Ahdistelija?

Televisiossa kakkosen puolelta tuli juuri ohjelma, jossa mm. Saara Karhun ahdistelu oli aiheena. Tälläkin palstalla on varmaan joitakin, jotka tietävät tyypin nimen. Ei varmaan suurta vääryyttä tapahtuisi, vaikka se paljastettaisiinkin. Voisi vaikkapa pistäytyä tervehtimässä.
37884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Niin kerro nyt sukunimesikin niin tiedämme nimesi ja voimme kertoa toisella palstalla että sen ahdistelijan nimi on nyt julki.

Rohkeasti nyt vaan, Yrjö ________ !

Äänestä
  • Yrjö Kahelinmaa.

    Äänestä

Entäs nämä kirkkojen pedofiilit ? Tai lasten psykiatrisissa sairaaloissa olevat ?
Vai saako poikia paneskella, tehkööt sitten itsarin.
(Niitä eikös jäänyt yksi kiinnikin, ihme kyllä, kun ei himojaan hallinnut edes laitoksensa ulkopuolella, muutama vuosi sitten, lastenpsykiatri ammatiltaan, oliko tuo iltis vai iltalehti joka paljasti sitten että se sama sai työpaikan samalta alalta toisesta kaupungista)

Äänestä

Voihan sitä oikein etsimällä jonkun löytää jolle oikeasti on niin käynyt että edes jotenkin todellisesta syystä saa lähestymiskiellon ja samaa kertoo sitten lehdissä ja teeveessä vuodesta toiseen mutta etsimättäkin löytää niitä jotka ovat keksineet oivan keinon kostaa miehelleen eron tai uskottomuuden ja mies sitten joutuu tappamaan itsensä jollei joku muu ehdi ensin kun naista aina uskotaan kritiikittä. Eihän nyt nainen koskaan valehtele.
Osa sitten hetken mielijohteesta tekee niitä, ei mene läpi missään mutta kovaa melua pitävät mikä hyvin riittääkin. Kuten minusta teki nainen joka myös kertoi minulla olevan lapsi hänen kanssaan mikä oli siinä mielessä mahdotonta että hänellä ei ollut lapsia ja olin hänet vasta kuukautta aiemmin nähnyt ensimmäistä kertaa enkä sittenkään erityisemmin tuntenut häntä. Tiedä vaikka olisi itse uskonut, riittävästi näytti viinaa menevän kurkusta alas.

Äänestä
  • Onkohan Unto pojulla nyt mennyt puurot ja vellit sekaisin? Eiköhän siinä eilisessä ohjelmassa puhuttu todellisista vainoojista, eikä mistään Unton pipipää naisystävästä. Vai onko Unto itse pipipää?

    Äänestä

  • Yly kirjoitti:

    Onkohan Unto pojulla nyt mennyt puurot ja vellit sekaisin? Eiköhän siinä eilisessä ohjelmassa puhuttu todellisista vainoojista, eikä mistään Unton pipipää naisystävästä. Vai onko Unto itse pipipää?

    kaikki miehet hengiltä, kaikki ! (paitsi yly, ainoa oikea mies joka tosin vetää vaimoaan lättyyn joka päivä mutta sitä piilotellakseen sitten haukkuu muita)

    Äänestä

  • tappakaa kaikki miehet kirjoitti:

    kaikki miehet hengiltä, kaikki ! (paitsi yly, ainoa oikea mies joka tosin vetää vaimoaan lättyyn joka päivä mutta sitä piilotellakseen sitten haukkuu muita)

    Eikös sitä sanota: "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa"? ;)

    Äänestä

  • Yly kirjoitti:

    Eikös sitä sanota: "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa"? ;)

    siksi sinä puhut pipipäistä. omakohtaista kokemusta sulla siitä on niin paljon että sulla niitä näkyy jokapuolella. jokapuolella. jokapuolella... jo heti aamusta niitä on jokapuolella. tuolla ja täällä ja kaikkialla, eikö vain ?

    Äänestä

  • tappakaa kaikki miehet ! kirjoitti:

    siksi sinä puhut pipipäistä. omakohtaista kokemusta sulla siitä on niin paljon että sulla niitä näkyy jokapuolella. jokapuolella. jokapuolella... jo heti aamusta niitä on jokapuolella. tuolla ja täällä ja kaikkialla, eikö vain ?

    Totta puhut, olen kohdannut monenlaista paskapäätä (99 prosenttisesti miehiä) elämäni aikana. Sen olen oppinut ettei koskaan pidä antaa periksi, sillä pohjimmiltaan nämä kusipäät ovat heikkoja paskoja jotka kyllä saa kuriin, jos ei hyvällä niin pahalla. Valitettavasti vallalla on se käsitys että hyssyttelemällä ja paapomalla nämä asiat järjestyvät. Tuskinpa!

    pienempikokoisina naiset antaa periksi

    Äänestä

  • Yly kirjoitti:

    Onkohan Unto pojulla nyt mennyt puurot ja vellit sekaisin? Eiköhän siinä eilisessä ohjelmassa puhuttu todellisista vainoojista, eikä mistään Unton pipipää naisystävästä. Vai onko Unto itse pipipää?

    Lukeminenkaan ei taida sujua ?

    Missä kohtaa sanoin että kyseessä olisi ollut naisystäväni ?

    Minulla kyllä sellainenkin oli. Syytösten jälkeen ei ole enää ollut. Moneen vuoteen. Eikä tule olemaan koska myös naisystävääni käytiin käsiksi koska minusta ei pidetty. Pääasia oli se käsiksi käyminen. Ei sillä ollut väliä että käytiin naiseen käsiksi kun nainen oli ilmoitusta tehnyt minusta. Eikä edes mistään käsiksi käymisestä tai kopeloinnista vaan ilmoituskin oli aivan sekopäinen. Sinä varmaan osaisit tehdä ihan samanlaisen. Minä en osaisi niin outoja edes ajatella.

    Äänestä

Tavanomaisen yksipuolinen ja täten valheellisen, virheellisen kuvan asiasta antava ohjelma. Kerrotaan, kuten aina, siitä kuinka joku mies naista häiritsee mutta siitä ei mitään kuinka naiset miehiä, eikä siitä mitään kuinka naiselle on helppoa tehdä perättömiä syytteitä miehistä, varsinkin nykylakien aikana kun lähestymiskielloilla yms. voidaan täysin tuhota miehen, syyllisen ja varsinkin syyttömän - syyttömän siksi että syyttömän miehen nainen tietää olevan niin rauhallinen ja saamaton, ettei tämä kosta, syyllinenhän kävisi kimppuun syytöksistä - elämä ilman mitään oikeudenkäyntejä, todisteita tms. eikä miehelle anneta edes mitään mahdollisuutta puolustautua kun ainoastaan naista kuullaan.

Kun nainen kirjoittaa miehelle kirjeitä ja mies vastaa niihin, tämä on ahdistelija, kun nainen huomaa ettei mies ollutkaan riittävän varakas tai löytääkin uuden ihastuksen kohteen. Kummankaan kirjeitä ei tarvitse lukea koska mies on syyllinen sukupuolensa perusteella. Tässä kohtaa en liioittele vaan todellinen tapaus tuli mieleen.

Naiset teeskentelevät uhria jotta joukolla käytäisiin entisen miesystävän joka dumppasi naisen, kimppuun. Väkivaltaisimmat miehet sitten käyvät väkivallattomien kimppuun. Kun väkivallattomat on saatu pois, naiset ovat onnellisia väkivaltaisten miesten kanssa ? Mies on väkivaltainen, muunlainen ei saa olla.

Yhteiskunnan väkivaltakoneiston julmimmat osat tuodaan ohjelmaan jossa he jo olemassaolollaan syyllistävät kaikkia miehiä. Mies on alkukantainen pikkukylän mihinkään kykenemätön olento joka jää kiinni yhteen naiseen eikä välitä muista. Mies kuuluu vankimielisairaalaan, tahdotaan sanoa. Olevinaan asiaohjelma. Tavanomaista sensaatiohakuista keltaisen lehdistön löpinää. Ilman sen kummempia todisteita toimittaja sanoi miestä taitavaksi puhumaan. Joku luuseri linnakundi taitava puhumaan ? Jos olisi, olisikohan elämällä sitä ohjelmassa mainittua muutakin sisältöä ollut.

Julkisuudessa kerrotaan miehistä vain kielteisiä asioita. Mitään myönteistä ei tuoda esille. Näin halutaan luoda malleja joiden mukaan miesten tulee käyttäytyä. "Olet väkivaltainen, lyöt naisia." - jollei mies niin tee, häntä syytetään juuri siitä mitä hän ei tee, jotta hän katuisi ja muuttuisi. Mitään myönteistä ei saa tehdä. Se ei ole miehen osa.

Äkkiseltään voisi ajatella ettei olisi naistenkaan edun mukaista syyllistää miehiä. Mutta kysehän ei olekaan väkivaltaisten miesten syyllistämisestä, rauhallinen nainen kärsii hiljaa, ei ilmoita minnekään. Väkivaltainen nainen käyttää yhteiskuntaa vihansa välineenä. Ei tosin silloin jos joku todella häntä häiritsee, tällöinhän hänen on helppo käskeä muita miehiä asialle eikä yhteiskuntaa tarvita. Hänen jälkeläisistäänkin tulee todennäköisesti geenien ansiosta väkivaltaisia, rauhalliset kilpailijat halutaan raivata tieltä pois.
Uhrin teeskentely opetetaan naisille jo nuorena, nainen ei saa näyttää aggressioitaan.

Väkivaltaa ihannoiva yhteiskunta ei edes usko rauhallista naista. Tällöin väkivaltaa tapahtuu jo, ei tarvitse uskoa koska jotain rauhallista jo lyödään. Väkivaltaista naista uskotaan koska tällöin päästään lyömään syytöntä, sehän asiassa on tarkoitus. Väkivaltakoneiston osaksi, toisia syyllistämään, aseella uhkaamaan, pamputtamaan, lukkojen taa viemään, lääkkeillä vihannekseksi kiduttamaan - ei mene rauhallisia ihmisiä. Eivät he halua ketään uhria auttaa vaan päästä suorittamaan väkivaltaisia tekojaan. Näin syyttömällä on moninkerroin suurempi vaara joutua väkivaltakoneiston tuhoamaksi kuin syyllisellä.

Yhteiskunnan rakkaus väkivaltaa ja tuhoamista kohtaan näkyy siinäkin ettei perättömistä syytteistä ole mitään sanktioita. Niitä voi tehdä vaikka kuinka ja siinä epätodennäköisessä tapauksessa ettei se menekään läpi ja uhri ei teekään itsemurhaa muiden painostuksen alla, kun muita vaihtoehtoja ei ole enää jätetty - joko tulee lisää nöyryytystä tai tapat itsesi - uuden perättömän syytteen saa tehdä heti perään ja johan menee läpi. Syytteillähän saadaan lisättyä väkivaltaa ja sitä väkivaltakoneisto rakastaa.

Äänestä
  • Niin, oletko tosissasi?? Nimittäin ajatuksesi ovat suorastaan naurettavia! Kehottaisin sinua vetämään pääsi perseestäsi ja näkemään tosiasiat.
    Vai onko niin että sinullakin on jonkinlaista "taustaa"? Kenties väkivalta rikoksia naisia kohtaan tai muuta kivaa? Ja nyt sitten puolustelet tekojasi tällä palstalla.

    Äänestä

  • Juba kirjoitti:

    Niin, oletko tosissasi?? Nimittäin ajatuksesi ovat suorastaan naurettavia! Kehottaisin sinua vetämään pääsi perseestäsi ja näkemään tosiasiat.
    Vai onko niin että sinullakin on jonkinlaista "taustaa"? Kenties väkivalta rikoksia naisia kohtaan tai muuta kivaa? Ja nyt sitten puolustelet tekojasi tällä palstalla.

    Kyllä sunlaisia riittää. Ei huolta. Pysy omiesi parissa silmät kiinni ja ole kaikkea vastaan.

    Äänestä

  • Siinähän se nimi on: Sami.

    Äänestä

  • jess ! kirjoitti:

    Siinähän se nimi on: Sami.

    sunlaiset tulisi ampua.

    Äänestä

  • jess ! kirjoitti:

    Siinähän se nimi on: Sami.

    Kun nainen tahtoo ja tahtoo ja nainen ei saa niin sitten se ruikuttaa, miehet apuun, tappakaa, tappakaa, lähde jess kostamaan.

    Jess pelkää omaa homoseksuaalisuuttaan siinä määrin että kun hän pitää rajuista miehistä ja hän rakastuukin Samiin, pitää hänen tappaa Sami jotta oma homoseksuaalisuus ei paljastuisi. Tosin tässä vaiheessa se on kaikille selvää. Jess tykkää miehistä, ei välitä naisista.

    Jos Jess tykkäisi naisista tuskin hän tahtoisi ketään tappaa vaan tajuaisi milloin nainen puhuu totta ja milloin ei ja ymmärtäisi mikä naisen valehtelun takana on, miehen kaipuu. Mutta jess tahtoo karvaista peräreikää ja paskanhajua, ei vaan sitä uskalla myöntää ja tappaa ja tappaa ja tykkää olla miesten seurassa.

    Äänestä

  • Juba kirjoitti:

    Niin, oletko tosissasi?? Nimittäin ajatuksesi ovat suorastaan naurettavia! Kehottaisin sinua vetämään pääsi perseestäsi ja näkemään tosiasiat.
    Vai onko niin että sinullakin on jonkinlaista "taustaa"? Kenties väkivalta rikoksia naisia kohtaan tai muuta kivaa? Ja nyt sitten puolustelet tekojasi tällä palstalla.

    Elämäni aikana en ole ketään lyönyt. En miestä enkä naista.

    Mutta kerran en antanut väärällä naiselle.

    Nainen veti liikaa erinäisiä nautintoaineita ja teki minusta ilmoituksen.

    Siitä on tullut turpiin monta kertaa ja tappaa on yritetty kahdesti.

    Työpaikkaa en varmasti saa koskaan, vaikka kukaan minun tuttuni eikä kukaan naisen tuttu häntä uskonut.

    Minulla oli pitävä alibi ja niin edelleen.

    Pidä hauskaa.

    Äänestä

  • Sami Seksipommi kirjoitti:

    hyvin estävät lisäkseni muiltakin ulkona käymisen viikollakin kun kylän rähinäjengi aina muistaa ketä pitää lyödä. pelkät huhut riittävät. ei tarvitse olla tehnyt mitään tai tuomittu mistään. tuo eka kirjoittaja ei ole tajunnut oikeudenpäätösten olevan julkisia ?

    Äänestä

  • Sami Seksipommi kirjoitti:

    Kun nainen tahtoo ja tahtoo ja nainen ei saa niin sitten se ruikuttaa, miehet apuun, tappakaa, tappakaa, lähde jess kostamaan.

    Jess pelkää omaa homoseksuaalisuuttaan siinä määrin että kun hän pitää rajuista miehistä ja hän rakastuukin Samiin, pitää hänen tappaa Sami jotta oma homoseksuaalisuus ei paljastuisi. Tosin tässä vaiheessa se on kaikille selvää. Jess tykkää miehistä, ei välitä naisista.

    Jos Jess tykkäisi naisista tuskin hän tahtoisi ketään tappaa vaan tajuaisi milloin nainen puhuu totta ja milloin ei ja ymmärtäisi mikä naisen valehtelun takana on, miehen kaipuu. Mutta jess tahtoo karvaista peräreikää ja paskanhajua, ei vaan sitä uskalla myöntää ja tappaa ja tappaa ja tykkää olla miesten seurassa.

    estin erästä väkivaltaa ja toisten alistamista ihannoivaa henkilöä käymästä syyttä tai pelkästä hakkaamisen ilosta toistamiseen pienempänsä kimppuun.

    tämä suuttui ja eiköhän saanut jonkin narkkarin tekemään ilmoituksen minusta.

    narkkari onnistui pitämään ilmoituksessaan ajatuksensa koossa yhden lauseen verran ja sitten poistui paikalta kun ei kestänyt keskittymiskyky kauempaa ja lopun keksivät lakimiehet.

    ehti jo tulla pari kertaa kuonoonkin ennenkuin tiesin mistä oli kyse, eli oli tuo juttu ehtinyt leviämään ennen minun kuulemistani.

    yritin saada sitä oikeuteen jossa olisin pitävästi osoittanut kaiken olevan keksittyä muttei onnistunut joten menetin jokseenkin kaiken mitä menetettävissä oli. parempi on kuolla kuin joutua kärsimään loppuelämänsä perättömästä ilmoituksesta.

    ei ole pelkästään virtuaalimaailmassa noita vihalleen kohdetta etsiviä. neljästi muutin hyvin pitkiä matkoja juoruja ja niistä aiheutuneita varastamisia, pahoinpitelyjä ynnä muita karkuun, enää ei ole varaa ollut vuosiin, muuten muuttaisin heti.

    kuka tahansa ilmoituksen tekijän nähnyt tajuaisi heti ettei se voi olla totta muttei siitä paljoa apua juoruajien suhteen ole. nämä levittävät vihaansa eivätkä välitä muusta kuin siitä että joku pitää saada hengiltä.

    Äänestä

  • kun kirjoitti:

    ja varmasti vahvempikin kosken ollut minkäänlaista urheilua harrastanut oikein koskaan. Nainen sitä harrasti ihan työkseenkin. Uskoivat häntä silti vaikka näkivät mahdottomuuden omin silmin.

    Äänestä

  • sami eisami kirjoitti:

    hyvin estävät lisäkseni muiltakin ulkona käymisen viikollakin kun kylän rähinäjengi aina muistaa ketä pitää lyödä. pelkät huhut riittävät. ei tarvitse olla tehnyt mitään tai tuomittu mistään. tuo eka kirjoittaja ei ole tajunnut oikeudenpäätösten olevan julkisia ?

    Julkisiahan ne ovat. Mutta jos lehti julkaisee tuomitun nimen näissä jutuissa, niin rapsut tulee.

    Äänestä

  • Yrjö kirjoitti:

    Julkisiahan ne ovat. Mutta jos lehti julkaisee tuomitun nimen näissä jutuissa, niin rapsut tulee.

    Julkisia ovat päätökset muuten myös silloin kun tuomioistuin julistaa istunnon salaiseksi eli oikeus ei kestä päivänvaloa koska päätös on päin persettä ja sille jotain tekosyytä sitten keksitään.
    Yleensä sinne pääset vaikka itse katsomaan oikeudenistuntoja. Kun uhria etsit niin istu tarpeeksi kauan varmasti löytyy sopiva tapettava.

    Äänestä

  • §§§ kirjoitti:

    .......kai ne kertovat missä oikeudenkäynti on tapahtunut ?

    Yleensähän nimi tuodaan vähänkin isommissa rikoksissa julki.

    Jollei tuoda niin on melkoisen mahdollista että ohjelmassa ei ihan koko totuutta kerrottu.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    .......kai ne kertovat missä oikeudenkäynti on tapahtunut ?

    Yleensähän nimi tuodaan vähänkin isommissa rikoksissa julki.

    Jollei tuoda niin on melkoisen mahdollista että ohjelmassa ei ihan koko totuutta kerrottu.

    Murha ei taida olla mikään uutinen eikä rikos. Pari vuotta ja ulos pääsee ja takaisin töihin. Naisen syytös häirinnästä oli se tosi tai epätosi aiheuttaa miehen murhan eli isompi on rikos.

    Äänestä

  • §§§ kirjoitti:

    Julkisia ovat päätökset muuten myös silloin kun tuomioistuin julistaa istunnon salaiseksi eli oikeus ei kestä päivänvaloa koska päätös on päin persettä ja sille jotain tekosyytä sitten keksitään.
    Yleensä sinne pääset vaikka itse katsomaan oikeudenistuntoja. Kun uhria etsit niin istu tarpeeksi kauan varmasti löytyy sopiva tapettava.

    Ei rikollisten nimiä niin vain voi julkaista. Alla lyhyt ote JSN:n kannanotosta, joka koskee nimien julkaisemista rikosasioissa.

    Myös laeissa on määräyksiä siitä, miten lähinnä tavallisten kansalaisten nimiä saa tiedotusvälineissä julkistaa.

    "PÄÄPERIAATTEET

    Julkisen Sanan Neuvosto toteaa, että nimensuojan pääperiaatteen mukaan nimen julkaiseminen rikosuutisissa on perusteltua vain, milloin huomattava yleinen etu sitä vaatii. Toimittajan velvollisuus on harkita nimen julkaisemista jokaisessa yksittäistapauksessa. Vastakkain on asetettava se vahinko, joka nimen julkaiseminen nimetylle, hänen perheelleen ja lähiympäristölleen tuottaa, ja se yleinen merkitys, joka nimen julkistamisesta on.

    Nimen julkistamisesta ei voida päättää kaavamaisesti rangaistuksen ankaruuden perusteella. Riittävänä perusteena ei voida myöskään pitää pelkästään lukijoiden uteliaisuuden tyydyttämistä.

    Neuvosto tähdentää myös sitä, että rikoksen uhrin nimen julkaiseminen saattaa aiheuttaa hänelle tai hänen omaisilleen lisää kärsimystä ja haittaa. Tämän vuoksi on syytä kiinnittää erityistä huomiota rikoksen uhrin suojaamiseen."

    Äänestä

  • Juba kirjoitti:

    Niin, oletko tosissasi?? Nimittäin ajatuksesi ovat suorastaan naurettavia! Kehottaisin sinua vetämään pääsi perseestäsi ja näkemään tosiasiat.
    Vai onko niin että sinullakin on jonkinlaista "taustaa"? Kenties väkivalta rikoksia naisia kohtaan tai muuta kivaa? Ja nyt sitten puolustelet tekojasi tällä palstalla.

    Avoin vihanlietsonta ei ole muodissa.
    Tahdot kai murhata kenet vain kenet on tavalla tai
    toisella minkätahansalaiseksi noidaksi julistettu. Säälittävällä tavallasi tuot sen julki.
    Nykyään on tapana käyttää erilaisia sanoja. Muut vihankylväjät ja paskanpuhujat osaavat siistimpää kieltä.
    Lopputulos on silti sama.
    Ensimmäisenä aina rääkyy syyllinen. Sinä.
    Mitä näihin puolusteluihin tulee - tekstisi perusteella et kuulu vapaalle jalalle.

    Äänestä

  • Yrjö kirjoitti:

    Julkisiahan ne ovat. Mutta jos lehti julkaisee tuomitun nimen näissä jutuissa, niin rapsut tulee.

    Kun ne ovat julkisia niin se myös tarkoittaa sitä. Ei tarvitse lehdestä lukea. Jollei lehdessä lue ei mitään mainittavaa rikosta ole tapahtunutkaan.

    Äänestä

  • Yrjö kirjoitti:

    Ei rikollisten nimiä niin vain voi julkaista. Alla lyhyt ote JSN:n kannanotosta, joka koskee nimien julkaisemista rikosasioissa.

    Myös laeissa on määräyksiä siitä, miten lähinnä tavallisten kansalaisten nimiä saa tiedotusvälineissä julkistaa.

    "PÄÄPERIAATTEET

    Julkisen Sanan Neuvosto toteaa, että nimensuojan pääperiaatteen mukaan nimen julkaiseminen rikosuutisissa on perusteltua vain, milloin huomattava yleinen etu sitä vaatii. Toimittajan velvollisuus on harkita nimen julkaisemista jokaisessa yksittäistapauksessa. Vastakkain on asetettava se vahinko, joka nimen julkaiseminen nimetylle, hänen perheelleen ja lähiympäristölleen tuottaa, ja se yleinen merkitys, joka nimen julkistamisesta on.

    Nimen julkistamisesta ei voida päättää kaavamaisesti rangaistuksen ankaruuden perusteella. Riittävänä perusteena ei voida myöskään pitää pelkästään lukijoiden uteliaisuuden tyydyttämistä.

    Neuvosto tähdentää myös sitä, että rikoksen uhrin nimen julkaiseminen saattaa aiheuttaa hänelle tai hänen omaisilleen lisää kärsimystä ja haittaa. Tämän vuoksi on syytä kiinnittää erityistä huomiota rikoksen uhrin suojaamiseen."

    Ilmeisesti taisit jo tietää kuinka niitä saadaan selville kun tuollaistakin osasit etsiä. Mikä herättää kysymyksen miksi sitä piti kysyä ? Pelkkä vihanlietsonta mielessä ?

    "Uhrin" nimihän jo on ollut julkisuudessa joten sitä ei tarvitse suojella. Uskoisin kyllä että tuollaisissa "rikoksissa" uhri ja "rikoksentekijä" menevät useimmin väärinpäin.

    Äänestä

Poliisille tulee vuosittain tuhansia (perättömiä) rikosilmoituksia raiskauksista, joita ei ole koskaan tapahtunut. Usein toistuu vakio kaava, että kun nainen ravintolareissultansa lähtee jonkun muun miehen mukaan, kun oma aviomies on kotona. Niin aamulla tulee katumus ja he menevät tekemään poliisilaitokselle rikosilmoituksen raiskauksesta, että se selittäisi miksi nainen ei ole tullut yöllä kotiin ravintolasta aviomiehen luo. Usein nämä tarinat osottautuvat perättömäksi. Tätä harrastavat varsinkin nuoret naiset. TÄMÄ ON TOTTA!!!

Äänestä
  • häntä uskotaan. Sillä ei ole mitään merkitystä onko rikos tapahtunut vai ei. Jollei ole ei uskota vaikka asian näkisi.

    Äänestä

  • Joopa joo, et viitsisi lopettaa tuota paskaasi jolla saastutat ympäristöäsi. Suhdautut hieman vihamielisesti naisiin, kerroppa, haluaisitko satuttaa heitä? Minusta tuntuu kirjoituksesi perusteella että haluat satuttaa, raiskata ja ehkä jopa tappaakkin naisia. Sinulle pitäisi tehdä kuin sille pedofiili papille yhdysvalloissa, potkia hengiltä ennen kuin satutat ketään.

    Äänestä

  • Zero kirjoitti:

    Joopa joo, et viitsisi lopettaa tuota paskaasi jolla saastutat ympäristöäsi. Suhdautut hieman vihamielisesti naisiin, kerroppa, haluaisitko satuttaa heitä? Minusta tuntuu kirjoituksesi perusteella että haluat satuttaa, raiskata ja ehkä jopa tappaakkin naisia. Sinulle pitäisi tehdä kuin sille pedofiili papille yhdysvalloissa, potkia hengiltä ennen kuin satutat ketään.

    Väkivalta ei kohdistu vaan toiseen sukupuoleen, vaan molempiin. Pidät pienempien kimppuun käymisestä kuten muutkin naistenhakkaajat joten käyt mielelläsi myös tarpeeksi pienten miesten kimppuun ja jolleivat he ole tarpeeksi pieniä, sitten huudat lynkkausjoukkoa koolle.
    Suurimman osan kaikesta väkivallasta tekevät juuri tuollaiset.
    Toisten kaltaisiesi naistenhakkaajien kimppuun et ahdistunut nörttiluuseri uskalla käydä koska silloin voisi tulla omaankin turpaan iskua vaan etsit aina pienempiäsi uhreiksesi.
    Siksi etsit jonkun joka varmasti ei käy naisten kimppuun ja alat kutsua häntä naistenhakkaajaksi, mikäpä sitä kielteisempää olisi, tottahan sen ei tarvitse olla ja kokoat porukkaa joka hänen kimppuunsa kävisi lisäksesi.
    Tekstisi väkivaltaisuus on kuvottavaa, kuten koko olemuksesi.

    Äänestä

  • mies lyö. nainen on yleensä pienempi. kun taas väkivaltainen nainen tekee valheellisen ilmoituksen vaikka sitten mainituista asioista ja miestä lyödään ja heitetään ulos työelämästä ja perhe-elämästä tai hänet tapetaan. tosin nainen ei väkivaltaisesta miehestä tee sellaista, silloinhan kävisi huonosti. ainoastaan syyttömistä ja rauhallisista sellaisia tehdään.
    on myös akkamaisia miehiä jotka juoruavat toisista ja väittävät heitä vaikka miksi ilman mitään totuusperää. on myös ukkomaisia naisia jotka lyövät. mies ei tee ilmoitusta jos häntä lyödään. poliisi nauraisi eikä uskoisi. jos naisesta juorutaan nainen juoruaa takaisin. paitsi rauhallinen, miesmäinen nainen joka ei sitä kestä. mies ei voi juoruta takaisin koska mies ei saa juoruta.

    Äänestä

  • myönnä pois kirjoitti:

    Väkivalta ei kohdistu vaan toiseen sukupuoleen, vaan molempiin. Pidät pienempien kimppuun käymisestä kuten muutkin naistenhakkaajat joten käyt mielelläsi myös tarpeeksi pienten miesten kimppuun ja jolleivat he ole tarpeeksi pieniä, sitten huudat lynkkausjoukkoa koolle.
    Suurimman osan kaikesta väkivallasta tekevät juuri tuollaiset.
    Toisten kaltaisiesi naistenhakkaajien kimppuun et ahdistunut nörttiluuseri uskalla käydä koska silloin voisi tulla omaankin turpaan iskua vaan etsit aina pienempiäsi uhreiksesi.
    Siksi etsit jonkun joka varmasti ei käy naisten kimppuun ja alat kutsua häntä naistenhakkaajaksi, mikäpä sitä kielteisempää olisi, tottahan sen ei tarvitse olla ja kokoat porukkaa joka hänen kimppuunsa kävisi lisäksesi.
    Tekstisi väkivaltaisuus on kuvottavaa, kuten koko olemuksesi.

    Älä nyt itkemään rupea, rakas kultamussukkani :) Olisi todella kiva tavata sinut, mitä luulet, onnistuisiko se? Sitten voitaisiin ottaa miehestä mittaa. Ei tarvitsisi enää sinunkaan änkyttää :D

    Äänestä

  • Zero kirjoitti:

    Älä nyt itkemään rupea, rakas kultamussukkani :) Olisi todella kiva tavata sinut, mitä luulet, onnistuisiko se? Sitten voitaisiin ottaa miehestä mittaa. Ei tarvitsisi enää sinunkaan änkyttää :D

    Mieluummin näemmä miesten kanssa viettää aikaansa kuin naisten. Aina siinä saa vähän koskettaa kun tinttailee ja potkii.

    Äänestä

  • sukupuolierot kirjoitti:

    mies lyö. nainen on yleensä pienempi. kun taas väkivaltainen nainen tekee valheellisen ilmoituksen vaikka sitten mainituista asioista ja miestä lyödään ja heitetään ulos työelämästä ja perhe-elämästä tai hänet tapetaan. tosin nainen ei väkivaltaisesta miehestä tee sellaista, silloinhan kävisi huonosti. ainoastaan syyttömistä ja rauhallisista sellaisia tehdään.
    on myös akkamaisia miehiä jotka juoruavat toisista ja väittävät heitä vaikka miksi ilman mitään totuusperää. on myös ukkomaisia naisia jotka lyövät. mies ei tee ilmoitusta jos häntä lyödään. poliisi nauraisi eikä uskoisi. jos naisesta juorutaan nainen juoruaa takaisin. paitsi rauhallinen, miesmäinen nainen joka ei sitä kestä. mies ei voi juoruta takaisin koska mies ei saa juoruta.

    Oikeudetkaan eivät välitä todisteista tai muusta semmoisesta vaan ainoastaan uskovat joten ei tarvitse edes kuulla syytettyä. Uskovat jumalaan ja perkeleeseen ja vaikka mihin mitä ei näy eikä ole.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Yrjö kirjoitti:

Televisiossa kakkosen puolelta tuli juuri ohjelma, jossa mm. Saara Karhun ahdistelu oli aiheena. Tälläkin palstalla on varmaan joitakin, jotka tietävät tyypin nimen. Ei varmaan suurta vääryyttä tapahtuisi, vaikka se paljastettaisiinkin. Voisi vaikkapa pistäytyä tervehtimässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu