Jos USA

järkkäilemään Kiinaan maanjäristyksiä ja Andamaanien lähistölle peräti 9,0 maanjäristyksen aiheuttaen tsunamin ja säätelee vieläpä maapallon ilmastoa, niin on se nyt jumankauta kumma, jos ei paria kuulentoa sitten mukamas kykene tekemään.

Mää oon mahottoman hämmästyny ja oon ku klapilla päähän lyöty...
13382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jos Usa pystyy sitä ja sitä, niin miksei se pystyisi uunottamaan ihmiskuntaa suurella hyppäyksellä, mikä tehtiin uunotuksen ja kusetuksen saralla jo silloin -69 ja edelleen wtc:n tapauksessa, joiden sortumista luulin ensin, kun en ollut asiaan perehtynyt, niin trikki tempuksi. Mutta nyt videoita ja valokuvia katsellessani, niin uskon niiden sortuneen. Se, että olisivat sortuneet tulipalon johdosta, onkin jo sitten taas toinen juttu. Wtc7 paloi kaikkein kauinten ennenkuin sortui. Joku sanoisi että kun se ollut niin korkea, eikä yläosa painanut niin paljon, niin se kesti sortumis painetta kauemmin. Ja vielä sekin kun siihen ei törmännyt lentokonetta kerosiini lastissa, niin se paloi pienemmällä liekillä, joten teräs ei pehmennyt niin nopeaa. Ei kai tuollaista kukaan täällä alkaisi väittämään puolustukseksi, paitsi hörhöilee täällä yks, joka vois keksiä jopa tuollaisen puolustuksen. Hän sanoo (lukenut jostain), että rakennusteräs pehmenee jo 600 celsiuksessa. Muutoin sen sulamiseen tarvitaan oliko se nyt 1600 c. Aste sinne aste tänne. Räjäytys purkuusta hän ei kestä kuulla sanaakaan. En tiedä miksi.

Äänestä
  • Vain sinä hörhöilet retard.

    Teräksen sulamispisteen löydät helposti Googlettamalla tai Wikipediasta. Mutta siltä varalta, että et halua tai osaa etsiä sitä, se on pyöreästi noin 1500 astetta vaihdellen vähän erilaisilla seoksilla.

    Tässä Teknillisen Korkeakoulun lausunto teräksen käyttäytymisestä tulipaloissa:

    http://www.tkk.fi/Yksikot/Talo/opetus/Patuper/2005/Seminaarit/AABKNT/paloturvallisuus_betoni.pdf

    "10. Teräksen ja betonin palosuojaus - Palotilanteessa lämpötila saattaa nopeasti nousta yli tuhannen asteen ... Molemmilla materiaaleilla on kriittinen lämpötila-alue 500-600°C, minkä jälkeen kaikki rakennetekniset ominaisuudet häviävät nopeasti."

    Räjäytyspurusta en ole nähnyt yhtäkään todistetta.

    Vaikka sinä olet hihhuli, ei meidän muiden tarvi silti olla. Suomessa on onneksesi uskonnonvapaus, mutta myös vapaus olla uskomatta aivottomasti kaikkea salkkarihuuhaata.

    Hohhoijaa.

    Äänestä

  • rtbtrbaebaet kirjoitti:

    Vain sinä hörhöilet retard.

    Vaikka minä olen hihhuli, niin ei sinun tarvitse olla. Mitä tolla, mitä äsken sanot, on mitään tekemistä tämän asian kanssa. Nuo säännöt pätee teräksellä höystettyyn betoniin Ei teräs runkoiseen taloon, jota kannattavat huikean vahvat teräs pilarit. Niinkuin lukkijurpo sanoi. Miksi se yli päätään paloi ja miksei spriklerit toimineet. Sinulle hohhoijjaa hihhulien hihhuli ei mene mikään kaaliin. Kerro mikä sytytti wtc seiskan. sortuneet (lue alas romutetu) tornit eivät voineet sitä tehdä. 7 tuntia palomiehillä oli aikaa sitä sammuttaa, muutta omistaja halusi, että ne puretaan kun panoksetkin oli jo asennettu. Asensivatko ne ne sinne näiden 7 tunnin aikana, kun juutalainen huomas, että tässähän on rahareikä. Pannaan sekin romuksi tornien piikkiin (olettaen että ne sortu 'luonnollisesti') niin saadaan kerrankin kunnon vakuutus rahat. PULL se sano

    Äänestä

  • ja hiijulihei kirjoitti:

    Kaikki kantavat teräsrakenteet palosuojataan tulipaloalttiissa rakennuksissa aina. Siis AINA. Mietipä että miksi retard.

    Älä sekoita Lukkijurpoa ja häntä Jukkilurpo-tunnuksellaan feikkaavaa lapsellista ääliötä.

    WTC7:n vieressä romahti kaksi jättimäistä tulessa ollutta pilvenpiirtäjää, joten eiköhän seiskan tulipalo saanut alkunsa sieltä. Sprinklerit saattoivat olla toimimatta esimerkiksi sen takia, että kaksi vieressä romahtanutta jättimäistä pilvenpiirtäjää olivat ehkä katkaisseet kaikki alueen sähköt ja/tai vesisyötöt.

    Kaikki muutkin hörhöilysi olivat silkkaa hörhöilyä.

    Minä en usko jumalaan, koska en ole ikinä nähnyt sellaisesta yhtäkään todistetta. Minä en usko myöskään räjähdepurkuun, koska en ole nähnyt siitäkään yhtäkään todistetta. Sinä uskot, eli olet hihhuli.

    Äänestä

  • että jos USA kykenee aiheuttamaan maanjäristyksiä, tsunameja, imastonmuutoksia ja tusinan verran muita mitä mielikuvituksellisempia juttuja, niin miksei kuulentoa??? Se nyt on noista helpoimmasta päästä, mitä tälläkin palstalla USA:n väitetään kykenevän tekemään! Toki tietty kuuhuijaus olisi vaikeampi toteuttaa, kuin oikea kuulento että siltä pohjalta jos halutaan ajatella...

    Äänestä

  • selkeästi kirjoitti:

    että jos USA kykenee aiheuttamaan maanjäristyksiä, tsunameja, imastonmuutoksia ja tusinan verran muita mitä mielikuvituksellisempia juttuja, niin miksei kuulentoa??? Se nyt on noista helpoimmasta päästä, mitä tälläkin palstalla USA:n väitetään kykenevän tekemään! Toki tietty kuuhuijaus olisi vaikeampi toteuttaa, kuin oikea kuulento että siltä pohjalta jos halutaan ajatella...

    Siltä pohjalta justiinsa. Ajattele kuinka monta vuotta uskonnon levittäjät on levittäny sitä joulupukki uskoaan kansaan. Vuosisadan, jollei vuosituhannen huuli on tää kuujuttu. Nostan jenkeille hattua tästä huijauksesta, mutta toi wtc on eri asia. Hyvin sekin oli järjestetty, mutta kun se on poliittinen. Kuujuttu oli enemmänkin neukkujen ja jenkkien sellaine rauhanomainen kamppailu. Kumpi on parempi tekniikassa. Neukuissa kouluissa ja yliopistoissa opetettiin filosofiaa tekniikan ja fysiikan oheella jopa pakollisena aineena, niin heille ei moraalisesti ehkä olis tullut mieleen noin iso huijaus. Tossa studio ja filmaus tekniikassa jenkit olivat 100 vuotta edellä. Ajattele nyt. Olihan Hollywood elänyt ja kukoistanut vuosikymmeniä. Ehkä Kennedy tapettiin juuri sen takia, kun se ei olisi hyväksynyt, että kuuhun lento tehdään studio olosuhteissa ja muilla filmi trikeillä. Hän oli rehellisyyttä puolustava mien, niinkuin taisi olla vielä Reagankin. Hänkin Hollywoodin studioilta. Nämä nykkyiset eivät herätä minkäänlaisia värinöitä ihmisissä. Aikoinaan oli hienoa, kun joku tuli vierailulle maahan. Nyt tää on yhtä paskaa. Päämiesten naamoja näkee missä milloinkin. Milloin Halonen on Kiinassa so what. Milloin Ranskassa. Lehtikuvista vaan kun kattelen. Halonen kuussa saisi jo minunkin suupielen hymähtämään. Te täällä palstoilla olette niin nuoria, että teihin uppoaa desinformaatio, ei nyt joulupukki sadun lailla, mutta kuitenkin. Hieno asia se, että kyseenalaistajia löytyy. Lemmikit palstoilla keskustelu on varmaan toisenlaista. Taidanpa lähteä sinne.

    Äänestä

  • ewvqeqevqe kirjoitti:

    Kaikki kantavat teräsrakenteet palosuojataan tulipaloalttiissa rakennuksissa aina. Siis AINA. Mietipä että miksi retard.

    Älä sekoita Lukkijurpoa ja häntä Jukkilurpo-tunnuksellaan feikkaavaa lapsellista ääliötä.

    WTC7:n vieressä romahti kaksi jättimäistä tulessa ollutta pilvenpiirtäjää, joten eiköhän seiskan tulipalo saanut alkunsa sieltä. Sprinklerit saattoivat olla toimimatta esimerkiksi sen takia, että kaksi vieressä romahtanutta jättimäistä pilvenpiirtäjää olivat ehkä katkaisseet kaikki alueen sähköt ja/tai vesisyötöt.

    Kaikki muutkin hörhöilysi olivat silkkaa hörhöilyä.

    Minä en usko jumalaan, koska en ole ikinä nähnyt sellaisesta yhtäkään todistetta. Minä en usko myöskään räjähdepurkuun, koska en ole nähnyt siitäkään yhtäkään todistetta. Sinä uskot, eli olet hihhuli.

    Mä alan olla humalassa, mutta päihitän ajatusmaailmasi, vaikka 2 promillen kännissäkin. Miksi hörhöilet ja aloitat sivusi lauseella. Tämä on suora lainaus tekstistäsi,
    Kaikki kantavat teräsrakenteet palosuojataan tulipaloalttiissa rakennuksissa aina. Siis AINA
    Ajattelitko mitään kun kirjoitit tuon. Ensin sinä uskot, että tulipalo sorrutti seiskan ja sitten kirjoitat, että kaikki kantavat teräsrakenteet palosuojataan rakennuksissa ja korostat vielä suurin kirjaimin että AINA. Miksi sitten palosuojatuin teräsrakentein varustettu rakennus sortui tulipalon vuoksi.
    Et kai panikoitunut. En minä ole paha. Ajattelen vain sinunkin parastasi, että ei me salkkarit niin pahoja olla, että loukattaisiin kenenkään henkisiä voimavaroja loogisen ajattelun puutteen vuoksi. Sinulla on terve logiikka, mutta tunteet ohjaavat sitä liikaa. Et halua uskoa, että politikot voivat olla julmiakin ihmisiä, joille ihmishenget ovat sama asia kuin lätkällä läimäisi kärpäsen kuoliaaksi. Kasva aikuiseksi.

    Äänestä

  • aivan niin kirjoitti:

    Olet ennätysmäisen tyhmä retard ja lisäksi siis myös alkoholisti. Kerroit olleesi kännissä myös edellisenä iltana. Hohhoijaa.

    Kantaviin teräsrakenteisiin asennetaan palosuojaukset sen takia, että ne eivät kestä tulta. Palosuojaus on kuitenkin rajallinen eikä suojaa teräsrakenteita seitsemää tuntia vapaasti riehuvassa tulipalossa.

    Hohhoijaa.

    Äänestä

  • pohjalta kirjoitti:

    Siltä pohjalta justiinsa. Ajattele kuinka monta vuotta uskonnon levittäjät on levittäny sitä joulupukki uskoaan kansaan. Vuosisadan, jollei vuosituhannen huuli on tää kuujuttu. Nostan jenkeille hattua tästä huijauksesta, mutta toi wtc on eri asia. Hyvin sekin oli järjestetty, mutta kun se on poliittinen. Kuujuttu oli enemmänkin neukkujen ja jenkkien sellaine rauhanomainen kamppailu. Kumpi on parempi tekniikassa. Neukuissa kouluissa ja yliopistoissa opetettiin filosofiaa tekniikan ja fysiikan oheella jopa pakollisena aineena, niin heille ei moraalisesti ehkä olis tullut mieleen noin iso huijaus. Tossa studio ja filmaus tekniikassa jenkit olivat 100 vuotta edellä. Ajattele nyt. Olihan Hollywood elänyt ja kukoistanut vuosikymmeniä. Ehkä Kennedy tapettiin juuri sen takia, kun se ei olisi hyväksynyt, että kuuhun lento tehdään studio olosuhteissa ja muilla filmi trikeillä. Hän oli rehellisyyttä puolustava mien, niinkuin taisi olla vielä Reagankin. Hänkin Hollywoodin studioilta. Nämä nykkyiset eivät herätä minkäänlaisia värinöitä ihmisissä. Aikoinaan oli hienoa, kun joku tuli vierailulle maahan. Nyt tää on yhtä paskaa. Päämiesten naamoja näkee missä milloinkin. Milloin Halonen on Kiinassa so what. Milloin Ranskassa. Lehtikuvista vaan kun kattelen. Halonen kuussa saisi jo minunkin suupielen hymähtämään. Te täällä palstoilla olette niin nuoria, että teihin uppoaa desinformaatio, ei nyt joulupukki sadun lailla, mutta kuitenkin. Hieno asia se, että kyseenalaistajia löytyy. Lemmikit palstoilla keskustelu on varmaan toisenlaista. Taidanpa lähteä sinne.

    Nuo hörhöilysi alkavat olla jo todella sekavia. Mutta mitäpä muuta voi odottaa umpityhmältä hörhöltä, joka on lisäksi alkoholisti. Hohhoijaa.

    Äänestä

  • eveqrvqerv kirjoitti:

    Olet ennätysmäisen tyhmä retard ja lisäksi siis myös alkoholisti. Kerroit olleesi kännissä myös edellisenä iltana. Hohhoijaa.

    Kantaviin teräsrakenteisiin asennetaan palosuojaukset sen takia, että ne eivät kestä tulta. Palosuojaus on kuitenkin rajallinen eikä suojaa teräsrakenteita seitsemää tuntia vapaasti riehuvassa tulipalossa.

    Hohhoijaa.

    selvinpäin kestäis. Kuinka sä muuten oot noin saatanan tyhmä, vaikka älyä on vaikka muille jakaa. Sulla on jokin tunne vamma. Ei millään pahalla. Onko Ameriikka sulle se kaikki kaikessa? Vihaatko kommunisteja. Ei ne yleensä kaikki oo ees tajunnu Marxia. Mä kerron sulle nyt totuuden. Mä en usko kuussa köyneen edes miehittämättömänkään kuu aluksen. Piste

    Äänestä

  • saatanan idiooteja kirjoitti:

    Vain sinä alkoholisti retard olet idiootti ja saatanan tyhmä ja tunnevammainen.

    Minä en sotke asiaan mitään henkilökohtaisia tunteita kommareita tai amerikkalaisia kohtaan. Tarkastelen asioita vain tieteellisten faktojen ja todisteiden kannalta. Niiden perusteella Kuussa on käyty eikä mitään räjähdepurkuja tapahtunut.

    Sinun hihhulin uskomuksillasi ei ole yhtään mitään merkitystä.

    Hohhoijaa.

    Äänestä

  • rtbtrbaebaet kirjoitti:

    Vain sinä hörhöilet retard.

    Teräksen sulamispisteen löydät helposti Googlettamalla tai Wikipediasta. Mutta siltä varalta, että et halua tai osaa etsiä sitä, se on pyöreästi noin 1500 astetta vaihdellen vähän erilaisilla seoksilla.

    Tässä Teknillisen Korkeakoulun lausunto teräksen käyttäytymisestä tulipaloissa:

    http://www.tkk.fi/Yksikot/Talo/opetus/Patuper/2005/Seminaarit/AABKNT/paloturvallisuus_betoni.pdf

    "10. Teräksen ja betonin palosuojaus - Palotilanteessa lämpötila saattaa nopeasti nousta yli tuhannen asteen ... Molemmilla materiaaleilla on kriittinen lämpötila-alue 500-600°C, minkä jälkeen kaikki rakennetekniset ominaisuudet häviävät nopeasti."

    Räjäytyspurusta en ole nähnyt yhtäkään todistetta.

    Vaikka sinä olet hihhuli, ei meidän muiden tarvi silti olla. Suomessa on onneksesi uskonnonvapaus, mutta myös vapaus olla uskomatta aivottomasti kaikkea salkkarihuuhaata.

    Hohhoijaa.

    antamassasi linkissä ihmetellään mitä suuremmalla syyllä wts tornitalojen sortumista,,,,

    Äänestä

  • nbsrbsrbtr kirjoitti:

    Nuo hörhöilysi alkavat olla jo todella sekavia. Mutta mitäpä muuta voi odottaa umpityhmältä hörhöltä, joka on lisäksi alkoholisti. Hohhoijaa.

    Et kumoa enää teorioita kun et pysty ja keskityt haukkumaan muita. vastaa muille jos tiedät..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kykenee kirjoitti:

järkkäilemään Kiinaan maanjäristyksiä ja Andamaanien lähistölle peräti 9,0 maanjäristyksen aiheuttaen tsunamin ja säätelee vieläpä maapallon ilmastoa, niin on se nyt jumankauta kumma, jos ei paria kuulentoa sitten mukamas kykene tekemään.

Mää oon mahottoman hämmästyny ja oon ku klapilla päähän lyöty...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu