Pääoma, mitä kummaa se on… Raha ja pääoma
Minä tarkastelen pääomaa kapitalistisena kasaumana, sinä arvona joka koko kapitalistista tuotantotapaa pyörittää. Sillä vain sellaisella pääomalla on todellista merkitystä, koska se samalla määrää tuotantotavan päälle muodostuvan päällysrakenteen.
Itse asiassa vain tällainen pääoma ansaitsee nimityksensä, sillä muilla pääomilla kuin itseään
lisääntymään kykenevillä ei ole yhteiskunnallisesti määräävää merkitystä.
Pääoman lisääntyminen mitataan rahalla, ei sen tunnearvoilla tai muilla kuvitelluilla suureilla.
Raha on tavaraa ja itsensä tavaran vastine, joka vastaa tavaran arvoa. Joka tavaran arvo on siinä olevan työn arvo ja siihen liitettyjen muiden arvojen ja tavaroiden summa.
Tavaroiden kiertokulussa raha suorittaa tavaroiden välittäjän tehtävää, ollen siis itse tavaroiden vaihtoarvoa välittävä tavara.
Pääoma on kylmää kuin metalliraha ja sen tehtävä on yhtä kylmä, osallistua vain itsensä lisääntymiseen uusintamiskierrossa, jota työläinen pyörittää kapitalistin johtaessa ja kasatessa pääoman ja sen kasvun itselleen uuden uusintamiskierron aikaansaamiseksi ja siitä samalla oman osuutensa ottaakseen.
Tällainen pääoma näyttäytyy arvona, jolle on välttämätöntä laittaa liikkeelle itseään lisääviä prosesseja, muussa tapauksessa se kuluu ja vähenee. Tässä ilmenee pääoman määräävä rooli itseään varten, lisääntyä ja kasvattaa omistajansa rikkautta.
Rikkauden mittaamme rahalla, tällä yleisvastineella joka kuvaa meille rikkautemme suuruutta, sillä silloin voimme puhua rikkaudesta yhteismitallisin käsittein. Maalauksenkin arvo tulee ilmaista
rahanmuodossa, jotta se voidaan arvoittaa ja jotta sille voidaan määritellä vakuutusarvo ja sen arvonkasvua kuvaava mitattava kehitys. Maalaus sinänsä on siinä olevien arvojensa summa, joka muodostuu maalauksen sisällöstä, taiteilijan nimestä, ajan tuomasta arvonnoususta ja muista fetisseistä arvoista kuten omistajan itsensä saamasta arvostuksesta yhteiskunnassa.
Arvopaperi pääomana edustaa siinä olevan arvon, todellisen tai kuvitellun arvon osuutta, kuten odotusarvon. Se on kuitenkin pääomana ilmaistavissa ja mitattavissa myös vain rahassa.
Sitten on arvoja, jotka ovat puhtaasti immateriaalisia, kuten joku toiminto jossakin laitteessa, joka muodostuu toiminnon keskinäisistä suhteista tai immateriaalisia arvoja kuten patenteissa. Patenttikin on kuitenkin arvopaperi ja edustaa sitä konkreettista kohdetta ja sen arvoa, jolle se on myönnetty tarkkaan eritellysti ja saa pääomana esiintyvän arvonsa odotusarvoista joita on laskennallisesti sille esitetty, mutta jotka arvot todellisuudessa realisoituvat vasta vaihdossa. Joko myydessä patentti, jolloin se ei tässä omistajakierrossa ole osallistunut arvonluontiprosessiin, tai sitten se realisoituu osallistumalla arvonluontiin, ja omaa itseään lisäävän pääoman ominaisuuden, kyvyn lisätä arvoaan työn seurauksena.
Nyt sitten oleelliseen…!
Kaikki tämä arvo, pääoma, josta puhutaan arvona on mitattavissa vain yhdellä yhteisellä nimittäjällä ja se on siihen käytetty työaika. Tälloin saadaan pääoman arvon todellinen arvo esiin ja saadaan se riisuttua sitä ympäröivästä sädekehästä ja kuplasta. Ilman työtä, ei ole mitään yhteistä mittaajaa joka ei ole muutettavissa, kuten on laita rahanarvon joka mittaakin vain muuttuvia vaihtoarvoja ollen itsekin tavara.
Pääoma on siis työllä itseään lisäävä arvokasauma ja se joka omistaa työn omistaa tämän arvokasauman ja sen kaiken kasvun. Siksi pääoma on halutuin asia kapitalismissa ja siksi se määrää kaikesta, myös päällysrakenteesta.
Kuten sisäministeriön poliisiosastosta, oikeusministeriöstä, työvoimahallinnosta ja puolustushallinnosta. Siksi mainitsen juuri nämä hallinnonalat, koska niiden yhteiskunnallinen keskeinen tehtävä on olla juuri pääomien ja niiden omistajien suojelija.
Luokkajaossa pääomat muodostuvat toiselle luokalle toisen jäädessä niitä tuottamaan. Tämä on sellainen tosiasia, josta voi päätellä, että asia ei voi olla näin, jos asiaan liitetään inhimillisiä arvoja. Jos sen sijaan asiaa tarkastellaan puhtaan loogisesti, niin Humen giljotiini pitää tietysti paikkansa. Silloin on kyse kuitenkin todellisuudesta irrotetusta muodollisesta logiikasta, ja näin ollen sen antama kuva ei vastaa todellisuutta oikein, vaikka juuri sitä se väittää tekevänsä.
Nyt toivottavasti olen onnistunut kuvaamaan yksinkertaistettuna, että pääoma on lisäarvoa tuottava arvo! sekä sen yhteiskunnallisen merkityksen ja pääoman kasvuprosessin yleisen olemuksen. Sekä lisäksi, että pääomien omistamisen tulee olla yhteiskunnallista, koska pääomien lisääntymistä ei voi irrottaa yhteiskunnallisesta olemuksestaan. Koska pääoman lisääntymisen suorittaa työ jota tehdään tavarantuottamiseksi ja tämän tavaran vaihtamiseksi toisiin, toisten tuottajien tavaroihin.
Hannu Rainesto
Minä tarkastelen pääomaa kapitalistisena kasaumana, sinä arvona joka koko kapitalistista tuotantotapaa pyörittää. Sillä vain sellaisella pääomalla on todellista merkitystä, koska se samalla määrää tuotantotavan päälle muodostuvan päällysrakenteen.
Itse asiassa vain tällainen pääoma ansaitsee nimityksensä, sillä muilla pääomilla kuin itseään
lisääntymään kykenevillä ei ole yhteiskunnallisesti määräävää merkitystä.
Pääoman lisääntyminen mitataan rahalla, ei sen tunnearvoilla tai muilla kuvitelluilla suureilla.
Raha on tavaraa ja itsensä tavaran vastine, joka vastaa tavaran arvoa. Joka tavaran arvo on siinä olevan työn arvo ja siihen liitettyjen muiden arvojen ja tavaroiden summa.
Tavaroiden kiertokulussa raha suorittaa tavaroiden välittäjän tehtävää, ollen siis itse tavaroiden vaihtoarvoa välittävä tavara.
Pääoma on kylmää kuin metalliraha ja sen tehtävä on yhtä kylmä, osallistua vain itsensä lisääntymiseen uusintamiskierrossa, jota työläinen pyörittää kapitalistin johtaessa ja kasatessa pääoman ja sen kasvun itselleen uuden uusintamiskierron aikaansaamiseksi ja siitä samalla oman osuutensa ottaakseen.
Tällainen pääoma näyttäytyy arvona, jolle on välttämätöntä laittaa liikkeelle itseään lisääviä prosesseja, muussa tapauksessa se kuluu ja vähenee. Tässä ilmenee pääoman määräävä rooli itseään varten, lisääntyä ja kasvattaa omistajansa rikkautta.
Rikkauden mittaamme rahalla, tällä yleisvastineella joka kuvaa meille rikkautemme suuruutta, sillä silloin voimme puhua rikkaudesta yhteismitallisin käsittein. Maalauksenkin arvo tulee ilmaista
rahanmuodossa, jotta se voidaan arvoittaa ja jotta sille voidaan määritellä vakuutusarvo ja sen arvonkasvua kuvaava mitattava kehitys. Maalaus sinänsä on siinä olevien arvojensa summa, joka muodostuu maalauksen sisällöstä, taiteilijan nimestä, ajan tuomasta arvonnoususta ja muista fetisseistä arvoista kuten omistajan itsensä saamasta arvostuksesta yhteiskunnassa.
Arvopaperi pääomana edustaa siinä olevan arvon, todellisen tai kuvitellun arvon osuutta, kuten odotusarvon. Se on kuitenkin pääomana ilmaistavissa ja mitattavissa myös vain rahassa.
Sitten on arvoja, jotka ovat puhtaasti immateriaalisia, kuten joku toiminto jossakin laitteessa, joka muodostuu toiminnon keskinäisistä suhteista tai immateriaalisia arvoja kuten patenteissa. Patenttikin on kuitenkin arvopaperi ja edustaa sitä konkreettista kohdetta ja sen arvoa, jolle se on myönnetty tarkkaan eritellysti ja saa pääomana esiintyvän arvonsa odotusarvoista joita on laskennallisesti sille esitetty, mutta jotka arvot todellisuudessa realisoituvat vasta vaihdossa. Joko myydessä patentti, jolloin se ei tässä omistajakierrossa ole osallistunut arvonluontiprosessiin, tai sitten se realisoituu osallistumalla arvonluontiin, ja omaa itseään lisäävän pääoman ominaisuuden, kyvyn lisätä arvoaan työn seurauksena.
Nyt sitten oleelliseen…!
Kaikki tämä arvo, pääoma, josta puhutaan arvona on mitattavissa vain yhdellä yhteisellä nimittäjällä ja se on siihen käytetty työaika. Tälloin saadaan pääoman arvon todellinen arvo esiin ja saadaan se riisuttua sitä ympäröivästä sädekehästä ja kuplasta. Ilman työtä, ei ole mitään yhteistä mittaajaa joka ei ole muutettavissa, kuten on laita rahanarvon joka mittaakin vain muuttuvia vaihtoarvoja ollen itsekin tavara.
Pääoma on siis työllä itseään lisäävä arvokasauma ja se joka omistaa työn omistaa tämän arvokasauman ja sen kaiken kasvun. Siksi pääoma on halutuin asia kapitalismissa ja siksi se määrää kaikesta, myös päällysrakenteesta.
Kuten sisäministeriön poliisiosastosta, oikeusministeriöstä, työvoimahallinnosta ja puolustushallinnosta. Siksi mainitsen juuri nämä hallinnonalat, koska niiden yhteiskunnallinen keskeinen tehtävä on olla juuri pääomien ja niiden omistajien suojelija.
Luokkajaossa pääomat muodostuvat toiselle luokalle toisen jäädessä niitä tuottamaan. Tämä on sellainen tosiasia, josta voi päätellä, että asia ei voi olla näin, jos asiaan liitetään inhimillisiä arvoja. Jos sen sijaan asiaa tarkastellaan puhtaan loogisesti, niin Humen giljotiini pitää tietysti paikkansa. Silloin on kyse kuitenkin todellisuudesta irrotetusta muodollisesta logiikasta, ja näin ollen sen antama kuva ei vastaa todellisuutta oikein, vaikka juuri sitä se väittää tekevänsä.
Nyt toivottavasti olen onnistunut kuvaamaan yksinkertaistettuna, että pääoma on lisäarvoa tuottava arvo! sekä sen yhteiskunnallisen merkityksen ja pääoman kasvuprosessin yleisen olemuksen. Sekä lisäksi, että pääomien omistamisen tulee olla yhteiskunnallista, koska pääomien lisääntymistä ei voi irrottaa yhteiskunnallisesta olemuksestaan. Koska pääoman lisääntymisen suorittaa työ jota tehdään tavarantuottamiseksi ja tämän tavaran vaihtamiseksi toisiin, toisten tuottajien tavaroihin.
Hannu Rainesto
Vastaukset 3
Vanhimmat
Otat ensin työvoimavaltaisen ja pääomavaltaisen
välisen eron selvittelyyn.
Vetelet vasta sen jälkeen yleistä johtopäätöstä.
Pääomaa on muuten kahdenlaista vierasta ja omaa.
Oikeastaan kolmattakin, HENKISTÄ!
Pääomaa tarvitaan aina. Ilman pääomaa ei ole
työtä.
Yritystoimintaa eikä yhteiskunnallista toimintaa.
Verotulot ovat myös pääomaa.
Riistetyiltä saatuna.
Riistettyjen hyväksi.
"Muut kuin alkupääoman sijoittajat ovat turha loinen järjestelmässä."
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?arvostelu=92
Et ole kuullut osakeannista vaikkapa investointei-
hin?
Sinänsä osakesijoittajat ottavat tuoton toisiltaan.
Osingot eivät ole kauhean merkittävässä asemassa.
Sitäpaitsi on firmoja joissa osinkotuotto on
surkea tai olematon.
Ilman pääomamarkkinoita olisi työllisten määrä
olennaisesti pienempi.
Pääomamarkkinat eivät taas juurikaan tuota
työttömiä.
Ovat siis työläisen kannalta positiivinen asia.
Etenkin kun työläinenkin saa vapaasti siihen
osallistua.
Sijoittamiseen.
Vaurastua kahta kautta. Työllään ja osakesäästä-
misellä.