HS:n kirjoitus, joka soveltaen sopii hyvin muutamiin lapualaisiinkin ilmiöihin:
ONKO KAUNEUDEN TAJU KATOAVAA KANSANPERINNETTÄ ?
Hannu Ranki puuttui valtakunnallisestikin todella tärkeään asiaan kirjoituksessaan "Katoaako Lapin lumo turismin myötä" (HS/Mielipide 17.4.). Kansallispuistoista, kansallismaisemista ja muista yhteisistä säilytettävistä kohteista on tullut yleistä riistaa. Suuntaus ei koske yksinomaan Lapin tunturihankkeita, vaan toistuu esimerkiksi merenrantakaupunkien ranta-alueiden modernissa rakentamisessa.
Ihminen on kekseliäs ja aikaansaapa olento, mutta ei pärjää luonnon taidoille. Ei, vaikka sen suuntaisia yrityksiä on jatkuvasti havaittavissa. Harvoista onnistuneista yrityksistä on laajemminkin pidetty, koska on muodostettu em. kansallispuistoja ja kansallismaisemia. Aivan kuten kirjallisuudessa, maalaustaiteessa ja musiikissa on haluttu tallentaa tuleville asukkaille ainutkertaista taidetta, luontoa tai hyvin rakennettua ympäristöä. Näissä pyrkimyksissä on ollut mukana sivistystä ja viisautta. Niiden tuhoamisesta ei sellaisia laatukriteerejä löydy.
Hotelli vaikuttaa tunturin laella tai sen läheisyydessä kuten 30-kerroksinen torni rantakaislikossa. Kummassakaan ei mitään mittakaavaa ympäristönsä kanssa. Kumpikaan ei anna lisäarvoa alueen ihmisille eikä vierailijoille vain sen vuoksi, että ne on sijoitettu ympäristöään hallitsevaan asemaan. Päinvastoin. Ne tuhoavat juuri niitä tekijöitä miksi ne ovat siihen nimenomaiseen paikkaan rakennettu. Syövät paradoksaalisesti itse itseltään sen hienoimman ja tärkeimmän edun, joka kruunaisi koko hankkeen. Aiheellisesti voikin kysyä, ovatko esim. Pallaksen tapauksessa luontoa ja aitoa ympäristöä arvostavat vierailijat vähempiarvoisia kuin massaturismin edustajat. Tai ovatko paikalliset asukkaat toimistotornien varjossa mitättömämpiä kuin tornien rakennuttajien ego? Kyse ei ole vapaasta markkinataloudesta vaan piittaamattomuudesta.
Omistaja omistaa, kaavoittaja kaavoittaa, päättäjä päättää ja rakentaja rakentaa. Erilaisia arkkitehtonisesti kammottavia ja ekologisesti mahdottomia parkkeja syntyy keskelle ei mitään. Yhtä valitettavasti niitä syntyy keskelle valmiita, kauniita ja arvostettuja alueita. Missä kohtaa siis sinänsä looginen ja hyväksyttävä ajatuksenkulku joskus katkeaa? Tuo ajatuksenkulun katkeaminen on kohtalokasta, sillä seurauksista kärsitään pahimmillaan vuosikymmeniä, kun niistä todellisuudessa pitäisi saada nauttia sama aika.
On ihmisiä, jotka osaavat johtaa, ihmisiä, jotka osaavat tehdä rahaa, ihmisiä, joilla on kauneuden tajun lahja. Hyvin harvoin - tuskin koskaan - on kyse samasta persoonasta. He tarvitsevat toisiaan positiivisella tavalla luodakseen jotain tavallista tunturihotellia tai toimistotornia pysyvämpää. Merkittävien hankkeiden toteuttajille ja päättävissä asemissa oleville on annettu enemmän. Siksi heiltä voidaan vaatiakin enemmän. Juuri kuten Hannu Ranki kirjoituksessaan tekee.
Esa Kivivuori
Valokuvaaja
Tapiola
HS 21.4.2008
ONKO KAUNEUDEN TAJU KATOAVAA KANSANPERINNETTÄ ?
Hannu Ranki puuttui valtakunnallisestikin todella tärkeään asiaan kirjoituksessaan "Katoaako Lapin lumo turismin myötä" (HS/Mielipide 17.4.). Kansallispuistoista, kansallismaisemista ja muista yhteisistä säilytettävistä kohteista on tullut yleistä riistaa. Suuntaus ei koske yksinomaan Lapin tunturihankkeita, vaan toistuu esimerkiksi merenrantakaupunkien ranta-alueiden modernissa rakentamisessa.
Ihminen on kekseliäs ja aikaansaapa olento, mutta ei pärjää luonnon taidoille. Ei, vaikka sen suuntaisia yrityksiä on jatkuvasti havaittavissa. Harvoista onnistuneista yrityksistä on laajemminkin pidetty, koska on muodostettu em. kansallispuistoja ja kansallismaisemia. Aivan kuten kirjallisuudessa, maalaustaiteessa ja musiikissa on haluttu tallentaa tuleville asukkaille ainutkertaista taidetta, luontoa tai hyvin rakennettua ympäristöä. Näissä pyrkimyksissä on ollut mukana sivistystä ja viisautta. Niiden tuhoamisesta ei sellaisia laatukriteerejä löydy.
Hotelli vaikuttaa tunturin laella tai sen läheisyydessä kuten 30-kerroksinen torni rantakaislikossa. Kummassakaan ei mitään mittakaavaa ympäristönsä kanssa. Kumpikaan ei anna lisäarvoa alueen ihmisille eikä vierailijoille vain sen vuoksi, että ne on sijoitettu ympäristöään hallitsevaan asemaan. Päinvastoin. Ne tuhoavat juuri niitä tekijöitä miksi ne ovat siihen nimenomaiseen paikkaan rakennettu. Syövät paradoksaalisesti itse itseltään sen hienoimman ja tärkeimmän edun, joka kruunaisi koko hankkeen. Aiheellisesti voikin kysyä, ovatko esim. Pallaksen tapauksessa luontoa ja aitoa ympäristöä arvostavat vierailijat vähempiarvoisia kuin massaturismin edustajat. Tai ovatko paikalliset asukkaat toimistotornien varjossa mitättömämpiä kuin tornien rakennuttajien ego? Kyse ei ole vapaasta markkinataloudesta vaan piittaamattomuudesta.
Omistaja omistaa, kaavoittaja kaavoittaa, päättäjä päättää ja rakentaja rakentaa. Erilaisia arkkitehtonisesti kammottavia ja ekologisesti mahdottomia parkkeja syntyy keskelle ei mitään. Yhtä valitettavasti niitä syntyy keskelle valmiita, kauniita ja arvostettuja alueita. Missä kohtaa siis sinänsä looginen ja hyväksyttävä ajatuksenkulku joskus katkeaa? Tuo ajatuksenkulun katkeaminen on kohtalokasta, sillä seurauksista kärsitään pahimmillaan vuosikymmeniä, kun niistä todellisuudessa pitäisi saada nauttia sama aika.
On ihmisiä, jotka osaavat johtaa, ihmisiä, jotka osaavat tehdä rahaa, ihmisiä, joilla on kauneuden tajun lahja. Hyvin harvoin - tuskin koskaan - on kyse samasta persoonasta. He tarvitsevat toisiaan positiivisella tavalla luodakseen jotain tavallista tunturihotellia tai toimistotornia pysyvämpää. Merkittävien hankkeiden toteuttajille ja päättävissä asemissa oleville on annettu enemmän. Siksi heiltä voidaan vaatiakin enemmän. Juuri kuten Hannu Ranki kirjoituksessaan tekee.
Esa Kivivuori
Valokuvaaja
Tapiola
HS 21.4.2008
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisi sivistystä, jos tämä sukupolvi säiyttäsi Simpsiön rakentamatta/pilaamatta tuleville sukupolville.
Meillä sivistyksettömyydestä todistavaa toimintaa perustellaan sanoilla kehitys ja kehittäminen.
sekin, että jos rakennetaan, rakennetaan kunnolla ja säädyllisesti, sekä sen lisäksi pidetään paikat kunnossa.
Eikä niinkuin, mihin tähän mennessä, tämän sukupolven toimia seuratessa, on ollut pakko hämmästellen tyytyä.