Suomen

Suomessa järjestetään ensi viikolla kaikkien aikojen suurin lentoharjoitus
ADEX 2008 -harjoitukseen osallistuu kymmeniä ulkomaisia hävittäjäkoneita viidestä maasta.



Suomen lisäksi mukana ovat Ranska, Tanska, Britannia ja Saksa. Yhteensä ADEX 2008 -harjoitukseen osallistuu noin 1 300 ihmistä ja viitisenkymmentä lentokonetta.

Ideana on kehittää yhteistoimintakykyä monikansallisia kriisinhallintaoperaatioita varten. Ensimmäiset ulkomaiset hävittäjät laskeutuivat perjantaina Pirkkalaan ja Rissalaan.

- Näin suuren harjoituksen johtaminen ja organisointi on kyllä merkittävä näytön paikka. Se, mitä me taivaalla tehdään kansainvälisissä harjoituksissa, on osoittanut sen, että suomalaiset kyllä pärjäävät hävittäjätoiminnassa, vakuuttaa Karjalan Lennoston komentaja Juha Suonperä.

Ilmassa voi harjoituksen aikana olla parhaimmillaan jopa yli neljäkymmentä konetta. Koneet lentävät harjoituksen aikana kolme kierrosta päivässä, erityisesti Pohjanmaan yllä.

Ilmavoimien mukaan sotilaskoneiden ei pitäisi häiritä normaalia lentoliikennettä, kunhan lentoyhtiöt noudattavat sovittuja aikatauluja.

- Jos meillä on 50 konetta taivaalla, niin silloin sinne ei myöhästeleviä matkustajakoneita voi kyllä panna joukkoon, Suonperä pahoittelee.

YLE Uutiset
-------------------------------------------------
Hyvä,Hyvä. Lisää yhteistyötä se on hyvä. Mitähän tästä saadaan kitistyä???
175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lisää Yhteistyötä ja harjoituksia. Se parantaa ja vahvistaa Suomen turvallisuutta ja kykyä toimia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suurin. kirjoitti:

Suomessa järjestetään ensi viikolla kaikkien aikojen suurin lentoharjoitus
ADEX 2008 -harjoitukseen osallistuu kymmeniä ulkomaisia hävittäjäkoneita viidestä maasta.



Suomen lisäksi mukana ovat Ranska, Tanska, Britannia ja Saksa. Yhteensä ADEX 2008 -harjoitukseen osallistuu noin 1 300 ihmistä ja viitisenkymmentä lentokonetta.

Ideana on kehittää yhteistoimintakykyä monikansallisia kriisinhallintaoperaatioita varten. Ensimmäiset ulkomaiset hävittäjät laskeutuivat perjantaina Pirkkalaan ja Rissalaan.

- Näin suuren harjoituksen johtaminen ja organisointi on kyllä merkittävä näytön paikka. Se, mitä me taivaalla tehdään kansainvälisissä harjoituksissa, on osoittanut sen, että suomalaiset kyllä pärjäävät hävittäjätoiminnassa, vakuuttaa Karjalan Lennoston komentaja Juha Suonperä.

Ilmassa voi harjoituksen aikana olla parhaimmillaan jopa yli neljäkymmentä konetta. Koneet lentävät harjoituksen aikana kolme kierrosta päivässä, erityisesti Pohjanmaan yllä.

Ilmavoimien mukaan sotilaskoneiden ei pitäisi häiritä normaalia lentoliikennettä, kunhan lentoyhtiöt noudattavat sovittuja aikatauluja.

- Jos meillä on 50 konetta taivaalla, niin silloin sinne ei myöhästeleviä matkustajakoneita voi kyllä panna joukkoon, Suonperä pahoittelee.

YLE Uutiset
-------------------------------------------------
Hyvä,Hyvä. Lisää yhteistyötä se on hyvä. Mitähän tästä saadaan kitistyä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu