SAMA OIKEUS

MYÖS EU:N KANSALAISILLE. ELI VÄLIAIKAINEN VIISUMI
RAJAVALTIOIHIN.

EU esittää lähiviisumia
rajanylityksiin
01.09.2003 20:22

Euroopan unionin ulkorajojen lähistön asukkaille esitetään
uudenlaista viisumia, joka sallisi lyhytaikaiset vierailut unionin
jäsenmaissa. EU:n komissio kertoi maanantaina ehdotuksesta, joka
toteutuessaan vaikuttaisi huomattavasti liikkumiseen myös Suomen
ja Venäjän raja-alueilla.

Esityksen mukaan viisumi olisi voimassa yhdestä viiteen vuoteen.
Rajan voisi ylittää esimerkiksi perhesyistä, mutta viisumia ei voisi
käyttää työskentelyyn toisessa maassa.

Ilmainen viisumi sallisi matkustamisen korkeintaan 50 kilometrin
päähän. Oleskelu saisi kestää enintään viikon siten, että toisessa
valtiossa voisi olla vain 90 päivää puolen vuoden aikana.

Viisumi edellyttää EU:n jäsenmaiden hyväksyntää. Komissio haluaisi
uudistuksen voimaan ennen kuin EU:hun liittyy 10 uutta valtiota ensi
vuoden toukokuussa. Asiasta kertoi sisä- ja oikeusasioista
vastaavan komissaari Antonio Vitorinon tiedottaja.

Suomen rajavalvonnan asiantuntijat ovat haluttomia
kommentoimaan asiaa, koska ehdotuksen yksityiskohdat eivät ole
vielä tiedossa.

(STT)
0102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


VASTAVUOROISUUS VIISUMEISSA kirjoitti:

MYÖS EU:N KANSALAISILLE. ELI VÄLIAIKAINEN VIISUMI
RAJAVALTIOIHIN.

EU esittää lähiviisumia
rajanylityksiin
01.09.2003 20:22

Euroopan unionin ulkorajojen lähistön asukkaille esitetään
uudenlaista viisumia, joka sallisi lyhytaikaiset vierailut unionin
jäsenmaissa. EU:n komissio kertoi maanantaina ehdotuksesta, joka
toteutuessaan vaikuttaisi huomattavasti liikkumiseen myös Suomen
ja Venäjän raja-alueilla.

Esityksen mukaan viisumi olisi voimassa yhdestä viiteen vuoteen.
Rajan voisi ylittää esimerkiksi perhesyistä, mutta viisumia ei voisi
käyttää työskentelyyn toisessa maassa.

Ilmainen viisumi sallisi matkustamisen korkeintaan 50 kilometrin
päähän. Oleskelu saisi kestää enintään viikon siten, että toisessa
valtiossa voisi olla vain 90 päivää puolen vuoden aikana.

Viisumi edellyttää EU:n jäsenmaiden hyväksyntää. Komissio haluaisi
uudistuksen voimaan ennen kuin EU:hun liittyy 10 uutta valtiota ensi
vuoden toukokuussa. Asiasta kertoi sisä- ja oikeusasioista
vastaavan komissaari Antonio Vitorinon tiedottaja.

Suomen rajavalvonnan asiantuntijat ovat haluttomia
kommentoimaan asiaa, koska ehdotuksen yksityiskohdat eivät ole
vielä tiedossa.

(STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu