Tilasto

Tammi-maaliskuussa sattui 64 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joissa kuoli 66 henkeä. Yksittäisonnettomuudet kaksinkertaistuivat ja samalla yhteenajojen määrä pieneni. Raskaiden ajoneuvojen kuljettajat aiheuttivat yhden kuolinonnettomuuden. Yhteenajon vastapuolena raskas ajoneuvo oli hieman edellisvuosia useammin, yhteensä 19 onettomuudessa.

Eli raskas liikenne onkin turvallisempaa, kuin täällä kommentoivat asiantuntijat väittävät

Lähde: Ajolinja 5/08 sivu 56
322279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

saisiko tilastoa montako näistä kuolonkolareista tapahtui helsingissä?

taitaisi landespedet vihdoin hiljentyä. siis omien poistumisen takia ja muutenkin tukkia ruman amisviiksiturpansa.

Äänestä
  • onko kouvolassa loukkaantunut=kuollut,että mitäs huutelet asioista mitkä eivät liity aloittajan aiheeseen mitenkään,peltikolareita sattuu useita päivittäin,MYÖS KUORMA-AUTOILLE.

    Äänestä

tämänkin onnettomuuden uhrien omaisia. ja tekeekö siteeraamasi tilasto kuorma-autojen roikkumisen puskurissa hyväksyttävämmäksi. tosin en tiedä kuinka tapahtumat ovat edenneet mutta tuskin sinäkään paikalla olit joten ehdottaisin että esittelisit tilastojasi jossain muussa yhteydessä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jutun ennen tammisaaren valitettavaa onnettomuutta.. Kuka ajattelee raskaan kuljettajan henkisiä vammoja?

    Äänestä

  • rahtari-73 kirjoitti:

    tuolla onnettomuusuutisen alapuolella mutta sehän vain on osoitus jostain.

    Äänestä

  • Aloittaja

    samaa tilastoa kirjoitti:

    tuolla onnettomuusuutisen alapuolella mutta sehän vain on osoitus jostain.

    Siitä, että raskasliikenne ei ole niin vaarallista kuin täällä kirjoittelevat teinit luulevat...

    Äänestä

  • rahtari-73 kirjoitti:

    Siitä, että raskasliikenne ei ole niin vaarallista kuin täällä kirjoittelevat teinit luulevat...

    ketään on kiinnostanut mitä jotku riitaa haastavat ihmiset ajattelee.en usko että kaikki teinit on riidan haastajia,vaikkakin ovat välillä aika ärsyttäviä.

    Äänestä

Henkilöautoja on raskaaseen liikenteeseen verrattuna 200-300 kertainen määrä, mutta henkilöautot eivät aiheuttaneet tilastossasi satoja kuolleita, vaan puhutaan vain kymmenistä. Raskas kalusto aiheuttaa siis ajoneuvoa kohden moninkertaisen määrän onnettomuuksia, eli henkilöautot ovat määräänsä nähden (myös ajokilometrit huomioiden) turvallisimpien joukossa. Pienillä ja ketterillä on yleensä monia etuja. Esim. hirven väistäminen saattaa onnistua. Toisaalta isolla on se etu, että siinä voi hirvikolarista selvitä naarmuitta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kas, jos otetaan peltiknlaritkin huomioon niin henkilöautot kolaroivatkin suhteessa enemmän.. Raskaan kolareissa tulee todennäköisemmin ruumiita.. Tuossa oli vaan kuolemaanjohtaneet onnettomuudet

    Äänestä

  • rahtari-73 kirjoitti:

    Kas, jos otetaan peltiknlaritkin huomioon niin henkilöautot kolaroivatkin suhteessa enemmän.. Raskaan kolareissa tulee todennäköisemmin ruumiita.. Tuossa oli vaan kuolemaanjohtaneet onnettomuudet

    Moi Rahtari-73.

    Olen aina joskus täällä härkkinyt juttujasi, kun olet tupannut sekoittamaan asioita keskenään.

    Mutta nyt pysyit koko ajan kuivasti asiassa ja faktoissa, jotka kaiken lisäksi ovat ihan totta.

    Raskas liikenne ei todellakaan ole kovin suuri syntipukki ihan faktoina nähtynä. Jälki vain on pahemman näköistä ja siten sitä julkisuutta tulee enemmän kuin tarpeeksi.

    Joku tuossa yritti vesittää faktasi henkilöautojen ja kuorma-autojen lukumääriin. Hän kuitenkin unohti kokonaan ajosuoritteen määrän. Eli ajettuihin kilometreihin per vuosi nähden raskas puoli selviä vieläkin puhtaammin paperein.

    Kyllä minuakin vituttavat ne takapuskurissa roikkuvat idiootit, mutta se on kokonaan toinen juttu. Eikä ko. roikkuminen suinkaan ole yksin
    raskaan kaluston tapa.

    Pysytään vaan asialinjalla, se loppupelissä parhaiten pitää.

    Terveisiä Ouluun.

    Äänestä

  • Terkkuja pitkästä aikaa! kirjoitti:

    Todettakoon nyt, että henkilöautoja on se 200-300 kertainen määrä verrattuna raskaisiin yhdistelmäajoneuvoihin verrattuna. Henkilöautoilla ajetaan hieman yli 18000 km vuodessa per ajoneuvo. Arvaan - hihasta vetämällä - että raskaalla yhdistelmällä ajetaan keskimäärin yli 180000 vuodessa. Jos ajetaan keskimäärin reilusti yli 180tkm (500 km/vrk ympäri vuoden), niin raskas yhdistelmä on ajokilometriä kohden turvallisempi kuin henkilöauto. Tällöin henkilöauto olisi ajoneuvoa kohden kaikista turvallisin ja ajokilometriä kohden toiseksi turvallisin kulkuneuvo. Jos keskimääräinen ajosuorite on jonkin verran yli 360tkm (eli 1000 km per vuorokausi ympäri vuoden), niin silloin henkilöauto on tuplasti vaarallisempi ajokilometriä kohden.

    Henkilöauto on kuitenkin muihin kuorma-autoihin, linja-autoihin, moottoripyöriin, polkupyöriin, mopoihin,... verrattuna monia kertoja turvallisempi ajoneuvojen kappalemääriin ja ajokilomtreihin nähden. Siis kaikkiin mainittuihin vähintään 5x turvallisempi.

    Ei löydy käsittääkseni mitään laskentakaavaa, millä henkilöautoa saadaan näillä faktoilla ajosuoritteita eikä ajoneuvoakaan kohden kuulumaan manteillä liikkuvista ajoneuvoista vaarallisimpien joukkoon. Henkilöauto kuuluu kaikilla mittareilla mitattuna turvallisimpien joukkoon, sitä ei kumoa edes se, jos raskaat yhdistelmät vaikkapa hieman turvallisempia olisivatkin per ajokilometri.

    Ja se fakta, että joku ajaa 10x ajosuoritteen, tarkoittaa suoraan sitä, että altistuu 10x määrälle onnettomuuksia, jos itse ajosuorite on yhtä turvallista vähemmän ja enemmän ajavalla. Esim. hirvikolareita (tai ylipäätään mitä tahansa kolareita) tulee rekalle automaattisesti ajosuoritteen määrän mukaan enemmän. Eli yhdistelmäkuskille sattuu aika moninkertaisesti hirvikolareita verrattuna henkilöautonkuljettajaan pelkkien kilometrien vuoksi. On monia annettomuustyyppejä, joiden määrään ei kuskin ammattitaidolla tai sen puutteella ole merkittävää vaikutusta. Tien tyyppi, ajon ajankohta, ajokilometrit ja tien päällä ajoon kulutettu aika ovat ne asiat jotka altistavat onnettomuuksille enemmän. Ja näihin altistaviin asioihin ei ammattitaito tai sen puute vaikuta mitään.

    Korjatkaa (perustellen), jos olen jossain kohdassa väärässä.

    Äänestä

  • jatkuu!!! kirjoitti:

    Tuosta kahden turvallisimman ajoneuvotyypin vertailusta unohdin yhden luvun. Eli onnettomuuksien määrän. Hatusta vedetty arvioni on, että raskaat ajoneuvot ajavat 20-30x määrän onnettomuuksia per ajoneuvo verrattuna henkilöautoihin. Näin ne olisivat 10x ajokilometreillä tasoissa henkilöautojen kanssa turvallisuudessa ja yli 10x ajokilometreillä sitten turvallisempia.

    Se hattu, josta lukuja vedän sisältää liikenneonnettomuustilastot ja voin tarvittaessa laskea lukuihin (jälleen kerran) desimaalitkin, jos karkeat arviot eivät miellytä. Toisaalta, raskaiden yhdistelmien lukumäärästä pitäisi saada tarkempi lukumäärätieto, koska sitä ei tilastot kerro (sisältyvät kuorma-autoihin).

    Äänestä

  • jatkuu!!! kirjoitti:

    Todettakoon nyt, että henkilöautoja on se 200-300 kertainen määrä verrattuna raskaisiin yhdistelmäajoneuvoihin verrattuna. Henkilöautoilla ajetaan hieman yli 18000 km vuodessa per ajoneuvo. Arvaan - hihasta vetämällä - että raskaalla yhdistelmällä ajetaan keskimäärin yli 180000 vuodessa. Jos ajetaan keskimäärin reilusti yli 180tkm (500 km/vrk ympäri vuoden), niin raskas yhdistelmä on ajokilometriä kohden turvallisempi kuin henkilöauto. Tällöin henkilöauto olisi ajoneuvoa kohden kaikista turvallisin ja ajokilometriä kohden toiseksi turvallisin kulkuneuvo. Jos keskimääräinen ajosuorite on jonkin verran yli 360tkm (eli 1000 km per vuorokausi ympäri vuoden), niin silloin henkilöauto on tuplasti vaarallisempi ajokilometriä kohden.

    Henkilöauto on kuitenkin muihin kuorma-autoihin, linja-autoihin, moottoripyöriin, polkupyöriin, mopoihin,... verrattuna monia kertoja turvallisempi ajoneuvojen kappalemääriin ja ajokilomtreihin nähden. Siis kaikkiin mainittuihin vähintään 5x turvallisempi.

    Ei löydy käsittääkseni mitään laskentakaavaa, millä henkilöautoa saadaan näillä faktoilla ajosuoritteita eikä ajoneuvoakaan kohden kuulumaan manteillä liikkuvista ajoneuvoista vaarallisimpien joukkoon. Henkilöauto kuuluu kaikilla mittareilla mitattuna turvallisimpien joukkoon, sitä ei kumoa edes se, jos raskaat yhdistelmät vaikkapa hieman turvallisempia olisivatkin per ajokilometri.

    Ja se fakta, että joku ajaa 10x ajosuoritteen, tarkoittaa suoraan sitä, että altistuu 10x määrälle onnettomuuksia, jos itse ajosuorite on yhtä turvallista vähemmän ja enemmän ajavalla. Esim. hirvikolareita (tai ylipäätään mitä tahansa kolareita) tulee rekalle automaattisesti ajosuoritteen määrän mukaan enemmän. Eli yhdistelmäkuskille sattuu aika moninkertaisesti hirvikolareita verrattuna henkilöautonkuljettajaan pelkkien kilometrien vuoksi. On monia annettomuustyyppejä, joiden määrään ei kuskin ammattitaidolla tai sen puutteella ole merkittävää vaikutusta. Tien tyyppi, ajon ajankohta, ajokilometrit ja tien päällä ajoon kulutettu aika ovat ne asiat jotka altistavat onnettomuuksille enemmän. Ja näihin altistaviin asioihin ei ammattitaito tai sen puute vaikuta mitään.

    Korjatkaa (perustellen), jos olen jossain kohdassa väärässä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=4500000000001330&posting=22000000029398629#22000000029398629

    Saapa nähdä, onko rahtari oppinut asiakeskustelun taitoja tuon keskustelun jälkeen. Hienoa, jos on.

    Äänestä

  • Ai että henkilöautoja on 200 - 300 kertainen määrä raskaaseen liikenteeseen verrattuna?

    Suomessa on 100 000 kuorma-autoa. 300 x 100 000 = 30 miljoonaa henkilöautoa. 30 miljoonaa henkilöautoa?

    Suomessa on 11000 linja-autoa. 300 x 11 000 = 3,3 miljoonaa henkilöautoa?

    Suomessa on 2,5 miljoonaa henkilöautoa. Virallisissa tilastoissa ne johtavat ikävällä tavalla kirkkaasti kuolonkolareissa aiheuttajina, verrattuna raskaisiin yhdistelmiin, eikös vain, jos tutkit tilastoja ja muistat ajosuoritteen.

    Mutta se nyt on aivan totaalista puppua että Suomessa olisi 200 - 300 kertaa enemmän henkilöautoja kuin raskasta kalustoa. Kas kun Suomessa ei ole 30 miljoonaa henkilöautoa, eikä edes 3 miljoonaa.

    Ennen kuin puutut näihin asioihin niin opettele käyttämään oikeita lukuja.

    Äänestä

  • Henkilöautoilija on kyllä yleensä se, joka ottaa yhteen raskaitten ajoneuvojen kanssa, suomeksi sanottuna ei pysy omalla kaistalleen vaan ajaa raskaamman keulaan yks kaks. Voin sanoa ajavani paljon ja kyllä iahn päivittäin saan omalla henkilöautollani jarrutella ettei satu toisen hnek. auton kanssa nokkakolaria, kun kaikki eivät ymmärrä sitä tosiasiaa ettei sillä tojotalla kannata läheä jonoa ohittaan kun on vastaantulijoita, eikä siinä jonossakaan tunnuta tajuavan että päästää tämän ohittajan siihen eteensä. Ja kuinka paljon henkilöautoilijat aiheuttava jalankukijoitten ja pyöräilijöitten loukkaantumisia ja kuolemia ? Paljon eikä auta tässä vaiheessa selittää, että henkilöautoja on enemmän. Itsekin olen pyörän kanssa jäänyt auton alle suojatiellä, autoille oli kolmio ennen suojatietä ja suojatie oli pyörätein jatke. Raskaampaa kalustoa en osaa pelät, niitten kuskit kun harvemmin saavat mitään älyttömyyksiä päähänsä, eivätkä aja levottomasti, eli eivät kaistan laidasta laitaan.

    Äänestä

  • Ota selvää määristä! kirjoitti:

    Ai että henkilöautoja on 200 - 300 kertainen määrä raskaaseen liikenteeseen verrattuna?

    Suomessa on 100 000 kuorma-autoa. 300 x 100 000 = 30 miljoonaa henkilöautoa. 30 miljoonaa henkilöautoa?

    Suomessa on 11000 linja-autoa. 300 x 11 000 = 3,3 miljoonaa henkilöautoa?

    Suomessa on 2,5 miljoonaa henkilöautoa. Virallisissa tilastoissa ne johtavat ikävällä tavalla kirkkaasti kuolonkolareissa aiheuttajina, verrattuna raskaisiin yhdistelmiin, eikös vain, jos tutkit tilastoja ja muistat ajosuoritteen.

    Mutta se nyt on aivan totaalista puppua että Suomessa olisi 200 - 300 kertaa enemmän henkilöautoja kuin raskasta kalustoa. Kas kun Suomessa ei ole 30 miljoonaa henkilöautoa, eikä edes 3 miljoonaa.

    Ennen kuin puutut näihin asioihin niin opettele käyttämään oikeita lukuja.

    Raskas kalusto ei tarkoita samaa kuin kuorma-auto. Kuorma-autoja ovat kaikki yli 3500 kg painavat. Kuorma-autojen keskimääräinen ajosuorite on vajaat 2x verrattuna henkilöautoihin. Arviolta 1/10 kuorma-autoista on raskaita yhdistelmä-ajoneuvoja, joilla ajetaan keskimäärin enemmän.

    Kun raskaan kaluston merkitys selviää, niin huomaat, ettei mitään virhettä ollutkaan. ;D

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Henkilöautoilija on kyllä yleensä se, joka ottaa yhteen raskaitten ajoneuvojen kanssa, suomeksi sanottuna ei pysy omalla kaistalleen vaan ajaa raskaamman keulaan yks kaks. Voin sanoa ajavani paljon ja kyllä iahn päivittäin saan omalla henkilöautollani jarrutella ettei satu toisen hnek. auton kanssa nokkakolaria, kun kaikki eivät ymmärrä sitä tosiasiaa ettei sillä tojotalla kannata läheä jonoa ohittaan kun on vastaantulijoita, eikä siinä jonossakaan tunnuta tajuavan että päästää tämän ohittajan siihen eteensä. Ja kuinka paljon henkilöautoilijat aiheuttava jalankukijoitten ja pyöräilijöitten loukkaantumisia ja kuolemia ? Paljon eikä auta tässä vaiheessa selittää, että henkilöautoja on enemmän. Itsekin olen pyörän kanssa jäänyt auton alle suojatiellä, autoille oli kolmio ennen suojatietä ja suojatie oli pyörätein jatke. Raskaampaa kalustoa en osaa pelät, niitten kuskit kun harvemmin saavat mitään älyttömyyksiä päähänsä, eivätkä aja levottomasti, eli eivät kaistan laidasta laitaan.

    Samoin raskaat yhdistelmät. Linja-autot, mopot, moottoripyörät, kuorma-autot (siis ne muut kuin raskaat yhdistelmät), pakettiautot,... ovat sitten aivan toista tasoa turvallisuudeltaan. Varsinkin kaupunkiliikenteessä on varsin korutonta kertomaa kuorma- ja linja-autojen onnettomuusalttius ajettua kilometriä kohden verrattuna henkilöautoihin. Kyse on moninkertaisesta vaarallisuudesta.

    Se, että henkilöautot ovat pääosassa onnettomuuksissa selittyy sillä, että autoja on paljon. Jos jotain kulkuneuvotyyppiä on 1% kaikista ajoneuvoista, mutta sille sattuu 5% onnettomuuksista, niin toki se 5% on edelleen vähän. Mutta silti niin paljon. Jos pystyt ymmärtämään edellisessä esimerkissä olevan 5% paljoksi, niin ymmärrät myös se, mistä mopojen, moottoripyörien, kuorma- ja linja-autojen vaarallisuudessa verrattuna henkilöautoihin on kysymys.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Henkilöautoilija on kyllä yleensä se, joka ottaa yhteen raskaitten ajoneuvojen kanssa, suomeksi sanottuna ei pysy omalla kaistalleen vaan ajaa raskaamman keulaan yks kaks. Voin sanoa ajavani paljon ja kyllä iahn päivittäin saan omalla henkilöautollani jarrutella ettei satu toisen hnek. auton kanssa nokkakolaria, kun kaikki eivät ymmärrä sitä tosiasiaa ettei sillä tojotalla kannata läheä jonoa ohittaan kun on vastaantulijoita, eikä siinä jonossakaan tunnuta tajuavan että päästää tämän ohittajan siihen eteensä. Ja kuinka paljon henkilöautoilijat aiheuttava jalankukijoitten ja pyöräilijöitten loukkaantumisia ja kuolemia ? Paljon eikä auta tässä vaiheessa selittää, että henkilöautoja on enemmän. Itsekin olen pyörän kanssa jäänyt auton alle suojatiellä, autoille oli kolmio ennen suojatietä ja suojatie oli pyörätein jatke. Raskaampaa kalustoa en osaa pelät, niitten kuskit kun harvemmin saavat mitään älyttömyyksiä päähänsä, eivätkä aja levottomasti, eli eivät kaistan laidasta laitaan.

    Vuonna 2005:
    "Kuorma-autojen tai linja-autojen aiheuttamia kevyen liikenteen vahinkoja 128 kpl, joissa 102 henkilövahinkoa.

    0-14 vuoden ikäisten henkilöautojen aiheuttamia kevyen liikenteen vahinkoja 913 kpl, joissa 629 henkilövahinkoa."

    Eli henkilöautot aiheuttavat noin 6-kertaisen määrän kevyen liikenteen henkilövahinkoja verrattuna kuorma- ja linja-autoihin.

    Tähän kun lisää seuraavan tiedon vuodelta 2006:
    "Henkilöautoilla ajetaan 12x määrä kilometrejä kaduilla ja maanteillä verrattuna kuorma- ja linja-autojen yhteiseen ajosuoritteeseen."

    Näistä kahdesta saadaan tuloksena, että ajokilometriä kohden kuorma- ja linja-autot ovat noin 2x vaarallisempia kevyen liikenteen kannalta.

    Äänestä

  • rahtarilta... kirjoitti:

    Raskas kalusto ei tarkoita samaa kuin kuorma-auto. Kuorma-autoja ovat kaikki yli 3500 kg painavat. Kuorma-autojen keskimääräinen ajosuorite on vajaat 2x verrattuna henkilöautoihin. Arviolta 1/10 kuorma-autoista on raskaita yhdistelmä-ajoneuvoja, joilla ajetaan keskimäärin enemmän.

    Kun raskaan kaluston merkitys selviää, niin huomaat, ettei mitään virhettä ollutkaan. ;D

    Käytännössä, ja käytäntö ratkaisee, ei teoria, raskasta kalustoa ovat yli 7,5 tonnin kokonaismassaiset kuorma- ja linja-autot. Ei kai sinua helpota se ajatko toheluuksissasi päin 12 tonnin, 18 tonnin, 25 tonnin, 32 tonnin tai 60 tonnin kalustoa?

    Pojuseni, minä teen työkseni näitä arvioita ja määrityksiä.

    Putoat itse omien selitystesi loukkuun, eikä ihme tuolla ällillä ja asenteella; väität nyt että kuorma-auton keskimääräinen ajosuorite on vajaat 2 x henkilöauton ajosuorite.

    Koitahan tarkastella yli 7,5 tonnin kuorma-autojen ajosuoritetta henkilöauton ajosuoritteen määrään nähden.

    Sanapari "raskas kalusto" ei todellakaan tarkoita samaa kuin kuorma-auto, sillä pakettiautollakin ylletään 7 tonnin yhdistelmämassaan ja yli 18 metrin yhdistelmäpituuteen.

    Kyllä sinun laskelmasi ovat lähinnä sieltä minkä päällä istut.

    Varmuuden vuoksi kerron ettei minulla ole CE ajokorttia. En siis ole "raskaan kaluston" yhdistelmäkuljettaja. Kyllä minun yhdistelmäni maksimimassa on 12 tonnia, ja sellaista enemmänkin ajaneena vakuutan että se on aika "raskasta kalustoa" jos joku alle jää.

    Äänestä

  • Yli 7500 kg massaiset kirjoitti:

    Toki kaikki henkilöautoa raskaammat on raskasta kalustoa, mutta jos tällä palstalla erehtyy käyttämään sanaa "rekka" tai "raskas kalusto", niin rahtarit älähtää korjaamaan, että ymmärtämättömät pojuset ei tajua oikeita termejä.

    Kuorma-autoja on Suomessa alle 100000 kpl. Nämä ajavat keskimäärin vajaat 2x ajosuoritteen per ajoneuvo verrattuna henkilöautoihin. JOS noista autoista 20% olisi sellaisia, jotka ajaisivat 10x henkilöauton suoritteen, niin lopuilla 80% ei ajettaisi metriäkään. Tästäpä päästään seuraavaan mukavasti aasisillalla... ;D

    Ensinnäkään, en väittänyt mitään. Kaikki luvut on suoraan virallisista onnettomuus- ja ajosuorite- yms. tilastoista saatuja. En syyllistä ketään, kuten tällä palstalla (henkilöautot vastaan rekat) monet jatkuvasti tekevät. Nämä ovat vain virallista faktaa, joita ainakin itse voin helposti ilman tunnekiihkoa luetella.

    Tilastojen valossa henkilöautot ovat kuorma-autoihin verrattuna ajokilometriä kohden 2x turvallisempia kaduilla ja maanteillä kevyenliikenteen onnettomuuksien osalta joissakin muissa onnettomuustyypeissä (peräänajot) kertoimet ovat jopa luokkaa 5-6x. Jos mainitsemasi raskaampi kalusto on (kaiketi on?) turvallisempia kuin henkilöautot, niin ne kevyemmät kuorma-autot ovat vastaavasti REILUSTI turvattomampia kuin tuo kaikkien kuorma-autojen keskiarvo. Jonkunhan ne tilastomerkinnät on suoritettava, koska onnettomuustilastoihin ei keksitä tyhjästä syyllisiä, kuolleita, loukkaantuneita.

    Jos ne mainitsemasi yli 7,5 t ajoneuvot ajavat moninkertaisen suoritteen, niin niiden kappalemäärät ovat kuorma-autojen kokonaismäärässä pienet - eihän suurin osa kuorma-autoista voi olla sellaisia, että niille ei tule ollenkaan tai aivan mitättömästi ajoa? Vai onko näin?

    Ja tästä taas aasinsillalla seuraavaan... ;)

    Koska paljon ajavia raskaita ajoneuvoja on todella vähän, niin niiden pitäisi aiheuttaa vuosittain vain noin 1 kpl kuolemaanjohtavia onnettomuuksia. Tai ainakaan ei montaa. Nyt vain sitten katsomaan tilastoista, onko noita aiheutettuja onnettomuuksia vuosittain keskimäärin enemmän kuin tuo 1. Jos on, niin onko ajokilometrejä niin moninkertainen määrä kuin aiheutettuja kuolleita? Jos on, niin turvallisuustaso on henkilöautoilla samaa tasoa määrittelemilläsi raskailla ajoneuvoilla ja henkilöautoilla - kaikien muiden kulkuvälineiden ollessa REILUSTI turvattomampia kuin nämä turvallisimmat.

    Tilastotietoa ajosuoritteista löytyy linja-autoista ja kuorma-autoista. Lasketko tuohon 7,5 luokkaan myös linja-autot? Niillekin on olemassa onnettomuustilastoja, jotka kertovat niiden vaarallisuuden varsinkin kaupunkiliikenteessä - siis ajokilometriä kohti tarkasteltuna.

    Et antanut mitään tilastotietoa asiaan liittyen vaan pelkkää mutua ilman todistetta. Mielipiteen vertaaminen tilastotietoon on aika hankalaa.

    Ehkä tämä pohdinta antoi suuntaviivoja omille väitteillesi/arvioille raskaiden ja paljon ajavien ajoneuvojen määristä ja keskimääräisistä ajokilometreistä jatkossa.

    VALT, Tiehallinto ja stat on tiedon lähteinä riittävän vakuuttavat instanssit jopa s24-tasoisen keskustelun pohjaksi. Mutua en käytä.

    Äänestä

  • selität??? kirjoitti:

    Kyllä Sinä hiukan sotket omissa jutuissasi. Tilastot ovat hyvin puutteellisia, joten niistä voi päätellä melkein mitä vain. Tarkoitan nyt ajoneuvokantaa, siis tilastoa, jossa kuorma-autot ovat erittelemätön yksi ryhmä.

    Jotain käsitystä saa, kun muistaa että Suomessa on 35 000 luvanvaraista kuorma-autoa, siis ammattiliikenteessä olevaa. Suomessa on myös 20 000 puoliperävaunua, mutta tilasto ei jostain syystä kerro montako varsinaista perävaunua maassa on, siis ns. täysperävaunua.

    Tilasto ei kerro montako yli 25 tonnin kokonaismassaista kuorma-autoa maassa on. Emmme siis tiedä, montako 3- tai useampiakselista yli 25 tonnista varsinaisen perävaunun vetoon soveltuvaa kuorma-autoa maassa on, emmekä montako 2- tai useampiakselista puoliperävaunun veturia maassa on. Puuttumaan jää myös kansainvälisessä liikenteessä oleva kalusto joka ei ole Suomen rekisterissä.

    Mutta 35 000 luvanvaraista kuorma-autoa tarkoittaa autoja, joilla käytännössä ajetaan päivittäin 8 - 12 tuntia, usein enemmänkin, koska kuljettajia vaihdetaan.

    Näillä tilastoilla on helppo heittää herjaa, kuten sinä teet. Todelliset, pätevät ja pitävät faktat eli täsmälliset tilastot ovat maksullisia. Pulittamalla tuollaiset 1000 euroa saa takuuvarman tiedon "raskaan kaluston" lukumäärästä.

    Rekkamiehet toki älähtävät kun palstalla, ja usein tiedotusvälineissäkin, mikä tahansa kuorma-auto on rekka. Mutta se suinkaan ei tarkoita että vain rekka on raskasta kalustoa.

    Pahimmalla mahdollisella tavalla käytät mutu-tietoa, koska mainitsemasi lähteet eivät kerro kuin kuorma-autojen kokonaismäärän. AKE on myynyt tarkempien tietojen oikeudet TietoEnatorille, joka sitten sinullekin antaa mukavaa korvausta vastaan faktaa eikä mutua.

    Asia jäi minua vaivaamaan siinä määrin että pyysin nuo tarkemmat erittelyt. Palaan astialle kun käsissäni on faktaa eikä sinun mutuasi, jota vielä sovellat aika päättömästi.

    Katsotaan nyt ihan ensiksi tuo väittämäsi siitä että Suomessa on 300 kertaa enemmän henkilöautoja kuin "raskasta kalustoa". Tällä hetkellä väittämäsi sallii Suomeen 8300 kuorma-autoa, jotka luokittelet raskaaksi kalustoksi.

    Saapas nähdä...

    Tässä vähän sitä raskasta kalustoa lukumäärinä. SKAL:n tilasto erottelee luvanvaraiset ja yksityiset, mutta katotaas ny vaan ne raskaat vehkeet, kun sä niistä kinaat.

    3-, 4- tai useampiakselisia 10400 kpl
    Puoliperävaunuyhdistelmiä 6100
    täysperävaunuyhdistelmiä 19200 kpl

    Eikös toi tee yhteensä 35700 taatusti raskasta kuorma-autoa. Huomaas vielä toi yhdistelmien yhteenlaskettu lukumäärä, joka on 25300 kipaletta.

    Toi yks kirjootaja puuttu tohon sun väittämään et henkilöautoja on 300 kertaa enempi. No, tässä litaniassa ei takuulla ole 3550 kilon autoja, eikä 7500 kg autoja, kyl nää on sitä tosi raskasta kalustoa.

    Mäkin osaan laskea. 25300 x 300 = 7.590 000. Suomessa siis on 7,5 miljoonaa henkilöautoa!

    Tai jos kaikki noi isot autot lasketaan nin tulee näin: 35700 x 300 = 10 710 000.

    Nin että Suomessa siis on yli 10 miljoonaa henkilöautoa.

    Onnee ja menestystä sun mutuilles.

    Äänestä

  • Saivartelua helppoa! kirjoitti:

    Ensimmäinen asiantuntija, joka kertoi lukuja. Monta kuukautta on tätä pitänytkit odotella. Rahtari73 suostui taannoin antamaan arvioksi 1 5 (eli 6 kpl) ja manzu tms. kertoi luvun 350. Nyt ollaankin lähempänä oikeaa lukemaa.

    JOS nuo mainitsemasi perävaunut luokitellaan kuorma-autoiksi, niin meillä on nyt seuraavat tiedot:

    a) Kaikkien kuorma-autojen keskimääräinen ajosuorite on noin 35tkm/vuosi (vajaat 2x henkilöautojen keskisuoritteesta).

    b) Luvanvaraisia kuorma-autoja on 35000 kpl eli noin 2/5 kaikista kuorma-autoista.

    c) Luvanvaraisilla ajetaan päivässä 8-12 tuntia. Ilmeisesti pääasiassa taajamissa, koska muuten tuo 2x ajosuorite saavutetaan jo näillä luvanvaraisilla eli loput kuorma-autot olisi seisontavakuutuksessa ympärivuoden.

    d) Liikennevakuutusyhtiöidentilastoissa ei ole ulkomaalaisten aiheuttamia onnettomuuksia.

    e) Vuonna 2006 kuorma-autoja oli 91465, linja-autoja 11189, paketti-autoja 284627 ja henkilöautoja 2505543 kpl. Eli henkilö-autoja on 27,4 kertainen määrä verrattuna kuorma-autoihin.

    Jokatapauksessa, näyttää siltä, että kuorma-autojen ajosuoritteesta suurin osa on ns. ammattimaisen liikenteen suorittamaa. Palstan "rahtarit" kuitenkin väittää, että ne onnettomuudet on pääosin "ei-ammattilaisten" suorittamia - siis niiden käytännössä seisontavakuutuksessa olevien autojen...

    Eiköhän nyt kuitenkin ole viimeinkin selvitetty ja varmistettu, että nimenomaan ne, jotka eniten ajaa, myös eniten onnettomuuksille altistuu.

    Em. kohtien a) .. e) avulla voidaan laskea vaikkapa seuraavaa:
    JOS luvanvaraiset ajaa keskimäärin 4x henkilöauton suoritteen
    => 2/5*4 = 8/5 = 1 3/5 , joten lopuille 3/5 osalle autoista tulee x*3/5 = 2/5 2/3 x henkilöauton suoritteesta eli 12100 km/vuosi.

    JOS noiden 2/5 suorite olisi 5x henkilöautojen suorite, niin lopuilla kuorma-autoilla olisi suorite 0 km/vuosi.

    Tästä 4x suoritteesta saadaan seuraavaa:
    Se on kilometreinä 72800 eli 199 km/vrk (365 vrk:n perusteella) tai 291 km/vrk (250 vrk:n perusteella). Sen ajamiseen käytetään 8-12 h /vrk, josta keskinopeudeksi tulee, max 36 km/h ja min 17 km/h.

    Henkilöautoja on siis 71,6 kertainen määrä verrattuna luvanvaraisiin kuorma-autoihin (jotka siis suorittavat suurimman osan kuorma-autojen ajosuoritteesta ja todennäköisesti myös vahingoista). Lisäksi henkilöautoja on 224 kertainen määrä verrattuna linja-autoihin.

    Tilastoista poimittua:
    Liikennesuorite autotyypeittäin 2005 milj. autokm

    Auto: maantiet | kadut&yksityiset tiet
    HA: 29020 | 15200
    KA: 2585 | 530
    PA: 2475 | 1285
    LA: 395 | 185

    Edellinen muutettuna kertoimiksi (LA=1,0)
    HA: 73,4 | 82,2
    KA: 6,5 | 2,9
    PA: 6,3 | 6,9
    LA: 1,0 | 1,0

    Eli esim. HA:lla ajetaan kaduilla&yksityisillä teillä 82,2 kertainen määrä verrattuna LA:hin.

    -------------------

    Kuolemaan johtaneet moottoriajoneuvo-onnettomuudet 2005
    Ajoneuvon laji: Aiheuttajana | Vastapuolena
    Henkilöauto: 99 | 78
    Pakettiauto: 9 | 6
    Kuorma-auto ilman perävaunua: 6 | 16
    Kuorma-auto ( perävaunu): 9 | 41
    Linja-auto: 0 | 5
    Erikoisauto: 0 | 1

    Nopeasti katsottuna seuraava havainto tulee esille: Henkilöautoilla aiheutetaan 11 kertainen määrä kuolemaan johtaneita onnettomuuksia verrattuna perävaunullisiin kuorma-autoihin. Toisaalta perävaunuttomienkin kuorma-autojen onnettomuuksia on vielä lisää. Näissä on toki myös ulkomaalaisten aiheuttamat mukana, joten tämä ei kerro suomalaisten kuorma-autojen turvallisuudesta per ajettu kilometri yhtä paljon kuin www.liikennevakuutuskeskus.fi tilasto "VALT vuosiraportti 2006". Oli miten oli, niin edelleenkään ei saada henkilöautoa vaarallisimmaksi ajoneuvoksi ajoneuvoa, eikä ajettua kilometriä kohden laskettuna. Ainoa ajoneuvoryhmä, mikä voi tilastojen perusteella olla henkilöautoa turvallisempi ajettua kilometriä kohden ovat ne kuorma-autot, joilla ajetaan 10 kertainen ajosuorite vuodessa verrattuna henkilöautoihin. Ja niitä on siis mitätön murto-osa kuorma-autoista. Kaikki muut ajoneuvotyypit ovat keskimäärin korkeintaan yhtä turvallisia kuin henkilöautot, joidenkin ollessa useita kertoja (onnettomuustyypistä paljon riippuen) henkilöautoja vaarallisempia ajettua kilometriä kohti.

    On edelleen mahdollista, että raskaimmat yhdistelmäajoneuvot ovat kaikista turvallisimpia, se vain tarkoittaa samalla sitä, että kevyemmät ovat sitten selvästi vaarallisempia ajoneuvoja. Ajoneuvon koolla, olosuhteilla ja ajetuilla kilometreillä on suurin onnettomuuksille altistava vaikutus. Mikään ammattilaisuus ei pysty vähentämään ajoneuvon kokoa, altistamisaikaa, ajo-olosuhteita (kellonaika, keli, reitti) tai kilometrejä niin merkittävästi, että se vaikuttaisi onnettomuuksien määrään.

    Missä kohdassa nyt oli herjan heittoa? Ei tässä syyllistetä ketää. On vain selvästi todettavissa, että inhimillinen tekijä ei pysty kumoamaan fysiikan lakeja, vaikka olisi kuinka ammattimaista toimintaa.

    Voin laskea uudelleen kevyen liikenteen onnettomuudet ja peräänajot näiden tarkentuneiden tietojen perusteella, mikäli asia kiinnostaa. Ei se silti kumoa sitä, että henkilöautot kuuluvat liikenteen kannalta turvallisimpien joukkoon (johon hyvin paljon ajavat raskaat ajoneuvot ryhmänä saattavat myös kuulua). Onko kyse kuskista, ajoneuvon koosta, ajo-olosuhteista, varusteista vai mistä, on samantekevää. Vain aiheutetuilla vammautumisilla, kuolleilla ja omaisuusvahingoilla on inhimillisesti katsoen merkitystä. On sama kuoleeko joku kuskin taidoista huolimatta vai taitamattomuuden vuoksi.

    Lopuksi vielä kiitokset tiedoista, liitän nämä liikennetilastoihini lisätiedoiksi. Olen kerännyt mm. stat.fi:n, LVK:n ja VALT:n julkaisemia numerotietoja samaan Excel -taulukkoon noin vuoden 1932-tilastoista lähtien, joten voin kohtuu helposti verrata vaikkapa ajoneuvojen määrien ja erilaisten onnettomuustyyppien vaihtelua hyvinkin pitkältä ajalta. ELi aihe sinällään kiinnostaa laajalti, tämä kuorma-auto vs. linja-auto vs. henkilöauto on vain yksi monista mahdollisista vertailukohteista. Lappi vs. Uusimaa voisi olla toinen... ;D

    Äänestä

  • Netistä tsekattua kirjoitti:

    Tässä vähän sitä raskasta kalustoa lukumäärinä. SKAL:n tilasto erottelee luvanvaraiset ja yksityiset, mutta katotaas ny vaan ne raskaat vehkeet, kun sä niistä kinaat.

    3-, 4- tai useampiakselisia 10400 kpl
    Puoliperävaunuyhdistelmiä 6100
    täysperävaunuyhdistelmiä 19200 kpl

    Eikös toi tee yhteensä 35700 taatusti raskasta kuorma-autoa. Huomaas vielä toi yhdistelmien yhteenlaskettu lukumäärä, joka on 25300 kipaletta.

    Toi yks kirjootaja puuttu tohon sun väittämään et henkilöautoja on 300 kertaa enempi. No, tässä litaniassa ei takuulla ole 3550 kilon autoja, eikä 7500 kg autoja, kyl nää on sitä tosi raskasta kalustoa.

    Mäkin osaan laskea. 25300 x 300 = 7.590 000. Suomessa siis on 7,5 miljoonaa henkilöautoa!

    Tai jos kaikki noi isot autot lasketaan nin tulee näin: 35700 x 300 = 10 710 000.

    Nin että Suomessa siis on yli 10 miljoonaa henkilöautoa.

    Onnee ja menestystä sun mutuilles.

    Rahtarit väittivät, että raskailla tulee kilometrejä 10x henkilöautojen kilometrit. Nythän päästiin sitten oikealle hehtaarille. Kilometrejä tulee "vain" 4x henkilöauton kilometrit. Eli asiahan ei kilometrikohtaista turvallisuutta laskettaessa ainakaan paranna raskaan kaluston mahdollisuuksia olla turvallisempi. Yhta turvallinen voi olla, jos ne kilometrit on 10x henkilöauton suorite.

    Äänestä

  • kilometreihin!!! kirjoitti:

    Jaa, että noin.

    Minua jää vain hämmästyttämään sen yhden MUTU-miehen jutut, siis sen pellen, jonka laskelmien mukaan Suomessa on yli 10 miljoonaa henkilöautoa.

    Toivottavasti se et ollut sinä? On näet niin, että henkilö, jolla on niin kertakaikkisen olemattomat perustiedot, ei voi esittää ainoatakaan näkemystä tai väitettä, johon voisi suhtautua vakavasti.

    Ymmärrät toki, että tyyppi, jonka väittämien (joiden hän väitti perustuvan luotettaviin lähteisiin) mukaan Suomessa on 10 000 000 henkilöautoa, ei ole vakavasti otettava henkilö!

    Äänestä

  • Hämmästelen sitä yhtä MUTU-... kirjoitti:

    Kiitos virheen oikaisusta toistamiseen. ;D Kiitos myös linkistä www.skal.fi, sieltä löytyy mainitsemani ajosuoritteet ja lopultakin tuo etsimäni tieto erilaisten kuorma-autojen osuuksista kokonaismäärissä. Tässä on mielenkiintoisinta se, ettei palstalla riehuneet Rahtari73 ja manzulina tienneet muutama kuukaisi sitten ko. lähdettä. Sieltähän helposti nähdään, ettei raskaat yhdistelmät voi ajaa keskimäärin 10x henkilöautoihin verrattuna, koska kokonaisajosuorite on niin pieni.

    Olen ko. henkilö, joka arvioi rahtareiden väitteiden perusteella (yhdistelmillä ajetaan noin 150-200tkm keskimäärin vuodessa), että kuorma-autoista noin 10% olisi noita yhdistelmiä. Ei olisi kannattanut luottaa noihin "rahtareiden" sanomisiin. Samaan kilometrilukemaan perustuen päättelin myös sen, että mainittu ajoneuvojen joukko voisi olla turvallisempi kuin henkilöautot. Koska tuo "ammattilaisten" ohjastama ajoneuvomäärä onkin 2,5 kertainen kerrottujen ajosuoritteiden perusteella arvioimaani, se auttamatta pienentää keskimääräisen ajosuoritteen ko. ryhmältä vastaavasti 10x->4x. Ja koska näin menee, niin muuttuu henkilöauto auttamatta vähintään 2x turvallisemmaksi ajettua kilometriä kohden, kun sitä verrataan tuohon 35000 auton ryhmään. Jos tuota ryhmää voidaan vielä pilkkoa selkeästi niin, että sieltä eroaa tuollaiset Rahtari73:t ja manzulinat, jotka on niitä 10x henkilöautoihin verrattuna ajavia ja niiden onnettomuudet on erikseen jossain tilastoitu, niin on mahdollista löytää pieni joukko (se saattaa olla jo luokkaa 1/3000 henkilöautojen määrästä), joka on turvallisempi ajettua kilometriä kohden kuin henkilöautot. Tämä JOS on edelleen mahdollinen.

    Kokoajan on minulla olleet tarkat tiedot olemassa linja-autojen, kuorma-autojen ja henkilöautojen määristä. Eli henkilöautoja oli vuonna 2005 VÄITTÄMÄNI mukaan 2505543, eikä 10 miljoonaa, kuten sanot minun sanoneen. Kuorma-autoja on samojen tilastojen mukaan 91465 kpl. Nyt kun virheellinen arvioni (10%) raskaan kaluston osuudesta kaikista kuorma-autoista on saatu korjattua, niin olen saanut laskettua turvallisuusarviot uudelleen faktojen pohjalta. Aiemmat rahtareiden väitteet raskaiden yhdistelmien selvästi henkilöautoja paremmasta turvallisuudesta joutuvat nyt SINUN ansiostasi aivan uuteen ja ihmeelliseen valoon. Enää ei ihmetytä yhtään, miksi lööppeihin kirjoitetaan KISSANkokoisilla kirjaimilla, kun kuorma-autolle sattuu jotain. Ko. sattumusten pitäisi olla paljon harvinaisempia kuin ne ovat, jos rahtareiden väite turvallisuudesta pitää paikkansa.

    Korjatut kertoimet ovat siis seuraavat:

    HA=Henkilöauto
    PA=pakettiauto
    KA=Kuorma-auto
    KAy=KA yksityiskäyttö
    KAl=KA luvanvarainen
    KAr=Raskas kuorma-auto=KAl
    KAu=Usea-akselinen (perävaunuton) kuorma-auto
    KAp=Puoliperävaunullinen kuorma-auto
    KAt=Täysperävaunu kuorma-auto
    LA=Linja-auto

    Ajoneuvojen määrät 2005:
    HA:KA = 27,4:1
    HA:KAy = 44,9:1
    HA:KAl = 70,2:1
    HA:PA = 8,8:1
    HA:KAr = 70,2:1 = HA:KAl
    HA:Kau = 240,9:1
    HA:KAp = 410,7:1
    HA:KAt = 130,5:1
    HA:LA = 223,9:1

    Eli mainitsemani henkilöautoja on 200-300 kertainen määrä verrattuna raskaisiin yhdistelmä-ajoneuvoihin (palstan rahtareiden sanoman mukaan se on tuo taulukon KAt eli "täysperävaunullinen kuorma-auto") oli pahasti pielessä - oikea arvo on vain 130,5 kertainen määrä.

    Nyt, kun meillä on oikeat ajoneuvojen kappalemäärät ja eri ajoneuvoryhmien ajosuoritteet aika tarkkaan tiedossa, voidaankin antaa arviot eri ajoneuvojen onnettomuusriskistä/-herkkyydestä/-tiheydestä per ajoneuvo ja per ajettu kilometri.

    Henkilövahinkojen kappalemäärät vuonna 2005:

    HA: 10464
    - Sisältää yksityiskäytön, luvallisen liikenteen ja vuokrattavat henkilö- ja pakettiautot

    PA: 817

    KAy: 177

    KAl (eli KAr): 369

    LAy: 5

    LAl: 545

    LA: 550 (= LAy+LAl)

    Eli sama suhdelukuina verrattuna henkilöauton saavuttamaan lukemaan (suluissa ko. autojen kappalemäärien suhde). Pakettiautojen osalta lukema on todellisuutta parempi, koska vuokrapakettiautojen onnettomuudet laskettu henkilöautoille:

    HA:PA = 12,8:1 (8,8:1)
    HA:KAy = 59,1:1 (44,9:1)
    KA:KAl = 28,4:1 (70,2:1)
    KA:LA = 19,0:1 (223,9:1)

    No, mitäs tämä kaikkien henkilövahinkojen kappalemäärä (mukana lievät ja vakavat) kertoo noiden autojen määrien suhteiden kanssa? No, se kertoo seuraavaa:

    PA: Näille sattuu harvemmin henkilövahinkoja kuin HA:lle.

    PA: Näille sattuu selvästi harvemmin henkilövahinkoja kuin HA:lle, kun arvioidaan ajoneuvojen kappalemäärien suhteessa. Sivuutan ajokilometrikohtaisen arvion tälläkertaa.

    KAy: Näille sattuu hieman harvemmin henkilövahinkoja kuin HA:lle, kun arvioidaan ajoneuvojen kappalemäärien suhteessa. Koska ajokilometrit lienevät selvästi henkilöautoja pienemmät, on KAy ajokilometrejä kohti hieman HA:a useammin mukana henkilövahingoissa.

    KAl: Näille sattuu noin 2 1/2 x määrä henkilövahinkoja kuin HA:lle, kun arvioidaan ajoneuvojen kappalemäärien suhteessa. Koska ajokilometrit ovat luokkaa 4x, sattuu KAl jonkin verran harvemmin henkilövahinkoja ajokilometriä kohden kuin HA.

    LA: Näille sattuu reilusti yli 10x määrä henkilövahinkoja kuin HA:lle, kun arvioidaan ajoneuvojen kappalemäärien suhteessa. Koska ajokilometrit ovat vain 2,8x , on LA moninkertaisesti HA:a useammin henkilövahingoissa.

    Nämä olivat siis kaikki henkilövahingot yhteensä.

    Kuolemaan johtaneet moottoriajoneuvo-onnettomuuksien aiheuttajat 2005:
    HA: 99
    PA: 9
    KA ilman perävaunua: 6
    KA (+perävaunu): 9
    => KA: 15
    LA: 0

    Sama suhdelukuina verrattuna henkilöautoon:
    HA:PA = 11,0:1
    HA:KA = 6,6:1
    HA:LA = ei voi laskea

    Otos on näiden osalta liian pieni. Lukemat pitää laskea useamman vuoden keskiarvoista. Koska kuorma-autojen ja pakettiautojen kokonaisajosuoritteet ovat hyvin lähellä samaa (keskiarvo on KA:lla isompi per ajoneuvo, mutta PA:ja on vastaavasti enemmän), näyttäisi iso ja raskas auto aiheuttavan vakavampia seurauksia ajokilometriä kohden. Henkilövahinkojen määrissähän KA:lla oli pieni etu.

    Seuraavaksi voidaan arvioida eri onnettomuustyyppejä autokohtaisiin kappalemääriin ja kilometreihin. Jos ehdin, niin teen ko. arvion illemmalla. Jokatapauksessa, em. vertailulukujenkin perusteella on edelleen paha kenekään mennä osoittelemaan HA- tai KA-ryhmien autoja liikenteen vaarallisina autoluokkina, koska ne ovat molemmat turvallisimpia liikennevälineitä.

    Äänestä

  • mutua!!! kirjoitti:

    Kuten tuon viestin loppuosasta nähdään, riitti se 4x keskimääräinen ajosuorite ainakin henkilövahinkojen kokonaismäärän osalta tekemään raskaat ajoneuvot jopa henkilöautoja harvinaisemmiksi osallistujiksi henkilövahinkotapahtumiin ajokilometriä kohden. 10x lukemaa ei siis tarvittu, kuten tekstini alussa olin arvioimassa... Sounot, laskelmat on kuitenkin tehty oikein, vaikka sanallisissa alkuoletuksissa (ja ehkä myöhemmissä päätelmissäkin) voi tulkinnan varaa ollakin.

    Yritin käsitellä asiaa objektiivisesti. Omasta mielestäni en tekstissäni ollut kenenkään puolella. Jos sellaista esiintyy, niin ei ole ollut tarkoitus. Eli rivien välistä ei kannata minua rekka-/autovihaajaksi tulkita. ;)

    Äänestä

  • mutua!!! kirjoitti:

    Kiitos virheen oikaisusta toistamiseen. ;D Kiitos myös linkistä www.skal.fi, sieltä löytyy mainitsemani ajosuoritteet ja lopultakin tuo etsimäni tieto erilaisten kuorma-autojen osuuksista kokonaismäärissä. Tässä on mielenkiintoisinta se, ettei palstalla riehuneet Rahtari73 ja manzulina tienneet muutama kuukaisi sitten ko. lähdettä. Sieltähän helposti nähdään, ettei raskaat yhdistelmät voi ajaa keskimäärin 10x henkilöautoihin verrattuna, koska kokonaisajosuorite on niin pieni.

    Olen ko. henkilö, joka arvioi rahtareiden väitteiden perusteella (yhdistelmillä ajetaan noin 150-200tkm keskimäärin vuodessa), että kuorma-autoista noin 10% olisi noita yhdistelmiä. Ei olisi kannattanut luottaa noihin "rahtareiden" sanomisiin. Samaan kilometrilukemaan perustuen päättelin myös sen, että mainittu ajoneuvojen joukko voisi olla turvallisempi kuin henkilöautot. Koska tuo "ammattilaisten" ohjastama ajoneuvomäärä onkin 2,5 kertainen kerrottujen ajosuoritteiden perusteella arvioimaani, se auttamatta pienentää keskimääräisen ajosuoritteen ko. ryhmältä vastaavasti 10x->4x. Ja koska näin menee, niin muuttuu henkilöauto auttamatta vähintään 2x turvallisemmaksi ajettua kilometriä kohden, kun sitä verrataan tuohon 35000 auton ryhmään. Jos tuota ryhmää voidaan vielä pilkkoa selkeästi niin, että sieltä eroaa tuollaiset Rahtari73:t ja manzulinat, jotka on niitä 10x henkilöautoihin verrattuna ajavia ja niiden onnettomuudet on erikseen jossain tilastoitu, niin on mahdollista löytää pieni joukko (se saattaa olla jo luokkaa 1/3000 henkilöautojen määrästä), joka on turvallisempi ajettua kilometriä kohden kuin henkilöautot. Tämä JOS on edelleen mahdollinen.

    Kokoajan on minulla olleet tarkat tiedot olemassa linja-autojen, kuorma-autojen ja henkilöautojen määristä. Eli henkilöautoja oli vuonna 2005 VÄITTÄMÄNI mukaan 2505543, eikä 10 miljoonaa, kuten sanot minun sanoneen. Kuorma-autoja on samojen tilastojen mukaan 91465 kpl. Nyt kun virheellinen arvioni (10%) raskaan kaluston osuudesta kaikista kuorma-autoista on saatu korjattua, niin olen saanut laskettua turvallisuusarviot uudelleen faktojen pohjalta. Aiemmat rahtareiden väitteet raskaiden yhdistelmien selvästi henkilöautoja paremmasta turvallisuudesta joutuvat nyt SINUN ansiostasi aivan uuteen ja ihmeelliseen valoon. Enää ei ihmetytä yhtään, miksi lööppeihin kirjoitetaan KISSANkokoisilla kirjaimilla, kun kuorma-autolle sattuu jotain. Ko. sattumusten pitäisi olla paljon harvinaisempia kuin ne ovat, jos rahtareiden väite turvallisuudesta pitää paikkansa.

    Korjatut kertoimet ovat siis seuraavat:

    HA=Henkilöauto
    PA=pakettiauto
    KA=Kuorma-auto
    KAy=KA yksityiskäyttö
    KAl=KA luvanvarainen
    KAr=Raskas kuorma-auto=KAl
    KAu=Usea-akselinen (perävaunuton) kuorma-auto
    KAp=Puoliperävaunullinen kuorma-auto
    KAt=Täysperävaunu kuorma-auto
    LA=Linja-auto

    Ajoneuvojen määrät 2005:
    HA:KA = 27,4:1
    HA:KAy = 44,9:1
    HA:KAl = 70,2:1
    HA:PA = 8,8:1
    HA:KAr = 70,2:1 = HA:KAl
    HA:Kau = 240,9:1
    HA:KAp = 410,7:1
    HA:KAt = 130,5:1
    HA:LA = 223,9:1

    Eli mainitsemani henkilöautoja on 200-300 kertainen määrä verrattuna raskaisiin yhdistelmä-ajoneuvoihin (palstan rahtareiden sanoman mukaan se on tuo taulukon KAt eli "täysperävaunullinen kuorma-auto") oli pahasti pielessä - oikea arvo on vain 130,5 kertainen määrä.

    Nyt, kun meillä on oikeat ajoneuvojen kappalemäärät ja eri ajoneuvoryhmien ajosuoritteet aika tarkkaan tiedossa, voidaankin antaa arviot eri ajoneuvojen onnettomuusriskistä/-herkkyydestä/-tiheydestä per ajoneuvo ja per ajettu kilometri.

    Henkilövahinkojen kappalemäärät vuonna 2005:

    HA: 10464
    - Sisältää yksityiskäytön, luvallisen liikenteen ja vuokrattavat henkilö- ja pakettiautot

    PA: 817

    KAy: 177

    KAl (eli KAr): 369

    LAy: 5

    LAl: 545

    LA: 550 (= LAy+LAl)

    Eli sama suhdelukuina verrattuna henkilöauton saavuttamaan lukemaan (suluissa ko. autojen kappalemäärien suhde). Pakettiautojen osalta lukema on todellisuutta parempi, koska vuokrapakettiautojen onnettomuudet laskettu henkilöautoille:

    HA:PA = 12,8:1 (8,8:1)
    HA:KAy = 59,1:1 (44,9:1)
    KA:KAl = 28,4:1 (70,2:1)
    KA:LA = 19,0:1 (223,9:1)

    No, mitäs tämä kaikkien henkilövahinkojen kappalemäärä (mukana lievät ja vakavat) kertoo noiden autojen määrien suhteiden kanssa? No, se kertoo seuraavaa:

    PA: Näille sattuu harvemmin henkilövahinkoja kuin HA:lle.

    PA: Näille sattuu selvästi harvemmin henkilövahinkoja kuin HA:lle, kun arvioidaan ajoneuvojen kappalemäärien suhteessa. Sivuutan ajokilometrikohtaisen arvion tälläkertaa.

    KAy: Näille sattuu hieman harvemmin henkilövahinkoja kuin HA:lle, kun arvioidaan ajoneuvojen kappalemäärien suhteessa. Koska ajokilometrit lienevät selvästi henkilöautoja pienemmät, on KAy ajokilometrejä kohti hieman HA:a useammin mukana henkilövahingoissa.

    KAl: Näille sattuu noin 2 1/2 x määrä henkilövahinkoja kuin HA:lle, kun arvioidaan ajoneuvojen kappalemäärien suhteessa. Koska ajokilometrit ovat luokkaa 4x, sattuu KAl jonkin verran harvemmin henkilövahinkoja ajokilometriä kohden kuin HA.

    LA: Näille sattuu reilusti yli 10x määrä henkilövahinkoja kuin HA:lle, kun arvioidaan ajoneuvojen kappalemäärien suhteessa. Koska ajokilometrit ovat vain 2,8x , on LA moninkertaisesti HA:a useammin henkilövahingoissa.

    Nämä olivat siis kaikki henkilövahingot yhteensä.

    Kuolemaan johtaneet moottoriajoneuvo-onnettomuuksien aiheuttajat 2005:
    HA: 99
    PA: 9
    KA ilman perävaunua: 6
    KA (+perävaunu): 9
    => KA: 15
    LA: 0

    Sama suhdelukuina verrattuna henkilöautoon:
    HA:PA = 11,0:1
    HA:KA = 6,6:1
    HA:LA = ei voi laskea

    Otos on näiden osalta liian pieni. Lukemat pitää laskea useamman vuoden keskiarvoista. Koska kuorma-autojen ja pakettiautojen kokonaisajosuoritteet ovat hyvin lähellä samaa (keskiarvo on KA:lla isompi per ajoneuvo, mutta PA:ja on vastaavasti enemmän), näyttäisi iso ja raskas auto aiheuttavan vakavampia seurauksia ajokilometriä kohden. Henkilövahinkojen määrissähän KA:lla oli pieni etu.

    Seuraavaksi voidaan arvioida eri onnettomuustyyppejä autokohtaisiin kappalemääriin ja kilometreihin. Jos ehdin, niin teen ko. arvion illemmalla. Jokatapauksessa, em. vertailulukujenkin perusteella on edelleen paha kenekään mennä osoittelemaan HA- tai KA-ryhmien autoja liikenteen vaarallisina autoluokkina, koska ne ovat molemmat turvallisimpia liikennevälineitä.

    Taulukossa
    KA:KAl = 28,4:1 (70,2:1)
    KA:LA = 19,0:1 (223,9:1)

    piti tietenkin olla

    HA:KAl = 28,4:1 (70,2:1)
    HA:LA = 19,0:1 (223,9:1)

    Kuten tekstissäkin sanoin, kaikki verrattuna henkilöautoon. On siellä varmaan muitakin kirjoitusvirheitä

    Äänestä

  • vihre... kirjoitti:

    Mutta vaikka näin teen, ja olen nyt huolella seurannut puuhasteluasi niin jokseenkin epäselväksi jää mikä on punainen lankasi, vai onko sitä lainkaan.

    Hyvä ystävä, sinä sekoat omiin laskelmiisi! Mistä sinä esimerkiksi saat nuo ajosuoritteiden määrät? Tiettävästi Suomessa henkilöauton keskimääräinen kilometrikertymä vuodessa on hieman alle 20 000 km, ja tuon vaarallisimmaksi moititun täysperävaunuyhdistelmän vähimmäistavoitteena on kymmenkertainen kilometrikertymä - muuten tulee konkurssi.

    Henkilöautoista käytännössä vain taksit ansaitsevat sitä enemmän mitä enemmän niillä ajetaan. Pääsääntöisesti kaikilla muilla henkilöautoilla jokainen kilometri on kulua vailla mitään tuottoa.

    Se kaikkein raskain liikenne eli nuo ns. täysperäyhdistelmät lakkaavat liikkumasta elleivät ne liiku vuodessa 150 000 - 200 000 km. Kalusto ei tuota jos se seisoo (henkilöauto säästää kun se seisoo) ja siksi tätä "superraskasta" kalustoa pyritään pyörittämään käytännössä ympäri vuorokauden - kuskit vain vaihtuvat.

    Olen edelleenkin, faktoihin väitteeni perustaen, sitä mieltä että juuri "superraskas" kalusto on ajosuoritteen määrään nähden vähiten onnettomuuksia ja vähiten kuolonkolareja AIHEUTTAVA ajoneuvoryhmä.

    Minulle on viesteistäsi jäänyt se käsitys, että puolueettomuutesi ja objektiivisuutesi (???) eivät ole puolueettomuutta eivätkä objektiivisuutta, vaan että sinulta on tavallaan pallo ja peli karannut hyppysistä, hallinnasta. Kukaan ei enää tiedä mitä väitit, mitä nyt väität ja mitä kaikkea tulet vielä väittämään.

    Yhdestä asiasta kai voimme olla samaa mieltä, eikö vain? Kukaan ei halua jäädä 60 tonnin yhdistelmän alle. Mutta tuskin meistä kukaan kaipaa sitä nokkakolaria toisen henkilöautonkaan kanssa?

    Hyvää jatkoa Sinulle - ja vastaisuudessa älä luota epämääräisiin tilastoihin äläkä vedä niistä omia johtopäätöksiä, vaan hanki ensin se faktatieto - ja kerro vasta sitten mikä osuus kuorma-autoista on raskaita yhdistelmiä, mikä on ajosuorite jne. Noissa laskelmissa kun niin herkästi kaikki pettää jos lähtötiedot ovat hatusta vedettyjä.

    Oli miten oli, iloista kesää kaikille!

    Äänestä

  • En koskaan mutua kirjoitti:

    Mainitsemasi SKAL antaa tiedon sivullaan. Kuorma-autojen kokonaisajosuorite on nousussa ja on nykyisin hieman yli 3000 miljoonaa km vuodessa (vuoden 2005 tieto). Tämän kun jaat kuorma-autojen määrällä, niin saadaan tulokseksi mainittu noin 35000 km/vuosi.

    Jos täysperävaunuyhdistelmät ajavat vuodessa tuon 150-200tkm keskimäärin per ajoneuvo, niin niiden ajosuorite on antamasi lukeman perusteella yhteensä:
    vähintään: 19200 * 150000 = 2880 miljoonaa km
    enintään: 1920 * 200000 = 3840 miljoonaa km

    Lähde:
    http://www.skal.fi/files/1125/Haitari2007FIN.pdf
    (sivu 4/6)

    Ensimmäinen on jo melkein sama kuin kaikkien kuorma-autojen ajosuorite yhteensä ja jälkimmäinen ylittää kaikkien kuorma-autojen yhteisuoritteen 800 miljoonalla kilometrillä. Kumpikin antamasi lukema antaa sellaisen tiedon, että Suomessa olisi yli 70000 sellaista kuorma-autoa, joilla EI AJETA OLLENKAAN.

    Eli, mikäli SKAL:n ilmoittama tilastotieto ei pidä paikkaansa, niin voisitko ystävällisesti kertoa sellaisen lähteen, joka pitää paikkansa?

    Punainen lankani on se, että ei voida sanoa, että täysperävaunuyhdistelmä on turvallisempi tai vaarallisempi kuin henkilöauto. Molemmat kuuluvat turvallisimpiin ajoneuvoihin liikenteessä. Toisella on selvästi paremmat tilastot ajoneuvoa kohden ja toisella jonkin verran paremmat ajettua kilometriä kohden henkilövahinkoihin johtaneiden onnettomuuksien kokonaismäärien suhteen.

    Yksittäisten onnettomuustyyppien osalta voin laskea tarkemmat tunnusluvut, jolloin nähdään, mitkä onnettomuustyypit ovat millekin ajoneuvotyypille ominaisimpia.

    Jokatapauksessa, linja-autot ovat moninkertaisesti henkilöautoja ja täysperävaunuyhdistelmiä vaarallisempia. Ja kaikki muut kuorma-autot ovat myös selvästi vaarallisempia kuin nuo kaksi turvallisinta ajoneuvotyyppiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rahtari-73 kirjoitti:

Tammi-maaliskuussa sattui 64 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joissa kuoli 66 henkeä. Yksittäisonnettomuudet kaksinkertaistuivat ja samalla yhteenajojen määrä pieneni. Raskaiden ajoneuvojen kuljettajat aiheuttivat yhden kuolinonnettomuuden. Yhteenajon vastapuolena raskas ajoneuvo oli hieman edellisvuosia useammin, yhteensä 19 onettomuudessa.

Eli raskas liikenne onkin turvallisempaa, kuin täällä kommentoivat asiantuntijat väittävät

Lähde: Ajolinja 5/08 sivu 56

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu