kannattaako lähettää hoitavalle lääkärille

Eli odotamme edelleen aikaa tutkimuksiin paikkakunnan vaihdon vuoksi, ja ajattelin laittaa allaoleva kirjeen menemään asioiden nopeuttamiseksi, sanokaas mielipiteitä, ohjeita, poika on 10 vuotias ja adhd-diagnoosi, olen myös yh.

SELVITYS HOITAVALLE LÄÄKÄRILLE/LASTEN PSYKIATRIA TÄMÄN HETKISESTÄ TILANTEESTA 12/2007-5/2008

Muuttuvat tekijät 12/2007 lähtien

-   muutto uudelle paikkakunnalle 1.12.07
-   uudet ystävät, uusi koulu


Lapsen uhmakkuus ja aggressiivisuus pahenivat kotona varmasti suurimmalta osin muuton vuoksi, sekä reagointina äidin oman stressin vuoksi. Oireina olivat täysi tottelemattomuus, lyöminen, kiroilu, haukkuminen, nämä siis äitiin kohdistuneena, vastaavasta käytöksestä ei ole tullut koulusta ilmoituksia.

Tilanne kärjistyi joululomalla niin, että raivareita tuli useammin, johon väsymykseni vuoksi reagoin joko täysin kylmyydellä, tai huutamalla, tai antamalla periksi. Jotta poika ei satuttaisi itseään, minua tai kissoja raivareiden aikana tai hajoittaisi tavaroita, tapanani oli kantaa poika huoneeseensa ja antaa raivota rauhassa siellä. Tästä poika taasen sai kimmokkeen siihen, että jos kosketin häntä raivarin aikana, hän alkoi huutamaan poliisia avuksi koska kuulemma satutin häntä. (olen itse 160 cm, poika 150 cm, ja painoa pojalla vain n.20 kg vähemmän), tai mikäli satuin raapasemaan poikaa hänen riuhtoessaan kantamisen aikana, niin hänen mielestää myös silloin tahallani satutin ja pahoinpitelin häntä.

Tästä johtuen seinänaapurimme tuli oven taakse ja tuli kyselemään onko lapseni kunnossa, ja hän halusi nähdä että poika on kunnossa. Olin valmis näyttämään pojan hänelle mutta poika vuorostaan oli mennyt vaatekaappiin eikä olisi tullut sieltä pois ilman raahaamista. Sillä hetkellä ainakin naapuri tyytyi asiaan, ja vaikka koen että pojan ongelmat ei ulkopuolisille kuulu niin oli kuitenkin parempi selvitellä ja kertoa niistä hänelle. Tämä tapaus ei kuitenkaan omaa oloani helpottanut. Olemme saaneet myös isännöitsijältä soiton keväällä asian tiimoilta ja selvittelin asiaa hänellekkin, mutta olen aika voimaton tilanteessa, kun ei lapsen suuta voi tukkiakkaan. Nyt olen siinä tilanteessa, että häädön pelossa en huuda, ja varon provosoimasta poikaa mitenkään jotta hän ei huuda ja kiroo (seinät ohuet) mikä merkitsee siis sitä että useimmiten annan pojalle periksi mikä ei ole todellakaan hyvä asia. mutta mitä voin tehdä?

Loman lopulla pojan käytökseen ei ollut tullut muutosta ja yhden raivarin aikana katkesin niin että lähdin pois kotoa, ja soitin itkien pojan isälle ja pyysin hakemaan pojan pois, en yksinkertaisesti jaksanut enää ja pelkäsin. hän ei kuitenkaan päässyt joten sain serkkuni tulemaan meille (erityislastenopettaja), sen aikaa olin kotoa pois kunnes hän ehti paikalle. Tarkoitus oli että serkku selvittää asiaa meidän kanssa ja vie pojan mukanaan yöksi pois kotoa. poika jatkoi myös serkulle uhoamista toista tuntia meillä ennen kuin hieman ennen yhtätoista ryhtyi rauhoittumaan. Loppujen lopuksi poika jäi kotiin, mutta serku lähti meiltä vasta kun poika oli nukahtanut.

Serkun käynnin jälkeen poika oli ilman raivareita noin kuukauden ajan, jonka jälkeen ne palasivat, niitä esiintyy noin 1-4 krt viikossa, enemmän tai vähemmän lievinä. Raivareihin kuuluu huutaminen, haukkuminen, lyöminen, tavaroiden rikkominen, kiristys, uhkailu jne. Raivarit voivat tulla ihan mistä asiasta tahansa.

Meillä on ollut myös kaksi kissaa. vanhempi on ollut meillä puoltoista vuotta ja on todella leppoisa ja rauhallinen, pentukissa tuli meille joulukuussa ja luovuimme pennusta äskettäin, sillä poika raivostui pennun raapasuista tai puremisista niin, että raivosi ja halusi kostaa kisulle, kerran onnistui lyömään, ennen kuin ehdin väliin. vanhemman kissan kanssa ei ole ollut ongelmia, ja kisu toimii osaltaan pojan lohduttajana myös.

Tähän päivään mennessä poika on jäänyt kaverinsa kanssa varastamisesta kiinni (koska minä en anna ikinä kuulemma rahaa) mutta tämän poika tunnusti itse ja oli oikeasti pahoilla mielin, tämän kyseisen pojan kanssa myös soittelivat viereisen talon vanhuksien ovikelloja. Tämä kaveri ei enää saa olla poikani kanssa. Ikkunan rikkoi vahingossa, kun ei uskonut että kiviä ei heitellä talon seinään.

Poika on kotona myös jo rikkonut pari lamppua, pleikkarin ohjaimia, peilin, kännykän, kissan raapimispuun, oven karmit, sekä melkein työkannettavani.

Hyvinä päivinä poika osaa olla avulias, empaattinen, auttaa kotitöissä, on kavereille ja minulle kiltti, auttaa kotitöissä ja on todella suurenmoinen lapsi. Mutta nuo päivät on liian vähissä.

Seuraavassa hoitokeskustelussa olisi hyvä ottaa seuraavat toimenpiteet ainakin puheenaiheeksi:

-   perheelle saatavat tukitoimenpiteet
-   keskustelu mahdollisesta lääkityksestä pojalle/äidille
-   äidille mahdollisuus psykologin puheille
-   tarpeet lisätutkimuksiin?


huoh....................