Tanskan huumekaupunki lopetetaan

Eli parempaan suuntaan ollaan menossa euroopassa näissä asioissa.
342587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Ei se mihinkään lopu, toiminta vaan leviää laajemmalle ja maan alle poliisien ulottumattomiin.

Onhan ne ennekin yrittäneet...

Äänestä

Joo, ihan hyvä juttuhan se on mikäli tuolla keinolla saadaan k o v a t huumeet pois kaduilta.

Harmittavaa on se että kannabiksen käyttäjät ovat siellä tämän jälkeen taas kerran rikollisliigojen ja kovia huumeita välittävien diilereiden armoilla, ja manipuloitavissa. Maan uusi oikeistovetoinen hallitus näytti nyt kyntensä.Nähtäväksi tulee jäämään se, kuinka monta kuolonuhria tuo päätös tulee generoimaan, puhumattakaan siitä mikä on Christianian kulttuurillisesti arvokkaan idyllin kohtalo.

Takapakkina humaanimman päihdepolitiikan tiellä euroopassa tuo on kuitenkin hiiren pee, jos sitä verrataan vaikka tuoreeseen tietoon siitä että Hollanti on antanut luvan kannabiksen reseptijakeluun.Lääketieteellä ei ole enää mahdollisuutta sulkea silmiään kannabiksen positiivisilta vaikutuksilta, ja asiasta tullaan saamaan vielä totuudenmukaista dokumentaatiotakin, joka tulevaisuudessa väkisinkin generoi hieman poikkeuksellisempia singnaaleja myös suomen kaltaisiin, narkofobisiin yhteiskuntiin.

Toivottavasti reino päiväsi on edelleen aurinkoinen!

Ystävällisin terveisin
Naapurin äijä

Äänestä
  • "puhumattakaan siitä mikä on Christianian kulttuurillisesti arvokkaan idyllin kohtalo. "

    Eikö tuolla ole paremminkin sellaista hippimeininkiä, eikä mitään kulttuuria?

    Äänestä

  • reino kirjoitti:

    "puhumattakaan siitä mikä on Christianian kulttuurillisesti arvokkaan idyllin kohtalo. "

    "Eikö tuolla ole paremminkin sellaista hippimeininkiä, eikä mitään kulttuuria?"

    - Ehkä sinunkin kannattaisi perehtyä aiheeseen. Vaarassa on lukematon määrä vanhaa arkkitehtuuria, ja tuo oli ainoastaan yksi esimerkki aiheesta. Vaikka puhutaankin tanskan asioista, silti moinen lyhytnäköisyys ottaa päähän. Taustalla pohjattoman ahneet bisnesihmiset, joiden on pakko muuttaa rahaksi kaikki mikä muuttaa voidaan.

    Mainitsemasi hippimeininki voisi olla sarkastinen nimitys paikallisista ihmisistä jotka halusivat elää hieman erilaisessa yhteisössä.Myös paikallisen väestön poikkeavuus on kulttuuria, se on ollut singnaalina eurooppalaisille siitä, että on mahdollista myös elää toisenkaltaisissa ympäristöissä eri arvoin.

    Sen suhteen viesti varmasti meni siellä perille, eihän erilaisuutta saa sallia.Nyt tilalla on enää katkeruus ja viha valtaapitäviä kohtaan.Uskallan povata vieläkin rankempia mellakoita Kööpenhaminaan.

    - Koskakohan pukeutumiskoodit palaavat kaduille ulkonaliikkumiskielloin höystettynä? Pitäisiköhän kasvattaa rastat? Vaikka aikuinen ukko olenkin?

    Naapurin äijä

    Äänestä

  • Naapurin äijä kirjoitti:

    Sitten pitää muistaa kuinka paljon tämä vapaakaupunki tuo valuuttaa maahan, jos toiminta loppuu niin kuinkahan moni suuntaa päihteilymatkansa esim hollantiin?

    Äänestä

  • reino kirjoitti:

    "puhumattakaan siitä mikä on Christianian kulttuurillisesti arvokkaan idyllin kohtalo. "

    Eikö tuolla ole paremminkin sellaista hippimeininkiä, eikä mitään kulttuuria?

    aikanaan vaikutti varsin vahvasti USA:n ja maailman politiikkaan ja ajatusmalleihin.

    Olen itse elänyt 60-luvun jutut, tosin Suomessa, mutta se on arvokas kokemus.

    Hippifilosifiaan ei ainakaan minun käsitykseni mukaan kuulu kovat huumeet ja asenteet: oma tahto pois, huumeilla tai aseilla. Päinvastoin "Make Love, not War".
    John Lennon sanoi sen myöhemmin laulun sanoilla: "Give Peace a Chance".

    kirjoitti alias: "Kukka hiuksissa (oli)", ei oo enää kun tukka putos, niin ne ei pysy enää, mut kukat on pöydällä. Ja San Franciscossa 10 vuotta liian myöhään.

    Äänestä

  • Wino kirjoitti:

    Sitten pitää muistaa kuinka paljon tämä vapaakaupunki tuo valuuttaa maahan, jos toiminta loppuu niin kuinkahan moni suuntaa päihteilymatkansa esim hollantiin?

    Tämä 'vapaakaupunki' on Kööpenhaminan kolmanneksi käydyin turistikohde.

    Äänestä

Missä se näkyy? Ja milloin se näkyy!

Lisäksi tuskinpa on kyseinen mesta ikinä häirinnyt itseäsi. Sinähän asut himassasi ja oma koti kullan kallis on.

Äänestä

Tämä "reino" ei ole kokonaan syyllinen syvään tietämättömyyteensä, sillä noinhan lehdetkin uutisen otsikoivat. Tarkoituksellisesti annetaan se väärä kuva, että Christianiassa kaikkia huumeita on vapaasti saatavissa. Kun sieltä nimenomaan on häädetty kaikki kovat aineet ja niiden kaupittelijat huut helkkariin. Sitten myös alinomaa toitotetaan, että hasiskauppa on rikollisten käsissä. Ymmärrys hoi, äly älä jätä! Kenen muun käsissä se voisi olla, kun koko toiminta on lain mukaan rikollista?
Käykääpä tutustumassa Christianan sivustoon:
Pistäkää myös nimenne sitä tukevaan adressiin (linkki pääsivun oikeassa yläkulmassa).

Äänestä
  • "Kun sieltä nimenomaan on häädetty kaikki kovat aineet ja niiden kaupittelijat huut helkkariin. Sitten myös alinomaa toitotetaan, että hasiskauppa on rikollisten käsissä."
    Kakkosellahan oli juuri tämä dokumentti ruohosta, jossa mm. entinen yhdysvaltojen presidentti Reagan osuvasti sanoi että marihuana on ehkä vaarallisin kaikista huumeista. Sinänsä olen samaa mieltä asiassa, että harva muu aine on sellainen jonka käytön jälkeen henkilö voi olla kuukaudenkin kykenemätön mm. ajamaan autoa. Hasishan voi näkyä poliisien liikenne testeissä vielä kuukaudenkin jälkeen ja se voi aiheuttaa ns. flash backejä pitkien aikojen jälkeen nautinnasta.

    Äänestä

  • reino kirjoitti:

    "Kun sieltä nimenomaan on häädetty kaikki kovat aineet ja niiden kaupittelijat huut helkkariin. Sitten myös alinomaa toitotetaan, että hasiskauppa on rikollisten käsissä."

    Niin se hasis varastoituu aivojen rasvasoluihin vuosiksi ja alkaa lahottaa niitä, ja "flash back" tulee aina kun pieni palanen aivoa lohkeaa verenkiertoon.

    Äänestä

  • aaa kirjoitti:

    Niin se hasis varastoituu aivojen rasvasoluihin vuosiksi ja alkaa lahottaa niitä, ja "flash back" tulee aina kun pieni palanen aivoa lohkeaa verenkiertoon.

    Kuinka moni tiesi, että aivoista verenkiertoon irroittaman palasen aiheuttama aortan hyytymä on kannaan kuolleiden keskuudessa yliannostusta neljä kertaa yleisempi kuolinsyy?

    Äänestä

  • reino kirjoitti:

    "Kun sieltä nimenomaan on häädetty kaikki kovat aineet ja niiden kaupittelijat huut helkkariin. Sitten myös alinomaa toitotetaan, että hasiskauppa on rikollisten käsissä."
    Kakkosellahan oli juuri tämä dokumentti ruohosta, jossa mm. entinen yhdysvaltojen presidentti Reagan osuvasti sanoi että marihuana on ehkä vaarallisin kaikista huumeista. Sinänsä olen samaa mieltä asiassa, että harva muu aine on sellainen jonka käytön jälkeen henkilö voi olla kuukaudenkin kykenemätön mm. ajamaan autoa. Hasishan voi näkyä poliisien liikenne testeissä vielä kuukaudenkin jälkeen ja se voi aiheuttaa ns. flash backejä pitkien aikojen jälkeen nautinnasta.

    kukaan ei ottaisi noita ylläolevia viestejä todesta, niin selvennetään pari seikkaa:

    "Hasishan voi näkyä poliisien liikenne testeissä vielä kuukaudenkin jälkeen"

    Tässä juuri syy, miksi nykyinen laki on huono: vaikka ajaisi täysin selvin päin eikä vaarantaisi ketään, voidaan silti rangaista, koska veressä näkyy jämiä (ei psyko-aktiivisia)

    "ja se voi aiheuttaa ns. flash backejä pitkien aikojen jälkeen nautinnasta."

    Kunpa voisikin, sanovat varmaan monet. Urbaani legenda.

    Nuo tuon viestin alla olevat "aivolohko irtoaa"-viestit ovat sitten vitsiä. Ihan vaan selvennykseksi.

    Äänestä

  • Narc kirjoitti:

    Kuinka moni tiesi, että aivoista verenkiertoon irroittaman palasen aiheuttama aortan hyytymä on kannaan kuolleiden keskuudessa yliannostusta neljä kertaa yleisempi kuolinsyy?

    "Kuinka moni tiesi, että aivoista verenkiertoon irroittaman palasen aiheuttama aortan hyytymä on kannaan kuolleiden keskuudessa yliannostusta neljä kertaa yleisempi kuolinsyy? "

    Mielestäni pitäisi asettaa ruotsalainen komissio ja tiedemiesryhmä tutkimaan kuinka moni oikeasti kuolee kannabiksen aiheuttamiin aortan tukkeutumisiin. Tällä hetkellä osa kannabiksen aiheuttamista aortan tukkeutumista aivopaloilla tulkitaan tavallisiksi tukkeutumiksi. Tällä tavalla voisi paljastua, että suomessakin kuolee vuosittain satoja ihmisiä suoraan kannabiksen aiheuttamiin tukoksiin! Varsinkin vanhemmilla käyttäjillä on hyvin potentiaali riski kuolla tähän!

    Äänestä

  • Y.B kirjoitti:

    kukaan ei ottaisi noita ylläolevia viestejä todesta, niin selvennetään pari seikkaa:

    "Hasishan voi näkyä poliisien liikenne testeissä vielä kuukaudenkin jälkeen"

    Tässä juuri syy, miksi nykyinen laki on huono: vaikka ajaisi täysin selvin päin eikä vaarantaisi ketään, voidaan silti rangaista, koska veressä näkyy jämiä (ei psyko-aktiivisia)

    "ja se voi aiheuttaa ns. flash backejä pitkien aikojen jälkeen nautinnasta."

    Kunpa voisikin, sanovat varmaan monet. Urbaani legenda.

    Nuo tuon viestin alla olevat "aivolohko irtoaa"-viestit ovat sitten vitsiä. Ihan vaan selvennykseksi.

    Kyllä kannabiksesta voi tulla fläsäreitä, pariin kertaan olen kokenut.
    Tosin kyse ei ole mistään sellaisesta että auton ratissa tulee äkillinen takauma hirveistä huumehallusinaatioista ja sitten ajellaan psykoottisessa tilassa ainakin kymmenen pikkulapsen yli.
    Joskus vaan kun istuu hiljaa ja vajoaa ajatuksiinsa, huomaa yhtäkkiä että ajatukset lähtevät samalla tavalla "vinoon" kuin pilvessä, niin että ne samat tietyt piirteen korostuvat..
    Ja joskus näen esimerkiksi puiden oksistoissa tai ruohikossa viitteitä omaan persoonaani samalla tavoin kun hyvissä pajareissa joskus.

    Miksei kannabis muka voisi aiheuttaa flashbackeja?
    Kaikki tunnekokemukset voivat.

    Äänestä

  • re-experiencer kirjoitti:

    että ajatuksenkulku saattaa hetken ajan mennä kuin blosseissa ikään, ja saattaa tulla mieleen se fiilis, mutta millään muotoa henkilö ei tule uudestaan pilveen.

    Äänestä

  • Y.B kirjoitti:

    kukaan ei ottaisi noita ylläolevia viestejä todesta, niin selvennetään pari seikkaa:

    "Hasishan voi näkyä poliisien liikenne testeissä vielä kuukaudenkin jälkeen"

    Tässä juuri syy, miksi nykyinen laki on huono: vaikka ajaisi täysin selvin päin eikä vaarantaisi ketään, voidaan silti rangaista, koska veressä näkyy jämiä (ei psyko-aktiivisia)

    "ja se voi aiheuttaa ns. flash backejä pitkien aikojen jälkeen nautinnasta."

    Kunpa voisikin, sanovat varmaan monet. Urbaani legenda.

    Nuo tuon viestin alla olevat "aivolohko irtoaa"-viestit ovat sitten vitsiä. Ihan vaan selvennykseksi.

    Kun ei polta/käytä niin ei myöskään pelkoo poliiseista.

    Äänestä

  • Absolutisti kirjoitti:

    Kun ei polta/käytä niin ei myöskään pelkoo poliiseista.

    Ihmiset päättävät itse tehdä niin. Eikä aineen laillisella statuksella ole suurtakaan vaikutusta käytön määrään. Sen sijaan koviin huumeisiin siirtyminen vähenee, mikäli kannabis erotetaan selkeästi muista huumeista.

    Äänestä

  • Y.B kirjoitti:

    kukaan ei ottaisi noita ylläolevia viestejä todesta, niin selvennetään pari seikkaa:

    "Hasishan voi näkyä poliisien liikenne testeissä vielä kuukaudenkin jälkeen"

    Tässä juuri syy, miksi nykyinen laki on huono: vaikka ajaisi täysin selvin päin eikä vaarantaisi ketään, voidaan silti rangaista, koska veressä näkyy jämiä (ei psyko-aktiivisia)

    "ja se voi aiheuttaa ns. flash backejä pitkien aikojen jälkeen nautinnasta."

    Kunpa voisikin, sanovat varmaan monet. Urbaani legenda.

    Nuo tuon viestin alla olevat "aivolohko irtoaa"-viestit ovat sitten vitsiä. Ihan vaan selvennykseksi.

    kannattaisi sinunkin selvitellä asioita ennenkuin menet päästämään näppäimistöstäsi, oheisessa LUOTETTAVASSA linkissaä flash backistä:

    http://www.irtihuumeista.fi/fi/huumeeth-o

    Ja lisäksi siihen että muka THC ei jää elimistöön:

    http://www.irtihuumeista.fi/fi/kannabiksesta

    "luotettava linkki" tuntuu omaavan hieman jotain muuta kuin objektiivisen näkökannan.

    Flash back-ilmiötä sanotaan JOSKUS esiintyneen. Mikä voi tarkoittaa esim. yhtä sadasta, tai yhtä miljoonasta. Se on siis mahdollista, mutta jotain mistä ei juuri kellekään ole kokemuksia. Hyvin harvinaista siis.

    "Ja lisäksi siihen että muka THC ei jää elimistöön:"

    En usko että Y.B missään välissä on väittänyt ettei kannabista jäisi elimistöön pitkiksikin ajoiksi. Mutta käsitä nyt, ettei sillä jäämistuotteella ole mitään psyko-aktiivisia ominaisuuksia. Se on vain siellä hajoamistuotteena ja poistuu ajan kanssa. Joten mitä väliä?

    ---

    Tuntuu osittain todella ärsyttävältä tuo tapa jolla nuo kertovat asioita.

    Kun kysyttiin kannabiksen yliannostuksesta, niin ei voitu edes lausetta lopettaa, että: "Suoraa yhteyttä kannabiksen yliannostuksesta johtuvaan kuolemaan ei siis ole, ..." vaan heti jatkettiin välillisillä kuolemilla ym. Ja loppuun vielä todella järkevä informaatiopommi: "Suurin annoksin on kannabiksen kuvattu aiheuttavan aistiharhoja ja sekavuutta." Ihan tosi?

    Suurin annoksin ALKOHOLIN on kuvattu aiheuttavan KUOLEMAA.

    Kun kysytään kumpi on vaarallisempaa, niin tähänkin heitetään luettelo molempien aineiden haitoista (ihan kuin täällä palstalla). Eikä sen kummemmin kommentoida, vaikka nimenomaan kysyttiin miksi nuoret tukevat kannabista.

    Ja viimeiseksi, kun kysytään tuhoavatko molemmat aivosoluja. Vastataan, että molemmat aineet vaikuttavat voimakkaasti keskushermostoon. Sitten kerrotaan alkoholin tuhoavan aivosoluja, ja tämän jälkeen kerrotaan kannabinoidien vaikuttavan useaan osaan aivoja, mutta tuhoamista ei mainita. Miksihän? Silti ei voitu erikseen sanoa, että kannabis EI TUHOA aivosoluja.

    Siinä.

    Äänestä

  • -m- kirjoitti:

    ""Ja lisäksi siihen että muka THC ei jää elimistöön:"

    En usko että Y.B missään välissä on väittänyt ettei kannabista jäisi elimistöön pitkiksikin ajoiksi. Mutta käsitä nyt, ettei sillä jäämistuotteella ole mitään psyko-aktiivisia ominaisuuksia. Se on vain siellä hajoamistuotteena ja poistuu ajan kanssa. Joten mitä väliä?"

    Sinne elimistöön jää _THC:ta_ siis kannabiksen psykoaktiivista ainetta, jää sinne varmasti sen lisäksi hajomistuotteitakin. Mutta kyllä ne on ihan höpölöpö juttuja että pilviveikon nuppi olisi muutaman tunnin päästä taas kondiksessa, näkeehän sen nyt jo jostain Andystäkin ettei näin ole.

    "Sinne elimistöön jää _THC:ta_ siis kannabiksen psykoaktiivista ainetta, jää sinne varmasti sen lisäksi hajomistuotteitakin"

    Tämä siis tarkoittaa sitä, että voisin kusta mukiin ja trippailla kusellani seuraavana päivänä vaikka uudelleen :)
    Ongelma on, että thc valitettavasti hajoaa maksassa muiksi tuotteiksi. Kyllähän sitä hajoamista voi hidastaa nauttimalla paljon kannabisalkaloideja jotka hajoavat maksassa samoja reittejä. Tämä mm. aiheuttaa eri sativa/indica lajikkeilla pilven keston.
    Mut hyvä yritys jälleen reino ;)

    "Mutta kyllä ne on ihan höpölöpö juttuja että pilviveikon nuppi olisi muutaman tunnin päästä taas kondiksessa, näkeehän sen nyt jo jostain Andystäkin ettei näin ole."

    Onko andy joskus selvinkin päin? ;)

    Äänestä

  • Ernesto Balsalm kirjoitti:

    "Ongelma on, että thc valitettavasti hajoaa maksassa muiksi tuotteiksi. Kyllähän sitä hajoamista voi hidastaa nauttimalla paljon kannabisalkaloideja jotka hajoavat maksassa samoja reittejä. Tämä mm. aiheuttaa eri sativa/indica lajikkeilla pilven keston.
    Mut hyvä yritys jälleen reino ;) "

    Joo tottakai THC hajoaa maksassa ennenpitkää muutenhan henkilö joka nauttii ko. ainetta olisi pöllyssä lopun ikäänsä (no valitettavasti tämä joidenkin kohdalla pitääkin paikkaansa, mutta se on taas toinen juttu)
    Siis se THC joka varastoituu mm. aivojen rasvakudoksiin ei ole maksassa vielä kerennyt käymään, sen sijaan maksassa hajoitettu THC:han ei minnekkään elimistöön varastoidu, vaan sehän tulee pihalle juurikin sen kusen mukana. Siksi nuo puheet varastoituvista hajoamistuotteista kummastuvat, kun jokainen tietää että elimistö poistaa maksan hajomistuotteet kehosta, oli sitten kyseessä THC tai mikä tahansa nautinta-aine.

    "Joo tottakai THC hajoaa maksassa ennenpitkää muutenhan henkilö joka nauttii ko. ainetta olisi pöllyssä lopun ikäänsä"

    Eli eli Väität siis, että se sama veri pysyy aivoissa kuukauden? Koska ei käy maksassa puhdistumassa? :)
    Kyllä kyllä ihan mahdollista näinhän se homma toimii :)

    "Eli eli Väität siis, että se sama veri pysyy aivoissa kuukauden?"

    THC on varastoituneena siellä rasvakudoksissa, sieltä se pikkuhiljaa vapautuu taas vereen (jos ollaan käyttämättä ko. ainetta, säännöllisellä käytöllä rasvakudoksissa oleva THC ei vähene minnekkään) ja maksa hajoittaa sitä verestä, tässä saattaa kestää kuukaudenkin päivät ennenkuin rasvakudokset ovat täysin puhdistuneet. Rasvakudoksissa aineenvaihdunta on yleensä hitaampaa kuin kehon muissa osissa.

    Määrät ovat tietenkin pienempiä kuin itse nautintahetkellä, mutta kyllä se toleranssikin pienenee siinä kuukauden aikana jolloin flash backit ovat mahdollisia.

    Äänestä

  • reino kirjoitti:

    "Ongelma on, että thc valitettavasti hajoaa maksassa muiksi tuotteiksi. Kyllähän sitä hajoamista voi hidastaa nauttimalla paljon kannabisalkaloideja jotka hajoavat maksassa samoja reittejä. Tämä mm. aiheuttaa eri sativa/indica lajikkeilla pilven keston.
    Mut hyvä yritys jälleen reino ;) "

    Joo tottakai THC hajoaa maksassa ennenpitkää muutenhan henkilö joka nauttii ko. ainetta olisi pöllyssä lopun ikäänsä (no valitettavasti tämä joidenkin kohdalla pitääkin paikkaansa, mutta se on taas toinen juttu)
    Siis se THC joka varastoituu mm. aivojen rasvakudoksiin ei ole maksassa vielä kerennyt käymään, sen sijaan maksassa hajoitettu THC:han ei minnekkään elimistöön varastoidu, vaan sehän tulee pihalle juurikin sen kusen mukana. Siksi nuo puheet varastoituvista hajoamistuotteista kummastuvat, kun jokainen tietää että elimistö poistaa maksan hajomistuotteet kehosta, oli sitten kyseessä THC tai mikä tahansa nautinta-aine.

    Eikös etanolikin varastoidu aivojen rasvakudoksiin ja aiheuta vuosien käytön jälkeenkin aggressiivista ja hyvin sekavaa käyttäytymistä?

    Äänestä

  • pera kirjoitti:

    Eikös etanolikin varastoidu aivojen rasvakudoksiin ja aiheuta vuosien käytön jälkeenkin aggressiivista ja hyvin sekavaa käyttäytymistä?

    etanolin kanssa näin ei tapahdu, etanoli poistuu ruumista muistaakseni yhden gramman tunnissa jokaista kehon kymmentä painokiloa kohti, eli aikaa ei todellakaan kulu viikkokaupalla.

    Saatat sekoittaa nyt LSD:hen joka voi sekoittaa pään vuosienkin päästä. Eräs huumeasioihin perehtynyt ammatti-ihminen kerran kertoi tapauksesta jossa äidin vuosia ennen raskautta nauttima lsd oli sekoittanut vielä hänen lapsensa pään murrosiässä. Eli LSD on aine joka säilyy äidiltä tyttärelle.

    Äänestä

  • reino kirjoitti:

    "Eli eli Väität siis, että se sama veri pysyy aivoissa kuukauden?"

    THC on varastoituneena siellä rasvakudoksissa, sieltä se pikkuhiljaa vapautuu taas vereen (jos ollaan käyttämättä ko. ainetta, säännöllisellä käytöllä rasvakudoksissa oleva THC ei vähene minnekkään) ja maksa hajoittaa sitä verestä, tässä saattaa kestää kuukaudenkin päivät ennenkuin rasvakudokset ovat täysin puhdistuneet. Rasvakudoksissa aineenvaihdunta on yleensä hitaampaa kuin kehon muissa osissa.

    Määrät ovat tietenkin pienempiä kuin itse nautintahetkellä, mutta kyllä se toleranssikin pienenee siinä kuukauden aikana jolloin flash backit ovat mahdollisia.

    "THC on varastoituneena siellä rasvakudoksissa, sieltä se pikkuhiljaa vapautuu taas vereen"

    Ote WHO:n raportista:
    Plasma levels of THC fall rapidly as the drug redistributes into fatty tissue in accordance with its high lipid
    solubility.

    Niin eli thc:n arvot veressä laskevat kun thc poistuu hajoamistuotteina rasvakudoksiin. Ei ei se thc varastoidu :)

    "Määrät ovat tietenkin pienempiä kuin itse nautintahetkellä, mutta kyllä se toleranssikin pienenee siinä kuukauden aikana jolloin flash backit ovat mahdollisia"

    Miten toleranssi voi pienentyä jos sitä thc:ta virtaa veressä rasvakudoksesta kuten sinun villi teoria selittää? :)
    kompuroit kompuroit.

    Äänestä

  • reino kirjoitti:

    etanolin kanssa näin ei tapahdu, etanoli poistuu ruumista muistaakseni yhden gramman tunnissa jokaista kehon kymmentä painokiloa kohti, eli aikaa ei todellakaan kulu viikkokaupalla.

    Saatat sekoittaa nyt LSD:hen joka voi sekoittaa pään vuosienkin päästä. Eräs huumeasioihin perehtynyt ammatti-ihminen kerran kertoi tapauksesta jossa äidin vuosia ennen raskautta nauttima lsd oli sekoittanut vielä hänen lapsensa pään murrosiässä. Eli LSD on aine joka säilyy äidiltä tyttärelle.

    Kyse oli niinkin harmittomasta asiasta kuin sarkasmi. Viittasin asialla lähinnä siihen, että eikö etanolikin ole rasvaliukoista ainetta ja miksi se ei täten samalla tavalla kertyisi aivojen rasvakudoksiin?

    Äänestä

  • Ernesto Balsalm kirjoitti:

    "THC on varastoituneena siellä rasvakudoksissa, sieltä se pikkuhiljaa vapautuu taas vereen"

    Ote WHO:n raportista:
    Plasma levels of THC fall rapidly as the drug redistributes into fatty tissue in accordance with its high lipid
    solubility.

    Niin eli thc:n arvot veressä laskevat kun thc poistuu hajoamistuotteina rasvakudoksiin. Ei ei se thc varastoidu :)

    "Määrät ovat tietenkin pienempiä kuin itse nautintahetkellä, mutta kyllä se toleranssikin pienenee siinä kuukauden aikana jolloin flash backit ovat mahdollisia"

    Miten toleranssi voi pienentyä jos sitä thc:ta virtaa veressä rasvakudoksesta kuten sinun villi teoria selittää? :)
    kompuroit kompuroit.

    eräältä huumevalistajanakin toimineelta poliisimieheltä 80 luvulla tapauksesta jossa 15 vuotias poika oli ajanut auton alle mopolla, jälkeenpäin oli selvinnyt että oli vetänyt kuukausi aikaisemmin kannabista joka oli sekoittanut pään!

    "eräältä huumevalistajanakin toimineelta poliisimieheltä 80 luvulla tapauksesta jossa 15 vuotias poika oli ajanut auton alle mopolla"

    Niin liikenneonnettomuuksia sattuu. Valitettavaa mutta ei mitenkään tavanomaisuudesta poikkeavaa.

    "jälkeenpäin oli selvinnyt että oli vetänyt kuukausi aikaisemmin kannabista joka oli sekoittanut pään!"

    Hän oli siis saanut ehtaa tavaraa. Ei oltu kusetettu kaupassa. Katsos kannabiksen tarkoituksena onkin sekoittaa pää siksi muutamaksi tunniksi.

    Äänestä

  • reino kirjoitti:

    etanolin kanssa näin ei tapahdu, etanoli poistuu ruumista muistaakseni yhden gramman tunnissa jokaista kehon kymmentä painokiloa kohti, eli aikaa ei todellakaan kulu viikkokaupalla.

    Saatat sekoittaa nyt LSD:hen joka voi sekoittaa pään vuosienkin päästä. Eräs huumeasioihin perehtynyt ammatti-ihminen kerran kertoi tapauksesta jossa äidin vuosia ennen raskautta nauttima lsd oli sekoittanut vielä hänen lapsensa pään murrosiässä. Eli LSD on aine joka säilyy äidiltä tyttärelle.

    elimistössä/aivoissa. Sen välittömät vaikutukset aivoihin ja esim. serotoniini- ja dopamiinijärjestelmiin vain ovat sen verran voimakkaita, että ne tuppaavat heilauttamaan psyykeä pysyvästi. Oireita tulee vuosienkin päästä, mutta ei siksi, että itse aine varastoituisi minnekään. Ko. tyttären (josta tuntemasi "ammatti-ihminen" kertoi) pää ei todellakaan ole voinut mennyt sekaisin äidin vuosia ennen raskautta nauttimasta lsd:stä itsestään. Äidin pää tosin on voinut olla sekaisin lasta kasvattaessa (mihin aikaisemmin nautittu lsd on voinut vaikuttaa), ja ihmekös tuo jos tytärkin rupeaa oirilemaan.

    Äänestä

Christianiaa on yritetty monia kertoja aikaisemminkin "lopettaa". Kuitenkin faktaa on se, että vapaa alue on kolmisenkymmentä vuotta vanha ja alueen asukkaat ja huomattava osa kööpenhaminalaisista muu kansa ympäri maailmaa tekevät kaikkensa pitääkseen "vapaan kaupungin" itsellään!

Ajatellaan sitten niitä seurauksia mitä Christianian "puhdistamisesta" seuraisi. Nykyään kannabiksen myynti on keskittynyt pääasiassa Christiaan eikä ketään pakoteta kyseiselle menemään. Yleinen ja virallinen kanta Christianiassa on, ettei niin sanottujen kovien huumeiden käyttöä ja myyntiä tulisi sallia lainkaan. Tästä puhuvat puolestaan useat seinä- ja graffittimaalaukset, jotka koristavat Christianian rakennusten julkisivuja. Jos Christiania "puhdistettaisiin" kannabiskauppa levittäytyisi ympäri Kööpenhaminaa...tätäkö kannabiksen vastustajat haluavat!?! Toiseksi "puhdistaminen" vaikuttaisi negatiivisesti myös Kööpenhaminan ja koko Tanskan matkailuun, sillä Christiania houkuttelee Tanskaan turisteja ympäri maailmaa.

Vuonna 1971 hippien perustamaa Christianiaa ei mielestäni tulisi siis uudelleenrakentaa. 900 asukkaan alue tulisi olla asukkaiden omistuksessa.

Äänestä

christianian kieltämisen puolesta tulee lakialoitteita vähän väliä, mutta yksikään ei ole vielä mennyt läpi. toivottavasti ei menekään, että ehdin käydä siellä vielä ainakin kerran.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

reino kirjoitti:

Eli parempaan suuntaan ollaan menossa euroopassa näissä asioissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu