kävin ulkomailla

kävin Roomassa tässä pari viikkoa sitten ja ei kyllä voi kuin ihmetellä sitä katolisen kirkon valtaa ja suuruutta. Tuli muuten olo niinkuin Lutherille taannoin.

Vatikaanin museot olivat täynnä paavien keräämiä taideaarteita ja ne monet kirkot joissa kävin, osoittivat ns. "jumalallista kauneutta" koristeluillaan ja maalauksillaan.

Mutta silti tästä kaiken suuruudesta ja loistokkuudesta huolimatta minulle tuli sellainen olo, että kaikki ei ole nyt ihan ok. Jotain mätää tässä kaikessa on, ajattelin sillä kun esim. kävin pietarin kirkon tornissa niin huomasin, että kupoliin on pääsymaksu, joka oli 7 euroa. Sama homma oli museoiden kohdalla, joihin meni monta kymmentä euroa. Ajattelin, että jaahas, vieläkin niitä aneita paaville maksellaan.

Niin se vain on, että Rooman kirkoissa ja etenkin vatikaanissa Seinät ja katot olivat täynnä kultaa eikä silti kellään katolisella ole osoittaa mitään todisteita jumalasta taikka kuolemanjälkeisestä elämästä.
196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

rikkaimpia yrityksiä taitaa olla katolinen kirkko.

On muuten metkaa, että vaikka Italiassa on katolisuus vahvaa ja ehkäisykielto myös on voimassa, niin siellä on Euroopan alhaisin syntyvyys. Mitä tästä voimme päätellä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimim.atheist kirjoitti:

kävin Roomassa tässä pari viikkoa sitten ja ei kyllä voi kuin ihmetellä sitä katolisen kirkon valtaa ja suuruutta. Tuli muuten olo niinkuin Lutherille taannoin.

Vatikaanin museot olivat täynnä paavien keräämiä taideaarteita ja ne monet kirkot joissa kävin, osoittivat ns. "jumalallista kauneutta" koristeluillaan ja maalauksillaan.

Mutta silti tästä kaiken suuruudesta ja loistokkuudesta huolimatta minulle tuli sellainen olo, että kaikki ei ole nyt ihan ok. Jotain mätää tässä kaikessa on, ajattelin sillä kun esim. kävin pietarin kirkon tornissa niin huomasin, että kupoliin on pääsymaksu, joka oli 7 euroa. Sama homma oli museoiden kohdalla, joihin meni monta kymmentä euroa. Ajattelin, että jaahas, vieläkin niitä aneita paaville maksellaan.

Niin se vain on, että Rooman kirkoissa ja etenkin vatikaanissa Seinät ja katot olivat täynnä kultaa eikä silti kellään katolisella ole osoittaa mitään todisteita jumalasta taikka kuolemanjälkeisestä elämästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu