Päivän teksti

Lauantai, 17. toukokuuta

Täyttäköön toivon Jumala teidät kaikella ilolla ja rauhalla sen kautta, että uskotte, jotta toivo olisi teissä runsaana pyhän hengen voiman ohella. (Room. 15:13)

Toivoa voidaan verrata pimeässä lepattavan kynttilän sijasta aamuauringon loistaviin säteisiin, jotka täyttävät elämän rauhalla, onnellisuudella, tarkoituksella ja rohkeudella. Huomaa, että toivo on meissä ”runsaana”, kun uskomme Jumalan kirjoitettuun sanaan ja saamme hänen pyhää henkeään (Room. 15:4). Kysy siis itseltäsi, pidätkö toivosi kirkkaana tutkimalla ahkerasti Raamattua ja lukemalla sitä päivittäin. Rukoiletko usein, että saisit Jumalan henkeä? (Luuk. 11:13.) Jos Jumalan antama toivomme hämärtyy mielessämme ja sydämessämme tai jos huomiomme kääntyy muualle – kenties materialistisiin tai maallisiin tavoitteisiin – väsymme pian hengellisesti ja menetämme lopulta moraalisen voiman ja rohkeuden. Todellinen toivo sitä vastoin lujittaa uskoamme
13406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Onko kaikki minkä arjessa teemme, jotenkin moitittavaa, maallista ja materialistista?
Elämme kylmässä ilmanalassa, pitää olla asunto, vaatteet ja kunnon ruoka. Kyllä se on maallista ja metrialistista, mutta ilman niitä ei voisi hengellistäkään elämää olla.
Työ on paras keino selviytymiseen, ja se jos mikään on monta kertaa kovin maallista ja materialistista.

Kyllä ihmisellä saa olla arjessakin tavoitteita, säästää pahan päivän varalle, ostaa oma asunto, matkustaa vaikka maailman ympäri, tai opiskella, mitä hyvänsä, jonka omalla työllään hankkii. Miksi siinä moraali karisisi?

Pelkän uskon varassa ei voi elää kuin ihminen, jolle uskonto sinänsä antaa leivän. Seurakunnan palveluksessa oleville.

Äänestä
  • Rahasta ja tavarasta tulee elämän päätarkoitus on ko se hyvä?eikö loppuunpalaneita ihmisiä ole jo aivan tarpeeksi?

    Äänestä

  • Jefta kirjoitti:

    Rahasta ja tavarasta tulee elämän päätarkoitus on ko se hyvä?eikö loppuunpalaneita ihmisiä ole jo aivan tarpeeksi?

    Tavallisen ihmisen elämä on tavallisen elämän elämistä. Työtä ja toimeentuloa, perheen kanssa elämistä mahdollsimman hyvää elämää.
    Monilla on vaikeuksia tässä arjessa, ja silloin ne ovat onnellisia, jotka voivat uskoa murheensa jumalan haltuun.

    Silti kaikki vastoinkäymiset on voitettava itse. Monella ihmisellä on tosiaan tavallinen toimentulon hannkiminen raskasta ja suorastaan päätarkoitus elämässä, sairauden tai työttömyyden yms. takia.

    Ihminen voi palaa loppuun myös silloin, kun hän omistautuu Suurelle Aatteelleen, olkoon se sitten uskonnollinen tai poliittinen, ja toimeentulon hankkimisen lisäksi rientää aatteensa ajamana paikasta paikkaan.
    Moni on palanut loppuun tällaisessa kierteessä uskoessan, että hänen pitää jatkuvasti ponnistella kaksin verroin saadakseen hyväksymisen.

    On monilla Suomi24:n palstoillakin ihmisten murheellisia kertomuksia siitä kuinka vanhemmat tai muut perheenjäsenet ovat hylänneet lähimmät ihmisensä, jos he eivät seuraa sokeasti Suuren Aatteen jäljillä. Moni tällainen aatteensa läpitunkema on menettänyt elämänsä hallinnan.

    Äänestä

  • Mietinpä vaan kirjoitti:

    >>Silti kaikki vastoinkäymiset on voitettava itse>> ehkä mutta Jumalan ja rukouksen avulla se on helpompaa, kirjoitit edelleen:>>Moni on palanut loppuun tällaisessa kierteessä uskoessan, että hänen pitää jatkuvasti ponnistella kaksin verroin saadakseen hyväksymisen>> jokaisella ihmisellä on oma tahto ja järki nähdä koska on mennyt liian pitkälle,Jumala ei vaadi meiltä enempää kuin jaksamme.

    "Jos Jumalan antama toivomme hämärtyy mielessämme ja sydämessämme tai jos huomiomme kääntyy muualle – kenties materialistisiin tai maallisiin tavoitteisiin – väsymme pian hengellisesti ja menetämme lopulta moraalisen voiman ja rohkeuden."

    Voima ja rohkeus voi kadota myös sellaiselta, joka tavallisen elämän ja arjen unohtaen paneutuu koko sielustaan ja sydämestään Sanan julistamiseen, ja koko ajan pettyy eikä huomaa, että hänen työlleen muut uskonveljet antaisivat arvoa. Sekin voi viedä ihmisen "piippuun."

    Joskus luullaan, että jumala vaatii enemmän kuin ihmisellä on voimia. Silloin olisi lähimmäisten pystyttävä auttamaan ja tukemaan.

    Äänestä

Opettele kunnioittamaan Jumalaa ja kirjoita Pyhä Henki isolla kirjaimella. Hän, Pyhä Henki on Jumalan Persoona. Jeesus itse käytti puhuessaan Pyhästä Hengestä persoonamuotoa.

Äänestä
  • Ei ole persoona vaan Jumalan toimiva voima!

    Äänestä

  • Jefta kirjoitti:

    Ei ole persoona vaan Jumalan toimiva voima!

    todistukseen, kun se kutsuu Pyhää Henkeä sanalla Hän?

    Onko HÄN persoona vai esine tai asia?

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    todistukseen, kun se kutsuu Pyhää Henkeä sanalla Hän?

    Onko HÄN persoona vai esine tai asia?

    Onko HÄN persoona vai esine tai asia?

    En osaa vastata onko Hän persoona, ellen ensin vilkaise Vartiotornin julkaisemia lehtiä. Eiköhän selityksiä löydy.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    todistukseen, kun se kutsuu Pyhää Henkeä sanalla Hän?

    Onko HÄN persoona vai esine tai asia?

    Psalmi 51:13; Jooel 2:28, 29 2. Mooseksen kirja 31:3; Tuomarien kirja 3:10, 6:34, 4. Mooseksen kirja 11:17, 25 Tuomarien kirja 14:6; 1. Samuelin kirja 10:6.

    13. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.

    28. Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
    29. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.

    3. ja minä olen täyttänyt hänet Jumalan hengellä, taidollisuudella, ymmärryksellä, tiedolla ja kaikkinaisella kätevyydellä

    10. Ja Herran henki tuli häneen, ja hän oli tuomarina Israelissa; hän lähti sotaan, ja Herra antoi Kuusan-Risataimin, Aramin kuninkaan, hänen käsiinsä, ja Kuusan-Risataim sai tuntea hänen kätensä voimaa

    17. Minä sitten astun alas ja puhun siellä sinun kanssasi ja otan henkeä, joka sinussa on, ja annan heille; siten he voivat auttaa sinua tuon kansataakan kantamisessa, ettei sinun tarvitse sitä yksinäsi kantaa.

    25. Silloin Herra astui alas pilvessä ja puhutteli häntä, otti henkeä, joka hänessä oli, ja antoi sitä niille seitsemällekymmenelle vanhimmalle. Kun henki laskeutui heihin, niin he joutuivat hurmoksiin, mutta sen jälkeen he eivät enää siihen joutuneet.

    6. Silloin Herran henki tuli häneen, niin että hän repäisi sen, niinkuin olisi reväissyt vohlan, sulin käsin. Eikä hän ilmoittanut isälleen eikä äidilleen, mitä oli tehnyt.

    6. Ja Herran henki tulee sinuun, ja sinäkin joudut hurmoksiin niinkuin hekin; ja sinä muutut toiseksi mieheksi.

    Pyhä henki voi täyttää ihmisen onko se hän eli persoona?

    Äänestä

huomaat itsessäsi.......???
Jos ihminen sa ruokaa, juomaa tai saa työstään rahaa, niin se on konkreettista. Kerroppa nyt entiselle Jt miten koet Pyhän hengen voiman itsessäsi??? Siis jotain konkreettista... Ei riitä, että sanot olevasi onnellinen tai vastaavaa, koska se ei ole todiste. Esimerkkiksi minä olen onnellinen vaikka en ole uskovainen tai oikeastaan pitäis sanoa, että olen onnellisempi kun en enää ole Jt!!!
Jään odottamaan....

Äänestä
  • Sinun elämäsi on huippuhienoa ei koskaan mitään vastoinkäymisiä, sairauksia ym.? Miksi sinä olet onnellinen ja miksi minä?

    Vaikka elämä ei ole helppoa edessä on kuitenkin hieno tulevaisuus, ei sairautta ei kuolemaa, raamattu lupaa tämän ja jaksan Jehovan ja Jeesuksen Kristuksen ja ystävien avulla eteenpäin kapeaa tietä joka johtaa ikuiseen elämään Parartiisimaassa!Nämä asiat saa pyhä henki aikaan! ja myös nämä

    Gal 5:22, 23

    22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

    Äänestä

  • Jefta kirjoitti:

    Sinun elämäsi on huippuhienoa ei koskaan mitään vastoinkäymisiä, sairauksia ym.? Miksi sinä olet onnellinen ja miksi minä?

    Vaikka elämä ei ole helppoa edessä on kuitenkin hieno tulevaisuus, ei sairautta ei kuolemaa, raamattu lupaa tämän ja jaksan Jehovan ja Jeesuksen Kristuksen ja ystävien avulla eteenpäin kapeaa tietä joka johtaa ikuiseen elämään Parartiisimaassa!Nämä asiat saa pyhä henki aikaan! ja myös nämä

    Gal 5:22, 23

    22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

    Jumalan valtakunta (uskovan elämä) on iloa, rauhaa ja lepoa Pyhässä Hengessä.

    Ei Jumalan valtakunta tule näkyväisellä tavalla, vaan se on sisäisesti teissä (uskovissa ihmisissä) ovat Jeesuksen sanat.

    Kyllä minä ainakin pyydän, että saan olla Pyhän Hengen johdatuksessa, kaikkina elämäni hetkinä.

    Pyhä Henki kirkastaa meille Kristusta.

    Pyhä Henki rukoilee meidän puolestamme, me emme aina tiedä kuinka rukoilla tulisi.

    Pyhä Henki on Puolustaja, jonka Jeesus lupasi lähettää meidän avuksi, mentyään itse pois.

    Tietenkin Pyhä Henki on Jumalan voima, kun meidät täytetään Pyhällä Hengellä, tulemme olemaan Kristuksen todistajia.

    Jumalan voima toimii silloin kun Pyhä Henki toimii.

    Apteot.2:17-18 ja on tapahtuva VIIMEISINÄ PÄIVINÄ, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät ja vanhuksenne unia uneksuvat, ja myös palvelijani ja palvelijattarieni päälle minä NIINÄ PÄIVINÄ vuodatan Henkeni.

    Elikkä te JT. tunnustatte myös, että on VIIMEISET PÄIVÄT, eli kuinka tämä Hengen vuodatus näkyy teidän seurakunnassanne, Ja Jumala on luvannut voidella NIINÄ PÄIVINÄ kaikki palvelijansa miehet ja naiset.
    Kertokaa tapahtuuko tätä voitelua teidän seurakunnassanne?

    Vai onko tämäkin selkeä Jumalan sana pimitetty ja toisin käännetty teidän Raamatussanne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jefta kirjoitti:

Lauantai, 17. toukokuuta

Täyttäköön toivon Jumala teidät kaikella ilolla ja rauhalla sen kautta, että uskotte, jotta toivo olisi teissä runsaana pyhän hengen voiman ohella. (Room. 15:13)

Toivoa voidaan verrata pimeässä lepattavan kynttilän sijasta aamuauringon loistaviin säteisiin, jotka täyttävät elämän rauhalla, onnellisuudella, tarkoituksella ja rohkeudella. Huomaa, että toivo on meissä ”runsaana”, kun uskomme Jumalan kirjoitettuun sanaan ja saamme hänen pyhää henkeään (Room. 15:4). Kysy siis itseltäsi, pidätkö toivosi kirkkaana tutkimalla ahkerasti Raamattua ja lukemalla sitä päivittäin. Rukoiletko usein, että saisit Jumalan henkeä? (Luuk. 11:13.) Jos Jumalan antama toivomme hämärtyy mielessämme ja sydämessämme tai jos huomiomme kääntyy muualle – kenties materialistisiin tai maallisiin tavoitteisiin – väsymme pian hengellisesti ja menetämme lopulta moraalisen voiman ja rohkeuden. Todellinen toivo sitä vastoin lujittaa uskoamme

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu