Taidan tietää kenestä on kysymys, ihan muutamien lehdessä esitettyjen tietojen vuoksi. Olen tutustunut kyseiseen mieheen musiikin merkeissä. HÄn vaikuttaa ihan nöyrältä mieheltä ja oli jotenkin masentuneen tuntuinen.Hän kertoi meille vaikeasta elämän tilanteestaan pari vuotta sitten ja sääliksi kävi. Tämän valossa voin hyvin uskoa, miksi häntä on uskottu. Minäkin uskon kunnens toisin todistetaan. Hän on aloittanut elämänsä taloudellisesti lähes tyhjästä uudelle paikkakunnalle muutettuaan. Kyllä hän on virheistään oppinut ja puhuikin niistä. Hän ei ole ollut Helluntaiseurakunnan jäsen kun nämä väitetyt asiat tapahtuivat.
Miks tällä palstalla haukutaan Helluntailaisia seksihulluiksi tms.? Meitä on yli 50 000 Suomessa ja sekaan mahtuu kaikenlaista. Kun tavallinen suomalainen raiskaa niin sillä ei mälläillä otsikoissa. Sitten kun saarnamies lankeaa niin siitä nousee maankohu. Itse en tiedä kuin muutaman tapauksen saarnaajatasolla olevien joukossa. Aika pieni promillemäärä. Olen ollut 45 vuotta tässä herätysliikkeessä ja tiedän sisäpiirin asiat. Usein saarnaaja on erotettu kokonaan tai tietyksi ajaksi. Yhdelle isolle pampulle annettiin húomautus ja hän pyysi anteeksi veljespäivillä. Siinä mielestäni toimittiin liian löysästi. Muissa rangaistus on ollut kohtuullinen.
Uskovaiset ovat tavallisia ihmisiä. Heilläkin sattuu nykyään jonkin verran avioeroja mutta ennen niitä ei juuri ollut. Ollaan tultu sellaiseen aikaan, että jyvät erotetaan akanoista.
Toivottavasti totuus tulee ilmi tässä asiassa, oli se sitten kumpi hyvänsä!

Vastaukset 2
Vanhimmat
haukutaan kun saarnaspöntöstä puhutaan toista kuin mitä itse eletään. Minäkin olen nähnyt kaikenlaista ja siksi erosin koko puulaakista.
Mieluummin elän itse niin kuin uskon. Uskon nimittäin esimerkin voimaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000035778550