Nyt on näköjään liikkeellä kiertomailissa powerpointti missä kehoitetaan jättämään tankkaamatta koko loppuvuonna nimenomaisesti Nesteeltä ja Shelliltä, kun ei ne päivän-kahden ilman bensaa-jutut oikein
ota / ottanut tuulta alle, myöhemmin se bensa piti kuitenkin jostain ostaa.
Ideana on kai se ettei suurimmat öljy-yhtiöt sais sitte voittoa / tuloksia jne loppuvuodesta ja että saatais hintasotaa pystyyn (hinnat alentuisi), tai niin ainaki siitä esitelmästä päättelin?
Vielä oli että uhkakuvana ois litrahinta lähempänä 1.90e/l..
Senkään todenperäisyydestä en mee sanomaan mitään
Yks juttu pisti vaan miettimään, monen muun asian lisäksi tietty.. Eikö esim juuri Nesteen bensa oo pohjana kaikille bensoille Suomessa, vai onko juuriki tuolla Shellillä täysin omat litkut? Onko mahdollisesti muitakin? Mitään en käy väittämään todeksi ku en faktoja tiedä, joku asian paremmin tunteva voi perustella paremmin oikeine lähteineen.
Mun mielestä ei lainkaan huono idea, jos edes osa noista asioista ois faktaa.
Ite oon parikymppinen työläinen ja matkat on periaatteessa pakko mennä omalla autolla, et bensaa on joka tapauksessa ostettava, ei se auto muuten liiku!
Ammattiautoilijoita tälläiset todennäköisesti vähät kiinnostaa, omassakin yhtiössä on Nesteen b-kortti käytössä, tietenkin ois hienoa jos joku saa vaikka puhuttua ympäri et on niin hyvää pataa (esim pienemmän firman) pomon tästä asiasta! Ainahan se on hyvästä se, jos jotain näkyvää saisi aikaan!
Miksei se vois toimiakkin, kuhan sais tarpeeks ihmisiä mukaan, ei siis käännytettyä mut mä uskoisin jos lähtis pyörät tästä pyörimään ni muutaman kuukaudenkin jälkee tilanne voi olla ihan eri, kukaties.. ja sitä kiertomailia mukaillen tämä vois jatkua koko loppuvuoden, se ei varmasti keneltäkään ole pois jos tällä tavalla sais näytettyä että ihan oikeasti omilla jaloilla äänestäminen kannattaa.
Tietenki tarkoituksella trollaavat ja provoavat porhot (?) tai ainakin kovasti sitä näyttelevät {en yleistä, ei herneitä!} viisastelee 'et maksaispa se vaikka kolme euroa litralta ni ei tulis kun tuttuja vastaan' bs:ää..
Ja on se totta et rahasta on kiinni aika paljon, mut jos siitä bensan hinnasta kerran menee n.75% (pitääkö paikkansa) veroja valtiolle ni miksei sitä veroa sitte pienennetä ja kaikki samanarvoisiksi tulotasoon katsomatta.
Mun mielestä kun on myöskin rahasta kyse niin myös periaatteesta, periaatteesta siten ettei kuka vaan tule sanomaan vapaassa maassa mitä nyt tehdään seuraavaksi ja kenen johdolla. Varsinkin jos siihen on edes pieni mahdollisuus vaikuttaa itse.
Miettikää oikeasti jos bensa maksais vaikka 80snt per litra.. bussiliput halpenis mahdollisesti, tai ainakaan ei ois tekosyytä nostaa jatkuvasti niiden(kin) hintoja, autoilu ja päästöt lisääntyis mut se global warming teoria onkin sitten ihan oma juttunsa.
Siihen en kommentoi muuta ku et aika "tekaistu" juttu mun mielestä, ainahan se jäätikkö on sulanu (kai) et eipä oo muutaku kaikilla esim autovalmistajilla, valtiopäämiehillä ja muilla vastaavilla dollarinkuvat silmissä.. saadaan sen nojalla tehtyä ihan mitä vaan. Mut unohdetaan nyt se, vaan pelkästään mun oma mielipide, sivuaa tätä varsinaista aihetta.
Nyt ei siis muuta kuin, mielenkiintoinen keskustelu päälle, ihmiset ?!!
niin, toivottavasti tähtirintamerkkinen setä / täti pitää palstan siistinä ja asiallisena =)
jos jollekkin jotain juolahtaa mieleen syntyjä syviä niin kusti polkee sähköisestikkin: [email protected]

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuossa vaan pähkäilin hyvän lätkä-matsin jälkeen eikä uni tullut ni päätin kirjoittaa, ei oo yhtään mun tapaistani mut nyt se on olutta ja mennyttä, he..
Oluest tuli mieleen sen hintapolitiikka ku piti about kriminalisoida sekin ale mut juuh!
Nyt siel on virkeitä työntekijöitä selailemassa uusia boikotteja ni tästä juttu käyntiin ja isolla kädellä, bensan hintaa alas Shelliä ja Nestettä dissaamalla, onko se mahdollista?! Go for it.
Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin bensiinin hinta perustuu hyvin pitkälti veroihin. Olikohan veroprosentti jo 76. Toinen vaikuttava asia on luonnollisesti öljyn maailmanmarkkinahinta.
Yhtiöt, jotka poraavat öljyä hyötyvät öljyn hinnan noususta. Helsingin pörssissäkin noteerattu Neste Oil sen sijaan vain jalostaa öljyä, eli sillä ei ole omaa poraustoimintaa. Nesteen jalostusmarginaalit taas riippuvat voimakkaasti öljyn maailmanmarkkinahinnasta. En seuraa Nestettä niin tarkasti että osaisin kertoa tarkemmin hinnan vaikutuksesta jalostusmarginaaliin. Esimerkiksi entisen JET-aseman omistaja ConocoPhillips on öljyä poraava yhtiö. No, nythän JET-asemat ovat muuttuneet Venäläisen Lukoilin omistamiksi Teboil-asemiksi.
Bensaa myyvien asemien marginaalit ovat hyvin ohuita. Katetta litrahinnassa on maksimissaan ehkä 10c. Tästä ei ole esittää lähdettä, mutta ainakin pari kolme vuotta asiasta oli lehdessä.
Minun tietääkseni kaikilla ketjuilla on omat litkunsa. En tosin ole aivan 100% varma.
Sama mistä ostaa, ja mitä halvemmalla sen parempi, näkyisi olevan. Nythän on niin, että ainakin mun alueella Neste, Shell ja Lukoil myyvät halvimmalla. Tosivn enää marginaalisesti halvimmalla. Kaulaa on parhaimmillaan 5c kalleimmasta halvimpaan lajiin, ja se pieneni nopeasti kun tämä suurten yhtiöiden boikotointi oli ollut vähän aikaa kiertomailissa.
Sen sijaan että sillä olisi annettu suurille yhtiöille signaali, että heidän litkunsa ei mene kaupaksi ellei hinta laske, kävikin niin että porukka osti kalleinta lientä pienistä yhtiöistä, jotka eivät ainakaan laskeneet hintojaan, kun kerran menee kalliillakin kaupaksi. Samasta syystä suuret yhtiöt kuroivat eron umpeen alta aikayksikön.
Bonus- ja alennuskortit eivät suuria vaikuta asiaan. Oletetaan että Teboililta saa erään liiton kortilla 1,7c/l alennusta, ja lähtöhinta on sentin alempi kuin ABC:llä, ja Neste antaa plussakortilla 2c/l noin puoli senttiä korkeammasta hinnasta kuin Teboililla... ei suuren suurta eroa lopputuloksessa, kummasta tankkaat. Ja jos tankkaat ABC:ltä ja keräät S-bonusta... sinulle luvataan jopa 7c/l hinnasta takaisin, mutta tämä vaatii että kuukausiostosi S-ryhmästä ovat 1200 euron luokkaa! Itselläni jää bensoineenkin ostot alle 400 eur/kk joten mulle on yksi hailea mistä tankkaan. Bonuksineenkin jää maksettavaksi ehkä sentti vähemmän litralta kuin on Teboilin ja Nesteen lähtöhinta (josta siis noin 1,85c/l pois).
Enää jää kysymys siitä, mihin valtioon haluat polttoianeesta maksaa vähemmistöosuuden. Reilut kolme varttia jää Suomeen kuitenkin ainakin alkuerissä. Venäjälle, osta Teboililta. Statoil taitaa olla Norjaan kytköksissä vaikka suomalaisena markkinoidaankin. Shell taitaa olla USA-kytketty aika rankalla kädellä, Nesteen ja ABC:n kuvioita en mene vannomaan niinkään varmaksi. Itse taidan jatkossakin ostaa ABC:lta, jos vaikka ostovolyymi olisi joskus niin suuri, että itselle oikeasti jää etua siitä.
Tyrmistyttävää koko hintakehityksessä on silti, että alueellani on 95-oktaaninen kallistunut 35c/l puolessa vuodessa, nopeammin kuin ennen.
Matkustaa pitää jos töissä ja lomareissuilla mielii käydä. Julkinen liikenne ei vain ole nykyään järkevä ratkaisu, hinnat eivät ole merkittävästi alempia kuin oma autoilu, aikataulut eivät osu yksiin omien kanssa, sesonkiaikana on tupaten täyttä... kyllä esim. dösällä saa tehdä pitkän reissun että tulee omaa biiliä halvemmaksi. esim. Akaa-Tampere -väliä ei kannata ajaa bussilla, sillä jos on yksikin kaveri matkassa niin yhteisten yhden suunnan lippujen hinnalla ostaa jo edestakaiset bensat vanhaan autoon. Akaa-Kauhava -välillä voisi dösä olla edukkaampi, mutta ne aikataulut, vaihtovuorot, ennakkoon suunnittelu... ja dösä täynnä tuntemattomia juoppoja.
Älkää ostako Bensaa! älkää kulkeko työpaikallenne ollenkaan! Soitaa töihin ja sano että Bensa liian kallista! Soita T.Halosellle ja sano että Bensa liian kallista! Soita Karpelalle ja sane ottä Bensa liian kallista! Soita Vanhaselle ja sano että bensa liian kallista! Soita Lipposelle ja sano että lopettaa vuodattamasta verorahoja omiin kuluihinsa!
Pohjanahan tässä veron korkeassa hinnassa pitäisi olla se, että valtio ei yksinkertaisesti halua autoilun ja fossiilisten polttoaineiden käytön lisääntyvän. Toisena bonuksenahan tässä on valtiolle kiva tulonlähde;).
Suomen valtio on kuitenkin sitoutunut esim. kioton sopimukseen ja jos autoilu lisääntyy päästöt pitää sitten poistaa jostain muualta. Käytännössä mitä vähemmän päästöjä autoista sitä enemmän on varaa nostaa tuotannon päästöjä.
Huomioikaa tässä, että jenkit eivät edelleenkään ole ratifioineet kioton sopimusta joten he eivät noudata mitään päästövaatimuksia.
miettiä kuinka paljon esim ST1 ketjun myynti kasvaa...kuka on pannut trollin liikkeelle ?
Niitä viedään joita voidaan.
eikös se st1 ostanut viime vuonna esson? pitäis vissiin saada vähän ylimääräistä pätäkkää kustannuksia peittämään?
;o)
Onhan meillä Abc-ketjukin.tänään tosin tankkasin st1.llä.ylihuomenna sitten s-kaupan tankista.
boikotin lisäksi verotusta pitäisi alentaa, sillä bensan hinnan korotus aiheuttaa veronkorotuksen myös alviin, veroa siis verosta..
Sitäpaitsi mitä merkkaa kioton sopimukset samalla kun meiltä viedään ikivanhoja autoja kolmansiin maihin.milläs se maailma pelastuukaan?