Eka järkevä: EI musiikkitaloa Tkuun verorasitteeksi

Vihdoinkin Turkuun on saatu ensimmäinen järjellinen johtaja, kun palvelupuolen apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä (kok)ilmoittaa että musiikkipalatsihankkeet ovat täysin utopistisia, eikä mitään sellaisia tarvita, vaan konserttitalo riittää aivan mainiosti musisoimiseen tarvittaessa remontoituna.

Samoin hän väläyttää laittomuuksistaan murheellisen kuuluisan Liikuntatoimistomafian kuriin panemista yhdistämällä liikunta, nuoriso ja kulttuurihallinnot sekä karsimalla johtajien hallinnointipöhöä.

TS su 11.5. kulttuurisivut 19
http://www.turunsanomat.fi/kulttuuri/?ts=1,3:1005:0:0,4:5:0:1:2008-05-11,104:5:539897,1:0:0:0:0:0:
33860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Turku on Suomen Turku - Jyväskylä on Suomen Ateena.

Kirjoituksessa ihmetellään kuinka J:kylälle on konsaan tullut mieleen saada valmiiksi uusi upea konserttitalonsa juuri Turun kulttuuripääkaupinkivuonna 2011?

Äänestä

Turussa ja se on kyllä vuosien saatossa huomattu.
Kaikkea uutta vastustetaan,oli sitten kyseessä pääkirjasto,konserttitalo,ratikoiden takaisintulo,Pennisilta,mikä nyt milloinkin.
Aina vedotaan rahaan ja siihen ettei sitä ole.
Vanhukset hoidetaan huonosti,nuoriso rötöstelee jne.
Kuitenkin kaupungilta riittää huimia summia esim. huumeidenkäytääjien ilmaiseen terveydenhuoltoon (Milli) samalla kun tässä itse joutuu kustantamaan terveydenhuollosta terkkari-ja poliklinikkamaksut.Narkkari saa maksuttomat hepatiittirokotukset,minä maksan omani.
Ja mitä vanhusten huonoon hoitoon tulee,lasketaanko sekin huonoon hoitoon kun vanhus omin voimin rollaattorillaan köpöttelee lähikuppilaan päiväoluelle? Eipä siinä vanhus kovin huonokuntoiselta ja huonostihoidetulta näytä tai sitten on dementia edennyt jo tosi pitkälle.
Pitkäaikaistyöttömien hyysäämiseen riittää rajattomasti rahaa,töihin ei edes viitisitä patistaa,kunha nyt jonkun viranomaisen määräämän kurssin viitsii käydä niin taas rahavirta jatkuu katkeamattomana.
Jos Turku nyt meinaa jonkinnäköisenä kultturipääkaupunkina olla,tulkoon vaikka koko kylä täyteen kirjastoja,konserrtitaloja,museoita ym.,kyllä ne itsensä takaisin lipputuloilla maksaa.Ja turha vikistä lippujen hinnoista - eläkeläiset,työttömät,opiskelijat,lapsiperheet ja yksinhuoltajat pääsee kuitenkin joka paikkaan ilmaiseksi.

Äänestä
  • kukaan ei pääse minnekään ILMAISEKSI, vaikka olisi ihan mikä tahansa.
    Kateus se on kavala tauti, se syö ihmistä sisältäpäin, varo vain. Katkera olet jo, toivottavasti uskallat vielä kaupassa käydä, vai viekö joku pitkäaikaistyötön nekin rahat sinulta että et voi ruokaasi ostaa?
    Jo oli kirjoitus, oikeaa skeidaa ja isoa sellaista.
    Hyi olkoon miten ihmiset ovat typeriä ja kateita kaikille jopa heikompiosaisille.

    Äänestä

  • mutu luulotautia kirjoitti:

    kukaan ei pääse minnekään ILMAISEKSI, vaikka olisi ihan mikä tahansa.
    Kateus se on kavala tauti, se syö ihmistä sisältäpäin, varo vain. Katkera olet jo, toivottavasti uskallat vielä kaupassa käydä, vai viekö joku pitkäaikaistyötön nekin rahat sinulta että et voi ruokaasi ostaa?
    Jo oli kirjoitus, oikeaa skeidaa ja isoa sellaista.
    Hyi olkoon miten ihmiset ovat typeriä ja kateita kaikille jopa heikompiosaisille.

    että tällä palstalla pyörii pilvin pimein näitä viheltäjiä,jotka löytää syyn joka asiaan työttömistä jne.Ei jokaista viestiä kannata notta henkilökohtaisesti eikä vetää herneitä nenään.Nämä urpot vaan koittaa tärvätä joka viestiketjun omilla provoviesteillään saadakseen hirvittävän riitelyn aikaseksi.

    Äänestä

  • Voi voi. Ei niin kurjaa ja köyhää, etteikö joku voisi olla kateellinen.

    Äänestä

Mihin tarvittaisiin 1200 hekeä vetävää uutta huippukallista kongressipalatsia, jos vanhasta konserttisalista saadaan alle neljänneksen hinnalla samankokoinen 1200 hegen juhlasisali?

Mitä järkeä, jos rahasta kerran on huutava pula, tuhlata sitä tyhjän pantiksi? Ainoa syykö on se, että joku haluaa rakentaa uutta ja paljon? Olkoon rakentaja ja rahoittaja kuinka yksityinen taho tahansa, veronmaksaja rakentamisen, korot, voitot ja kaikkein kalleimpana, käytön viime kädessä maksaa.

Äänestä
  • Elysee arenakin josta saa sitten isomman konserttisalin jos tarve vaatii. Ja on niitä pienempiä Turussa useampiakin ettei sen puoleen.

    Joku rakentaja taas kaipailee taskuntäytettä sitä se vaan on.

    Äänestä

  • Tietääkseni se mahdollisuus on tutkittu täysin vesiperäksi. Sitä paitsi se konserttitalo on ruma ku mikä, saisi koko paskan purkaa vaikka ja kaunis uusi talo tilalle.

    Kehityksestä ei pidä koskaan säästää. Säästämisen pitää tapahtua juoksevista menoista, AINA. Se tuntuu ikävältä, mutta vain juoksevista menoista säästäminen tuo jatkuvaa säästöä.

    Kehityshankkeet, jotka ovat kertaluontoisia investointeja tiettyjen päämäärien saavuttamiseksi, eivät ole hyviä säästämisen kohteita. Jos ne jätetään rakentamatta, estetään muutoksen mahdollisuus. Meinaan muutosta parempaan ei tule ilman kehitystä, ei koskaan.

    Jos lopettaa kehittämisen, saa pian lopettaa juoksevien kulujen kohteetkin, eli peruspalvelut. Tämä siitä syystä, että vaikka Turku olisi niin kuin aina, muut eivät ole ja Turku häviää muille, josta syystä Turun juoksevat tulot alkavat huveta pikkuhiljaa.

    Musiikkitalo = lisää kongresseja kongressituloja/vuosi

    ei musiikkitaloa = suosittuvuus kongressikaupunkina laskee = vähemmän kongresseja vähemmän kongressituloja/vuosi

    Tämä pätee kaikkeen kehittämiseen. Kehittämättä jättäminen siis aiheuttaa kilpailussa tippumisen ja sitä kautta vuosittaisten tulojen tasaisen laskun.

    Mitä tapahtui kun raitiovaunut lopetettiin? Mitä tapahtuu, jos raitiovaunuja ei palauteta? Molemmat vaatisivat esseen.

    Äänestä

  • ei onnistu kirjoitti:

    Tietääkseni se mahdollisuus on tutkittu täysin vesiperäksi. Sitä paitsi se konserttitalo on ruma ku mikä, saisi koko paskan purkaa vaikka ja kaunis uusi talo tilalle.

    Kehityksestä ei pidä koskaan säästää. Säästämisen pitää tapahtua juoksevista menoista, AINA. Se tuntuu ikävältä, mutta vain juoksevista menoista säästäminen tuo jatkuvaa säästöä.

    Kehityshankkeet, jotka ovat kertaluontoisia investointeja tiettyjen päämäärien saavuttamiseksi, eivät ole hyviä säästämisen kohteita. Jos ne jätetään rakentamatta, estetään muutoksen mahdollisuus. Meinaan muutosta parempaan ei tule ilman kehitystä, ei koskaan.

    Jos lopettaa kehittämisen, saa pian lopettaa juoksevien kulujen kohteetkin, eli peruspalvelut. Tämä siitä syystä, että vaikka Turku olisi niin kuin aina, muut eivät ole ja Turku häviää muille, josta syystä Turun juoksevat tulot alkavat huveta pikkuhiljaa.

    Musiikkitalo = lisää kongresseja kongressituloja/vuosi

    ei musiikkitaloa = suosittuvuus kongressikaupunkina laskee = vähemmän kongresseja vähemmän kongressituloja/vuosi

    Tämä pätee kaikkeen kehittämiseen. Kehittämättä jättäminen siis aiheuttaa kilpailussa tippumisen ja sitä kautta vuosittaisten tulojen tasaisen laskun.

    Mitä tapahtui kun raitiovaunut lopetettiin? Mitä tapahtuu, jos raitiovaunuja ei palauteta? Molemmat vaatisivat esseen.

    Kertaluonteinen investointi? Katsotaanpas kuinka Kansallisooppera "tuottaa".

    Jos rakennetaan talo, katsomo, urheiluhalli, sairaala tai muu vastaava palvelulaitos, on myös huomattava, että sen ylläpitoon, huoltoon ja toimintaan kuluu käytännössä rahaa enemmän kuin uskoisikaan.

    Otetaan toiseksi esimerkiksi Turun kirurginen sairaala. Kaupunki päätti asiantuntijoiden varoituksista huolimatta rakentaa oman sairaalan. Talon valmistuttua päättäjien yllätykseksi(!?) huomattiin, että sairaalarakennuksen käyttö vie yhtä paljon rahaa vuodessa kuin sen rakentamiseen oli mennyt. Vieläkin suuri osa sairaalasta joudutaan pitämään rahan puutteessaa tyhjänä tai ainakin pahasti vajaakäyttöisenä.

    Samanlaisia esimerkkejä edullisista investoinneista kaupunki on pullollaan.

    On myös kyseenalaista saataisiinko Turkuun houkuteltua tarpeeksi katsojia megaesiintyjien tänne saamiseksi. Tuskin siinä hommassa auttavat megakongressipalatsitkaan?

    Äänestä

  • jos mättää kirjoitti:

    Turku on pk-seudun jälkeen Suomen suosituin kongressikaupunki. Se asema tulee ehdottomasti säilyttää ja siksi tarvitsemme kunnon tilat. Turulta puuttuu juuri sen kokoluokan tilat.

    On enää harva asia, jossa Turku on ansaitsemallaan paikkalla kehityksen listoissa. Jos nekin menetetään Turun tulevaisuus näyttää aina vain kurjemmalta ja kurjemmalta.

    Tällä hetkellä kehityskäyrät ovat Turun kohdalla kaikkein matalimmat suurista kaupunkiseuduista ja olemme menettämässä asemiamme. Se tarkoittaa että taloudellisia ongelmia on tulevaisuudessa enemmän kuin nyt, koska emme ota muita kiinni.

    Hyvinvointi menee aina sinne, missä on paras kehitys. Eli tällä hetkellä pois Turusta, koska Turku ei kehity tarpeeksi nopealla vimmalla.

    Äänestä

  • vaan kongresseja kirjoitti:

    Kui just 1200 hengen gongressit on tärkei? Konserttitaloon mahtuu yli 900 ja tuunattuna liki 1200.

