Yksityiskoulu

Tuleva aineenopettaja

Olisikohan Suomessa kysyntää yksityiskoululle? En tarkoita tässä mitään Steiner-koulua. Minun yksityiskoulussani ensinnäkin oppilaita olisi vähän suhteessa opettajiin, jokainen oppilas saisi tarvitsemansa henkilökohtaisen tuen ja työhönsä sitoutunut opettaja, millainen aion itsekin olla, olisi aina tavoitettavissa. Vanhemmat otettaisiin tiiviisti mukaan koulun toimintaan. Tämä tietysti maksaisi teille vanhemmille ja tiivis mukanaolo kysyisi aikaa, mutta moniko asia on yhtä tärkeää lapsillenne kuin tasokas koulutus? On paljon helpompaa haukkua opettajia ja inistä suomalaisen koululaitoksen surkeaa tilaa kuin tehdä itse mitään asian eteen.

Edellä mainitun kaltainen koulu on minun unelmani. Tämän hetkinen tilanne, mikä suomalaisissa kouluissa vallitsee, ei vastaa unelmaani. Sisareni opiskelee Yhdysvalloissa ja kertoi, että siellä suomalaista koulutusta ja suomalaisia yleensäkin arvostetaan kovasti ja töitä ja markkinarakoa riittäisi. Aionkin lähteä sinne valmistuttuani toteuttamaan unelmaani mikäli Suomessa ei ole mahdollisuuksia.

12

1386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pasi

      Ondskan. Siitä on tehty filmikin. Jean Guillot on kaikkia yksityiskouluja vastaan.Yhteiskunnanyhtenäisen kehityksen ja normikäsitysten kannalta on parempi että kaikki saavat saman perusopetuksen ja vasta lukion jälkeen lähtevät katsomaan maailmaan parhaasta katsomastaan näkökulmasta. Miten Suomen käy kun on kristilliset, muslimikoulut ja ateistikoulut, sisällissotahan siitä syntyy.

      • tarvitaan

        Kaikille yhteinen perusopetus olisi toimiva ratkaisu, jos se toteutettaisiin niin että se toimisi. Itse en usko, että se on mitenkään mahdollista. Nykyään ongelmana on esim. käsittämättömän suuret luokkakoot, mistä aiheutuu monenlaista haittaa niin terveille kuin "kirjainlapsillekin" (ADHD-tapaukset ym.). Kenen edun mukaista se on, jos ainoana vaihtoehtona on koulu joka ei lapsen tarpeisiin sovi? Yhdelle lapselle sopii tavallinen koulu, toiselle Steiner, kolmannelle joku muu. Yksi pärjää isossa ryhmässä, toinen tarvitsee pienemmän, jne.

        Itse kannatan sitä mallia, jossa julkiset koulut on niin hyviä että suurin osa vanhemmista voi huoletta laittaa lapsensa sinne. Mutta entä kun julkiset koulut ei syystä tai toisesta pystykään vastaamaan jokaisen yksittäisen oppilaan tarpeisiin? Niin tuskin koskaan käy, ja ainakin nykyisillä määrärahoilla sen toteuttaminen on mahdotonta. Yksittäinen lapsi voi kärsiä julkisessa koulussa hyvinkin pahasti, joten kannatan ehdottomasti sitä, että vanhemmat voi halutessaan valita lapselleen myös yksityiskoulun tai kotiopetuksen. On täysin väärin pakottaa vanhemmat viemään lapsensa julkiseen kouluun 9 vuoden ajan!

        Sitten, jos yksityiskoulut yleistyy ns. paremman väen lasten kouluiksi ja julkisten koulujen opetus on niihin verrattuna selvästi huonompaa, ollaan ongelmissa. Oikea ratkaisu siihen ei kuitenkaan ole yksityiskoulujen kieltäminen vaan julkisten koulujen rahoituksen lisääminen niin, että myös köyhien lapset saa riittävän hyvää opetusta.

      • yhteinen etumme
        tarvitaan kirjoitti:

        Oletko aloittaja miettinyt,mihin tuollainen järjestelmä johtaa? Se kyllä varmasti olisi hyväksi niille lapsille, jotka sitä yksityiskoulua käyvät. He saavat runsaan osan aikuisten huomiota ja oppivat luottamaan itseensä ja oppivat kuin itsestään tietopuolen asiat.

        Mutta entä ne lapset, jotka jo ennestään ovat heikoin eväin maailmalla? Heillä ei sitten olisi enää edes sitä hyväosaisten, onnellisten lapsien mallia ja kaveruutta ilonaan. Saati sitten muita eväitä elämää varten. Siinä sitä sitten syrjäydyttäisiin, ja hyväosaisten lapset eläisivät siinä uskossa että ovat itse vain syntyneet erinomaisiksi. Hekin jäisivät paitsi mahdollisuutta ymmärtää, että ihmisillä on monenlaisia kasvun eväitä. Sitäkin ymmärrystä he tarvitsisivat tulevissa töissään opettajina, lääkäreinä, psykologeina jne.

        Kun menet sinne Amerikkaan, niin tarkkailepa siellä vähän muitakin kuin niitä upeimpia piirejä. Viisasko ottaa mallinsa sieltä?

      • yhteinen etumme
        yhteinen etumme kirjoitti:

        Yhtä mieltä olemme siitä, että jotakin tarvitsisi tehdä. Paras, halvin ja yhteisöllisyyttä lisäävin ratkaisu on satsata tällaisenaan rampana rämpivään mutta alun alkaen hienoon ja toimivaan peruskouluun.

      • Tuleva aineenopettaja
        yhteinen etumme kirjoitti:

        Oletko aloittaja miettinyt,mihin tuollainen järjestelmä johtaa? Se kyllä varmasti olisi hyväksi niille lapsille, jotka sitä yksityiskoulua käyvät. He saavat runsaan osan aikuisten huomiota ja oppivat luottamaan itseensä ja oppivat kuin itsestään tietopuolen asiat.

        Mutta entä ne lapset, jotka jo ennestään ovat heikoin eväin maailmalla? Heillä ei sitten olisi enää edes sitä hyväosaisten, onnellisten lapsien mallia ja kaveruutta ilonaan. Saati sitten muita eväitä elämää varten. Siinä sitä sitten syrjäydyttäisiin, ja hyväosaisten lapset eläisivät siinä uskossa että ovat itse vain syntyneet erinomaisiksi. Hekin jäisivät paitsi mahdollisuutta ymmärtää, että ihmisillä on monenlaisia kasvun eväitä. Sitäkin ymmärrystä he tarvitsisivat tulevissa töissään opettajina, lääkäreinä, psykologeina jne.

        Kun menet sinne Amerikkaan, niin tarkkailepa siellä vähän muitakin kuin niitä upeimpia piirejä. Viisasko ottaa mallinsa sieltä?

        Kaikki ihmiset ovat eriarvoisia keskenään. Jos esimerkiksi hyvätuloisten vanhempien lapsi on sairas ja ei saa riittävän nopeasti hoitoa julkiselta terveydenhuollolta, vievät he lapsensa hoitoon yksityiselle. Aivan samalla tavalla yksityiskoulut voisivat mahdollistaa kunnollisen opetuksen ainakin niille, joiden vanhemmat ovat siitä halukkaita maksamaan.

        Julkisen koulutuksen tason parantaminen vaatii lisää resursseja ja rahaa, mikä taas tuntuisi veroissa. Kuinka moni vanhemmista olisi valmis maksamaan lisää veroja koululaitoksen kehittämiseksi?

        Monien vanhempien verorahat menevät myös hukkaan kun heidän hyvin käyttäytyvä lapsensa kärsii opetuksen puutteesta opettajan ajan kuluessa luokan pahapäisimpien rauhoittamiseen. Eikö sekin kuullosta epätasa-arvoiselta? Jottan tilannetta saataisiin tältä osin tasa-arvoisemmaksi kaikille, pitäisi koululla olla oikeus erottaa häirikköoppilaat, olivat hänen vanhempansa kuinka rikkaita tahansa. Tietyn ajan kuluttua lapsen olisi mahdollista anoa koulupaikkaansa takaisin, jos käytös on parantunut. Tämä potkisi häirikköoppilaan vanhempia panostamaan kasvatustyöhönsä.

      • luokanope
        Tuleva aineenopettaja kirjoitti:

        Ei Suomen koululaitoksen ongelma ole se, että luokissa/ryhmissä on rikkaita ja köyhiä sekaisin. Siihenhän tuo sinun mallisi olisi ratkaisu, ei mihinkään muuhun. Ongelma on se, että ryhmät ovat liian heterogeenisiä ja suuria. Heterogeenisuus ei poistu sillä, että jaotellaan maksukykyisimmät eri kouluihin.

        Mielestäsi tuohon malliisi sisältyy ajatus siitä, että vähävaraisempien vanhempien lapsissa ei olisi niitä, jotka kärsivät häiriköinnistä. Voin kertoa, että vaikka ehkä tutkitusti lasten koulumenestys sosioekonomisen aseman kanssa korreloikin, niin käytös ja yrittäminen kokemusteni mukaan eivät. Yhtä lailla ne lapset, joiden vanhemmilla ei ole varaa maksaa yksityiskoulusta kärsivät häiriköinnistä. Itse asiassa jopa ne, jotka häiriköivät, kärsivät siitä. Oikeus häiriöttömään ympäristöön on siis mielestäsi vain niillä, joilla on varaa maksaa siitä? Ja tavoite ei ole koulunkäynnin rauhoittaminen vaan se, että hyvätuloiset eivät joudu nyky-yhteiskunnan ja koulun ongelmia kohtaamaan?

        Noista yksityiskouluista tulisi ilman yhteiskunnan tukea hyvin elitistisiä, sillä kustannukset kouluvuosi/oppilas ovat sen verran suuret julkisessakin koululaitoksessa, että niitä ei keskituloinenkaan maksele. Jos taas yhteiskunta osittain tukisi yksityiskouluja olisi niihin keskituloisellakin mahdollisuus, mutta silloin nuo varat olisivat taas pois julkisesta koululaitoksesta ja ongelmat julkisissa kouluissa kasvaisivat entisestään.

        Ei koululaitos voi olla mikään kioski, josta jokainen ostaa tavaraa varallisuutensa mukaan. Pitää muistaa, että koululaitoksen perimmäinen tehtävä on palvella yhteiskuntaa, ei yksilöä. Ja yhteiskuntaa palvelee parhaiten sellainen koululaitos, jossa kaikista oppilaista (ei pelkästään rikkaista) saadaan mahdollisimman paljon irti. Suomi on niin pieni maa, että meillä ei ole varaa hukata sitä aivokapasitettia, joka piilee niissä oppilaissa, joiden vanhemmilla ei ole varaa laittaa lapsiaan yksityiskouluun, ja yksityistäminen väistämättä tarkoittaisi sitä, että mielenkiinto ja päättäjien tarve julkisten koulujen tason säilyttämiseksi pienenisi.

        Suomalainen yhteiskunta rakentuu perusajatukselle ja tavoitteelle ihmisten tasa-arvoisuudesta. Olet oikeassa siinä, että kaikki ihmiset eivät ole tasa-arvoisia, se on kylmä totuus, mutta eri asia on, tuleeko yhteiskunnassamme edelleen pyrkiä kohti tasa-arvoisuutta vai kohti luokkayhteiskuntaa. Minä olen tasa-arvon kehittämisen kannalla.

    • yksityiskoulu

      yksityiskoulujen liitto. Kyllä Suomessa jo nyt on erilaisia vaihtoehtoja. Eikä vain rikkaille.

    • Yksityiskoulu, jossa koulupäivät olisi täyspitkät (30 h/vko), opettaja todellakin hoitaisi hommansa kunnolla, omia toivomuksia otettaisi huomioon, opetus olisi selvästi tasokkaampaa kun julkisessa koulussa, tilat olisi kunnossa ja siistit sekä kalusto ajantasalla. Silmiäkään räpäyttämättä maksaisin 500 euroa kuussa lasta kohti että saisin sen/ne tuollaiseen paikkaan.

      • lapsesi

        pyrkimään jo johonkin olemassa olevaan yksityiskouluun.

      • mapee

        Laitappa lapsesi vaikka Anna Tapioon niin saat tuolal summalal jo melkein koko lukuvuoden ja tunteja on enemmänkin kuin 30..

        Muussa tapauksessa viisihunttia ei riitä sillä valtionapu on jo yksistään yläastetta kohden n40 000€ per nuppi joten se olisi ainakin kustannettava jotta yksityinen pyörii edes samalla systeemillä kuin kunnalliset..

    • Tuleva luokanope

      Onko nyt ensimmäisen vuoden opiskelijalla noussut joku hattuun? ;)

      Ajattelumallisi on hyvin, hyvin lyhytnäköistä, ohutta ja yhteiskunnallisesti kestämätöntä. Lue vaikkapa kasvatussosiologian perusteoksia, niin ymmärrät paremmin, miksi esim. minä olen tiukasti näkökantaasi vastaan.

      Suomen koululaitos on sosio-demokraattinen, jokaisella lapsella on yhtäläinen oikeus yhtä laadukkaaseen opetukseen, riippumatta sosio-ekonomisesta taustasta, asuinpaikasta, ihon väristä tai uskonnosta. Suomessa lääkäreiden ja työttömien lapset istuvat vierekkäin kouluissa ja saavat samanlaista opetusta ja kohtelua.

      Jos Suomessa mentäisiin esim Brittien yksityiskoulu-malliin mukaan, se tarkoittaisi sitä, että eri yhteiskuntaluokkien eri-arvoisuus vahvistuisi. Mitä uskot tapahtuvan, jos köyhät köyhtyvät, rikkaat rikastuvat ja köyhien ja rikkaiden lapset eivät olisi keskenään missään tekemisissä? Auvoinen yhteiskunta, jossa jokaisella on samat ponnahduslaudat ja etenemismahdollisuudet, rakentavaa politiikkaa ja yhteisöllisyyden tunnetta?
      Ei ihan.

      Ja vielä kuriositeettina, Suomen laki estää kouluilla tienaamisen, joten voit heittää hyvästit unelmillesi. Suomessa on yksityiskouluja, mutta niiden johtajat eivät saa hyötyä koulun pidosta rahallisesti sen kummemmin kuin kuntien alaisuudessa toimivat rehtorit.

      Olisiko sinun järkevämpää koittaa keskittää kaikki tuo energia siihen, että meidän toimiva koulujärjestelmämme saisi toimia niin kuin sen pitääkin?
      Mitä jos pienennettäisiin luokkakokoja, purettaisiin homekoulut, varmistettaisiin pätevät opettajat, tiivistettäisiin kodin ja koulun yhteistyötä ja annettaisiin kouluille tarpeeksi resursseja (materiaalit, erityisopetus, kouluavustajat, oppilashuoltoryhmät jne)?

    • Iitee

      Suomessa on yksityiskouluja. Ovat menossa lakkoon 12.3.2018. Tulevat toimeen valtionosuuksilla mutta hassaavat rahaa koulun sisällä miten lystäävät. Ei mene kaikki tasapuolisesti opetukseen. Voi mennä vaikka edustusjoukkueen ulkomaan matkoihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      228
      2988
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      185
      2617
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      110
      1237
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      138
      1188
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      70
      1098
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      297
      1095
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      370
      1075
    8. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1055
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      21
      995
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      808
    Aihe