ei kukaan ihminen, hän vain päätti "palata isänsä kotiin", joka ottikin pojan iloiten vastaan
eli tuhlaajapoika sai parannuksen uskoa kohdalleen ilman ketään välikäsiä
eli tuhlaajapoika sai parannuksen uskoa kohdalleen ilman ketään välikäsiä
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
...kertoi vertauksen tuhlaajapojasta, joka palasi isänsä kotiin. Tässä hengellisenä merkityksenä on juuri se, että vaikka joutuu ulos Jumalan valtakunnasta ja on halu palata takaisin sinne niin siellä iloiten ja rakkaudella otetaan vastaan eksynyt, mutta palaamisen armon saanut. Syntien anteeksisaamisen kautta Jumalan valtakuntaan palataan Eli tehdään parannus epäuskosta.
Tässä vertauksessa ei tosin ole sitä sanottu, mutta se ei tarkoita kuten annoit ymmärtää kirjoituksessasi. Jeesus puhui jo paljon aiemmin siitä, miten tullaan sisälle Jumalan valtakuntaan.
vertauksessa poika sanoo isälle (Jumala) että olen paljon syntiä tehnyt....ja Isä ottaa hänet vastaan, ja sitten käskee palvelijoidensa laittaa juhlat pystyyn. Palvelijoita ei tarvittu muuhun, kuin iloitsemaan.
Ei yksikään pala palkkalistoille omin voimin ellei Isä häntä vedä puoleensa. Palveliat järjestää vaatteet.
"Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. 21 Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.' 22 Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. 23 Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! 24 Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla.
20. Ja hän nousi ja tuli isänsä tykö. Mutta kuin hän vielä taampana oli, näki hänen isänsä hänen, ja armahti hänen päällensä, ja juosten lankesi hänen kaulaansa, ja suuta antoi hänen.
Joka on nähnyt minut on nähnyt ISÄN.
21. Mutta poika sanoi hänelle: isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäs, ja en ole mahdollinen tästedes sinun pojakses kutsuttaa.
22. Niin sanoi isä palvelioillensa: tuokaat tänne ne parhaat vaatteet, ja pukekaat hänen yllensä, ja antakaat sormus hänen käteensä, ja kengät hänen jalkoihinsa,
23. Ja tuokaat syötetty vasikka, ja tappakaat se, ja syökäämme ja riemuitkaamme;
24. Sillä tämä minun poikani oli kuollut, ja virkosi jälleen: hän oli kadonnut, ja on taas löydetty; ja rupesivat riemuitsemaan.
Jesaia 42
18. Kuulkaat, te kuurot, ja katsokaat, te sokiat, että te näkisitte.
19. Kuka on niin sokia kuin minun palveliani? ja kuka on niin kuuro kuin minun käskyläiseni, jonka minä lähetän? Kuka on niin sokia kuin se täydellinen? ja niin sokia kuin Herran palvelia?
Kenestäkä Jasaia puhuu, eikö vaan Jeesuksesta....
Kenenkä siis Isä käski hähelle pukea parhaat vaatteet.
Että isän palvelijat tulivat, vaatettivat hänet ja veivät isän kotiin. Tämä tarkoittaa vanhurskauden vaatteen pukemista eli parannuksen tekoa. Huomaa myös, että esim. ilmestyskirjassa puhutaan myös valkoisista vaatteista:"Keitä ovat nämä pitkiin valkoisiin vaatteisiin puetut?"
Siinä vertauksessa lukee, että palvelijat pukivat hänen ylleen puhtaat vaatteet. Isä antoi anteeksi, aivan kuten Jumala antaa anteeksi katuvalle tuhlaajalapselle, mutta ei Jumala itse pue tätä vanhurskauden vaatetta tämän tuhlaajalapsen ylle, vaan käskee palvelijoita tekemään tämän. Ja palvelijat mielellään sen tekevät. Isä käskee myös laittaa sormus tämän sormeen, ei Isä tätä tee itse.
tai koulu-uskonnon tiedoissa.Raamattu on kaksiosainen : VT ja UT. Tuhlaajapojan tapaus sattui ennen kuin Kristus tuli maan päälle sovittamaan.
Eikös tämä tuhlaajapoika ole Jeesuksen kertoma vertaus....?
Sinulla musta aukko. Jeesus kertoi vertauksen.
OHO!!!
Raamatun tuntemusta.
Sinun kannattaa aina huomauttaa, jos joku puhuu ohi Raamatun.
Riittää kun uskoo syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
ei ole tärkeää tietää, mitä puhutaan VT:ssa tai UT:ssa.
Kaiken A ja O on voimallinen saarnaaminen "vain me"-opista.
Tässä on teksti Bibliasta, Luukkaan 15. luvusta:
17. Mutta kuin hän mielensä malttoi, sanoi hän: kuinka monella minun isäni palkollisella on kyllä leipää, ja minä kuolen nälkään!
18. Minä nousen ja käyn minun isäni tykö ja sanon hänelle: isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäs,
19. Ja en ole silleen mahdollinen sinun pojakses kutsuttaa: tee minua niinkuin yhden palkollisistas.
20. Ja hän nousi ja tuli isänsä tykö. Mutta kuin hän vielä taampana oli, näki hänen isänsä hänen, ja armahti hänen päällensä, ja juosten lankesi hänen kaulaansa, ja suuta antoi hänen.
21. Mutta poika sanoi hänelle: isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäs, ja en ole mahdollinen tästedes sinun pojakses kutsuttaa.
22. Niin sanoi isä palvelioillensa: tuokaat tänne ne parhaat vaatteet, ja pukekaat hänen yllensä, ja antakaat sormus hänen käteensä, ja kengät hänen jalkoihinsa,
23. Ja tuokaat syötetty vasikka, ja tappakaat se, ja syökäämme ja riemuitkaamme;
24. Sillä tämä minun poikani oli kuollut, ja virkosi jälleen: hän oli kadonnut, ja on taas löydetty; ja rupesivat riemuitsemaan.
Jos isä ei olisi armahtanut poikaa, ei hän olisi palanut kotiin eli seurakuntaan. Isän suunanto on Jumalan ennättäväisen armon tunteminen. Monet jäävätkin tähän eivätkä mene kotiin asti, ehkä sinullekin on käynyt näin?
Poika tunsi että hän oli tehnyt syntiä taivasta vastaan ja Jumalan edessä. Eiköhän se tarkoita armon taivasta eli seurakuntaa. Palvelijat pukivat hänet vanhurskauden vaatteeseen, antoivat sormuksen, eli kihlapantin ja kengät jalkoihin, eli neuvot vaellukseen.
Kyllä se on ilo Isän huoneessa kun tuhlaaja poika palaa.Silloin riemuitaan armonlupauksilla syötetyn ja palvelijoiden teurastaman vasikan ympärillä.
Omavanhurskas isoveli ei pääse nauttimaan, hän kyntää vain lain kymmentä sarkaa.
"kysymys", onko sinulla muita kohtia raamatussa jossa ei tarvitse välikäsiä?
Ehkä tämä "en voi minä kaivaa ja häpeän minä kerjätä". Eli et tahdo kaivaa syntejäsi ja häpeät kerjätä armoa.
Tai nainen joka salaa yritti koskea Jeesusta, että paranisi. Jeesus kuitenkin kysyi, että kuka häneen koski ja naisen täytyi ilmottautua.
Vai ehkä tämä "Joille te synnit anteeksi annatte maan päällä, niille ne ovat anteeksi annetut taivaassa". Jonka tietysti luet, koska minulle on synnit anteeksiannetut taivaassa teidänkin tarvitsee antaa ne anteeksi.
Enpä tuota allekirjoita.
Et voikkaan, sillä minä olen sen jo allekirjoittanut. Mikä on sinun mielipiteesi?
43. Niin Jesus vastasi ja sanoi heille: älkäät napisko keskenänne.
44. Ei taida kenkään minun tyköni tulla, ellei Isä, joka minun lähetti, vedä häntä, ja minä herätän hänen viimeisenä päivänä.
45. Se on prophetaissa kirjoitettu: heidän pitää kaikki Jumalalta opetetuksi tuleman. Sentähden jokainen, joka sen on Isältä kuullut ja oppinut, hän tulee minun tyköni.
Minäpä allekirjoitan, vaikka vakas ei allekirjoitakaan. ;)
Maailmassa on varmasti paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet jotain esimakua Jumalan lapseudesta, ja perustavat autuutensa niiden kokemusten päälle, vaikka eivät ole vielä päässeet armon osallisuuteen ja Jumalan yhteyteen. Kuka perustaa minkäkinlaisen merkin tai tuntemuksen päälle. Olin juuri pari päivää sitten paikalla, kun tästä oli keskustelua (Norjassa) ja eräs tyttö kertoi isästään, joka oli heränneessä tilassa ollessaan kuullut illalla laulettavan virttä (siis ilman että kukaan ihminen oikeasti lauloi) ja otti sen yliluonnollisen tapahtuman tavallaan itselleen autuuden perustaksi. Mutta myöhemmin hän sai elävän uskon ja huomasi asian todellisen laidan.
koska se oli jo kirjoitettu, mutta mikäs siinä selityksessä meni väärin, kun en itse löytänyt siitä mitään väärää. Päinvastoin.
Siellä kerrotaan italialaisen Korneliuksen "uskoon tulosta". Hänen sanotaan olleen jumalaapelkäävä ja paljon rukoillut mies.
Tarvittiin kuitenkin lähettää Pietari kertomaan hänelle, kuinka hän pelastuu. Kun Pietari julisti syntien anteeksiantamisen sanan, Pyhä Henki lankesi Korneliuksen ja muiden kuulijoiden päälle ja he alkoivat puhua kielillä.
Silloin Pietari totesi, ettei mikään estä meitä kastamasta näitä, jotka ovat saaneet Pyhän hengen niinkuin mekin...
Erittäin selkeää.
Tämän tapauksen opetuksen suunta taisi olla kuitenkin Pietari. Alussa tarvittiin erikoisjärjestelyjä evankeliumin liikkeelle lähtemiseksi.
kenelle tämä kaveri tunnusti synnit? No : suoraan isälle!
Kuka teki ratkaisun saako synnit anteeksi? No : isä itse, tietysti. iloiten juoksi oikein vastaan.
Mitä palvelijoiden piti tehdä? Palvelijoiden tehtäväksi jäi sitten iloita tapahtuneesta ja ottaa kaveri ilolla vastaan.
Vain kateelliset jäävät kurmuttamaan velipojan tavoin. Älkää tekään olko kateellisia jos joku saa parannuksen armon kuten tuhlaajapoika sai! Ottakaa kaveri iloiten veljenä vastaan.
Kyllähän se niin on, että Jumala ne synnit antaa anteeksi, ei se riitä että ihminen sen tekee. Isä ottaa iloiten vastaan. Jumalalle täytyy tunnustaa, että ei ole mitään tuomisina, kaikki on tuhlattu. Jumala on antanut omilleen tehtäväksi sitten saarnata tällaiselle katuvalle synnit anteeksi, puettaa hänet vanhurskauden vaatteseen jne...-kuten täällä on jo muisteltukin.
Aivan totta sinä turiset, että Isä tekee ratkaisun, saako synnit anteeksi. Ja onneksi Jumala on luvannut, että kaikki synnit (paitsi pilkka Pyhää Henkeä vastaan) saa aina anteeksi. Isän tahto on, että kaikki eksyneet löytäisivät takaisin, ja Hän tahtoo antaa anteeksi.
tuhlaajapoikavertauksessahan kukaan ihminen ei antanut tälle kaverille mitää syntejä anteeksi, vaan Jumala otti hänet vastaan itse, ja ihan suoraan itse.
Palvelijat panivat tämän jälkeen sitten juhlan pystyyn niinkuin pitääkin.
Ei ollut palvelijoilla autuuttamisen suhteen mitään roolia.
Näin siis tuhlaajapoikavertauksessa. Muuta en väitä.
Että vaatettamisella on raamatussa hyvin tärkeä rooli.
mitä haluat mutta Jeesus väittää että tuhlaajapoika sai palaamisen armon, ja autuuden Jumalalta itseltään ilman mitään välikäsiä. Jumala oikein juoksi vastaan. Palvelijoita ei tässä tarvittu.
Palvelijoita tarvittiin Jeesuksen väitteen mukaan tämän jälkeisen juhlan järjestämisessä, iloitsemaan yhdessä palaamisen armon saaneen kanssa.
Mutta Raamatun kuvakielessä vaatteilla ja niitten symboliikalla on tärkeä merkitys; vanhurskauden vaate, Pyhän Hengen sinetti-sormus jne. Näihin liittyvät myös ns. hengen sota-aseet. Se kun palaaja "puettiin parhaisiin vaatteisiin", ja hänelle pantiin sormus sormeen, siinä on vertauskuva vanhurskauden vaatteen pukemisesta ja Pyhän Hengen antamisesta. Se oli nimenomaan palvelijoiden tehtävä.
kerron vain sinullekkin että Jeesus väittää että Isä armahti pojan ihan itse ja suoraan ilman palvelijoita.
Jeesuksen väitteen mukaan palvelijat tulivat mukaan kuvioon vasta kun asiaa piti juhlia.
Tuhlaajapoika oli saanut anteeksi eli taivaaseen matkalla jo ennen kuin hänet puettiin juhlavaatteisiin yms.
----