fortumin osakkeen omistus

the raimo

Kannattaako ostaa? Ajattelin että se saattaisi olla hyvä sijoitus,ainakin osake on sepon listalla ykkösenä ja täysin pistein.

13

6039

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omistaja

      Sähkön tarve Euroopassa kasvaa 2-3 % vuodessa, mutta lisää voimaloita ei kukaan rakenna.
      Sen perueteella sähköyhtiöt ovat hyvä sijoituskohde myös ensi talven jälkeen (kun vesivoimaloiden vedet on nyt vähissä).

      • FUM1V

        Selvästi sähkön tarve tulee kasvamaan ja kasvu irtoaa teollisuustuotannosta, joten enää suhdannelasku ei vakuta niin dramaattisesti sähkönkulutukseen kuin ennen.


    • Power

      http://keskustelu.soneraplaza.fi/forum.jsp?forum=189

      On eilen ja tänään tullut monta mielenkiintoista ja juuri Fortumia koskevaa juttua. Esim. se otettiin perjantaina johonkin indeksiin mukaan ja lisäksi Barrons suosittelee SUURSIJOITTAJIA lisäämään eurooppalaisia energiaalan yhtiöitä salkkuun.

      • LO indeksi

        Mukaan johonkin indeksiin - kyllä ilmeisesti LO eli liito-oravaindeksiin.
        Oli joku Euroopan ympäristömyönteinen juttu, pah


    • määrätä

      Saisimpa minäkin määrätä Fortumin tapaan tuloni, kyllä talouteni kääntyisi nousuun.

      • Häh

        Siis kuka saa itse määrätä tulonsa, sinäkö


      • tyhmiä petetään
        Häh kirjoitti:

        Siis kuka saa itse määrätä tulonsa, sinäkö

        Etkö tosiaan tiedä tätä sisään lämpiävää systeemiä kuinka se toimii.


    • Fortum

      Vaikka osakkeen kurssi onkin noussut viime vuonna reippaasti, Fortum on edelleen HEX:in edullisimpia osakkeita. Mielenkiintoa lisää myös öljy-yhtiön erottaminen. Vaikka tällä hetkellä osakkeita muuten ei kannata ostaa, niin Fortum on ehkä mielenkiintoisimpia kohteita.

      • faktoja

        Erityisesti, jos tuo päästökauppadirektiivi totetutuu, ovat Fortumin kaltaiset yhtiöt (paljon vesivoimaa) kuumaa kamaa, kun sähkön hinta pörssissä määräytyy kalleimman kapasitetin mukaan (=hiililauhde).


      • Bube
        faktoja kirjoitti:

        Erityisesti, jos tuo päästökauppadirektiivi totetutuu, ovat Fortumin kaltaiset yhtiöt (paljon vesivoimaa) kuumaa kamaa, kun sähkön hinta pörssissä määräytyy kalleimman kapasitetin mukaan (=hiililauhde).

        Sekin vielä. Ja ilman sitäkin Fortum on hyvin houkutteleva kohde. On lisäksi todennäköistä, että sähkö- ja öljy-yhtiöt EU:ssa tulevat fuusioitumaan lähiaikoina. Fortum, kuitenkin melko pienenä tekijänä, on hyvin mahdollinen ostokohde. Tämä mahdollisuus lisääntyy kun yhtiö jaetaan. Valtion osuutta tullaan varmasti vähentämään lähitulevaisuudessa.


    • KULTAHAMMAS

      FORTUM ON HALPA OSAKE suhteessa osingon maksuun, lama tai ei, yhtiö nakuttaa tulosta kuten on tehnyt koko olemassa olon ajan ja aion tankata joka vuosi. Sitten sen tulos loppuu kun viimeinen STADILAINEN sammuttaa sähköt. Ei varmenpaa sijoitusta ole kuin energiayhtiö sen opin jo 30 v sitten.
      Muut alat tulee ja menee, puhelin- ja verkkooperaattoritoiminta oli 10 v sitten parhaimmillaan, mutta ei enää. Kilpailtuala ja liikaa ilmaista käyttöpalvelua nettipuolella, ei hyvä jos netti ei tuota kunnolla per min, oiva business jos siitä rokotetaan 10 c - X/ min.
      FORTUM ON PARAS.

      • Timppaaaaaaa

        Fortumin osakekohtainen tulos oli 0,52€
        Maksettava osinko on 1,1 €
        Fortum maksaa omasta kassasta 0,58€ / osake.

        Tänä vuonna verkkojen myyntitulo täyttää kassasta maksetun 0,58€

        Tästä syystä Fortum muutti omaa omaisuuttaan käteiseksi maksaakseen enemmän osinkoa.

        Miksi sitten luokituslaitokset arvelevat bisneksen ja tuloksen pienenevän tulevaisuudessa.

        Tässä taloustilanteessa ja pienenevässä kassavirrassa ei ole mahdollista maksaa osinkoa lainarahalla, lisää lainaa ei voi ottaa, on myytävä omaisuutta.

        Lopun tie.


    • mr tee vm80

      Nyt taas keväällä nähtiin miten Fortum nousi monen vuoden kuopastaan, kun arvostus palautui oikealle tasolleen. Monta vuotta oli aivan liian alhaalla ja hyvää ostotilaisuutta. Samalla saatu muutaman vuoden hyvää osinkoa, alhaisella verotuksella. Sähkölle on aina tilausta, toki uusiutuvat voivat tehtä tilanteen haasteelliseksi ja omat haasteensa. Sähkölle on tilausta tulevaisuudessa, lisäksi yhtiöllä monopoli Suomessa.

      Mutta sanoisin että melko takuuvarma osake noin pitkälle tähtäimelle. Jopa nykyisen laman aikana tehnyt tasaista osinkoa ja tulosta. Myi toki verkkojaan mutta tiedossa oli isoja investointeja alhainen tuotto. Aika viisas päätös myydä verkkonsa ja maksaa velkoja pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      753
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      750
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      712
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      636
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      460
    13. 39
      455
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    16. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    17. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      422
    18. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe