Niin, ihan mielenkiinnosta kysyn mitä mieltä olette armokuolemasta? Jossain viestiketjussa sitäkin sivuttiin niin tuli mieleen. Onko ihmisen elämä todella niin "pyhää", että sitä tulee jatkaa vaikka väkisellä, vaikka se on jo esim kuolemaa tekevän vanhuksen ja tämän omaisten tahtoa vastaan? Esim toispuoleisesti halvaantunut mummuni joka kuoli tässä jokunen aika sitten, kitui viimeiset päivänsä vanhainkodissa, munuaiset oli jo lakanneet toimimasta, mikään ei enää liikkunut muu kuin toinen käsi ja pää. Puheesta ei saanut enää selvää, paitsi kun hän oikein pinnisti, sai muutaman sanan selvää, mm. sen että hän haluaa kuolla. Kuolemassahan hän oli, se oli kaikille selvää. Hän hikoili ja oli tosi tuskaisen näköinen. Viimeisenä vuorokautena hän oli enemmän tajuttomana kuin tajuissaan, ja hengitys oli todella vaikeaa. Tuo aika on jäänyt minulle niinkuin muillekin omaisille ikuisesti mieleen, ja monta päivää vaan toivoin että voi kun kuolisi jo, ei kestänyt katsoa mummun kituvan tuolla tavalla! Mikä tarkoitus siinä on että ihmisen elämää pitkitetään ihan väkisellä, vaikka se on kaikkien kannalta pelkkää kidutusta, ei mitään muuta.
Ei kissaa kohdella tuolleen, kyllä hyvä omistaja vie sen piikille jos ei enää toivoa ole, jos kuolemaa tekevä kissa jo kituu tuskissaan niin kyllä sen haluaa päästää jo pois. Mutta ihmisen kohdalla tuota päätöstä ei saa tehdä, sairasta se on, ei mitään muuta. No kylläpä tuli avauduttua, mutta niin, mitä mieltä te olette? Ei tämä nyt välttämättä ateismiin liity. Vai liittyykö? Onko tuo ihmis-elämän yltiöpäinen "kunnioitus" kuitenkin kirkollisia peruja, ihminen kun on "jumalan kuva" niin siitä ei päästetä irti.
Ei kissaa kohdella tuolleen, kyllä hyvä omistaja vie sen piikille jos ei enää toivoa ole, jos kuolemaa tekevä kissa jo kituu tuskissaan niin kyllä sen haluaa päästää jo pois. Mutta ihmisen kohdalla tuota päätöstä ei saa tehdä, sairasta se on, ei mitään muuta. No kylläpä tuli avauduttua, mutta niin, mitä mieltä te olette? Ei tämä nyt välttämättä ateismiin liity. Vai liittyykö? Onko tuo ihmis-elämän yltiöpäinen "kunnioitus" kuitenkin kirkollisia peruja, ihminen kun on "jumalan kuva" niin siitä ei päästetä irti.
Vastaukset 20
Vanhimmat
tuo kaksinaismoraali kukoistaa. Ihmisiä ihan oikeasti kidutetaan sairaaloissa kuoliaaksi, vaikka voisi antaa sen riittävän annoksen morfiiniakin, kun kerran on päätetty hoito lopettaa.
"Onko tuo ihmis-elämän yltiöpäinen "kunnioitus" kuitenkin kirkollisia peruja, ihminen kun on "jumalan kuva" niin siitä ei päästetä irti."
- Juuri näin. Kiduttamista uskonnon nimissä. Kysy vaikka Päivi Räsäseltä. Hänen mielestään eutanasia "(lempeä kuoleman jouduttaminen) on vastoin jumalan tahtoa. Hänen mielestään elämää pitää kunnioittaa niin paljon, että ei väliä vaikka kuolemaa toivova kituisi kuinka paljon tahansa. Paskamainen ämmä.
pystyy hämärtämään sitä rajaa, mikä katsotaan "keinotekoisesti elossa pidettäväksi". Pian lienemme siinä tilanteessa, että Räsänen vaatii kaikkia syväjäädytettäviksi, jotta voimme elää ikuisesti - myös maanpäällä, niinkuin taivaissa.
Minun mielestäni eutanasia pitäisi ehdottomasti sallia kuvaamasi kaltaisissa tilanteissa, eli jos potilas sitä itse tahtoo.
On epähumaania pakottaa ihminen kitumaan joidenkin uskonnollisten höpöjuttujen takia.
Hyvänen aika sentään! Ei ihminen pääse taivaaseen, jos hänet armomurhataan. Sittenhän hänellä vasta kärsimykset alkavatkin helvetin ikuisessa kuumuudessa.
Jumala säätää elämän pituuden ja vain hän saa päättää, kuka milloinkin jos koskakin ja kuinka jos silloinkaan kuolee. Armomurhaus on hirveä kuolemansynti.
Raamattu kieltää tappamasta. Armomurhaaja itsekin joutuu helvettiin. Helvetti on kauhea paikka, uskokaa tämä!
Sinä olet sadisti!!!
Näin keväisin meistä itse kunkin on toisinaan haistettava paskaa, koska nyt ovat lannoitusajat meneillään. Sillä se sinunkin leipäsi kasvaa :) Ja ihminen on sitä, mitä hän syö.
"Raamattu kieltää tappamasta."
Muista sanasi, jos oma lapsesi kituu kuoleman tuskissaan!
Lohdutatko lasta ja kehotat jaksamaan ja kärsimään viikkoja ja viikkoja, vaikka toivoa paranemisesta ei ole?
Vai odotatko ehkä ihmeparantumista?
Jeesusta?
Niskakarvani nousivat pystyyn!!!!
Arrrrghhhhh!!!!!!!!!!!!!
Juuri tästä syystä pidän uskovaisia vajaaälyisinä!
Tämä oli malliesimerkki aivopestystä, vähäjärkisestä ja julmuudet hyväksyvästä ihmisestä,
JOKA USKOO OLEVANSA HYVÄ IHMINEN!
"Muista sanasi, jos oma lapsesi kituu kuoleman tuskissaan!"
Näinhän se eräs hoitajakin muisti erästä lasta insuliinipiikillä rokottaessaan varmaan.
Kuka päättää rajoista?
Sinähän julmuudet hyväksyt, koska olet armomurhaamassa kenet tahansa milloin vain.
Pidä itseäsi hyvänä :)
senkin päättää, että ihminen "kuivatetaan" sairaalassa, eli nesteytys ja ravintoliuoksen anto lopetetaan. Silloin on päätös jo tehty. Joten, miksi ei saman tien voi antaa sitä lopullista piikkiä?
...varteenotettava vaihtoehto.
Mielestäni ei.
mistä oli kyse. Ihminen kituu, tietää kuolevansa, mutta hänen ei anneta kuolla, vaan hänen täytyy kärsiä viimeiset päivänsä. Missä humaanisuus luuraa?
"Ihminen kituu, tietää kuolevansa..."
Kaikkihan me tiedämme kuolevamme tässä elää kituessamme. Mutta jos joku tulee tappamaan minua, vedän kuonoon.
edes halua keskustella, vaan pelkästään ärsyttää. Luitko edes aloitusta? En viitsi kanssasi jatkaa, kun täällä on niitäkin, jotka tosiaan pohtivat kyseessä olevaa asiaa, eivätkä heittele sivusta asiattomuuksia.
Olen ihan asiallisesti asialinjalla. Minusta ihmisen tappaminen on kauhea juttu. Kuka päättää, missä menee raja elävänä pidettävän ja tapettavan välillä, jos armomurhaus otetaan käyttöön?
Käy pian niin kuin eräällä sairaanhoitajalla insuliinipiikkinsä kanssa.
jos olet kituva kuoleva potilas.
Et jaksa edes nostaa kättäsi. Et jaksa edes puhua, vaan vain valittaa, kun hoitaja tulee kääntämään sinua makuuhaavojen ehkäisemiseksi.
"Et vedä kuonoon,jos olet kituva kuoleva potilas."
Niin, eräs pikkulapsikaan ei kyennyt vetämään kuonoon erästä hoitajaa tämän piikittäessä insuliinia...
Kuka oikeasti päättää?
Meillä on ollut tapauksia, joissa terveskeskuksessa on tehty päätös aloittaa ns. saattohoito. Omainen on puuttunut asiaan, kuoleva on siirretty muualle ja hänestä on toimentunut normaali, elävä ihminen. Tässä on se riski.
On vaikea tehdä päätöksiä toisen puolesta. Kuoleva voi haluta pois, ja hänellä pitäisi olla siihen oikeus. Mutta entä, jos hän tuntee tulleensa painostetuksi? Että hänen halutaan kuolevan pois jaloista kuleksimasta? Onko se oikea viimeinen ajatus?
Olen saattanut pois sekä isoäitini että äitini (isäni kuoli äkillisesti enkä voinut vaikuttaa). Voin sanoa, että molemmat pois nukkuneeni saatettiin arvokkaasti lähtöön sairaalan toimesta, mutta olen myös kuullut huonoja kertomuksia (ei ole löytynyt yhden hengen vapaata huonetta, joten toisessa vuoteessa on kuolemaa seurannut hämmentynyt vanhus).
Äidistäni voin kertoa, että minulle soitettiin, kun hän sai lähtöön johtaneen aivoverenvuodon. Mieheni kanssa kävimme viikon ajan joka päivä parikin kertaa istumassa vieressä (emme jaksaneet tuntikausia kerrallaan; en saanut syödyksi enkä nukutuksi, ja miehelläni on itselläänkin sydänvika). Hoitajat sanoivat, että kannattaa puhua, hän ymmärtää vielä. Lopulta hoitaja tuli sanomaan lempeästi, että nyt on puhe turhaa. Lopullista hetkeä emme jaksaneet jäädä seuraamaan, mutta ei siinä mennyt tuntiakaan. Isoäidistäni sain soiton kotiin. Kun pääsin sairaalaan, loppu oli jo tullut ja ruumis aseteltu sievästi, ruusuja käsissä. Mistä olivat ne loihtineetkin, en ollut matkalla puolta tuntia.
Mielestäni Suomessa pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota kipulääkitykseen, joka parantumattomissa taudeissa on usein liian vähäistä. On syytä pitää ilkeänä vitsinä, jos vaikkapa syöpään kuolevalle ei anneta riittävästi morfiinia, koska se voi aiheuttaa riippuvuuden. Muuten pitäisi antaa kuolevalle arvokkaasti aikaa lähtöön. Ellei hänen vuokseen, niin jälkeen jääneille jää parempi loppuelämä, kun he eivät kärsi epäilyksistä ja syyllisyydestä omaa loppuelämäänsä.