jumala-

Jumala on, kuulemma, kaikkivaltias. Hän loi, kuulemma, tämän maailman ja kaiken mitä tässä on. Samoin, kuulemma, saatanan.

No, jos jumala on kaikkivaltias, hän ei ole hyvä. Hän olisi varmasti voinut luoda myös systeemin, johon ei millään logiikalla tarvitsisi kärsimyksen kuulua. Joka ei voisi mennä luomansa ihmisen uteliaisuudesta pieleen siten, että haukkasi hedelmää -> karkoitetaan kärsimään.

Ei voisi mennä niin pieleen, että ei arvaisi kaikkivaltias, että tuopa enkeli sortuu 'kiusaukseen' ja muuttuu äärimmäisen kieroksi nemesikseksi, joka saa ihmiset tekemään kauheuksia.

Uskovaiset perustelevat ihan kauniilla tavoilla jumalaansa. Sitä, että perisynti tuli ihmisen kautta maailmaan. Sitä, että meillä on vapaa tahto. Sitä, että kärsimys ei ole ikuista. Sitä, että jumala tekee hyviä asioita jotta mahdollisimman moni pelastuisi.

Mutta eikö lähtökohta ole jo pielessä kun tähän on tultu? Eikö jumala suuressa rakkaudessaan olisi halunnut, ettei kärsimykselle olisi sitä suurta tarvetta? Eikö hän vain pystynyt parempaan...? Ei tarvitsisi sitä kärsimyksen piilologiikkaa, jota kautta kärsimys kuitenkin sitten kuulemma ei olekaan epäoikeudenmukaista jne.

Ja miksi jumalaa pitää myös pelätä? Sehän suoraan sanotaan. Rakkaus ja pelko eivät kyllä ihan äkkiä osu yksiin.

Uskovaiset, jotka eivät jumalaansa pysty todistamaan, vaativat silloin tällöin ateisteja todistamaan ettei jumalaa ole. Tämä ihmetyttää minua usein. Ateistina olen kiinnostunut tieteestä, siitä miten mikäkin toimii jne. Mikään kokemani, lukemani, tutkimani - mikään, ei tue käsitystä jumalan olemassaolosta. Ja kuitenkin se pitäisi, kuulemma, todistaa.

En kyllä pysty todistamaan sitäkään, etteikö vieressäni koko ajan olisi näkymätön, ruumiiton avaruusoravan haamu. En vain pysty. Tarkoittaako se, että minun ehkä on parempi uskoa, että siinä on sellainen...? Kukaan ei ole todistanut että olisi, mikään ei siihen viittaa, mutta koska en kerran pysty todistamaan, ettei ole.

Ehkä se, etten viitsi edes yrittää, tekee minusta pinnallisen, ajattelemattoman jne. Ainakin silloin tällöin joku uskovainen näin väittää ateistista, joka ei jaksa todistella jumalan olemattomuutta.

Silti en näe mitään syytä alkaa tosissani miettiä, onko vieressäni se avaruusoravan haamu tai onko jossakin se näkymätön jumala, jolla on kaikki valta mutta ei halua sitä käyttää tai miten se nyt meneekään - ei ole syytä. Kumpaankaan.
076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kritiikkiä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu