Entinen kepulainen "huippuministeri" ja nykyinen rivikansanedustaja Tanja Karpela-Saarela arvostelee puolueettaan kovin sanoin. Hän kertoo meille, että Kepu on taantumuksellinen puolue. Se mikä meille ei-kepulaisille on ollut iät ja ajat selvää, valkeni siis vihdoin myös Karpelalle. Karpelaa riepoo erityisesti puolueen ympäristövihamielisyys, mikä käy ilmi Vihdin Ideapark- että Lapin tekoallas-näkemyksissä.
Kepun kriisi tuli sopivasti puoluekokouksen alle. Näin voimme nähdä vilkkaan keskustelun Kepun puoluekokouksessa, missä Kepun sisäistä kritiikkiä voivat harrastaa kovin sanoin muutkin kuin Jarmo Korhonen.
Kepun sisällä natisee
2
160
Vastaukset
- TOIMITTAJALLE !
Me kaikki suomalaiset olemme jo lukeneet eilisen iltasanoman, ihan turhaan kopiot näitä juttuja tänne, hattuile omilla avuillasi !
- aina natissut
Karpela on aloittanut profiilinnostonsa viestintäkonsulttinsa vihreiden mediasilikonien avulla.
Näin Karpela asemoi itsensä liberaaliksi, nuorekkaaksi ja ilmastokatastrofin epäitsekkääksi vastustajaksi.
Sisäisen kriisin kepu saa kuitenkin aikaan täysin Karpelan touhuista huolimatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961535- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403921- 163900
- 56743
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632