Kaikkien olisi viisainta erota kirkosta nyt tänä vuonna.
On vihdoin tullut aika ihmisten tulla järkiinsä.
Olen omalta osaltani tehnyt aktiivista työtä ihmisten erottamiseen kirkosta.
Viime vuonna muistaakseni noin 40 ihmistä sain puhuttua järkiin eli he menivät ja erosivat.
Nyt minä olen täällä työpaikallani taas aloittanut liikehdinnän ja koska tänään sain 3 ihmistä tekemään eropäätöksen niin oli oikein tohkeissa pakko taas tulla siitä tänne toitottamaan.
Totaali määrä tänävuonna "vasta" 10 eroa minun kannustamana. En varmaan pääse ennätykseen.
En tiedä mikä siinä viehättää mutta on erittäin kivaa mm työpaikalla maanitella ihnisiä ja käydä kiivaitakin keskusteluja. Joskus joku oikein hihhuli lähtee kahvihuoneesta kiivaana mutta jo seuraavana päivänä hän saattaa tulla "ripille" ja kertoa haluavansa erota kirkosta, no minä auliina kerron miten yksinkertaista se on, jokaisellahan on netti sieltä se käy.

Vastaukset 4
Vanhimmat
olet oikeassa.mielestäni kirkkoon kuuluvat ja jumalaan uskovat kieltävät vain totuuden joka on että jumalaa ei ole olemassa eikä taivasta .se vaan on tyhmää usko sellaseen mitä ei voi tieteellä todistaa .jumalaan uskominen on jäänne muinaisuudesta ja jos uskoo on tyhmä = älä ole tyhmä, daa
Täyttä asiaa koko keskustelu. Olen itsekin aina valmis mielelläni väittelemään hihhuleiden ja uskovaisten kanssa ja kyllä se yleensä loppuu siihen, että voitan faktojen valossa, ellei hihhuli pääse karkaamaan sanojensa loputtua.
jos kuuluisin kirkkoon, mutta kun en kuulu.
"Kaikkien erottava nytten heti nyt"
- Muuten hyvä, mutta ei kaikkien vaan niiden, jotka eivät usko kirkon oppia. Eikä ole erottava, pakko erota, vaan saa jäädä maksamaan jäsenmaksua, jos jostain omituisesta syystä haluaa. Voi kyllä odottaa huomiseenkin, vaikka miksikäs ei jo tänään, jos on siihen mahdollisuus ja oma halu.