Kaste on kaste.
Kunhan on tehty Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Ei kai se siitä miksikään muutu. Vai onko todellakin niin että "hyvin kastettu mutta väärällä tavalla"?
Vain oikealla tavalla kastettu pelastuu ja väärällä tavalla ei pelastu?
Logiikkaa...jos näin on niin silloinhan pelastuksen määrää KASTE ja nimenomaan OIKEALLA TAVALLA tehty KASTE. Jos kastetavalla ja ajankohdalla on noin suuri merkitys kuin täällä kinataan niin kuinkahan moni väärällä tavalla kastettu USKOVA menee Helvettiin?
Ja tässä tarkoitan USKOVALLA ihmistä joka on syntisäkkinsä raahannut ristille ja niitä anteeksipyytänyt ja anteeksi saanut. Siis aitoa todellista USKOVAA, ei nimikristittyä.
Meneekö kastetapa ja kasteen ajankohta ohi USKON, SYNTIEN ANTEEKSIANNO ja ARMON?
Miksi tästä aiheesta kiistellään aivan turhaan kun PÄÄTÄNTÄVALTA tässä asiassa ON YKSIN JA AINOASTAAN JUMALALLA. Lapsi- ja aikuiskasteen vastustajilla ei ole oikeutta päättää onko kaste tehty oikein vai väärin. Piste.
Kunhan on tehty Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Ei kai se siitä miksikään muutu. Vai onko todellakin niin että "hyvin kastettu mutta väärällä tavalla"?
Vain oikealla tavalla kastettu pelastuu ja väärällä tavalla ei pelastu?
Logiikkaa...jos näin on niin silloinhan pelastuksen määrää KASTE ja nimenomaan OIKEALLA TAVALLA tehty KASTE. Jos kastetavalla ja ajankohdalla on noin suuri merkitys kuin täällä kinataan niin kuinkahan moni väärällä tavalla kastettu USKOVA menee Helvettiin?
Ja tässä tarkoitan USKOVALLA ihmistä joka on syntisäkkinsä raahannut ristille ja niitä anteeksipyytänyt ja anteeksi saanut. Siis aitoa todellista USKOVAA, ei nimikristittyä.
Meneekö kastetapa ja kasteen ajankohta ohi USKON, SYNTIEN ANTEEKSIANNO ja ARMON?
Miksi tästä aiheesta kiistellään aivan turhaan kun PÄÄTÄNTÄVALTA tässä asiassa ON YKSIN JA AINOASTAAN JUMALALLA. Lapsi- ja aikuiskasteen vastustajilla ei ole oikeutta päättää onko kaste tehty oikein vai väärin. Piste.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Keskustelun pääpointti on siinä, että palstan ei-kristityt hurmahenget ja muut jesuiitat pyrkii estämään lapsien kastamisen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen, Kristuksen ruumiin jäseneksi ja siten estävät lapsilta kasteen lahjat ja lupaukset. Heitä odottaa myllynkivi.
Ja ne uudestikastamiset on oma lukunsa.
Uudestikasteissa ihmiseen pumpataan epäpyhiä ja vieraita henkiä. Toinen kaste - toinen henki. Kavahda kasteen uusijoita.
2. Kor. 11:4
Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte.
kun sinussa on toinen henki????
Pyhä-Henki ei hauku Jeesukseen uskovia!
Se lapsia noitarivoilla tappanut JULISTAA toista jeesusta, sellaista jolla on sarvet!
Ellet usko niin tarkista raamatusta, sieltä ei löydy kristinuskolle Jumalan ja Jeesksen lupaa rikkoa älä tapa käskyä.
2. Kor. 11:4
Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte.
Syytömien lastenkaan tappajat eivät ole Jumalan tai/ja Jeesuksen asialla.
He palvelevat saatanaa jumalanaan, ellet usko niin tarkista raamatusta, siellä ei ole kristinuskolle lupaa rikkoa älä tapa käskyä edes syyttömiä lapsia noitarovioilla tappamalla!
Tässä Laki, ohjeet ja säännöt joita vastaan täällä toimivat PAKKOLAPSIKASTEEN puolesta rikokseen yllyttäjän, harhauttajan ja valehtelijana, valehtelijana koska sitä sanaakaan ei ole raamatussa.
/ Jumalan Laki jonka Jeesus vahvisti
/ Suomen perustuslaki
/ Suomi24 sääntö
/ Lyhyesti lapsikasteesen viitaten.
----------------------------------------------------------
Jumalan Moosekselle antama laki jonka Jeesus vahvisti.
---------------------------------
Suomen kielellä - Raamattu 1933/38
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä aivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat
vesissä maan alla.
5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
8 Muista pyhittää lepopäivä.
9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi
tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
12 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
13 Älä tapa.
14 Älä tee huorin.
15 Älä varasta.
16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on
lähimmäisesi omaa."
huom!
Tähän Jumalan lakiin on raamatun mukaan Jeesus lisännyt rakasta lähimmäistäsi käskyn. (UT)
-----------------------------------------------------------
Suomen perustuslaki.
---------------------------------
SUOMEN PERUSTUSLAKI:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
7 §
Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.
8 §
Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi.
Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty.
-----------------------------------------------------------
Suomi24: säännön tätä kohtaa:
---------------------------------
Keskusteluissa ei saa:
=======
Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
=======
--------------------------------------------------------------------
Jotta sitä perkeleen perisyntiä olis lapsella syntyessään niin on todistettava, että Jumalan valtakunnassa on syntiä tai edes perisyntiä sillä Jeesuksen opetus on mielestäni oikeaoppisempi kuin perisynti käsitteen keksijän opit, tässä kolme todistaja Jeesuksen sanomasta:
Matt. 19:14
Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta".
Mark. 10:14
Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Luuk. 18:16
Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."
"...joka uskoo ja kastetaan se pelastuu" sanoilla Jeesus tarkoitti että joka uskoo-tottelee-noudattaa Jumalan ja Jeesuksen Lakia pelastuu.
"...joka ei usko se tuomitaan kadotukseen." Siis joka ei usko-tottele-noudata Jumalan ja Jeesuksen Lakia tuomitaan kadotukseen
JA
joka ei ole kastettu EI tuon Jeesuksen sanoman mukaan menetä taivastapaikkaansa. Ryöväri ei ollut uskossa eikä kastettu....
Rikoksen tekijöille Jeesus sanoi:
Matt. 18:6
Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Mark. 9:42
Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.
Luuk. 17:2
Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.
-----------
Älkää asettako ihmisen tietoa Jeesuksen tietoa paremmaksi!
-----------
On ilmeistä, että saatanaa jumalanaan palvelevat tietävät asioista peremmin kuin Jumala ja Jeesus! Jokaisen aikuisen ihmisen on itse päätettävä kumpi tietää Jumalan valtakunnan ohjeet ja opit paremmin.
Varmaa kumminkin on, että jos lapsi on ihminen niin pakkolapsikasteessa rikotaan Jumalan ja Jeesuksen Lakia sekä Suome perustuslakia sekä Suomen YK:ssa allekirjoittamia kansain välisiä ihmis oikeuksia ja lasten suojelua koskevia sopimuksia.
Joten tunnetta sanonta; laittomuus hallitsee; pitää paikkansa.
Toivottavasta raamatussa oleva tieto, että uskot loppuvat myös pitää paikkansa!
------------
Lyhyesti:
"Lähetyskäsky" sana on väärennetty vuoden 1992 raamatun väärennökseen. SITÄ EI OLE JEESUS VAHVISTANUT.
Lapsikaste sanaa ei ole raamatussa.
Kaste on aikuisillekkin valinnan vapaus niin miksi se olis lapsille laiton pakollisuus?
"... joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi" (Ilm. 22.17).
Jeesus ei käskenyt lapsia kastaa vaan kunnoitti lasten oikeutta palvella ketä tahtovat:
"... Valitkaa tänä päivänä, ketä te tahdotte palvella" (Joosua 24:15).
Syytömiä lapsia noitarovioilla tappanut ei rakasta Jeesusta, älä tapa käskyä rikkoen he rakastavat lapsia kaikkien lakien rikkojiksi opettaen ja pakottaen:
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Jos, siis JOS perhekunnittain lapsia on kastettu, niin ne olivat silloinkin Jumalan ja Jeesuksen tahdon vastaisuuksia. Todennäköisesti JOS sitä tehtiin, niin tekijänä oli sama laittomuuden tekijä kuin tänäänkin ja joka tappoi ja tapatti Jeesuksen seuraajatkin Paavalin tuella ennenkuin tappoivat Paavalikin, Pietarin jne. Jumala ja Jeesuksen Lakia rikkoen.
Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkojien jumala ja usko ja uskontoja on monta. Kristinuskolla on yli 3500 eri toisiaan harhaoppisiksi, saatananpalvojiksi todistavaa uskonsuuntaa. Uskossa todistavat itse toisiaan vastaan paljastaen herransa ja unohtaen, että:
Uskossa uskotaan saatanaan jumalana.
Jeesus ei ollut uskossa.
Jeesus ei ollut kristitty.
He, jotka tietävät eivät usko.
He, jotka uskovat eivät tiedä.
Kun tietää niin uskoa ei tarvita...
Jeesus EI VALEHDELLUT todistaessaan, että "sallikaan lasten tulla minun tyköni sillä heidän kaltainen on Jumalan valtakunta." Noin Jeesus todisti lapset synnittömiksi ja perisynnittömiksi koska kukaan teistäkään kaikkitietävistä ei ole pystynyt todistamaan Jumalan valtakuntaa syntiseksi tai perisyntiseksi.
Niin kauan, kuin sitä perisynnin olemassa oloa ei ole Jumalan ja Jeesuksen Sanalla todistettu olevan Jumlan vlatkunnassa, niin niin kauan pakkolapsikasteet ovat perkeleestä.
==========================
Taivasmatkalainen:
Kaste on kaste.
Kunhan on tehty Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Hurbiili:
Käsky tuohon näyttää löytyvän nyky-Raamatuista, mutta miksiköhän opetuslapset eivät seuranneet Opettajansa käskyä?
Miksi kaikki toteutetut kasteet Raamatussa ovat vain Jeesuksen Kristuksen nimeen?
Ette liene kuulleet Nikean kokouksesta vuodelta 325, jolloin pakanallinen kolminaisuus lisättiin Vapahtajan sanomaksi?
Mietin tässä juuri samaa ... sillä Jeesus ei suinkaan ole lausunut näitä nykyisen tekstin sanoja, vaan kastekäskyn nykyinen sanamuoto on syntynyt kristillisen pelastuksen myöhemmän kokonaisnäkemyksen vaikutuksesta.
Myös nykyajan omankin maamme eturivin teologit ovat aivan samalla kannalla Matteuksen lähetyskäskyn kastekäskyn aitoudesta ... Esimerkiksi professori Lars Aejmelaeus on vuonna 2000 ilmestyneessä kirjassaan ”Kristinuskon synty” ottanut kantaa myös kyseiseen Matteuksen nykytekstin aitouteen ... Kirjansa sivuilla 222 -223 hän kirjoittaa muun muassa:
”Kertomuksiin Ylösnousseen ilmestyksistä ja hänen niissä antamista ohjeista liittyy runsaasti legendanomaista aineistoa ja eri evankeliumeissa vastaava opetuslapsille annettu käsky vaihtelee sisältönsä puolesta merkittävästi (vrt. Luuk. 24:46-49; Joh. 20:21-23). Myöskään Matteuksen kastekäsky ei sellaisenaan heijasta todellista `historiallista´ tapahtumaa ja siihen liittyvää tarkkaa käskyä. On esimerkiksi varsin mahdollista, että evankelista itse on vastuussa kastekäskyn sanamuodon viimeistelystä, kuten kolminaisuuskaavan käytöstä tässä yhteydessä. Sen Matteus on mahdollisesti ottanut oman Syyriaan sijoittuvan kirkkonsa kastekäytännöstä. Kaava esiintyy nimittäin Syyriaan sijoittuvassa Apostolisten isien kirjoituksiin sijoittuvassa ja mahdollisesti myös ennen kuin Matt. kirjoitetussa Apostolien opetuksessa (Didakhe). …”
Selvää onkin, että kun vain kymmenen päivää ehti (Luukkaan tekstien mukaan) kulua lähetyskäskyn antamispäivän ja helluntain välissä, ja Pietari ei silti helluntaipäivänä tiennyt Matteuksen evankeliumin nykyisen tekstin mukaisesta kastekäskystä mitään, tämä käsky ei tällaisenaan voi olla Herran suusta lähtenyt. Eihän Pietari voinut kymmenessä päivässä unohtaa Herramme selvää käskyä. Hän sen sijaan käski kääntyneiden kastattaa itsensä "Jeesuksen Kristuksen nimeen" [Apt.2:38].