    Äänestä

  • Turulla kirjoitti:

    Elysee arenakin josta saa sitten isomman konserttisalin jos tarve vaatii. Ja on niitä pienempiä Turussa useampiakin ettei sen puoleen.

    Joku rakentaja taas kaipailee taskuntäytettä sitä se vaan on.

    Messukeskuksella on valmiit suunnitelma laajennukselle musiikki ja kongressitaloa varten. Minusta sitä kannattaa tukea. Sen maksaa Messukeskus ei kaupunkilaiset.

    Siellä on Turkuhalli, Messukeskus ja paljon tilaa parkkeerata. Taksit kulkevat (5 km) kaupunkiin ja takaisin ja kokousvieraat yleensä kuljetetaan busseilla pienetkin matkat. Bussi 100 kulkee myös ja tarvittaessa saadaan junakin sinne, kuten jääkiekon MM-kisojen aikaan.

    Perustetaan kansanliike tämän puolesta!!!!!!!!

    Äänestä

  • 1200 henkelle? kirjoitti:

    Kui just 1200 hengen gongressit on tärkei? Konserttitaloon mahtuu yli 900 ja tuunattuna liki 1200.

    olisivat jo rakentaneet talon jos se olisi taloudellisesti järkevää.

    Äänestä

  • rahoittajat kirjoitti:

    olisivat jo rakentaneet talon jos se olisi taloudellisesti järkevää.

    Itse musiikki- ja kongressitalo ei välttämättä ole mikään hyvä bisness itsessään. Varsinkin kun kilpailu on suurta, Espooseen nousee surpelife lab. ja muitakin samanlaisia nousee Suomessa.

    Kyse on siitä, että se on Turulle kannattavaa, mutta ei yrittäjälle niinkään. On ymmärrettävä, että Turun kuuluu kehittää kaupunkiaan ja tehdä sen elinkeinoelämä aktiiviseksi, Puolimatkan ei sellaista tarvitse ajatella.

    Turku tarvitsee kongressitalon, siksi se on kannattavaa Turulle. Kongressimatkailun tulot jakaantuvat monelle eri taholle, eli vilkastuttavat elinkeinoelämää, plus että ne vievät Turkua maailmalle ja näin mahdollistavat Turun tulevaisuuden menestystä.

    Kyse on siis kilpailusta, jota Turulla ei ole varaa hävitä. Se on hyvä nyt vain uskoa. On se ihme ettei perseelleen menneet vuodet ole opettaneet turkulaisille sitä, että jatkuva kehittäminen on välttämätöntä. Turku kärsii juuri siitä, että täällä ei ole tehty mitään merkittävää aikoihin.

    Äänestä

Turulle on tärkeää saada suuren kokoluokan kongressitalo ja sellainen myös pitää rakentaa ja mielellään juuri sillä tavalla kun on viimeksi ehdotettu, eli hotellin ohella.

Odotan innolla Turun musiikkitaloa ja matkakeskusta, kaupunki saa kerrankin piristysruisketta jota se kaipaa.

Kongressit on Turulle erittäin tärkeitä, ne tuovat turkulaisen osaamisen kartalle.

Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä kanssasi eli Turku tarvitsee kunnon kongressitalon nyt kun tuo kulttuuripääkaupunkivuosikin on tulossa.
    Mielestäni Turussa on yleensäkin hotellikapasiteetti aika onneton ja messuja ym. varten on vain joku onneton konserttitalo,messukeskus ja Elysee-Areena sekä sitten yksi kuppanen jäähalli.
    Jos nyt kongressitalon vastustajat sitten kertoisitte mitä Turussa esittelisitte 2011 kulttuuripääkaupunkiin tutustumaan tulleelle tuttavallenne,varsinkin ulkomailta tulleelle?
    Lahoamispisteessä olevan Pinellan? Tavanomaisen jokirannan jokilaivoineen ja sieltäkin juopot huutelee haistatteluja ohikulkijoille?Messukeskuksen kaukana keskustasta? Onnettoman konserttitalon ankean,Neuvostoliiton aikaisen linja-autoaseman vierestä ja yhtä ankean kaupunginteatterin?
    Ei ne ihmiset ulkomailta kuitenkaan tule Turkuun asti tule katsomaan mitään Samppalinnan kesäteatteria tai tuomiokirkkoa vaan siitä ilosta että eletään vuotta 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungissa.Antaa lähinnä entistä enemmän flegmaattisen kuvan Turusta,olkoon miten hyvänsä Suomen vanhin kaupunki.

    Äänestä

  • mieltä kanssasi kirjoitti:

    Olen täysin samaa mieltä kanssasi eli Turku tarvitsee kunnon kongressitalon nyt kun tuo kulttuuripääkaupunkivuosikin on tulossa.

    Mun mielestä apulaisjohtajan kommentti oli hiukan outo. Turussa on valitettavasti, kuten edellä on jo mainittu, tapana vastustaa kaikkea uutta.

    Minun logiikkani mukaan rahat loppuvat peruspalveluista ellei keksitä ja kehitetä jotain uutta. Ei voida sanoa: turhaa rakentaa, varat vanhuksille ja terveydenhuoltoon! Se olisi lyhytkatseista.

    Kaupunginjohtaja vaikuttaa yrittävän viedä uudistuksia Turussa eteenpäin kunnes taas joku "alkuperäinen Heidekkinillä syntynyt turkulainen" vastustaa eikä kykene näkemään asioita 10-30 vuoden tähtäimellä. Erittäin hidasta ja kankeaa politiikkaa Turussa, hyi!

    Mistä ihmeestä ne rahat kaikkeen siihen "kivaan ja upeaan" saadaan? Veronmaksajien kukkarosta! Myymällä kiiruusti tuottavaa omaisuutta? Eipä paljoa naurata.

    Äänestä

  • rahasta kii kirjoitti:

    Mistä ihmeestä ne rahat kaikkeen siihen "kivaan ja upeaan" saadaan? Veronmaksajien kukkarosta! Myymällä kiiruusti tuottavaa omaisuutta? Eipä paljoa naurata.

    Sehän nyt ei ole mitään uutta että verorahoja syydetään sellasiin asioihin mihin ei pitäisi ja mitä ei välttämättä edes tarvittaisi.
    Ja miten paljon kansanedustajat esimerkiksi hassaavat verorahoja matkusteluun ym.
    Ei se verorahojen turha käyttö siihen lopu että me täällä ruinataan.Turkuunkin taatusti tulee tämä konserttitalo vai mikä nyt lieneekään,vastusteluista huolimatta.

    Äänestä

  • laitettu kaikkeen turhaan kirjoitti:

    Sehän nyt ei ole mitään uutta että verorahoja syydetään sellasiin asioihin mihin ei pitäisi ja mitä ei välttämättä edes tarvittaisi.
    Ja miten paljon kansanedustajat esimerkiksi hassaavat verorahoja matkusteluun ym.
    Ei se verorahojen turha käyttö siihen lopu että me täällä ruinataan.Turkuunkin taatusti tulee tämä konserttitalo vai mikä nyt lieneekään,vastusteluista huolimatta.

    Jos jokukin hanke on kannattava ts. tuottaa vähänkin voittoa, niin markkinavoimat sen varmasti tekevät. Jos Turussa olisi vajausta hotellipaikoista, se tyhjiö takuuvarmasti täyttyisi alta aikayksikön.

    Nähdyissä yksityisen tahon laatimissa kongressipalatsisuunnitelmissa puuhamies-rakentaja laskee, että kaupunki talon pääkäyttäjänä maksaa rakentamisen aiheuttamat menot siten, että fyffeä jää pikkuisen rakentajan tilillekin. Tulosta lasketaan parannettavan hotellirakentamisella puistoon tyyliin "rakentaminen kannattaa aina". Rakentamiseen sijoitetun rahan tuoton ei tarvitse olla yhtä suuri kuin pelkästään yksityisellä pohjalla toimivassa bisneksessä, koska mm. rakennusmaa lasketaan saatavan käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi (joko se jää kaupungin osuudeksi "konsortiossa" tai kaupunki luovuttaa sen yrittäjän käyttöön hyvää hyvyyttään).

    Rakentamisen tuottoisuutta voidaan verrata nykyisiin valtionkin tukeman vuokra-asuntotuotannon ongelmiin: rakentaminen tulee liian kalliiksi tonttimaan ylihintojen vuoksi.

    Äänestä

  • se olisi jo kirjoitti:

    kuitenkin kai siitä ilosta lähinnä että "kun Helsingissäkin on".Eli turkulaisten pitää aina saada mitä Helsingissä (tai muualla) on tai ollaan suunnittelemassa/rakentamassa.Jotenkin vaikuttaa että päättäjät ei osaa ajatella asiaa siltä kantilta että mentäisiin nyt sitten vaikka Helsinkiin musiikkitalon perässä - ei missään tapauksessa kun meille pitää saada oma.

    Äänestä

  • rakennetaan kirjoitti:

    Aurajokisuulle.
    Kannatan sinne rakentamista. Se olisi kuin Sidneys oopperatalo,
    ja se saataisiin valmiiksi kulttuuripääkaupunkivuoteen mennessä.

    HETI TÖIHIN!
    Ja samalla se silta siitä kohdasta Turun linnan kaupunkin puoleiseen päätyyn.
    Ja toinen silta Kauppiaskadulta Rettigin rinteeseen.

    Tehdäänkö näin...? Vai pitääkö MINUN määrätä?

    Äänestä

  • ei voi kun ihmetellä kirjoitti:

    Mun mielestä apulaisjohtajan kommentti oli hiukan outo. Turussa on valitettavasti, kuten edellä on jo mainittu, tapana vastustaa kaikkea uutta.

    Minun logiikkani mukaan rahat loppuvat peruspalveluista ellei keksitä ja kehitetä jotain uutta. Ei voida sanoa: turhaa rakentaa, varat vanhuksille ja terveydenhuoltoon! Se olisi lyhytkatseista.

    Kaupunginjohtaja vaikuttaa yrittävän viedä uudistuksia Turussa eteenpäin kunnes taas joku "alkuperäinen Heidekkinillä syntynyt turkulainen" vastustaa eikä kykene näkemään asioita 10-30 vuoden tähtäimellä. Erittäin hidasta ja kankeaa politiikkaa Turussa, hyi!

    Olen samaa mieltä samaa mieltä olevien kanssa:

    Näin:
    "Turku tarvitsee kongressitalon
    Kirjoittanut: ja sillä siisti 14.5.2008 klo 20.14
    Turulle on tärkeää saada suuren kokoluokan kongressitalo ja sellainen myös pitää rakentaa ja mielellään juuri sillä tavalla kun on viimeksi ehdotettu, eli hotellin ohella.

    Odotan innolla Turun musiikkitaloa ja matkakeskusta, kaupunki saa kerrankin piristysruisketta jota se kaipaa.

    Kongressit on Turulle erittäin tärkeitä, ne tuovat turkulaisen osaamisen kartalle."

    SILLÄ SIISTI Turku siistiksi!

    Äänestä

  • se olisi jo kirjoitti:

    Jos jokukin hanke on kannattava ts. tuottaa vähänkin voittoa, niin markkinavoimat sen varmasti tekevät. Jos Turussa olisi vajausta hotellipaikoista, se tyhjiö takuuvarmasti täyttyisi alta aikayksikön.

    Nähdyissä yksityisen tahon laatimissa kongressipalatsisuunnitelmissa puuhamies-rakentaja laskee, että kaupunki talon pääkäyttäjänä maksaa rakentamisen aiheuttamat menot siten, että fyffeä jää pikkuisen rakentajan tilillekin. Tulosta lasketaan parannettavan hotellirakentamisella puistoon tyyliin "rakentaminen kannattaa aina". Rakentamiseen sijoitetun rahan tuoton ei tarvitse olla yhtä suuri kuin pelkästään yksityisellä pohjalla toimivassa bisneksessä, koska mm. rakennusmaa lasketaan saatavan käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi (joko se jää kaupungin osuudeksi "konsortiossa" tai kaupunki luovuttaa sen yrittäjän käyttöön hyvää hyvyyttään).

    Rakentamisen tuottoisuutta voidaan verrata nykyisiin valtionkin tukeman vuokra-asuntotuotannon ongelmiin: rakentaminen tulee liian kalliiksi tonttimaan ylihintojen vuoksi.

    Hukkaan meneviä verovaroja on esim. Titanik taidegallerian ylläpito.
    Kävin siellä kerran katsomassa, eikä siellä ole ei niin mitään taidetta.
    Mutta "taiteilijoita" (meidän verorahoilla ylläpidettyjä) näkyy olevan
    paljonkin.
    Täysin turhaa rahanmenoa.
    Jos taiteilija ei saa taulujaan myydyksi, niin ei siihen yhteiskunnan varoja
    saa sijoittaa.
    Jos minä en saa valmistamiani tuotteita myydyksi, niin pitäisikö anoa Turulta
    2000 euroa kk, että saan kuitenkin jatkaa kaupaksi menemättömien
    tuotteitteni tekemistä?

    Äänestä

  • se olisi jo kirjoitti:

    Jos jokukin hanke on kannattava ts. tuottaa vähänkin voittoa, niin markkinavoimat sen varmasti tekevät. Jos Turussa olisi vajausta hotellipaikoista, se tyhjiö takuuvarmasti täyttyisi alta aikayksikön.

    Nähdyissä yksityisen tahon laatimissa kongressipalatsisuunnitelmissa puuhamies-rakentaja laskee, että kaupunki talon pääkäyttäjänä maksaa rakentamisen aiheuttamat menot siten, että fyffeä jää pikkuisen rakentajan tilillekin. Tulosta lasketaan parannettavan hotellirakentamisella puistoon tyyliin "rakentaminen kannattaa aina". Rakentamiseen sijoitetun rahan tuoton ei tarvitse olla yhtä suuri kuin pelkästään yksityisellä pohjalla toimivassa bisneksessä, koska mm. rakennusmaa lasketaan saatavan käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi (joko se jää kaupungin osuudeksi "konsortiossa" tai kaupunki luovuttaa sen yrittäjän käyttöön hyvää hyvyyttään).

    Rakentamisen tuottoisuutta voidaan verrata nykyisiin valtionkin tukeman vuokra-asuntotuotannon ongelmiin: rakentaminen tulee liian kalliiksi tonttimaan ylihintojen vuoksi.

    Jos joku on kannattavaa, markkinavoimat perustaa sen sinne missä se heidän mielestään on kaikista kannattavinta ja jos Turku ei sitä ole, se ei tule tänne, eikä kannattavuuskaan näin ollen nouse.

    Tällöin on itse vedettävä pulkkaa.

    Äänestä

  • ei mene noin kirjoitti:

    Jos joku on kannattavaa, markkinavoimat perustaa sen sinne missä se heidän mielestään on kaikista kannattavinta ja jos Turku ei sitä ole, se ei tule tänne, eikä kannattavuuskaan näin ollen nouse.

    Tällöin on itse vedettävä pulkkaa.

    Jos mänöö.

    Toiset hakee eksotiikkaa toiset historiaa. Ketä haluu nenäänsä ulos pistää jos räntää tuloo, ku tänään? Hyvä ku talossa palvelut pelaa ja kaupunki jaksaa pitää lämpimänä.

    Äänestä

  • mänöö kirjoitti:

    sedukoskiset ja hesesalmelat eli ns. kaupungin kerma kerran vuoteen näytillä.Sen jälkee hesee syömää ja onnelaa juomaa.Se on kylttyyriä turkulaisittain.

    Äänestä

Kuten taiteessa yleensäkin ei tuhlailulla ole rajaa - kulttuurikaupunki nielee Turulta 55 miljoonaa euroa, mitähän iloa siitä on tavalliselle kansalaiselle?

Äänestä

UUsi talo tarvitaan ehdottomasti. Vanhaa ei pystytä remppaamallakaan saamaan tämän päivän tasolle. pitää muistaa 2011 velvoitteet sekä miten Turun maine kärsii satojen tuhansien turistien silmissä jos uutta taloa ei ole silloin. Veroäyriä voisi nostaa 1-2% jotta saadaan rahoitus helposti kuntoon!! Meillä on varaa taloon nyt ja huomenna sekä veroja voidaan nostaa ilman että ketään näkisi nälkää!!!

Äänestä

Tuollainen musiikkitalo ei tuota yhtään mitään, vaan ainoastaan lisää kuluja.

Äänestä
  • Väitätkö ettei kongressimatkailu tuota? Älä mutuile siinä vaan hanki tietoa tai ole hiljaa!

    Äänestä

  • tottavie tuottaa kirjoitti:

    Väitätkö ettei kongressimatkailu tuota? Älä mutuile siinä vaan hanki tietoa tai ole hiljaa!

    Kaupunki edellyttää (mihinkökähän strategiaan perustuen?) tilalaitoksen tulouttavan kaupungin pohjattomaan kukkaroon miljoona euroa vuodessa. Kun laitos ei saanutkaan kaupungin urheiluseurojen ja omien koulujensa(!) vuokrien korotuksella miljoonaa kasaan, laitoksen käskettiin ruveta myymään ominta omaisuuttaan: rakennuksia, joista laitoksen ainoat kassavirrat koostuvat!

    Kun rakennuksia ei saatukaan myytyä budjetoituun hintaan(?), ollaan pakon edessä: tilalaitoksen on peruttava kaikki välttämättömimmätkin kiinteistöjensä korjaustoimet!

    Niinhän tässä käy ku entiselle likalle, joka pakkasella kusi housuihinsa lämmitelläkseen.

    Äänestä

  • huippu! kirjoitti:

    Tilalaitos sanoo, että saadakseen myytyä arvokiinteistönsä on sen kaava saatava vahvistettua elokuun loppuun mennessä sellaisena kuin etukäteen on sovittu!

    Tällainen menettely on aitoa turkualista vuorovaikutteista ja asukaslähöstiä kaavoituspolitiikkaa parhaimmillaan. Tilalaitos yrittää painostaa lainvastaisesti kavoittajan latimaan mahdollisimman paljon rahaa tuottavan kaavan. Sitäpaitsi epärealistinen aikataulu jo osoittaa tilalaitoksen täydellisen tietämättömyyden voimassaolevasta lainsäädännöstä - ellei kyse sitten ole omien käsien pesusta ja turkulaistyylisestä vastuunpakoilusta!

    On ilmeistä, että tilalaitoksen tyyliin valmistellen kaavasta valitetaan Strasbourgiin asti, mikä merkinnee sen voimaantulon siirtymistä ainakin "yli vaalien".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ak-joht Kyttä kirjoitti:

Vihdoinkin Turkuun on saatu ensimmäinen järjellinen johtaja, kun palvelupuolen apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä (kok)ilmoittaa että musiikkipalatsihankkeet ovat täysin utopistisia, eikä mitään sellaisia tarvita, vaan konserttitalo riittää aivan mainiosti musisoimiseen tarvittaessa remontoituna.

Samoin hän väläyttää laittomuuksistaan murheellisen kuuluisan Liikuntatoimistomafian kuriin panemista yhdistämällä liikunta, nuoriso ja kulttuurihallinnot sekä karsimalla johtajien hallinnointipöhöä.

TS su 11.5. kulttuurisivut 19
http://www.turunsanomat.fi/kulttuuri/?ts=1,3:1005:0:0,4:5:0:1:2008-05-11,104:5:539897,1:0:0:0:0:0:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu