Katseltuani Nokia

Missio tapahtumaa äsken, epäilykseni heräs, että eipä taida olla Jumalasta Koiviston opetus? Koivistolla oli niin erikoisia ja ihmeellisiä liikkeitä, ikäänkuin hän olisi sukkestioinut tai noitunut jotain. Mielestäni puhdas ja vilpitön usko Jeesukseen Kristukseen, ei kaipaa mitään epämääräistä liikehdintää. Aika varovainen pitää olla, Nokia Missiota kohtaan, ainakin itse olen!
13884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ja järjestään kun rukoiltiin rukousjonossa olevien puolesta, kaikki kaatuivat vuorollaan. En ole löytänyt Raamatusta sellaista kohtaa, jossa kerrottaisiin kaatumisista kun Jeesus rukoili jonkun puolesta. Eipä taira olla Raamatullista ,tuo kaatuminen?

Äänestä

Aivan,olen huomionut aivan samaa Koivistosta,hänen LIIKKEISTÄÄN.

Äänestä

Maksan kymmenykseni Nokia missio Churchille:)

Äänestä
  • se nokialaisuus

    Äänestä

tämän illan nettilähetyksen Tampereelta ?
Joka tapauksessa, älkää pelätkö, minusta tämä kaikki on ihan vapaata, rentoa Jumalan seurakuntakokouksen toimintaa. Jos joku ei ole jäykkä, vaan oma itsensä Herransa kanssa, niin miksi pitää ajatella, ettei ole uskossa Raamatullisesti.

Minulla ei ole koskaan ollut mitään kysymyksiä Nokia Mission suhteen, pidän sitä työmuotoa erittäin tärkeänä. Olen myös muussa mukana. Älkää suotta nipottako pikku juttuja, kiinnittäkää huomio kokonaisuuksiin ja vaikkapa hedelmiin eikä johonkin älyttömään asiaan, kuten jonkun henkilön persoonalliseen elehtimiseen. Ei uskossa eläminen poista meistä meidän elävyttämme tai toisin päin ei poista meidän jäykkyyttämme. Koivisto on luonnostaan oma itsensä, vailla komplekseja, pystyy unohtamaan että on jotenkin 'esillä'. Tätäkin kaikkea minä kunnioitan. Hän(kin) osaa laittaa tärkeimmät asiat tärkeimmiksi eikä jotakin sellaista, että miltä hän ehkä näyttää.

Tutkikaa ja seuratkaa nyt hyvät ihmiset vähän laajemmalla perspektiivillä näitä juttuja. Kun on pitkään saanut elää uskon tiellä, ei tule tommoisia kummallisia epäilyjä mieleen. Minusta on ikävää peuhaamisa täällä helluntailaisten palstalla. Siitähän minä jo saisin aihetta ajatella, että ei ole Herrasta tämä helluntailaisuus?! En vaan viitsi niin lyhytkatseisesti ajatella, vaan kaikkea löytyy ja persoonallisuuksien piirteet päälle.

Peilatkaa asioita Raamattuun. Kyllä sieltä nuokin asiat löytyvät, mitä tässä joku mietti. Löytyy. On myöhä, en jaksa etsiä niitä paikkoja teille. Terkuin tavallinen uskovainen

Äänestä
  • että niillä eleillä tarkoitettiin nimenomaan itsetietoisista johtajan elkeitä.

    Uskon myös että Koivisto uskoo Jumalaan aidosti ja tekee työtä Kristinuskon hyväksi, mutta hänen tiensä on vaikea: mitä tehdä kun seurakunta haluaa johtajaltaan suurta räiskettä ja ihmeitä?

    Äänestä

  • jotenka panet turvasi siihen mitä toinen ihminen opettaa.(kirottu on se joka turvaa ihmiseen "Koivistoon")

    Äänestä

kosketusta, johon jokaine meistä vastareagoi tavallaan. Kirkossa ja perinteisessä helluntaiseurakunnassa ei päästetä Hengen kosketusta ns. irti. Sepä vasta puuduttaa, ei rakenna, ei innosta, ei kiitos, paitsi pakosta.

Äänestä
  • kosketusta ja sen hengen nimi on RAHA.

    Äänestä

  • on hengen... kirjoitti:

    kosketusta ja sen hengen nimi on RAHA.

    Edesmennyt Niilo Ylivainiokin kaateli naisia kuin heinää, taisi siinä kompuroida jokunen miespuolinenkin ja usein hihityksen kanssa. Niilon kaatomiehen kykyjä ei kukaan epäillyt, paitsi selväjärkiset. Suggestioon tuo kaatuileminen luetaan, siitä on pyhä henki yhtä kaukana kuin pierusta paha henki. Tulkaa nyt hyvät ihmiset tolkkuihinne, rahaa siinä vain teiltä lypsetään hyväuskoisuudellanne. Hiihhuleiden hommaa on nykyaikainen anekauppa, rahalla saa synnit anteeksi, tai niin ainakin uskovaiset sen kokevat. Busines is busines, siinä totuus.

    Äänestä

selvää ulkonaista merkkiä niille, jotka puhuvat hänen valtuuttamaan?

Kunnon sädekehä pään päälle, niin ei tarvitsisi arvailla käsien liikkeistä, pään pyörityksestä, ilmeistä, äänenvoimakkuudesta ym. ulkonaisista seikoista, tekstin sisällöstä puhumattakaan, onko Jumalan mies (ei koskaan nainen) asialla.

Äänestä
  • tuntee hengessään ilman sädekehiäkin, kua kulloinkin on äänessä.
    * Enkä ole koskaan muuta epäillytkään Koivistosta, kuin että hän meiskaa täysin omiaan.
    * Matkii amerikkalaisia, murehtii jo kesän "notkahduksista", joita ei saisi tulla, että koivistolaiset kukkarot auki, että hän saa rellestää myöskin kesällä teitin rahoilla!
    * Voisko uskolla enää enmpää puoskaroida? Oppinut hautasaarnaajilta temput, miten saadaan väki liikkeelle, ja avaamaan kukkarot!

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    tuntee hengessään ilman sädekehiäkin, kua kulloinkin on äänessä.
    * Enkä ole koskaan muuta epäillytkään Koivistosta, kuin että hän meiskaa täysin omiaan.
    * Matkii amerikkalaisia, murehtii jo kesän "notkahduksista", joita ei saisi tulla, että koivistolaiset kukkarot auki, että hän saa rellestää myöskin kesällä teitin rahoilla!
    * Voisko uskolla enää enmpää puoskaroida? Oppinut hautasaarnaajilta temput, miten saadaan väki liikkeelle, ja avaamaan kukkarot!

    Omiaan, taidatkos sen tietää inkkari?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Il-Mari kirjoitti:

Missio tapahtumaa äsken, epäilykseni heräs, että eipä taida olla Jumalasta Koiviston opetus? Koivistolla oli niin erikoisia ja ihmeellisiä liikkeitä, ikäänkuin hän olisi sukkestioinut tai noitunut jotain. Mielestäni puhdas ja vilpitön usko Jeesukseen Kristukseen, ei kaipaa mitään epämääräistä liikehdintää. Aika varovainen pitää olla, Nokia Missiota kohtaan, ainakin itse olen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu