallisen lauseen kirjoittaa, että ei se edes onnistu jos on kännissä.
    .

    Äänestä

Kuinkakohan muka sekatyömiehellä,joka omien puheidensa mukaan on niin kova työmies että töitä pursuaa ovista ja ikkunoista, on aikaa päivystää mm.potkut ja työttömyys sekä tällä palstalla lähes aamusta iltaan joka päivä??????
Olet kyllä tavan pelle.

Äänestä
  • Tuolla alhaalla Köyhyys=oma valinta, aivan samoin samalla "käsialalla".
    Tarinat vain muuttuu, no huvinsa kullakin.

    Äänestä

Mitähän oikein itse teet, kun tuntuu olevan aikaa terrorisoidan eri keskustelupalstoja samaa paskaa jauhaen ihan kokopäivätoimisesti? Lienetkö oikeasti työhallinnon tai jonkun puolueen palkkalistoilla palkattuna kirjoittamaan paskaa? Työhallinnon piiriin kuluvassa työpaikassa työskennelleenä tiedän, että alalla paskanpuhujia riittää.

Potkut ja työttömyyspalsta on sinun ja hengenheimolaistesi toimesta tuhottu täysin. Asiallinen keskustelu siellä ei ole enää mahdollista. Onko tavoitteena tehdä sama muille palstoille?

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000035203174

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Sekatyömies kirjoitti:

Tuntuu uskomattomalta, että joku valittaa köyhyyttään eikä silti mene töihin. (HUOM! Ja nyt en todellakaan tarkoita sairaseläkeläisiä)

Tulee väkisinkin mieleen, että sellaisella tyypillä ei ole edes halua nousta köyhyydestään elättämään itseään vaan mieluummin on elätti. Sehän on niinkuin elatusmaksuja maksaisi aiukuiselle ihmiselle.

Varsinkin kun ottaa huomioon mikä työvoimapula esim Pääkaunkiseudulla on. Joka ainoalle rakennustömaalle pääsee tältä istumalta miehiä töihin, jos sellaisia vain löytyy. Siksi kai ne eestiläläiset ja polakit valtaa pikkuhiljaa rakennusalan työpaikat kun suomalaisia ei riitä enää joka hommaan. Soitappa mille tahansa aliurakoitsijalle niin paikkoja on, vaikka aloittaa jo tänä aamuna.
Samoin on autokuskeista kauhea pula. Vantaalla yksin ollaan vailla yli 200:a taksikuskia. Jakeluliikenteeseen pääsee milloin vaan, jos viitsii töitä kysyä. Jakelufirmat tappelevat pakukuskeista. E-kortillisia kuskeja ne ei edes julkisesti enää hae, koska se on turhaa työtä.
Sairaan- ja vanhustenhoitoalalle pääsee heti töihin. Niistä on niin kauhea pula, että joissain paikoissa suljetaan osastoja yksinkertaisesti siksi, ettei ole työntekijöitä.

Kaupat, kioskit ja huoltsikat ovat välillä kusessa kun ei yksinkertaisesti löydy duunaria. Ne harvat, jotka jo ovat töissä, saavat / joutuvat tekemään ylitöitä ja x-vuoroja koska ei ole duunareita.

Esimerkkejä kyllä riittäis..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu