Olen 31-vuotias mies ja poikuus on edelllen tallella. Kuitenkaan en halua menettää sitä ennen hääyötä vaikka en usko että pääsen naimisiin koska olen aika ruma ja estynyt ihminen. Kuitenkin olisi ihana joskus osoittaa ja saada hellyyttä joltain naiselta. Olen kuitenkin varautunut siihen että jään pojaksi.
poikana edelleen
estynyt mies
5859
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Estyneisyys on valtava taakka. Tiedän kokemuksesta. Onko syynä kenties kasvuympäristö? Isähahmoton elämä naisvaltaisessa taloudessa? Vai onko syynä tuo "säästämisen" tavoite? Vai onko se kenties tapa pyrkiä kestämään elämää? Miten olet varautunut poikuuden jatkumiseen loppuelämän? Kunnioitettavaa, koska itselläni mielenterveys tuhoutui tämän asian vuoksi. Onko ollut ongelmia tämän suhteen?
Olen luuseri nolla koska asun edelleenkin vanhempien luona. Mutta isä minulla on ollut aina ja on nytkin jonka kanssa olen viettänyt aikaa yhdessä varsinkin lapsena. Hän on vienyt minua etupäässä urheilutilaisuuksiin ja mökillä olemme olleet kaikkina 1900-luvun kesinä jolloin olen ollut olemasssa. Mutta ylihuolehtivaiset vanhemmat he ovat. Minulle soitellaan jos olen ollut vähänkin pitempään poissa kotoa. Estyneisyyteni johtuu joistakin varhaislapsuudentraumoista joista en itsekään tiedä. Minulla ei ole ollut koskaan tyttöystävää, eikä edes yhtään muutakaan ystävää lapsuuden jälkeen. Lohtua olen hakenut alkoholista, mutta viime aikoina olen saanut apua masennuslääkkeistä, jotka ovat vähentäneet estyneisyyttäni.
Ajattelin aiemmin samoin, koska asun edelleen vanhempieni (äidin) luona. Toisaalta kyseessä on maatalo jonka perin jokatapauksessa. Selittelyäkö? En tiedä. Minulla taas ei ole koskaan ollut minkäänlaista isähahmoa, koska isäni kuoli minun ollessani alle kaksi vuotias. Äidilläni ei ole ollut isän jälkeen mitään miessuhteita. Ylihuolehtivaisuutta ei ehkä ole tuossa mielessä ollut, mutta käytännössä monessa asiassa olen riippuvainen äidistä. Estyneisyyteni syiksi epäilen isähahmon ja isämallin puuttumista elämästä ja joskus epäilen voisiko ongelmien takaa löytyä joku varhaislapsuuden hyväksikäyttö? Kaukaa haettua, varsinkin ilman muistoja sekä ilman epäiltyjä, mutta yksi selitys. Tyttöystävää ei ole ollut, joskin lyhyen kuukauden olin se kuuluisa toinen mies. Ja kerran olen päässyt "vällyjen" väliin, mutta suorastaan sanottuna traumaattinen ja aivan hirvittävä kokemus. Ystäväpiiri on kyllä laaja, mutta miespainotteinen. Alkoholi ei ole käytännössä koskaan maistunut ja masennuslääkkeitä söin kun ahdistus iski täysillä päälle kaksi vuotta sitten. Nyt en ole tarvinnut. Puran tarmoni työhön.
Tilanteeni on hyvin samankaltainen, ikää vain vuosi enemmän eli 32v. Ulkoisesti kaiken pitäisi olla hyvin, on ammatti ja asunto ja rahakaan ei ole ongelma. Mutta todellisuus on toista, kaveripiiri on miesvaltainen, naisten seurassa muutun ujoksi. Kun ulkonäkökään ei ole täydellinen, on elämä aika hiljaista yksityisellä puolella. Ikävänä puolena olen jo tottunut tähän menoon, enkä oikein jaksa hakea muutos elämäntapaani.
Mistä mahtanee johtua, että palstalla kirjoittavat kokemattomat yli 30-vuotiaat ovat vain miehiä? Naisten en muista tällä palstalla kirjoittaneen ongelmasta, vai eikö se vain ole heillä ongelma?
Kyllä poikuudesta pääsee eroon jos pistää riman helvetin alas. Ite olin Lapissa keikalla vähän aikaa sitten ja jouduin suurin piirtein potkimaan yhden vanhemman naisen irti minusta.Ihan mukava ihminen mutta kun ei vaan voi väkisin.
Tyytyväinen olin etten menettänyt poikuuttani tälle tätille kun se vielä poikaporukassa aika tylysti teilattiin seuraavana päivänä.
Jos aivan hirveesti ahistaa niin menkää huoriin. Sittenpä tietää mitä se on.