perjantaivitsi

Mikä on maailman kevein vempele? Miehen sukuelin. Se nousee ajatuksen voimasta.
4936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eletään Raamatun kohtausta, jossa kyläläiset ovat valmiina kivittämään kylän porton. Yhtäkkiä Jeesus hyppää raivoisan väkijoukon keskelle ja jyrisee, että hän ken on synnitön, viskatkoon ensimmäisen kiven. väkijoukko katselee nolostuneena sandaaleitaan. Yhtäkkiä kurttuinen muori tulee väkijoukosta ja jysäyttää porttoa kivella keskelle kupolia. Jeesus katsoo, että mitä helvettiä, kunnes toteaa "Ai, terve äiti!".

Äänestä
  • Mistä tuntee tosimiehen nudistirannalla? -Hän pystyy kantamaan yhtä aikaa kaksi kahvikuppia ja kuusi donitsia.

    Äänestä

  • pyknikko kirjoitti:

    Mistä tuntee tosimiehen nudistirannalla? -Hän pystyy kantamaan yhtä aikaa kaksi kahvikuppia ja kuusi donitsia.

    Kolme raskaana olevaa naista istuivat iltaa ja neuloivat nuttuja tuleville vauvoilleen. yhtäkkiä yksi äideistä otti pillerin. Yksi äideistä kysyi, "Mitä tuo oli?". Pillerin ottanut äiti vastasi "Kalkkitabletti, mikä on hyväksi äidille on myös hyväksi vauvalle." Neulomista ja jutustelua jatkettiin, kunnes toinen äiti otti pillerin. "Mikäs pilleri tuo oli?" äidiltä kysyttiin. "Vitamiinia. Mikä on hyväksi äidille on myös hyväksi vauvalle", vastasi äiti ja taas jutustelu ja neulominen jatkui. Lopulta kolmas äiti otti tabletin. "No mitäs tuo oli?", äidiltä kysyttiin. "Talidomidia, en osaa kutoa hihoja", vastasi äiti.

    Äänestä

Äiti oli lähdössä synnyttämään. Kyseli lähtiessään pieneltä pojaltaan:
"Mitä toivoisit minun sieltä tuovan?"
" Jos perse kestää niin polkuauto olis kiva ."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pyknikko kirjoitti:

Mikä on maailman kevein vempele? Miehen sukuelin. Se nousee ajatuksen voimasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu