Kolmosen kukkivat ovet

Eipä olisi uskonut mutta pakko uskoa kun omalle kohdalle sattuu.

Kaikki ovet kukkivat eli maali kupruilee ovien sisäpuolelta "kittilistan" vierestä.

Ne toki laitetaan mutta oma vaivansa siinä omistajallekin.

Ja mikä on sitten lopputulos pidemmän päälle?

Hitto että noin pilaavat muuten niin mainion ajopelin.
71445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sama ilmiö kuin kuutosessa (esim. TM 2/08 oli juttua käytetystä). Siinä oli maininta että vastaava ongelma Mazdalla kuin Ford Focuksessa.

Äänestä

Minkä ikäinen auto ja meneekö takuuseen?
Onko totta että noita paikkaillaan takuuseen 5 vuoden ikään saakka?

Äänestä
  • ovat noin kolmen vuoden ikäisessä kolmosessa.
    Auto on valmistettu vuonna 2004.

    Sellaisen käsityksen sain soittaessani merkkiliikkeeseen että hoitavat asian; kunhan nyt ensin sinne ajelen.

    Teetin täydellisen alustasuojauksen. Pohja oli ihan kunnossa, vähän hitsaussaumoissa pintaruostetta.

    Tuosta takuun kestosta en tiedä sen paremmin. Olen sitä mieltä että melkoisen pommin ovat merkikseen ottaneet, tosin muissa merkeissä samoja ongelmia. Nykymaalit ovat kuulemma yksi syy. Olisivat vetäneet laivamaalin pintaan.

    Äänestä

  • 6 vuoden ikään saakka, mutta vain siellä liikkeessä mistä on auton ostanu. Näin sano paikallinen mazda huolto! On kuulema maahantuojan päätös?

    Äänestä

vm. -97 oli sama juttu reilun parin vuoden ikäisenä. Sisäpuolelta kittisaumasta kupli ruoste. En silloin älynnyt laitattaa sitä takuuseen vaan laitoin sen ite kuntoon. Taashan tuo alkaa näköjään kupruilla samasta kohtaa (exän käytössä nykyisin).

Äänestä
  • Hyvinhän se sun oma korjaus on onnistunut jos nyt vasta alkaa kukkia.... Tuskin olisivat paremmin saaneet sitä piiloon takuuseenkaan...
    Kummallisia noi kittisaumat. Finikorin galleriassa on mm. kuva 4 vuotiaasta Focuksesta mistä lähtee koko oven mitalta vetämällä kitti pois ja täysi ruoste alla.

    Äänestä

  • xok kirjoitti:

    Hyvinhän se sun oma korjaus on onnistunut jos nyt vasta alkaa kukkia.... Tuskin olisivat paremmin saaneet sitä piiloon takuuseenkaan...
    Kummallisia noi kittisaumat. Finikorin galleriassa on mm. kuva 4 vuotiaasta Focuksesta mistä lähtee koko oven mitalta vetämällä kitti pois ja täysi ruoste alla.

    kukkinut jo vuosia ne Carinan ovet, mutta en ole päässyt tarkastelemaan paremmin kun en näe autoa kuin silloin tällöin. Onhan tuo vielä kasassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mazda3 2.0 kirjoitti:

Eipä olisi uskonut mutta pakko uskoa kun omalle kohdalle sattuu.

Kaikki ovet kukkivat eli maali kupruilee ovien sisäpuolelta "kittilistan" vierestä.

Ne toki laitetaan mutta oma vaivansa siinä omistajallekin.

Ja mikä on sitten lopputulos pidemmän päälle?

Hitto että noin pilaavat muuten niin mainion ajopelin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu