Enkelit

ovat olevaisuudessa olevia omasta

tahdossaan materiattomasta maailmassa

omilla ehdoillaan liikkuvia ja eläväisille

organismeille ilmestyviä, joita ihmisen mieli

pelkää luonnostaan jollei ole niihin tottunut

sadan vuoden aikajanassa eläessään kaikenlaista

nähneenä ja kokeneena unissaan tai

materiaalisessa maailmassa valveilla ollessaan.

Yleensä ilmestyvät uskonnollisissa piireissä

tai asiantunteville tietäjille nykyajan

tiedemiehet jne. jotka eivät kerro kokemastaan

eteenpäin halunsa säilyttää materiaalisessa maailmassa olevan työstä saadun palkanmaksun jatkuvuuden ja sijoittaa siten tulevaisuuden
varalle mahdollisessa tulevaisuuden olevaisuudessa jossa ilmakehä jatkuu aina vaan
vuosikymmenestä toiseen nykyisellään ihmiskunnan
kantokyvyn säilyttäen ja luonnon tasapainon
ylläpitäen. Puhdas uskonasia omilla kohdillaan
siis, ei muiden napanöyhdän siirtymisen arvoinen
asia heidän kohdallaan -itsekkäässä maailmassa.
5501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En vaan voi uskoa näihin näkymömiin ja materiattomiin henkiolentoihin. Viitsivät näyttäytyä kiistattomasti, niin ei minunkaan tarvisi naureskella enkeleihin uskoville. Niin kauan kun mitään ei näy niin en usko haltioihin, peikkoihin, mörköihin, enkeleihin tai kääpiöihin (siis lyhytkasvuisiin ihmisiin kyllä uskon kun heitä näkyy tuon tuostakin. Tässä tilanteessa viittaa siis taruolento kääpiöihin).

Ei maailma ole itsekäs, vaan osa ihmisistä on itsekkäitä.

Äänestä
  • Saat uskoa vaikka siihen ettei autoja ole olemassa ja naureskella autolla ajaville.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Saat uskoa vaikka siihen ettei autoja ole olemassa ja naureskella autolla ajaville.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805167617620_uu.shtml

    En minä ainakaan usko mihinkään enkelien apuihin. Missä enkelit ovat munineet kun tämä pappi hyväksikäytti lapsia? Vai onko tämä osa jotain suurempaa suunnitelmaa tämä lasten hyväksikäyttökin?

    Autovertauskuvasi oli ehkä ontuvin vertauskuva mitä olen koskaan kuullut. Yritäisit edes keksiä jotain edes kaukaisesti järkeviä argumentteja.

    Äänestä

  • Et jaksa uskoa koska olet pohjimmiltaan "laiska" ,

    etkös olekin..

    Helppoa on olevaisien viisastella oman

    tietävyytensä kanssa - syystä etteivät

    osaa arvostaa henkistä maailmaa enemmän

    kuin oman navansa kohdalla, tuollainen olet aina ollutkin, syntymästäsi, etkös vain ? Kyyninen ihmisyyden ruumiillistunut kaiken kyseenalaistava irvikuva, jopa itsesikin
    missä olotilassa tai maailman osassA HYVÄNSÄ
    vaeltaessasi nettimaailmassa tai ihan hajoavine ja " mätänevine "luinesi, kun aika sinustakin ilmat päästää paremmille metsästysmaille
    missä päin maailmaa hyvänsä satutkin seikkailemaan, omasta syystäsi tai toisten yllytyksestä. Olethan varovainen "kuolevainen",
    olemisesi ja kirjoittelusi kanssa, jookos ?
    Kiitos vastustavasta henkisyydestä kirjoituksesta
    mutta ei pure kirjoituksen aloittajaan.. Salut !

    Äänestä

  • Henki haisee kirjoitti:

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805167617620_uu.shtml

    En minä ainakaan usko mihinkään enkelien apuihin. Missä enkelit ovat munineet kun tämä pappi hyväksikäytti lapsia? Vai onko tämä osa jotain suurempaa suunnitelmaa tämä lasten hyväksikäyttökin?

    Autovertauskuvasi oli ehkä ontuvin vertauskuva mitä olen koskaan kuullut. Yritäisit edes keksiä jotain edes kaukaisesti järkeviä argumentteja.

    Kuka uskoo mihinkin on hänen asiansa, eikä siitä voi pahemmin keskustella. Miksi ihmiset pyrkivät levittämään aina näkemyksiään niin pakolla? Voisiko syynä olla mahdollisesti juuri ihmisyydessä. Jokainenhan tahtoo kuitenkin olla oikeassa siinä asiassa, johon uskoo, ja sen takia ihminen pyrkivätkin tietoisesti tai tiedostamatta viemään näkemystään eteenpäin.

    Mutta voisiko siis kommunikointia ihmisten välillä olla ollenkaan? Koko viestintähän perustuu juuri näkemyksiemme vaihtamiseen.

    Avainasia on kuitenkin se, että meidän pitäisi pyrkiä poistamaan puheestamme tai viesteistämme ne asiat, jotka voivat mahdollisesti loukata kuulijaa tai lukijaa. Tällöin tosin maailma olisi melko tylsä paikka, eikö olisikin? Mutta neutraasius, ei ainakaan ketään satuttaisi tai loukkaisi.

    Tällaiset asiat ovat, kuitenkin melko hankalia juuri perusteiden vuoksi, että oma näkemyksemme ja/tai kokemuksemme vaikuttavat tällaisiin keskusteluihin niin voimakkaasti, ja myöskin siksi, että saatamme loukkaantua kun näkemystämme ei hyväksytäkkään. Oli enkeleitä tai ei, kumpikaan osapuoli ei pysty todistamaan toiselle, että tämä on väärässä (näin puhtaimmassa tapauksessa. Tieto ja luulohan sotkeutuvat melko helposti, mutta mistä voimme oikeasti olla varmoja?

    Ihmiset vain vaihtavat mielipiteitään ja osa syinä voivat olla juuri omakohtaiset kokemukset (esim. enkeli pelastanut tulipalosta tai rajusta autokolarista). Tätä ei kuitenkaan kyseinen kolarista pelastunut henkilö voisi mitenkään todistaa (että juuri enkeli pelasti hänet, eikä vain raaka sattuma). Pitäkäämme siis kantamme, koska emme voi olla oikeassa tai väärässä kantamme suhteen (jos näin järjellisesti tai maallisesti ajatellaan), vaikka toinen jotain muuta väittäisikin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastaaja x kirjoitti:

ovat olevaisuudessa olevia omasta

tahdossaan materiattomasta maailmassa

omilla ehdoillaan liikkuvia ja eläväisille

organismeille ilmestyviä, joita ihmisen mieli

pelkää luonnostaan jollei ole niihin tottunut

sadan vuoden aikajanassa eläessään kaikenlaista

nähneenä ja kokeneena unissaan tai

materiaalisessa maailmassa valveilla ollessaan.

Yleensä ilmestyvät uskonnollisissa piireissä

tai asiantunteville tietäjille nykyajan

tiedemiehet jne. jotka eivät kerro kokemastaan

eteenpäin halunsa säilyttää materiaalisessa maailmassa olevan työstä saadun palkanmaksun jatkuvuuden ja sijoittaa siten tulevaisuuden
varalle mahdollisessa tulevaisuuden olevaisuudessa jossa ilmakehä jatkuu aina vaan
vuosikymmenestä toiseen nykyisellään ihmiskunnan
kantokyvyn säilyttäen ja luonnon tasapainon
ylläpitäen. Puhdas uskonasia omilla kohdillaan
siis, ei muiden napanöyhdän siirtymisen arvoinen
asia heidän kohdallaan -itsekkäässä maailmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu