Ennustaja

Modernin yhteiskunnan perheyhteisöjen kehityksen suunta on selvä, perheet koostuvat tänäpäivänä lähes poikkeuksetta yhdestä aikuisesta miehestä ja yhdestä naisesta, tästä on tullut normi, josta poikkeamista katsotaan oudoksuen. Parissa sukupolvessa perheiden rakenne on muuttunut täysin, ja sillä on suuri vaikutus myös ihmisiin. Yllättävää on että tämä muutos vaikuttaa enemmän miehiin ja onkin seikkoja, joiden valossa voidaan todeta, että fyysisesti vahvempi sukupuoli onkin henkisesti heikompi. Eräs tastä kertova seikka on miesten testosteronitason lasku, sukupuolten jatkuva yhdessäolo kun ei nosta naisen testosteronitasoa, vaan ainoastaan laskee miehen ja vaikuttaa siten myös miehen lisääntymiskykyyn, josta onkin kehittymässä kasvava ongelma.Jos ei haluta, että tulevaisuudessa kaikki lapset saatetaan alulle keinosiemennyksellä, on ongelmaan pyrittävä löytämään ratkaisu.

Miesten heikentyneeseen mieskuntoon on kuitenkin selvä syy, sillä maissa missä on pakollinen koulutus, pojat ja tytöt pakotetaan toistensa seuraan juuri siinä iässä, kun he normaalisti hakeutuisivat oman sukupuolensa seuraan ja sukupuolten omat ominaisuudet vahvistuisivat on mieskunto ja miesten siitiöiden tuotantokyky laskenut eniten.
Samaa ongelmaa tutkiessa vanhojen kulttuurien ja yhteisojen näkökulmasta ilmenee myös seikka, joka koetaan ongelmalliseksi. Nimittäin lähempänä luontoja ja yhteisöissä,joissa sukupuolet eivät ole täysin sekoittuneet, ja joissa miehet ja naiset elävät vielä enemmän kaltaistensa seurassa, ovat molemmat sukupuolet, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, sitä mieltä, että maskuliininen, miesjohtoinen yhteiskunta pidemmällä tähtäimellä parempi.
Tätä käsitystä on perusteltu sillä että naisvaltainen yhteiskunta on nopeammin muuttuva ja siksi lyhytnäköisempi.Tämä siksi, että naisten arvomaailma ja ajattelu on rakentunut sillä tavalla, että he havaitsevat lähiympäristössä olevat asiat miehiä paremmin,,ja pystyvät hyödyntämään asiat nopemmin, käytännössä tämä ilmenee siten, että naiset pystyvät hahmottamaan tekojensa lyhyet seuraukset, ja tavallaan näkemään tulevaisuuteen miehiä paremmin. Mutta miesten aivojen rakenteelinen erilaisuus ei ole huonompi vaan vain erilainen, se missä nainen pystyy fokusoitumaan lähitulevaisuuteen, ja näkemään tekojen vaikutus korkeintaan yhden ihmisen eliniän ajalta, miehellä on keskittyessään kyky hahmottaa tulevaisuutta pidemällä aikavälillä, ja nähdä asioiden vaikutus sukupolvien päähän, ja siten tavallaan tietää lastenlapsiensakin tulevaisuus.

Totta on , että molempien sukupuolten kykyjä tarvitaan ja ne tukevat toisiaan niin kauan, kun ovat erilaisia, ja jos sukupuolten erilaisiin ominaisuuksiin perehtyy puolueettomasti, voi todeta seikan, että nykykehitys ei ole menossa parempaan suuntaan, miehet naisistuessaan kun menettävät kykynsä nähdä tekojen pitkäaikaiset seuraukset, ja sukupolvi sukupolvelta vajotaan henkisesti yhä alemmas, fyysisen hyvinvoinin tavoittelun nimissä.
4173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

... tahdot sanoa mitä?

Äänestä
  • Jos naiset jatkaa tunkemistaan itseään joka paikkaan, saavat he totutella keinosiemennykseen, tai mitä naisvaltaisempi yhteiskunta sitä lyhytnäköisempiä ovat ihmiset.

    Äänestä

  • For kirjoitti:

    Jos naiset jatkaa tunkemistaan itseään joka paikkaan, saavat he totutella keinosiemennykseen, tai mitä naisvaltaisempi yhteiskunta sitä lyhytnäköisempiä ovat ihmiset.

    Jos siemennesteen määrä ja laatu on huonontunut, niin syyllisiä emme ole me "tunkeilevat" naiset, vaan ympäristön saasteet ja ruuan lisäaineet...

    Äänestä

Tulvatkin ovat varmaan jotenkin naisten syytä kun tarkemmin ajattelet.
Ehkäpä naisten kuseminen ja kuukautisveri saavaat vesistötkin virtaamaan yli äyräitten?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fortune kirjoitti:

Modernin yhteiskunnan perheyhteisöjen kehityksen suunta on selvä, perheet koostuvat tänäpäivänä lähes poikkeuksetta yhdestä aikuisesta miehestä ja yhdestä naisesta, tästä on tullut normi, josta poikkeamista katsotaan oudoksuen. Parissa sukupolvessa perheiden rakenne on muuttunut täysin, ja sillä on suuri vaikutus myös ihmisiin. Yllättävää on että tämä muutos vaikuttaa enemmän miehiin ja onkin seikkoja, joiden valossa voidaan todeta, että fyysisesti vahvempi sukupuoli onkin henkisesti heikompi. Eräs tastä kertova seikka on miesten testosteronitason lasku, sukupuolten jatkuva yhdessäolo kun ei nosta naisen testosteronitasoa, vaan ainoastaan laskee miehen ja vaikuttaa siten myös miehen lisääntymiskykyyn, josta onkin kehittymässä kasvava ongelma.Jos ei haluta, että tulevaisuudessa kaikki lapset saatetaan alulle keinosiemennyksellä, on ongelmaan pyrittävä löytämään ratkaisu.

Miesten heikentyneeseen mieskuntoon on kuitenkin selvä syy, sillä maissa missä on pakollinen koulutus, pojat ja tytöt pakotetaan toistensa seuraan juuri siinä iässä, kun he normaalisti hakeutuisivat oman sukupuolensa seuraan ja sukupuolten omat ominaisuudet vahvistuisivat on mieskunto ja miesten siitiöiden tuotantokyky laskenut eniten.
Samaa ongelmaa tutkiessa vanhojen kulttuurien ja yhteisojen näkökulmasta ilmenee myös seikka, joka koetaan ongelmalliseksi. Nimittäin lähempänä luontoja ja yhteisöissä,joissa sukupuolet eivät ole täysin sekoittuneet, ja joissa miehet ja naiset elävät vielä enemmän kaltaistensa seurassa, ovat molemmat sukupuolet, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, sitä mieltä, että maskuliininen, miesjohtoinen yhteiskunta pidemmällä tähtäimellä parempi.
Tätä käsitystä on perusteltu sillä että naisvaltainen yhteiskunta on nopeammin muuttuva ja siksi lyhytnäköisempi.Tämä siksi, että naisten arvomaailma ja ajattelu on rakentunut sillä tavalla, että he havaitsevat lähiympäristössä olevat asiat miehiä paremmin,,ja pystyvät hyödyntämään asiat nopemmin, käytännössä tämä ilmenee siten, että naiset pystyvät hahmottamaan tekojensa lyhyet seuraukset, ja tavallaan näkemään tulevaisuuteen miehiä paremmin. Mutta miesten aivojen rakenteelinen erilaisuus ei ole huonompi vaan vain erilainen, se missä nainen pystyy fokusoitumaan lähitulevaisuuteen, ja näkemään tekojen vaikutus korkeintaan yhden ihmisen eliniän ajalta, miehellä on keskittyessään kyky hahmottaa tulevaisuutta pidemällä aikavälillä, ja nähdä asioiden vaikutus sukupolvien päähän, ja siten tavallaan tietää lastenlapsiensakin tulevaisuus.

Totta on , että molempien sukupuolten kykyjä tarvitaan ja ne tukevat toisiaan niin kauan, kun ovat erilaisia, ja jos sukupuolten erilaisiin ominaisuuksiin perehtyy puolueettomasti, voi todeta seikan, että nykykehitys ei ole menossa parempaan suuntaan, miehet naisistuessaan kun menettävät kykynsä nähdä tekojen pitkäaikaiset seuraukset, ja sukupolvi sukupolvelta vajotaan henkisesti yhä alemmas, fyysisen hyvinvoinin tavoittelun nimissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu