Katsoiko kukaan

äskeistä Sunnuntaidokkaria Nokia missionista?

Ensin tunsin myötähäpeää, sitten aloin miettiä näiden heppujen motiivia ja sitten loppupuolella alkoi jo todella suututtaa, kun noihin kokouksiin vietiin lapsia kuuntelemaan, että ota jeesus sydämeesi, taivas ja helvetti on olemassa.
23757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

suoraan sanoen vitutti se, että jotkut vanhemmat raahaavat lapsensa mukaan noihin massahurmoshihhulointibileisiin. Jos aikuinen haluaa välttämättä pehmittää nuppinsa paskalla, niin ok, mutta jättäisivät edes lapset rauhaan.

Äänestä
  • Jossain vaiheessa toivoin, että tuota olisi voinut katsoa pikakelauksella. Kun katsoin niitä pieniä siellä, niin kammotti.

    Mutta tuollaiseen ei kukaan puutu. Missä lastensuojelu!

    Loppupuolella iski jo sellainen kiukku, että ajattelin, että jos se typerä niinkuttaja olisi minulle jossain kadulla tullut niinkuttamaan josta jeesuksesta, olisin voinut tempaista päin alvettia.

    Tuossa ohjelmassa oli karvalakkiversio jenkkilän saarnaajista. Mutta niin vaan upposi.

    Äänestä

jotka ovat tuohon mukaan lähteneet (joutuneet).
Hävetti niiden puolesta ihan pirusti, vaikka toisaalta säälitti...
Sääli kuitenkin loppui siinä vaiheessa, kun lapset joutuivat silmät pyöreinä todistamaan aikuisten kaatuilua ja kiihkoilua!

Eikö nämä ihmisraukat tajua, miten julmaa ja järkyttävää tuo on lapsille?
Jopa lapsia oli rivissä 'kaadettavana'!!!

Tuosta transsinomaisesta käytöksestä tulee mieleen jokin mielisairaus, joka pakottaa ihmisen hillumaan ja huutamaan epämääräisesti...
Toivonkin, että nämä kaiken maailman 'hihhuli'-lahkot vihdoinkin alkaisivat tulla järkiinsä.

Minun puolestani ihminen saa uskoa vaikka joulupukkiin, mutta joulupukin nostaminen jalustalle ja sen rajaton palvominen jonain kaikkivoipana taikurina ja ennenkaikkea lasten aivopesu asialla on säälimätöntä mielen raiskausta!

Miltähän näistä ohjelmassa esiintyneistä ihmisistä mahtoikaan tuntua, kun näkivät oman naamansa telkkarissa... ja ennenkaikkea käytöksensä?
Miltä mahtoi tuntua näistä kaatuneista hihittäjistä?
Onko mitään rajaa sillä, milloin soitetaan 112?

Äänestä
  • että jotain kaatumisia olisi näytetty, mutta tämä juttu kokonaisuudessaan meni yli ymmärryksen ja yli sietokyvyn.

    Ihan vaan esimerkkinä: jos tuohon sekoiluun olisi jeesuksen ja jumalan tilalle laitettu vaikka kolmas kristinuskon olennoista, eli saatana ja raijattu lapsia kuuntelemaan tuollaista, niin miten olisi käynyt? Ensinnäkään Yle ei olisi ohjelmaa esittänyt, lapset olisi otettu huostaan ja poliisit olisivat olleet paikalla. Aivan varmasti!

    Silti se kolme päivää kuolleena ollut ja arkusta rukouksen voimalla herännyt nigerialaisheppu huusi helvetistä niin, että seinät raikuivat.

    Äänestä

puolustuskyvyttömille lapsille kouluissakin. Earnst Haeckelin v. 1892 väärentämät piirustukset löytyvät yhä koulukirjoistamme, vaikka ne on jo aikoja sitten todistettu väärennökseksi. Todisteita enemmän löytyy evoluutiota vastaan kuin sen puolesta.

Äänestä
  • ja lapset ovat järkyttyneitä näistä piirustuksista vai?

    Aika jännää, että väität olevan todisteita evoluutiota vastaan, mutta et kerro mitä ne ovat.

    Äänestä

  • Mutta jokaikinen kerta kun ID:läiset nostavat esiin Haeckel -keissin, meidän tulee vakavasti miettiä, että onko evoluutioteoriasta niin vaikeaa löytää virheitä, että heidän on pakko palata ajassa 140 vuotta, jotta voisivat repostella yhdellä? Ja ovatko heidän "ongelman" kriteerinsä niin matalalla tai evoluutioteorian laatu ollut koko ajan niin korkealla, että he silti joutuvat turvautumaan olkiukottamiseen ja väärään tieteeseen tehdäkseen niin?

    Lähde:http://www.geocities.com/evonkeliumi/rekapitulaatio.html

    Toinen hyvä linkki sulle:http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=308

    Enkä usko näiden kuvien aiheuttaneen kenellekään sellaista ahdistusta kuin uskonto on monelle tehnyt.

    Äänestä

Koiviston syöpä tarina nyt oli näitä perustarinoita. Syöpähän menee usein samoin, kuin toinen maailmansota Suomen osalta. Ensin käydään voittoisa ja yllätyksellinen talvisota hirmuista ja pelottavaa vastustajaa kohtaan. Sen aiheuttama suuruuden tunne on uskomaton. Sitten tulee se jatkosota, jossa vihollista ei enää onnistuta yllättämään. Söpäsodat ovat usein menneet juuri näin minun tuttavapiirissäni.

Minua askarrutti myös ihan kauheesti se 'anna minun syntini anteeksi' jorina. Mun tuttavapiirissäni ei ainakaan ole sellaisia ihmisiä, joiden teot olisivat sitä luokkaa, ettei niitä ihminen toiselle, tai ihminen itselleen voisi antaa anteeksi. Kaikki tekevät virheitä. Turha sitä on suurentelemaan ruveta. Tosiasia on kuitenkin se, että suurin osa ihmisistä on ihan kunnollisia ja lakia noudattavia kansalaisia. Jos joku löytää ratkaisun omaan masennukseensa tai pahaan oloonsa, niin se on tietysti hyvä ja hänen oma asiansa. Se, että näkee itsessään tai elämäsään pelkkää pahaa oloa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että paha olo olisi kaikkien muidenkin ihmisten arkikauraa.

Toisaalta on ihan ymmärrettävää, jos on esim tehnyt jotain kamalaa ja peruuttatonta, eikä pääse siitä eteenpäin, niin jumalan laskeutuminen näyttämölle voi ratkaita pattitilanteen. Useimmilla ihmisillä ei käsittääkseni ole ihan kauheita luurankoja kaapeissaan tai muutakaan aihetta syyllisyyteen. Hämmästelenpä vaan miten se syntien anteeksi saaminen voi olla joidenkin mielestä niin ihmmeellinen ilosanoma.

Äänestä
  • Ehkä olen kyyninen, mutta tuo juttu kaikkinensa täytti täydellisesti kusetuksen merkit.

    Minua suorastaan pelotti katsella tuollaista joukkosuggestiomeininkiä.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Ehkä olen kyyninen, mutta tuo juttu kaikkinensa täytti täydellisesti kusetuksen merkit.

    Minua suorastaan pelotti katsella tuollaista joukkosuggestiomeininkiä.

    Joo'o, tuli kyllä joukkosuggestio mieleen, mutta yllättävän laimeella kamalla joitain ihmisiä voi saada valtaansa. Minusta oli kyllä huolestuttavaa, kuinka helposti ihmiset saa kailottamaan porukalla käsi tanassa. Onhan tuota käsi tanassa huseeraamista maailmassa ennenkin nähty.

    Äänestä

  • Meikku-matelija kirjoitti:

    eikä niin kovinkaan kauan sitten. Heil ja sellaista, joo.

    Samaa mietin, että tuollainen näytelmäkerhotaidoilla operoiva porukka saa ihmiset hysterian partaalle ja sen ylikin. Olisiko siinä ollut vain kyse halusta kokea jotain "suurta"?

    >

    Tiedä noista toisten ihmisten motiiveista. Joitain lukkoja tai patoutumia nuo uskonhurmoselämykset varmaan avaavat. Vaikea sanoa mitään tyhjentävää täysin tuntemattomista ihmisistä.

    Mulle oli taas eräs jehovantodistaja laittanut postia: kirjeenpätkä ja vartiotorneja, vaikka olen sanonut, etten halua vastaanottaa mitään uskonnollista materiaalia heiltä. Kirjeen ekassa lauseessa oli:"olet ollut ystävällinen meille." Ihan varmasti en ole ollut, koska olen tarkoituksellisesti jättänyt vastaamatta kaikkiin hänen puheluihinsa. Hänellä ei taida olla todellisuus ihan hanskassa. Vähän edempänä luki: "Yritetään jaksaa kumminkin." Siis jaksaa kumminkin. Naisen oma terveys aivan varmasti koettelee hänen jaksamistaan, mutta minusta ei ole hänen kohtalotoverikseen. En tietenkään halua vähätellä hänen ongelmiaan ja hänen omia ongelmanratkaisumenetelmiään, mutta en mä oikein siitäkään pidä, että minuun yritetään istuttaa jotain sellaisia piirteitä, jolla ei ole mitään tekemistä minun elämäni kanssa.

    ----

    Minulla oli aikoinaan tuttavapariskunta, joka hurahti uskoon. En suostunut siihen, että minun olisi pitänyt kuunnella sitä paasausta ja vielä kahvit tarjota. Sanoin suoraan, että ei kiitos tuollaista minun kotiini ja goodbye.

    Sinulta kerjätään näemmä sääliä ja sitä, että jos olet hyvä ihminen, niin olet hänen käytettävissään. Olen joskus törmännyt tuollaiseen.

    On eri asia haluta auttaa ja jutella jonkun kanssa, kuin tuntea se ikään kuin velvollisuudeksi ja sitten on itselläkin kumman kelmeä olo.

    mua häiritse, vaan se, että ko nainen ikäänkuin näkee itsensä minussa, vaikka meidän elämäntilanteet ja terveys ovat täysin erilaiset. Hän kyselee vointiani ihan kuin olisin jotenkin huonossa kunnossa ja sanoo vielä, että yritetään jaksaa. Mulla nyt ei ole mitään, mikä koettelisi minun jaksamistani. Hän on myös silmät loistaen kertonut, että jehovantoditajien seurakunnassa ei kysellä kenenkään menneisyyttä. Ihan niinkuin hän kuvittelisi, että minun menneisyyteni ei kestäisi päivänvaloa, ja jehovantodistajien seurakunta ratkaisisi jotain siihen liittyviä ongelmia.

    Täytyy sanoa, että aika käsittämätöntä.

    Eli hän ajattelee, että teillä on jokin samankaltainen synkkä salaisuus menneisyydessä? Tai siis ainakin sinulla, jonka takia hän haluaa auttaa sinut oikealle tielle. No, meitä on moneksi.

    mä erehdyin joskus kertomaan ihan helposti siedettävistä nivelvaivoistani hänelle, ja siitä asti hän on pitnyt minua hänen itsensä lailla kärsivänä kohtalotoverina, vaikka olen monesti kertonut todellisen tilanteeni. Hänellä itsellään on ihan oikeasti vakava autoimmuunisairaus ja syöpäkokemuskin. Minulla taas on nippanappa kohonneet reuma-arvot ja vähäisiä niveloireita, jotka eivät edes kaipaa mitään hoitoa. Hän tarjoaa uskoa ratkaisuksi, jotta jaksaisin elää 'kärsimysteni' kanssa.

    Onhan se kivaa jos ei yksin joudu kärsimään.

    Tulee joskus mieleen, että onko tuo "lohtu jeesukselta-ajattelu" jonkinlaista toivetta kollektiivisesta surkeudentunteesta. En tiedä, mutta aika masokistista sakkia tuntuvat joskus olevan.

    Äänestä

että et osaa hävetä näitä ateistien kirjoituksia täällä. Mutta niinhän Raamatussa sanotaan, että kun ihminen on tarpeeksi paatunut, kaikki kunniakas on häpeällistä ja häpeällinen kunniakasta.

Äänestä
  • Katsoitko tuon dokkarin? Lapset siellä ihmetellen katselivat kun aikuiset kiemurtelivat lattialla sekopäisinä ja nauroivat jossain kummallisessa hurmostilassa.

    Tuollainen pitäisi kieltää.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Katsoitko tuon dokkarin? Lapset siellä ihmetellen katselivat kun aikuiset kiemurtelivat lattialla sekopäisinä ja nauroivat jossain kummallisessa hurmostilassa.

    Tuollainen pitäisi kieltää.

    enkä ole juuri perehtynyt Nokia Missioniin. Voi olla, että se on tätä nykyajan eksytystä tyyliin Toronto-herätys, mihin juuri kuuluu hillitsemätön nauru ja lattialla kiemurtelu. Sillä ei ole mitään tekemistä terveen kristinuskon kanssa.

    Äänestä

  • dofiewrj eoriwpo kirjoitti:

    On jumala, jolla on poika, ja siinä samassa paketissa on myös pyhä henki.

    Poika syntyi neitsyestä ja eleli 30-kymppiseksi ties missä, kunnes hänet tapettiin, vaikka hän siis oli jumala. Tai siis kolmasosa.

    Ja sitten on olemassa taivas ja helvetti, johon joutuu, jos ei usko tähän tarinaan ja jumala näkee ja kuulee kaiken ja sitä pitää rukoilla, jotta se auttaa ja jos ei auta, niin vika on rukoilijassa tai vaan tutkimattomat ovat herran tiet jne. jne.....

    Tervettä???

    Äänestä

  • dofiewrj eoriwpo kirjoitti:

    enkä ole juuri perehtynyt Nokia Missioniin. Voi olla, että se on tätä nykyajan eksytystä tyyliin Toronto-herätys, mihin juuri kuuluu hillitsemätön nauru ja lattialla kiemurtelu. Sillä ei ole mitään tekemistä terveen kristinuskon kanssa.

    Sanat "terve" ja "kristinusko" samassa lauseessa vaativat jo melkoista oksennusreaktion hillintäkykyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kössönöm kirjoitti:

äskeistä Sunnuntaidokkaria Nokia missionista?

Ensin tunsin myötähäpeää, sitten aloin miettiä näiden heppujen motiivia ja sitten loppupuolella alkoi jo todella suututtaa, kun noihin kokouksiin vietiin lapsia kuuntelemaan, että ota jeesus sydämeesi, taivas ja helvetti on olemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu