Vaalirahoituksen ohella kansanedustajat antavat vakiolomakkeella ilmoituksen taloudellista ja muista sidonnaisuuksistaan sekä merkittävistä omistuksistaan ja veloistaan. Ilmoituksen antaminen on vapaaehtoista.
Kansanedustajista 191 on antanut tällaisen ilmoituksen. Yhdeksästä ilmoittamatta jättäneistä kuusi on kepulaista. Näiden joukossa ovat mm. Tanja Karpela, Kyösti Karjula ja Pekka Vilkuna. Kaksi Vasemmistoliiton kansanedustajaa on myös jättänyt ilmoituksen tekemättä. Toinen heistä on Esko-Juhani Tennilä. Lisäksi Kokoomuksen Ilkka Kanerva on jättänyt tämän ilmoituksen tekemättä. Muiden puolueiden edustajat ovat tehneet ilmoituksen.
Ei liene ihan sattumaa, että tälläkin saralla kepulaiset kunnostautuvat salailussa ylivoimaisesti parhaiten. Kaikenlainen läpivalaisu kiusaa kepulaisia. Heillähän oli eniten puutteita vaalirahoitusilmoituksissa ja kaikki muistavat, kuinka kepulaiset pyrkivät viimeiseen saakka estämään maataloustukien saajien ja määrien julkistamisen.
Edustajien sidonnaisuudet
6
241
Vastaukset 6
- kateutta!
Etenkin tietämättömien keskuudessa, sillä monet luulivat, että kyse on maajussin vuosipalkasta, vaikka kyse on tuotantotuista!
Mielestäni olisi viisaanpaa julkistaa ne tulot, jotka todella jäävät tilan tuotoksi (tulojen summa - menojen summa = tilan tuotto)! Näin suuri yleisö saa oikeat mittasuhteet siitä, mitä maatila todella tuottaa. Se luku on eri kuin maataloustuki euroissa!
Miksi Keskusta sitten kannattaa vaalirahoitusksen säätämistä avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi, jos Keskusta samaan aikaan, mielestäsi, vastustaa ajatusta?Kepu ryhtyy ajamaan avoimuutta vasta aina silloin, kun se on jäänyt kiinni salailusta. Jollain keinoin musta pitää yrittää valkaista.
Maataloustuen luonteesta ei kellään kohtuu voimissa olevalla ole virheellisiä luuloja. Se on veronmaksajien maksamaa rahaa, josta osa on vastikkeellista (ympäristötuet), mutta josta ei saada kuitenkaan täyttä vastiketta maksetulle tuelle. Ympäristöministeri Lehtomäkikin on myöntänyt, että suuri osa ympäristötuista on käytännössä tulotukea.
Ei toimeentulotuesta tai kansaneläkkeestäkään puhuta niin, että niitä pitäisi tarkastella sen jälkeen, kun rahalla on maksettu vuokrat, syöty ja eletty.
Tilan tuoton laskeminen ei ole yksiselitteistä. Kirjanpitovelvolliset maatalousyritykset voivat esim. jaksottaa menojaan ja halutessaan siten näyttää "huonompaa" tulosta kuin muuten. Lisäksi täytyy ottaa huomioon se työpanos, minkä yrittäjä panee yritykseensä. Esim. viljatiloilla on vaikea kuvitella, että viljaa viljeltäisiin suuria määriä loka-huhtikuun välisenä aikana.
Maataloustukien julkistamisessa ei ole olennaista se, miten jussit sillä pärjäävät, vaan se, miten paljon veronmaksajia rokotetaan. Veronmaksajien uhrautumishalu on ollut Suomessakin suuri ja sen vuoksi on oikeudenmukaista, että jokainen voi nähdä, millaista vastinetta panemalleen rahalle saa. Veronmaksajahan sijoittaa käytännössä rahaa näihin yrityksiin. Veronmaksajaa ei kuitenkaan kohdella siinä pääomasijoittajana. Hän ei pääse käsiksi tuottoihin, vaan menettää joka vuosi koko sijoituksensa. Liikemies Sikarin mielestä tällainen sijoitustoiminnanta on ihan p-stä. Kysy vaikka. Hän vaatii yleensä pääomapanokseelleen yli 50 prosentin omistusosuutta. Veronmaksajat voisivat minusta hyvin tyytyä aluksi vähemmistöosakkaiksi esim. 30 %:n osuudella, vaikka rahoittavatkin puolet maatalouden menoista.
- tämäkin on.
Kovin on aiheet sinulta loppuneet ja tässäkin kuudennen luokan kysymyksessä (Tannerin määritelmä kielikysymyksestä) pitää puhua känämäisesti paskaa. Keskustassa ja Vasemmistoliitossa osuus on käytännöllisesti sama. Sinulla on asiallisuuss kokonaan loppunut. Lisäksi jätät vastaamatta nemenomaan asiallisiin kommentteihin. Tuolla melko kauan sitten toit melko kesyn luettelon Kepu-Mafiasta. Ja kun vastaavasti liitettiin paljon tuhdimpi Demarimafia, joka oli ajanut kännissä lapsen kuoliaaksi, harrastanut seksuaalista ahdistelua, istunut kansanedustajana,tuhlannut valtion varoja holtittomasti ym., et tietysti vastannut mitään.
- edelliseen
po istunut kansanedustajana vankilassa.
- MPP:n tapa
MPP tosiaan osaa vaieta vaikeista asioista mutta pitää melua tyhjästä. Mies pistää päänsä pensaaseen aina kun joutuu alakynteen keskusteluissa, ja sehän tapahtuu lähes poikkeuksetta.
- kaikenlaisia
Muistat varmaan hyvin, mitä Jäbä sinulle kirjoitti edellishallituksen aikaan, kun SDP painosti keskustan taipumaan siihen, että yt-lain soveltamisala laajennettiin alle 30 työntekijän yrityksiin.
Siinähän oli kyse SAK:n SDP:lle antamasta vaalirahoituksesta ja siihen liittyvästä sidonnaisuudesta, kun SAK vaati päästä yt-lain laajennuksen nojalla ulottamaan mm. luottamusmiestoiminnan pakollisuuden ja sitä kautta ay-toiminnan myös pienyrityksiin, joissa tämmaiselle menolle ei mitään asiallista tarvetta tutkimustenkaan mukaan ollut.
SDP:n sidonnaisuus oli niin vahvaa, että Vanhanen, joka aluksi vastusti komiteamietintöä, pakotettiin taipuman SAK:n tahtoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581656Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651162- 137940
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14774Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 45539
- 45498
- 47485