Kysymys Raamatusta

Miksi kaikkivaltias Jumala piti lepopäivän?
14276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

lepopäiväksi! Jumala tiesi, että ihminen ei ole väsymätön, joten hänelle on hyväksi, jos hän saa yhtenä päivänä iroittautua täysin arjen tuomista velvotteista levätä Herrassa. Muistaa sinä päivänä erikoisesti sen että hänellä on Luoja Jumala, joka loi hänet. Lepopäivän vietto parhaimmillaan on Luojan kunnioittamista, ei lakihenkisyyttä.

Äänestä

Pyhän Raamatun mukaan Jumala TAUKOSI seitsemänneksi päiväksi kaikesta luomistyöstään. Elämän ylläpito siis jatkui...
Se on annetu meille esimerkiksi ettemme koko aja "loisi" uutta vaan pysähtyisimme tarkastelemaan suuntaamme ja viettäisimme aikaamme perheemme ja Jumalan seurassa.
On sillä toki muutakin merkitystä. Ehkä joku täydentää...

Äänestä

Teestä työtä tauotta 30 päivää,
niin varmaan ymmärrät.

Äänestä

Jumala pyhitti seitsemännen päivänsä.
Ei neljättätoista, 21., 28., 35., 42. jne
Jumalalla on ensimmäisessä kerrassa aina erityismerkitys.
Kuusi luomispäivää kuvaannollisesti kuvaavat ihmiskunnan olemassaolon aikaa eli 6;tta vuosituhatta, jonka jälkeen tulee UUSI MAA jossa saamme viettää lopullista SAPATTIA.
Sapatin asettaminen Israelin lakiin ei tee sapattia kristinuskon pyhäksi päiväksi.

Äänestä

Raamatusta lainattua: "Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään."

Eli hän siunasi ja pyhitti 7. päivän sen takia, koska LEPÄSI sinä päivänä.

Ei kaikkivaltiaan tarvitse levätä; Hänhän pystyy kaikkeen. Eipä taida pystyäkään.

Äänestä
  • Hatun nosto nyt ensin siitä, että olet palstan aiheessa.

    Tuosta levätä sanasta. Shabat sanan merkitys on 'lakata työstä' ja 'levätä'.
    Linkki sanakirjaan, jotta et luule minun huijaavan.
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=1. Moos. 2:1&ent=07673&ent2=8804

    Mielenkiintoinen tuo sinun tulkintasi.Pahus luulen, että se on yleinen "pikkupoikien" juttu.:))

    Jos nyt kommentoisin sinun kulmaltasi, niin toteaisin, että mikä kaikkivaltias sellainen olisi, joka ei pysty lepäämään tai lopettamaan työtään?

    Haastankin tässä pohtimaan, että mitä kaikkivalta pitää sisällään?

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Hatun nosto nyt ensin siitä, että olet palstan aiheessa.

    "Haastankin tässä pohtimaan, että mitä kaikkivalta pitää sisällään?"

    Niin minäkin. Valittaen on todettava, että uskovaiset eivät näytä ymmärtävän raamatun paradokseja.

    "Mielenkiintoinen tuo sinun tulkintasi.Pahus luulen, että se on yleinen "pikkupoikien" juttu.:)) "

    Kiva että miellät minut pikkupojaksi. Tosi asia kuitenkin on, että hylkäsin satukirjat jo noin 25 vuotta sitten. Jotkut eivät siihen näemmä pysty koskaan.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Hatun nosto nyt ensin siitä, että olet palstan aiheessa.

    Tuosta levätä sanasta. Shabat sanan merkitys on 'lakata työstä' ja 'levätä'.
    Linkki sanakirjaan, jotta et luule minun huijaavan.
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=1. Moos. 2:1&ent=07673&ent2=8804

    Mielenkiintoinen tuo sinun tulkintasi.Pahus luulen, että se on yleinen "pikkupoikien" juttu.:))

    Jos nyt kommentoisin sinun kulmaltasi, niin toteaisin, että mikä kaikkivaltias sellainen olisi, joka ei pysty lepäämään tai lopettamaan työtään?

    Haastankin tässä pohtimaan, että mitä kaikkivalta pitää sisällään?

    Profiilisi lausahdus kertoo Jumalastakin jotain? Hänhän sanoo olevansa mm. kaikkea mainitsemaasi.

    Ai, mutta unohdin että hän oli se, joka noita hyveitä jakoi... Jätti itsensä kuitenkin ilman.

    Äänestä

  • -paradoktikko- kirjoitti:

    Lyhyesti selvityksen mitä tarkoitin pikkupoikien jutulla. En pyrkinyt henkilökohtaisuuksiin. Enkä pyri jankkaamaan kenenkään kanssa.

    Siis toi "pikkupoikien juttu on tällainen.
    Kun jumala on kaikkivaltias niin pystyykö hän luomaan niin ison kiven, jota ei voi nostaa? Sinun viestissäsi oli sama idea. Muusta ei ollut kyse.

    että esim. tuohon kysymykseen ei pysty uskovatkaan antamaan vastausta? Jos se on "pikkupoikien juttuja", luulisi olevan helppo vastata.

    Mutta ei. Kuitataan se sitten vaan typeräksi saivarteluksi kun ei hyväksytä että koko tähänastinen elämänkatsomus on perustunut naurettaville valheille. Korjaa toki, Eija, jos kirjoitin jotain virheellistä. Ja kun nyt kerran otit asian puheeksi, voisit vastata edes sinä tuohon esittämääsi pikkupoikien kysymykseen.

    Tässä asiassa on ihan sama tilanne kuin kysymyksellä mihin avaruus päättyy. Ja jos päättyy niin mitä sen jälkeen on? Joskushan sen on kuitenkin päätyttävä. Ihmisen älli ei riitä. Lapsena pohdin tuota niin, että lopulta oli paha olo ja pyörrytti ihan oikeasti.

    Nyt aikuisena tiedän, että en löydä tähänkään vastausta ja siitä huolimatta joku vastaus on.

    Toisaalta en ole koskaan uskonut Jumalaan joka luo niin ison kiven, että ei pysty sitä nostamaan. Raamattu kertoo vain sen, että hän huomasi maan olevan autio ja tyhjä. Siihenkään en pysty vastaamaan, että lepäsikö hän väsymyksen takia vai lopettiko hän vain työnsä seitsemäntenä "päivänä".

    Sehän ko. opuksen luonne on. Jos kirja sisältää joitain hyviä elämänohjeita, se ei nollaa kaikkia niitä typeryyksiä ja mielettömyyksiä joita siellä on. Ja sitäpaitsi maailmaan on nyttemmin tuotettu tuhansia parempiakin ohjeoppaita. Jotka eivät sisällä idioottimaisuuksia. Jo koko kristinuskon jumalasta yritettiin tehdä niin täydellinen ja kaikkivaltias, että se meni naurettavuuksiin ja romuttaa itse itsensä jos vähänkään jaksaa ajatella. He, joille lapsesta asti on toitotettu tätä "hyvää jumalaa" turvallisilta tuntuvien aikuisten toimesta, eivät voi muuta kuin uskoa ko. jumalaan. Eihän kukaan nyt halua pudottaa pohjaa pois elämänkatsomukseltaan .. Pohjaa, jonka nuo aikuiset jankkaamisellaan ja aivopesuillaan saivat aikaan.

    Ja jotkut vielä pitävät Raamattua "pyhänä kirjana".

    Minulle Raamattu on pyhä kirja. Sanotaan nyt, että minulla oli lähes kahdenkymmenen vuoden tauko näihin asioihin.

    Mikäs se sinun paras ohjeopas on????

    Äänestä

Jeesus itsekin lepäsi Ristinkuolemansa jälkeisen sapatin.

13:32 Niin hän sanoi heille: "Menkää ja sanokaa sille ketulle: 'Katso, minä ajan ulos riivaajia ja parannan sairaita tänään ja huomenna, ja kolmantena päivänä minä pääsen määräni päähän.'

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-paradoktikko- kirjoitti:

Miksi kaikkivaltias Jumala piti lepopäivän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu