Älkäämme LAINKAAN lukeko älkäämmekö vastatko Teuvo Sunin, Armin, Naomin, KarinHenrik'in ja muiden heikäläisten avauksiin, niin tämä 'myrsky vesilasissa' vaimenee itsestään!
Sensijaan voimme aina päivittäin VAROITTAA uusia palstalle tulijoita olemaan EHDOTTOMAN tarkkoina heikäläisten opetuksille ja kysyvän esim. meikäläisten mielipidettä heidän väitöksilleen.
Olkoon tuon ehdottamani varoitus esim. seuraavanlainen, jonka kirjoitan esimerkiksi seuraavana avauksena:
VAROITUS KAIKILLE UUSILLE PALSTALAISILLE!
Vapahtajamme varoitti KAIKKEIN ENSIMMÄISEKSI omiaan sanoen: "KATSOKAA, ETTEI KUKAAN TEITÄ EKSYTÄ!"
Tällä foorumilla Ylläpito antaa kenen tahansa harhaoppisen levitellä täysin Raamatunvastaisia oppejaan ja pelotella kuolemalla niitä, jotka eivät niihin usko. Monet meistä ovat valittaneet senkaltaisista kirjoituksista Ylläpidolle, mutta se ei reagoi ajoissa tai ei ollenkaan.
Kehoitan, ettet SINÄ lue lainkaan seuraavien henkilöiden aloituksia ja jos uteliaisuuttasi niitä luet, niin ole varuillasi erityisesti seuraavien kirjoituksia lukiessasi:
Teuvo Suni,
ArmiK,
Naomi,
KariHenrik,
Hssu (osa heistä voi käyttää muitakin nikkejä)
Monet tämän Raamattu-palstan kirjoittajista ovat havainneet heidät selvästi Raamatun totuudesta harhaan menneiksi ja ahkeriksi käännyttämään kyseenalaisin menetelmin muitakin omaksumaansa harhaoppiin eli ns. 'sunilaisuuteen'!
Jos jokin heidän opissaan jää vaivaamaan sinua, niin kysy asiaa meiltä:
alex-kasi,
Eija_Moilanen,
hildurvonhopsis,
hirvas,
SemperFidelis,
Sirkka-Iita,
timoriepu,
Tapio522,
Yakov (vain muutamia mainitakseni)
Siunausta Yeshuassa!
HYVÄ EHDOTUS: sunilaiset kuriin!
14
338
Vastaukset
- ajatustasi!
Itse olen aiemmin ehdottanut samaa.
On hyvä varoittaa muita "sunilaisuudesta"! Itse en tuota saastaa enää lue. Kuullessani tai lukiessani yhden Raamatun kohdan, tulee tahtomatta aina mieleen "sunilaisuuden saasta". Se on kaunis kohta antautumisesta Herran työhön, nyt mieleeni tule siitä yksi "saatananpalvoja". En suostu turmelemaan Raamatun sanaa, "sunilaisuuden" väännöksillä....samoilla linjoilla. Muistankin jonkun jokin aika sitten ehdottaneen suunnilleen tällaista.
Ei muuta kuin tuumasta toimeen!
Siunausta Yeshuassa!
- hildurvonhopsis
Kun tulin jokin aika sitten tälle palstalle, niin ajattelin että miten tuollaiset haukkujat käyttävät itsestään nimeä 'kristitty'. Ei heillä ole Raamatun tuntemusta ja Raamattuakaan he eivät edes siteeraa kirjoituksissaan. En nykyisin edes lue heidän harhaoppejaan enkä vastaa heidän rumiin viesteihinsä. Siitä olen ihan samaa mieltä, että heidän kirjoituksensa eivät kuulu Raamattu-palstalle, kun he eivät siteeraa Raamattua vaan omiaan kirjoittelevat. Jos he siteeraavatkin Raamattua, niin ainostaan siitä Jeesuksen, Isä Jumalan ja Pyhän Hengen vastustajasta vain kirjoittelevat.
Heidän kirjoituksistaan puuttuu täydellisen rakkauden - Jeesuksen - opetukset. Alussa vastailin heille, mutta en nykyään enää.
Raamattu palstalla on keskusteltava Raamatusta ja Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä ja pelastuksesta, niin kuin kirjoitettu on.
2 ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,
3 jos "olette maistaneet, että Herra on hyvä".
1. Pietarin kirje 2:2-3
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
4 Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
5 He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan
8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
10 Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.
12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
17 Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
19 Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
20 Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
21 Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä. 1. Johanneksen kirje 4 :1 – 21...voimme vain kuvitella millaisen shokin kokee sellainen uusi palstalle tullut, jolla saattaa olla häilyvä uskonkipinä sydämessään, eikä paljoakaan Raamatun Kirjoitusten tuntemusta ja sunilaiset käyvät oitis sellaisen kimppuun kuin susilauma lammasten vaatteissa!
Koska välitämme lähimmäisistämme, niin emme voi hiljaa sivusta seurata miten noita sieluparkoja vedetään pimeyttä kohden kuten Naomia jälleen...
Siunausta alkaneeseen päivääsi Yeshuassa!
- uskovainen minä
Usko sokeasti - älä ajattele, sillä jumala lakkasi juttelemasta ihmiselle Konstantinopolin kirkolliskokouksen päätöksellä!
Ymmärrän hyvin, että monella on täällä alussa vaikeaa pukea sanoiksi sitä mitä TODELLA haluaa kysellä. Sinäkin varmaan tarkoitit esittää seuraavantapaisen kysymyksen:
Voinko luottaa Raamattuun pelastukseni parustuksena?
Vastaus on ILMAN MUUTA ystäväni, jos luet vuoden 1933/1938 käännöstä, sillä sen sanoman olemme me monet kymmenet tälläkin palstalla kirjoittavat havainneet ainoaksi kestäväksi perustaksi (pois lukien 'sunilaiset', joilla on ihan omat väännöksensä Pyhistä Kirjoituksista ja pelastuksen tiestä).
Anna siis koko elämäsi ehdoitta Vapahtajamme Yeshua HaMashiach'n haavoitettuihin käsiin, niin saat heti ajalliseen ja ikuiseen elämääsi todellisen turvan ja suojeluksen!
Siunausta Yehusassa!- hildurvonhopsis
Jumala rakastaa sinuakin ystävä.
Jeesus on kuollut sinun ja minun ja koko maailman puolesta.
Jos tahdot ottaa vaikkapa ensimmäisen kerran elämässäsi Jeesuksen sovitustyön Golgatalla ja jos tahdot ottaa Jeesuksen vastaan elämääsi, niin sano vaikka näin:
” Tarvitsen Jeesus. Kiitos, että rakastat minua. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä sinua vastaan. Kiitos, että olet kuollut ristillä puolestani ja kärsinyt syntieni rangaistuksen. Avaan elämäni oven sinulle ja vastaanotan sinut Herrakseni ja Vapahtajakseni. Kiitos, että olet kuullut rukoukseni, antanut syntini anteeksi ja ottanut minut omaksesi! Kiitos, että kuulun sinulle ja sinä olet Vapahtajani. Opeta minua seuraamaan sinua. Aamen.
Rakkaus on
kuolla ihmisen puolesta, sillä itse
hän ei kykene
hän ei halua
hän ei ymmärrä.
Mutta sinunkin puolestasi on kuoltu.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Joh. 1:12-13
"Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämestäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut". (Room. 10:9)
Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Joh.6:37
Kaukaa ilmestyy minulle Herra: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Jer. 31:3
Pilkkaajille hänkin on pilkallinen, mutta nöyrille hän antaa armon. Sananl. 3:34
Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. Sananl. 28:13
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. Joh:1:14
Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. Joh:1:16
Psalmi 100:5
"Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen."
Kun otat Jeesuksen elämääsi · Jeesus lupasi omilleen Pyhän Hengen
Pyhä Henki:
Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. Joh. 14:26
15 Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. 16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, 17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. 18 En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
Joh 14:15-18
Jeesus sanoo Raamatussa Pyhästä Hengestä:
”Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille”. Joh. 16:14-15
Room 10:9-10 ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.”
Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä. 1.Korinttolaiskirje 12:3
Lue ystävä Raamattua. Se on aarre.
2 ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,
3 jos "olette maistaneet, että Herra on hyvä".
1. Pietarin kirje 2:2-3
Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room.8:38-39)
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
”Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne”. 2.Kor. 13:13 - Naomi
hildurvonhopsis kirjoitti:

”Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne”. 2.Kor. 13:13on sellaiset ruusunpunaiset porton lasit päässään, kun näkee kaikkialla vain lintujen liverrystä, kukkaketoja, perhosia... rakkautta, rakkautta. Yök, kamalaa sontaa tuot sinä ja Yakov, siinäpä kaksi samassa hurmahengessä kulkijaa lyövät käsiään yhteen ja piirileikkiä tanssivat.
Kenen vain raamattua lukevankin tulisi tajuta, ettei Jeesus ollut mikään hippi, kukaketojen keskellä, mutta sellaiseksi teidän hurmahenkenne Hänet haluaa väkisellä muovata. - hildurvonhopsis
Naomi kirjoitti:
on sellaiset ruusunpunaiset porton lasit päässään, kun näkee kaikkialla vain lintujen liverrystä, kukkaketoja, perhosia... rakkautta, rakkautta. Yök, kamalaa sontaa tuot sinä ja Yakov, siinäpä kaksi samassa hurmahengessä kulkijaa lyövät käsiään yhteen ja piirileikkiä tanssivat.
Kenen vain raamattua lukevankin tulisi tajuta, ettei Jeesus ollut mikään hippi, kukaketojen keskellä, mutta sellaiseksi teidän hurmahenkenne Hänet haluaa väkisellä muovata.Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room.8:38-39)
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
”Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne”. 2.Kor. 13:13 - Naomi
hildurvonhopsis kirjoitti:
Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room.8:38-39)
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
”Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne”. 2.Kor. 13:13käsien alta saanut todella iljettävän hurmahengen sisimpääsi, joka ei Jumalan tahtoa kunnioita, vaan sotii sitä vastaan, pilkaten ja käyttäen väärin Jumalan Sanaa Raamatusta.
Naomi kirjoitti:
on sellaiset ruusunpunaiset porton lasit päässään, kun näkee kaikkialla vain lintujen liverrystä, kukkaketoja, perhosia... rakkautta, rakkautta. Yök, kamalaa sontaa tuot sinä ja Yakov, siinäpä kaksi samassa hurmahengessä kulkijaa lyövät käsiään yhteen ja piirileikkiä tanssivat.
Kenen vain raamattua lukevankin tulisi tajuta, ettei Jeesus ollut mikään hippi, kukaketojen keskellä, mutta sellaiseksi teidän hurmahenkenne Hänet haluaa väkisellä muovata....mainittiin minun kunniakas nimeni Yakov.
Hmmm... Luehan Naomi oma kirjoituksesi läpi ja jos et näe siinä mitään epäkristillistä, niin poikkeahan kipikapi lähimpään optikkoon näöntarkastukseen ;)
Siunausta sulle parannuksen tekoon ja anteeksiantamuksen saamiseksi Yeshuassa!- Naomi
Yakov kirjoitti:
...mainittiin minun kunniakas nimeni Yakov.
Hmmm... Luehan Naomi oma kirjoituksesi läpi ja jos et näe siinä mitään epäkristillistä, niin poikkeahan kipikapi lähimpään optikkoon näöntarkastukseen ;)
Siunausta sulle parannuksen tekoon ja anteeksiantamuksen saamiseksi Yeshuassa!palstalla sinun nimimerkkisi mainitseminen selän takana puhumista?
Etkö itse jokin aika sitten selän takana tuonut joukon totuudessa vaeltavien nimiä, hyökätäksesi heitä vastaan? - hildurvonhopsis
Naomi kirjoitti:
käsien alta saanut todella iljettävän hurmahengen sisimpääsi, joka ei Jumalan tahtoa kunnioita, vaan sotii sitä vastaan, pilkaten ja käyttäen väärin Jumalan Sanaa Raamatusta.
Nuo Sanat Raamattuun on kirjoitettu paljon ennen minun syntymääni ja en voi niitä sieltä ottaa pois:
4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen? Roomalaiskirje 2:4
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Joh. 3:16
1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
4 Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
5 He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan
8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
10 Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.
12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
17 Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
19 Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
20 Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
21 Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä. 1. Johanneksen kirje 4 :1 – 21
..."Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi". Mark. 1:15
Lue niitä ihania sanoja.
Niitä on lisääkin tuolla:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible Naomi kirjoitti:
palstalla sinun nimimerkkisi mainitseminen selän takana puhumista?
Etkö itse jokin aika sitten selän takana tuonut joukon totuudessa vaeltavien nimiä, hyökätäksesi heitä vastaan?"Etkö itse jokin aika sitten selän takana tuonut joukon totuudessa vaeltavien nimiä, hyökätäksesi heitä vastaan?"
...niin tarvitset uusien silmälasien lisäksi vielä aimo annoksen silmävoidetta, että näkisit totuuden siitä porukasta, johon olet eksynyt!
(Tämä on sitten viimeinen vastaus sulle siihen saakka, kunnes sanoudut irti "sunilaisuudesta!")
Siunausta OIKEAN ahtaan portin löytämiseen Yeshuassa!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek236850Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.284328- 343176
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1793047- 101998
- 821754
- 1501634
- 1471632
- 121568
- 221510