Pahoitteluni jos täällä on tällainen jo ollut mutta en löytänyt (pikaisesti tosin etsein) joten päätin aloittaa oman.
Itse en kuulu mihinkään uskontoryhmään, mutta se ei ole merkityksellistä tässä asiassa.
Mielestäni ihmiset voidaan jakaa (aika karkeasti) kolmeen ryhmään, mitä uskomiseen tulee. Myöskään uskonto johon ihminen "kuuluu" ei ole oleellista tässä kohtaa.
1. On ihmisiä jotka oikeasti uskovat johonkin korkeampaan voimaan. He uskovat oman jumalansa olemassaoloon ja että sillä jumalalla on vastakohtansa (esim: krist.usk. Jumala vs Saatana). He elävät uskomuksensa ja sen oppien mukaan.
2. Ihmiset jotka eivät suoranaisesti usko omasta tahdostaan vaan vaikkapa vanhempien ja ympäristön opetuksien takia. Uskonto on uitettu heidän elämäänsä jo synnytys-salista lähtien niin etteivät he edes ole saaneet mahdollisuutta elää uskonnotonta elämää ja sitä kautta itse päättää mihin uskovat.
3. Ne jotka eivät usko mihinkään tiettyyn uskontoon. Nämä ihmiset joko kieltävät minkään suuremman (henkisyyden) olemassa olon tai ehkä uskovat siihen, mutta eivät halua nimetä sitä minkään tietyn uskontoryhmän jumalan mukaan.
Ryhmät 1 ja 3 ovat mielestäni ok. Se ei kuulu muille mihin itsenäinen ihminen uskoo vai uskooko mihinkään. Se on jokaisen oma asia.
Mutta miksi on olemassa ryhmä 2? Se ei elä oikeassa, vaan vääristetyssä uskossa. Eikö tuollainen usko ole petosta, sekä itseään että jumalaansa kohtaan, jota siis rakastaa vääristä syistä? Ehkä jopa pelosta jumalaansa kohtaan? Mikä jumala se sellainen on joka pelolla ruokkii?
Millainen on sellainen jumala, joka ei anna ihmisen itsensä tutkia omaa sisintään ja uskoaan voidakseen todeta uskooko hän ja mihin, vaan sen sijaan kehoittaa itseensä uskovia opettamaan itseään totuutena jo vauvasta saakka?
Itse en kuulu mihinkään uskontoryhmään, mutta se ei ole merkityksellistä tässä asiassa.
Mielestäni ihmiset voidaan jakaa (aika karkeasti) kolmeen ryhmään, mitä uskomiseen tulee. Myöskään uskonto johon ihminen "kuuluu" ei ole oleellista tässä kohtaa.
1. On ihmisiä jotka oikeasti uskovat johonkin korkeampaan voimaan. He uskovat oman jumalansa olemassaoloon ja että sillä jumalalla on vastakohtansa (esim: krist.usk. Jumala vs Saatana). He elävät uskomuksensa ja sen oppien mukaan.
2. Ihmiset jotka eivät suoranaisesti usko omasta tahdostaan vaan vaikkapa vanhempien ja ympäristön opetuksien takia. Uskonto on uitettu heidän elämäänsä jo synnytys-salista lähtien niin etteivät he edes ole saaneet mahdollisuutta elää uskonnotonta elämää ja sitä kautta itse päättää mihin uskovat.
3. Ne jotka eivät usko mihinkään tiettyyn uskontoon. Nämä ihmiset joko kieltävät minkään suuremman (henkisyyden) olemassa olon tai ehkä uskovat siihen, mutta eivät halua nimetä sitä minkään tietyn uskontoryhmän jumalan mukaan.
Ryhmät 1 ja 3 ovat mielestäni ok. Se ei kuulu muille mihin itsenäinen ihminen uskoo vai uskooko mihinkään. Se on jokaisen oma asia.
Mutta miksi on olemassa ryhmä 2? Se ei elä oikeassa, vaan vääristetyssä uskossa. Eikö tuollainen usko ole petosta, sekä itseään että jumalaansa kohtaan, jota siis rakastaa vääristä syistä? Ehkä jopa pelosta jumalaansa kohtaan? Mikä jumala se sellainen on joka pelolla ruokkii?
Millainen on sellainen jumala, joka ei anna ihmisen itsensä tutkia omaa sisintään ja uskoaan voidakseen todeta uskooko hän ja mihin, vaan sen sijaan kehoittaa itseensä uskovia opettamaan itseään totuutena jo vauvasta saakka?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihmisen sielun todellisin kuolema on se kun hän kieltää oman hengellisen alkuperänsä. Ei tuo hengellinen kuolema tietenkään ole lopullinen, sillä eihän hengellä ole kuolemaa. Kuitenkin itsensä kieltäminen hankaloittaa sielullisen tehtävän täyttämistä täällä aineellisuudessa.
Ruumiin kuoleminen on toisarvoista, vaikka monet ovat sellaiseen todellisuutensa sitoneetkin.
Tullessaan tänne aineellisuuteen, jokainen sielu luonnollisesti tiesi kuka hän on ja mikä on hänen alkuperänsä, mutta maailmaan arvot ja painostukset saavat monen luopumaan todellisesta tiedostaan, josta on muokattu aineellisuuden kyllästämiä uskontoja.
Itse koen, että spiritualistisuus ei ole uskoa, vaan totisinta totta. Näin ollen olen uskonnoton, kun en tarvitse minkäänlaista uskontoa, minulle riittää sisäinen tieto kaiken jatkuvuudesta. Raskaat aineelliset kehot ovat vain välivaiheita.
Jokaisen, myös kristityn normaaliin kasvuun kuuluu itsenäistyminen. Ei vanhempien eikä oman herätysliikkeen uskolla pääse taivaaseen. Täytyy olla oma henkilökohtainen suhde Jeesukseen.
Itsenäistyminen ei tapahdu kaikilla samanikäisenä tai samalla tavalla koska olemme yksilöitä, joilla on omat perintö-ja ympäristötekijänsä.
Eri syistä kaikkien itsenäistyminen ei tapahdu normaalisti. Persoona on voinut tulla jollain tavalla lytätyksi.
Monet ovat myös uskonnottomia siksi koska "muutkin" ovat, tai koska he pelkäävä tulevansa ihmisten taholta hylätyksi.
Meillä Suomessa on sentään vapaus valita, ja kuulla evankeliumia, toisin kuin ateisti-tai muslimimaissa.