Palveluiden ja laitosten keskittäminen

Mikä ihmeen vimma Suomessa ja myöskin meidän Turussa on keskittää ja yhdistää kaikki laitokset??
Viimeisin järjettömyys josta kuulin ovat suunnitelmat lakkauttaa pienempiä terveyskeskuksia ja siirtää palvelut keskustaan johon huonojalkaiset vanhukset sitten joutuisivat kulkemaan kauempaakin.
Ketkä näitä suunnittelee ja miksi?
Säästöjä näistä ei synny pidemmän päälle vaan päinvastoin.
Ollaanko me Putinin talutusnuorassa?
Jospa me ei ollakaan niin itsenäisiä kuin me luullaan. Aina nuoleskelemassa itään päin ja mitään ei uskalleta sanoa ja tehdä heitä vastaan.
Mistä sen tietää mitä Halonenkin puuhailee rakkaan Vladimirinsa kanssa.
1126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mainio esimerkki oli poliitikkojen röyhekääkin röyhkeämpi päätös Autisten aukion terveyskeskushankkeen torpedoinniksi! Pohjoisten kaupunginosien terveyskeskus päätettiin sijoittaa Runosmäkeen, jonne suurimman osan sairaista täytyy kulkea erittäin hankalasti Kauppatorin kautta! Sensijaan suoraan Autisten aukion kautta kulkee suurin osa pohjoisten kaupunginosien julkisesta liikenteestä.

Myös kaupungin pitkän tähtäyksen maankäyttösuunnitelmat pikaraitioteineen perustuivat ns keskusakselimaliin, jossa pääosa uudesta asutuksesta sijoitettaisiin valtaväylien tuntumaan Suikkilan - Ruohonpään - Mälikkälän suuntiin, ei siis Runosmäen suuntaan, minne ei edes liene mahdollista rakennella laajaa keräilytieverkostoa.

Ääntenkalastusinnossaan poliitikot kumosivat lapsekkaasti omat "pyhät päätöksensä". Taas mainio esimerkki Turun päätöksenteon sattumanvaraisuudesta, suunnitelmattomuudesta ja suoranaisesta järjettömyydestä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


epäilijä kirjoitti:

Mikä ihmeen vimma Suomessa ja myöskin meidän Turussa on keskittää ja yhdistää kaikki laitokset??
Viimeisin järjettömyys josta kuulin ovat suunnitelmat lakkauttaa pienempiä terveyskeskuksia ja siirtää palvelut keskustaan johon huonojalkaiset vanhukset sitten joutuisivat kulkemaan kauempaakin.
Ketkä näitä suunnittelee ja miksi?
Säästöjä näistä ei synny pidemmän päälle vaan päinvastoin.
Ollaanko me Putinin talutusnuorassa?
Jospa me ei ollakaan niin itsenäisiä kuin me luullaan. Aina nuoleskelemassa itään päin ja mitään ei uskalleta sanoa ja tehdä heitä vastaan.
Mistä sen tietää mitä Halonenkin puuhailee rakkaan Vladimirinsa kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu