Häpeällistä

Taas vaihteeksi ollaan saatu todisteita uskontojen edustajien kieroudesta eilisissä uutisissa.

On suuresti ihmeteltävää, että miten yleensäkään tälläistä sattuu uskontojen keskuudessa, kun niiden pitäisi edustaa sitä "puhtaiden" ihmisten joukkoa.

Viime vuosina on paljastunut kyllä niin paljon ikäviä asioita erilaisten ryhmittymien kohdalla, että ihmettelen miten he vielä voivat sylkeä meidän ei-uskovaisten päälle.

Näitä asioita kyllä tapahtuu ihan muidenkin ryhmittymien keskuudessakin mutta ei siellä yleensä salailla asioita näin kuin nyt ja aiemmin on käynyt. Lukuunottamatta kommunisteja:)

Onko se maineen menettäminen todella vaakalaudalla, kun joku jäsenistä tekee/harrastaa tämän tyylisiä juttuja kuin pedofilia?

-Eihän yksi mies sotaa kaada-

Mielestäni maine menee vasta, kun asioita ruvetaan salaamaan eikä silloin kun joku jäsenistä töppäilee.
Olisi mielestäni kunniallista ilmoittaa asiasta virallisille tahoille ko. tapuksissa, jotka sitten tekevät tutkimukset ja rankaisevat heitä lakiemme nojalla eikä ottaa omaan haltuun asiaa ja sisäisesti selvittää, koska silloin syyllinen ei saa asian mukaista rangaistusta ja VAIN uhri kärsii.

Onneksi näitä asioita on todellakin viime vuosina alkanut paljastumaan, etteivät syyliset jää rankaisematta. Mutta maine on kärsinyt monilla uskonnoilla ja uskottavuudenkin ovat menettäneet monien ihmisten silmissä.
15542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Miksi ne muuten piilottelisivat omia pedofiilejään ja antavat niiden tehdä rikoksiaan. Vai puuttuuko kirkollisilta uskovilta rehellisyyden lisäksi vielä maalaisjärkikin?

Ei voi kun ihmetellä.

Äänestä

Kirjoitit:
"Taas vaihteeksi ollaan saatu todisteita uskontojen edustajien kieroudesta eilisissä uutisissa."

En minä näitä uskontokuntiin pesiytyneitä pedofiilejä uskontojen edustajiksi ylentäisi.

Muuten olen kanssasi samaa mieltä.
Täytyy kuitenkin muistaa ettei pedofilia ole minkään uskonnon SANOMAN mukaista.

Pedofiilit eivät vain valitettavasti ole tyhmiä tai rehellisiä. He pesiytyvät mielellään paikkoihin, joista eivät muuten perusta tuon taivaallista, kunhan se vaan takaa heille turvallisen pääsyn lasten kimppuun. Tuskin näissä tapauksessa on kyse mistään aidoista uskovaisista.

Uskontokuntien johtajat sitten puolestaan ovat syyllistyneet vanhaan inkvisition sanomaan: "Tarkoitus pyhittää keinot".
Tässä tapauksessa heidän logiikkansa menee niin että heillä on se tärkein juttu, mikä ihmiselle voi tapahtua ja tuo toisen, vaikkakin väärän, jutun esiin tuominen voisi karkoittaa ihmisiä kuulemasta tätä heille tärkeintä juttuaan...

Valitettavasti todellisuus menee juuri päinvastoin. Tuskin ketään lapsiperhettä houkuttaa tällä hetkellä ajatus adventisteihin liittymisestä. Toisin voisi olla, mikäli juttu olisi heti tuomittu ja tuotu viranomaisten tietoon järkyttävänä yksittäistapauksena.

Ande

Äänestä

Kyllä kaikenlaisia ihmisiä löytyy niin uskovien kuin uskomattomien leireistä. Löytyy sairaita, rikollisia, kieroja, ahneita, pelkureita, kerskureita, ankaria, nöyriä...

Jeesuksen opetuslastenkin joukosta löytyi kavaltaja. Tämänkin Jeesus tiesi ennalta, mutta hän ymmärsi tämänkin henkilön osaksi Jumalan pelastussuunnitelmaa.

Me tuijotamme yksityiskohtiin ja heristelemme sormeamme tietyille asioille. Silti suljemme silmämme päivittäin kaduilla näkemistämme törkeyksistä, eiväthän ne MEILLE kuulu. Pahoja tekoja ovat molemmat: salaaminen ja välinpitämättömyys. Kun rikoksia paljastuu, hurskastelijoita löytyy esim. ateistien leiristä.

Äänestä
  • "Kun rikoksia paljastuu, hurskastelijoita löytyy esim. ateistien leiristä."

    Halolla päähän. Oletko täysin sokea, hihhulithan koko ajan hurskastelee ateistien kuvitelluista pahoista teoista? On mielestäni hyvä, että ateistitkin välillä hurkastelevat, jotta jokin tasapaino säilyisi. Tässä muuten taas huomaa ateistin ja hihhulin eron ajattelussa; hihhuli keksii omasta päästään perustelut hurkastelulleen, ateisti etsii ne todellisuudesta.

    Viimeinen kappaleesi oli muuten aika mielenkiintoinen. Yrität ilmeisesti luoda mielikuvan, että kaikki ihmiset ovat yhtä pahoja kuin nämä pedofiileja piilottelevat hihhulit. "Pahoja tekoja ovat molemmat: salaaminen ja välinpitämättömyys." huhhuh, et taida oikein käsittää asioiden mittasuhteita. Ei ole sama asia, että ei heitä muutamaa euroa kadulla istuvalle pultsarille, kuin että suojelee lapsia hyväksikäyttävää pedofiiliä. Ymmärrätkö?

    Ilmeisesti raamatussa ei oikein opeteta asioiden mittasuhteita, mutta olisi hyvä, että jokainen terveen järjen omaava tajuaisi ne itse, ilman muiden apua.

    Olet hurskastelijoiden kruunaamaton kuningatar Teresia.

    Äänestä

  • turha kirjoitti:

    "Kun rikoksia paljastuu, hurskastelijoita löytyy esim. ateistien leiristä."

    Tuskinpa minä mikään kuningatar olen. Oletkohan sinä ateistien kruunattu kuningas, kun tuollaisia väität?

    Välinpitämättömyydellä en tietenkään tarkoittanut pultsaria, joka on lantin puutteessa. Tarkoitin lähinnä huumekauppiaita, joiden toiminta on hyvinkin pedofiilien toiminnan kaltaista seurauksiltaan. Millainen yhteiskunta tuleekaan henkilöistä, jotka eivät pysty mihinkään yhteiskunnalliseen toimintaan, saatikka pitämään sitä pystyssä ja edistämään sitä? Onko meillä mitään "tulevia sukupolvia", joiden eteen muka teemme työtä?

    Sanoisin, että hurskastelu näissä asioissa on yhtä hedelmätöntä, tuleepa se uskovien tai ateistien leiristä.

    Äänestä

  • "Me tuijotamme yksityiskohtiin ja heristelemme sormeamme tietyille asioille. Silti suljemme silmämme päivittäin kaduilla näkemistämme törkeyksistä, eiväthän ne MEILLE kuulu. Pahoja tekoja ovat molemmat: salaaminen ja välinpitämättömyys. Kun rikoksia paljastuu, hurskastelijoita löytyy esim. ateistien leiristä. "

    -Rinnastat siis ylinopeudet, punaisia päin menemisen ja pienet näpistelyt pedofiliaan, jossa ihminen saa ikuiset traumat.

    Välinpitämättömyyttä harrastaa monikin ihminen, koska nimenomaan ne kaikki asiat eivät kuulu kaikille ja kaikkia ei myöskään kiinnosta.

    Mutta viime aikaisissa jutuissa yhdistyy
    kumpikin mainitsemasi pahe, salaaminen ja välinpitämättömyys, korostuu monessa suhteessa.

    Kysymys on nyt kuitenkin siitä, että miten ja missä nämä tapaukset ovat sattuneet. Nyt varsinkin, kun uskovaiset perustelevat ettei hän ollut oikea uskova.
    No mutta mikä hän sitten oli, jos ei uskovainen, koska tapaus sattui aikalailla erään uskontokunnan ytimessä.
    Alunperinkään en usko, että tälläinen ihminen hakeutuu juuri uskovaisten keskuuteen tehdäkseen tälläistä, koska helpompiakin teitä olisi tavoitteeseen pääsemiseksi. Ko. tapauksessa olevan on kuitenkin pitänyt olla jo riittävän kauan mukana toiminnassa, että tämän tyyliseen asemaan pääsee.
    Nyt näyttääkin vielä kaiken lisäksi, että asia on ollut muidenkin ihmisten tiedossa mutta siitä on vaiettu maineen ja kunnian nimissä.
    Tämänlaisia tapauksia en tiedä ainuttakaan tapahtuneen ateistien keskuudessa tai yleensäkään ei-uskovaisten piirissä, joten on helppo hurskastella.

    Äänestä

  • Teresia kirjoitti:

    Tuskinpa minä mikään kuningatar olen. Oletkohan sinä ateistien kruunattu kuningas, kun tuollaisia väität?

    Välinpitämättömyydellä en tietenkään tarkoittanut pultsaria, joka on lantin puutteessa. Tarkoitin lähinnä huumekauppiaita, joiden toiminta on hyvinkin pedofiilien toiminnan kaltaista seurauksiltaan. Millainen yhteiskunta tuleekaan henkilöistä, jotka eivät pysty mihinkään yhteiskunnalliseen toimintaan, saatikka pitämään sitä pystyssä ja edistämään sitä? Onko meillä mitään "tulevia sukupolvia", joiden eteen muka teemme työtä?

    Sanoisin, että hurskastelu näissä asioissa on yhtä hedelmätöntä, tuleepa se uskovien tai ateistien leiristä.

    Miten voit verrata pedofiliaa huumekauppiaaseen?
    Nehän ovat aivan erilaista.
    Huumekaupassa se ostava osapuoli on kuitenkin ihan itse halukas ostamaan ja käyttämään huumeita. En ole koskaan kuullut, että joku olisi pakotettu käyttämään huumeita.
    Huumeiden vastaiseen valistukseen kulutetaan miljoonia vuosittain ja eikös sen pitäisi jo auttaa? ei kai meidän enää tarvitse välittää narkkareista, koska eivät voineet uskoa niitä juttuja huumeista mitä kerrottiin, varsinkin suomessa missä on pakko mennä kouluun ja siellä ei ketään jätetä valistamatta.
    Mutta eihän nämä pedofilian uhrit ole itse valinneet tätä juttua. Heidät on pakotettu ja uhkailemalla varmaankin pidetty heidän suut kiinni asioista. Tietenkin suut pidetään kiinni uhkailemalla myös huumekaupassakin.
    Erona näissä tapauksissa on vielä, että nämä pedofiliat kohdistuvat juuri viattomiin ja yleensä puolustuskyvyttömiin lapsiin. Kun taas huumeita ostava tietää mitä haluaa ja on sen verran kypsä päättämään asioistaan.
    Olen uskonnoissa kuullut, että ihmisiä on pakotettu käyttämään huumeita mutta en kuitenkaan ei-uskovaisten joukossa.

    "Sanoisin, että hurskastelu näissä asioissa on yhtä hedelmätöntä, tuleepa se uskovien tai ateistien leiristä. "
    -Miksi pillität, kun itse teet samoin!!

    "Tuskinpa minä mikään kuningatar olen."

    Saatan toki olla väärässä.

    "Oletkohan sinä ateistien kruunattu kuningas, kun tuollaisia väität?"

    Olen sinulle mitä uskot minun olevan.

    "Välinpitämättömyydellä en tietenkään tarkoittanut pultsaria, joka on lantin puutteessa."

    No itse en mielestäni sen pahempaan välinpitämättömyyteen syyllisty päivittäin.

    "Tarkoitin lähinnä huumekauppiaita, joiden toiminta on hyvinkin pedofiilien toiminnan kaltaista seurauksiltaan."

    Ahah, ja mitäs meidän tavallisten kadun tallaajien pitäisi tehdä näille huumekauppiaille? Eivät ne ole kovin arkipäiväisiä ainakaan helsingin katukuvassa, joten kait niit täytyis lähtee ettimään, että pääsis omasta välinpitämättömyydestään. Mites siel turuussa? Huumekauppa riistäyny jo käsistä? Otetaan oikeus omiin käsiimme ja aletaan välittämään?!

    "Millainen yhteiskunta tuleekaan henkilöistä, jotka eivät pysty mihinkään yhteiskunnalliseen toimintaan, saatikka pitämään sitä pystyssä ja edistämään sitä?"

    En kyllä ymmärrä mitä ajat takaa. Taasko maalataan piruja seinille?

    "Onko meillä mitään "tulevia sukupolvia", joiden eteen muka teemme työtä?"

    Miksei olisi? Huumekauppa ei kyllä ole suurin ongelma jos tuolle linjalle lähdetään.

    "Sanoisin, että hurskastelu näissä asioissa on yhtä hedelmätöntä, tuleepa se uskovien tai ateistien leiristä."

    Missä asioissa hurkastelu on hedelmällistä, paitsi tietenkin provona keskustelupalstalla? Kyllähän sinun uskolla ja totuudellisuudella hurskastelu provona käy, mutta rakentavaa ja hedelmällistä keskustelua siitä ei saa kehitettyä kirveelläkään.

    Äänestä

  • Fred kirjoitti:

    "Me tuijotamme yksityiskohtiin ja heristelemme sormeamme tietyille asioille. Silti suljemme silmämme päivittäin kaduilla näkemistämme törkeyksistä, eiväthän ne MEILLE kuulu. Pahoja tekoja ovat molemmat: salaaminen ja välinpitämättömyys. Kun rikoksia paljastuu, hurskastelijoita löytyy esim. ateistien leiristä. "

    -Rinnastat siis ylinopeudet, punaisia päin menemisen ja pienet näpistelyt pedofiliaan, jossa ihminen saa ikuiset traumat.

    Välinpitämättömyyttä harrastaa monikin ihminen, koska nimenomaan ne kaikki asiat eivät kuulu kaikille ja kaikkia ei myöskään kiinnosta.

    Mutta viime aikaisissa jutuissa yhdistyy
    kumpikin mainitsemasi pahe, salaaminen ja välinpitämättömyys, korostuu monessa suhteessa.

    Kysymys on nyt kuitenkin siitä, että miten ja missä nämä tapaukset ovat sattuneet. Nyt varsinkin, kun uskovaiset perustelevat ettei hän ollut oikea uskova.
    No mutta mikä hän sitten oli, jos ei uskovainen, koska tapaus sattui aikalailla erään uskontokunnan ytimessä.
    Alunperinkään en usko, että tälläinen ihminen hakeutuu juuri uskovaisten keskuuteen tehdäkseen tälläistä, koska helpompiakin teitä olisi tavoitteeseen pääsemiseksi. Ko. tapauksessa olevan on kuitenkin pitänyt olla jo riittävän kauan mukana toiminnassa, että tämän tyyliseen asemaan pääsee.
    Nyt näyttääkin vielä kaiken lisäksi, että asia on ollut muidenkin ihmisten tiedossa mutta siitä on vaiettu maineen ja kunnian nimissä.
    Tämänlaisia tapauksia en tiedä ainuttakaan tapahtuneen ateistien keskuudessa tai yleensäkään ei-uskovaisten piirissä, joten on helppo hurskastella.

    Mikäs sensaatio se olisi, jos joku pedofiili olisi sattumalta ateisti? Välitetäänkö lehdistössä yleensä tietoja rikollisten uskonnosta? Vain tällaisessa tapauksessa, jossa henkilön teko/teot ovat räikeässä ristiriidassa hänen vakaumuksensa kanssa, asiaa pohditaan julkisuudessa. Valitettavasti ihmisillä on tapana yleistää: jos yksikin löytyy, niin kaikki ovat läpimätiä.

    Monikohan henkilö sisäpiirissä oli tietoinen tästä rikoksesta? Montaako voidaan syyttää salaamisesta? Entä lasten vanhemmat? Miksi he eivät puuttuneet asiaan? Entä lapset itse? Paljon kysymyksiä vailla vastausta.

    Äänestä

  • Fred kirjoitti:

    Miten voit verrata pedofiliaa huumekauppiaaseen?
    Nehän ovat aivan erilaista.
    Huumekaupassa se ostava osapuoli on kuitenkin ihan itse halukas ostamaan ja käyttämään huumeita. En ole koskaan kuullut, että joku olisi pakotettu käyttämään huumeita.
    Huumeiden vastaiseen valistukseen kulutetaan miljoonia vuosittain ja eikös sen pitäisi jo auttaa? ei kai meidän enää tarvitse välittää narkkareista, koska eivät voineet uskoa niitä juttuja huumeista mitä kerrottiin, varsinkin suomessa missä on pakko mennä kouluun ja siellä ei ketään jätetä valistamatta.
    Mutta eihän nämä pedofilian uhrit ole itse valinneet tätä juttua. Heidät on pakotettu ja uhkailemalla varmaankin pidetty heidän suut kiinni asioista. Tietenkin suut pidetään kiinni uhkailemalla myös huumekaupassakin.
    Erona näissä tapauksissa on vielä, että nämä pedofiliat kohdistuvat juuri viattomiin ja yleensä puolustuskyvyttömiin lapsiin. Kun taas huumeita ostava tietää mitä haluaa ja on sen verran kypsä päättämään asioistaan.
    Olen uskonnoissa kuullut, että ihmisiä on pakotettu käyttämään huumeita mutta en kuitenkaan ei-uskovaisten joukossa.

    "Sanoisin, että hurskastelu näissä asioissa on yhtä hedelmätöntä, tuleepa se uskovien tai ateistien leiristä. "
    -Miksi pillität, kun itse teet samoin!!

    Turha tuossa pisti sanoja suuhuni ja vastaus oli niin kuin hänelle tarkoitettu.

    Jokainen varmaan käsittää, mitä "hurskastelu" tarkoittaa. Ei myö, mut hyöhä hyö (kaakkoismurteella).

    Äänestä

  • Teresia kirjoitti:

    Mikäs sensaatio se olisi, jos joku pedofiili olisi sattumalta ateisti? Välitetäänkö lehdistössä yleensä tietoja rikollisten uskonnosta? Vain tällaisessa tapauksessa, jossa henkilön teko/teot ovat räikeässä ristiriidassa hänen vakaumuksensa kanssa, asiaa pohditaan julkisuudessa. Valitettavasti ihmisillä on tapana yleistää: jos yksikin löytyy, niin kaikki ovat läpimätiä.

    Monikohan henkilö sisäpiirissä oli tietoinen tästä rikoksesta? Montaako voidaan syyttää salaamisesta? Entä lasten vanhemmat? Miksi he eivät puuttuneet asiaan? Entä lapset itse? Paljon kysymyksiä vailla vastausta.

    "Mikäs sensaatio se olisi, jos joku pedofiili olisi sattumalta ateisti? Välitetäänkö lehdistössä yleensä tietoja rikollisten uskonnosta? Vain tällaisessa tapauksessa, jossa henkilön teko/teot ovat räikeässä ristiriidassa hänen vakaumuksensa kanssa, asiaa pohditaan julkisuudessa. Valitettavasti ihmisillä on tapana yleistää: jos yksikin löytyy, niin kaikki ovat läpimätiä."
    -No tottakai te uskovaiset heti alatte väittää, että ei ollut aito uskovainen VAAN ateisti, kun "eihän me uskovaiset noin tehdä".
    Mutta ikävä kyllä näitä asioita aina vaan tupsahtelee esiin juuri teidän keskuudesta ja tuskinpa ne sitten niin uskonnottomia onkaan!!
    Ihmisillä on tapana yleistää mutta hihhuleilla on tapana kääntää kaikki paha ateistien päälle vaikka meillä ei ole osaa eikä arpaa koko hommaan!!

    "Monikohan henkilö sisäpiirissä oli tietoinen tästä rikoksesta?"
    -Monta on esimerkki tapausta, joten miksi tämä nyt siitä vanhasta traditiosta poikkeaisi?eli moni tietää.

    "Montaako voidaan syyttää salaamisesta?"
    -Niin montaa kuin on kiinni jääneitä salailusta.

    "Entä lasten vanhemmat?Miksi he eivät puuttuneet asiaan?"
    -Entäpä jos he eivät tienneet???

    "Entä lapset itse?"
    -Ehkä se helvettiin joutumisella pelottelu ei ole kovin hyvä asia ihmisille, jos sitä voidaan näin hyvin käyttää rikollisiin puuhiinkin!!

    Äänestä

  • Teresia kirjoitti:

    Turha tuossa pisti sanoja suuhuni ja vastaus oli niin kuin hänelle tarkoitettu.

    Jokainen varmaan käsittää, mitä "hurskastelu" tarkoittaa. Ei myö, mut hyöhä hyö (kaakkoismurteella).

    Taas syytät muita, etkö itsestäsi vikoja löydä?

    Äänestä

  • turha kirjoitti:

    "Tuskinpa minä mikään kuningatar olen."

    Saatan toki olla väärässä.

    "Oletkohan sinä ateistien kruunattu kuningas, kun tuollaisia väität?"

    Olen sinulle mitä uskot minun olevan.

    "Välinpitämättömyydellä en tietenkään tarkoittanut pultsaria, joka on lantin puutteessa."

    No itse en mielestäni sen pahempaan välinpitämättömyyteen syyllisty päivittäin.

    "Tarkoitin lähinnä huumekauppiaita, joiden toiminta on hyvinkin pedofiilien toiminnan kaltaista seurauksiltaan."

    Ahah, ja mitäs meidän tavallisten kadun tallaajien pitäisi tehdä näille huumekauppiaille? Eivät ne ole kovin arkipäiväisiä ainakaan helsingin katukuvassa, joten kait niit täytyis lähtee ettimään, että pääsis omasta välinpitämättömyydestään. Mites siel turuussa? Huumekauppa riistäyny jo käsistä? Otetaan oikeus omiin käsiimme ja aletaan välittämään?!

    "Millainen yhteiskunta tuleekaan henkilöistä, jotka eivät pysty mihinkään yhteiskunnalliseen toimintaan, saatikka pitämään sitä pystyssä ja edistämään sitä?"

    En kyllä ymmärrä mitä ajat takaa. Taasko maalataan piruja seinille?

    "Onko meillä mitään "tulevia sukupolvia", joiden eteen muka teemme työtä?"

    Miksei olisi? Huumekauppa ei kyllä ole suurin ongelma jos tuolle linjalle lähdetään.

    "Sanoisin, että hurskastelu näissä asioissa on yhtä hedelmätöntä, tuleepa se uskovien tai ateistien leiristä."

    Missä asioissa hurkastelu on hedelmällistä, paitsi tietenkin provona keskustelupalstalla? Kyllähän sinun uskolla ja totuudellisuudella hurskastelu provona käy, mutta rakentavaa ja hedelmällistä keskustelua siitä ei saa kehitettyä kirveelläkään.

    Ei keskustelua kirveellä käydä, hyvä ystävä! Siitä voisi seurata tappo tai murha. Mitä keskustelua se sellainen on?

    Ongelmia kyllä löytyy sekä Hesasta että Turusta. Opettajana olen varmasti vastuussa tulevasta sukupolvesta.

    Piruja ei todellakaan tarvitse maalata seinille. Nehän hyppivät silmille jopa täällä netissä! Kasvata siinä sitten tulevaa sukupolvea! (Onneksi ne eivät tule koulun seinille hyppimään.)
    En kasvata pedofiileja. Kaikenlaisia sairauksia kyllä esiintyy, mutta tämä on todella karmea sairaus.

    Äänestä

  • Fred kirjoitti:

    "Mikäs sensaatio se olisi, jos joku pedofiili olisi sattumalta ateisti? Välitetäänkö lehdistössä yleensä tietoja rikollisten uskonnosta? Vain tällaisessa tapauksessa, jossa henkilön teko/teot ovat räikeässä ristiriidassa hänen vakaumuksensa kanssa, asiaa pohditaan julkisuudessa. Valitettavasti ihmisillä on tapana yleistää: jos yksikin löytyy, niin kaikki ovat läpimätiä."
    -No tottakai te uskovaiset heti alatte väittää, että ei ollut aito uskovainen VAAN ateisti, kun "eihän me uskovaiset noin tehdä".
    Mutta ikävä kyllä näitä asioita aina vaan tupsahtelee esiin juuri teidän keskuudesta ja tuskinpa ne sitten niin uskonnottomia onkaan!!
    Ihmisillä on tapana yleistää mutta hihhuleilla on tapana kääntää kaikki paha ateistien päälle vaikka meillä ei ole osaa eikä arpaa koko hommaan!!

    "Monikohan henkilö sisäpiirissä oli tietoinen tästä rikoksesta?"
    -Monta on esimerkki tapausta, joten miksi tämä nyt siitä vanhasta traditiosta poikkeaisi?eli moni tietää.

    "Montaako voidaan syyttää salaamisesta?"
    -Niin montaa kuin on kiinni jääneitä salailusta.

    "Entä lasten vanhemmat?Miksi he eivät puuttuneet asiaan?"
    -Entäpä jos he eivät tienneet???

    "Entä lapset itse?"
    -Ehkä se helvettiin joutumisella pelottelu ei ole kovin hyvä asia ihmisille, jos sitä voidaan näin hyvin käyttää rikollisiin puuhiinkin!!

    Lasten pelottelu helvetillä (mikäli tässä nyt sellaista käytettiin) on paha juttu. Siksi en esim. hyväksynyt traktaattia, jonka lapset toivat kotiimme (Hei sinä siellä!), jota tälläkin palstalla on esitetty muutaman kerran linkkinä. Se on selvää helvetillä pelottelua.

    Minulla ja ainakin witnessillä on ihan toisenlainen käsitys todellisesta uskosta. Se ei perustu pelotteluun vaan rakkauteen ja tietoon. Esim. tälle pedofiilille ei Pyhä Henki eikä kukaan muukaan ollut osoittanut hänen syntiään todeksi. Mutta nyt osoitti. Siitä alkaa pitkä tie kohti oppimista.

    Häpeällinen on lievä ilmaus tässä yhteydessä. Järkyttävä olisi kuvaavampi ilmaus. Millainen henkilö tämä pedofiili oikein on? Ja miten hänellä on voinut olla sellainen valta?

    Äänestä

  • Fred kirjoitti:

    Taas syytät muita, etkö itsestäsi vikoja löydä?

    Minun käsittääkseni tässä puhuttiin adventistipapista, joka oli syyllistynyt erittäin raskauttavaan rikokseen. Minä en häntä tunne. Pidän tapausta todella törkeänä.

    Onko joku täällä keskustelemassa minun vioistani? Otetaanko sitä varten uusi otsikko?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Fred kirjoitti:

Taas vaihteeksi ollaan saatu todisteita uskontojen edustajien kieroudesta eilisissä uutisissa.

On suuresti ihmeteltävää, että miten yleensäkään tälläistä sattuu uskontojen keskuudessa, kun niiden pitäisi edustaa sitä "puhtaiden" ihmisten joukkoa.

Viime vuosina on paljastunut kyllä niin paljon ikäviä asioita erilaisten ryhmittymien kohdalla, että ihmettelen miten he vielä voivat sylkeä meidän ei-uskovaisten päälle.

Näitä asioita kyllä tapahtuu ihan muidenkin ryhmittymien keskuudessakin mutta ei siellä yleensä salailla asioita näin kuin nyt ja aiemmin on käynyt. Lukuunottamatta kommunisteja:)

Onko se maineen menettäminen todella vaakalaudalla, kun joku jäsenistä tekee/harrastaa tämän tyylisiä juttuja kuin pedofilia?

-Eihän yksi mies sotaa kaada-

Mielestäni maine menee vasta, kun asioita ruvetaan salaamaan eikä silloin kun joku jäsenistä töppäilee.
Olisi mielestäni kunniallista ilmoittaa asiasta virallisille tahoille ko. tapuksissa, jotka sitten tekevät tutkimukset ja rankaisevat heitä lakiemme nojalla eikä ottaa omaan haltuun asiaa ja sisäisesti selvittää, koska silloin syyllinen ei saa asian mukaista rangaistusta ja VAIN uhri kärsii.

Onneksi näitä asioita on todellakin viime vuosina alkanut paljastumaan, etteivät syyliset jää rankaisematta. Mutta maine on kärsinyt monilla uskonnoilla ja uskottavuudenkin ovat menettäneet monien ihmisten silmissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu